Etsi sivustolta
Näytetään tagit: 'ambulanssi'.
Löytyi 1 tulos
-
Ambulanssilennoista ja niiden kalleudesta puhutaan mediassa aina silloin tällöin. Mutta mikä oikeastaan on ambulanssilento? Minulta murtui Malagassa onnettomuudessa oikea lonkkamalja (putosin Segwayn päältä kivilaatoitukselle), jonka seurauksena vakuutusyhtiö päätti siirtää minut hoidettavaksi Suomessa. Ensimmäinen vaihtoehto olisi ollut ihan vuorokone, josta muutama penkki olisi muutettu paareja varten. Kaikki sopivat vuorokoneet olivat kuitenkin täynnä, joten seuraava vaihtoehto oli erillinen ambulanssilento. Minun siirtoni hoiti EMA ja kone oli Scanwingsin Cessna Citation 525A CJ2+ Kone tuli Malagaan jo edellisenä iltana. Mukana ollut hoitaja kävi vielä samana iltana tapaamassa minua sairaalassa ja tutustumassa tilanteeseeni. Seuraavana aamuna 7:00 alkoikin sitten tapahtua. Aluksi sain hieman vahvempaa kipulääkettä siirtoja ajatellen. Seuraavaksi ambulanssilla lentokentälle, jossa minut siirrettiin lentokoneen paareille ja suoraan koneeseen. Isoin haaste taisi olla 187 cm ja 100 kg miehen nosto paareineen itse koneen ovelle. Nostajia taisi olla ainakin 6. Turhaa tilaa ei ollut yhtään, oviaukko ei todellakaan ole mitenkään liian leveä, mutta nostajat eivät selvästikään olleet ensimmäistä kertaa asialla. Koneen ovella oli jonkinlainen ramppi, jolla paarit sitten ohjattiin paikalleen koneen oikealle kyljelle, josta peräkkäiset tuolit oli poistettu ja seinäverhoilu suojattu muovisuojuksilla. Minun ja hoitajan lisäksi mukaan olisi mahtunut 1-2 henkeä. Lähtö tapahtui jo klo 8:00 ja huomattavasti reippaammin, kuin tulomatkan Airbus A321:llä. Sekä Malagassa että Rotterdamissa taikasanat "medical" ja "patient on board" eivät ainakaan haitanneet keskusteluissa lennonjohdon kanssa . Joskus Espanjassa asiat hoituvat kuulemma vähän rauhallisempaan tahtiin, mutta tällä kertaa kaikki tapahtui ilman odotteluja. Itse lento oli aika eleetön, tarjoilu toimi vaikka mentiin korkealla ja kovaa mutta matkaa hidasti hieman tankkausvälilasku Rotterdamissa. Voisin jopa tottua bisnesjetillä matkustamiseen. Lennon aikana tuli hoitajan kanssa juteltua erilaisista ambulanssilentojen varusteista. Koneilla voidaan tarvittaessa kuljettaa aika huonokuntoisiakin ja jopa tehohoitoa vaativia potilaita; mukaan pakataan tarvittaessa jopa kannettava sydän-keuhkokone, kasa infuusiopumppuja ym tarpeellista. Käytännössä samat laitteet, joita löytyy sairaalan teho-osastoltakin. Helsingissä kone ajoi suoraan halliin, jossa minut siirrettiin taas ambulansiin ja sieltä sairaalaan. Nyt olen ollut jo kotona useamman päivän ja likkuminenkin sujuu kyynärsauvojen avulla. Omalta osaltani täytyy sanoa tilanteesta huolimatta, että kokemus oli sangen positiivinen. Koko matkan ajan oli tunne, että homma on hallinnassa ja porukka tietää mitä on tekemässä. Terveiset ja kiitokset vielä kertaalleen EMA:n ja Scanwingsin mukana olleelle henkilöstölle. PS: Ilman matkavakuutusta olisin todennäköisesti edelleen kielikylvyssä espanjalaisessa sairaalassa, jossa hoitajat ja edes kaikki lääkäritkään puhu muita kieliä, kuin Espanjaa. PS2: Mainittakoon näin vuosien jälkeen, että vakuutusyhtiö maksoi tuosta lennosta lähes 30 000 €. Kannattaa tosiaan varmistaa, mitä kaikkea matkavakuutus kattaa.