Etsi sivustolta
Näytetään tagit: 'etias'.
Löytyi 1 tulos
-
EU:n ja Schengen-alueen ulkopuolelta tulevan matkustajan on ensi vuoden keväästä alkaen haettava ennakkoon matkustuslupaa, mikäli hän ei tarvitse viisumia. Tuolloin käyttöönotettava Etias-matkustuslupa on samankaltainen kuin Yhdysvaltoihin matkustettaessa ennakkoon haettava Esta-lupa. Lento- ja laivayhtiöt tarkistavat luvan suoraan EU:n järjestelmistä viimeistään siinä vaiheessa, kun matkustaja tekee lähtöselvityksen. Ilman lupaa matkustajaa ei saa tuoda EU:n alueelle. Samalla otetaan käyttöön biometrinen tunnistautuminen, jolloin rajatarkastuksen yhteydessä kasvontunnistusohjelmisto lukee kasvojen piirteitä, ja sormenjälkiä verrataan tietojärjestelmässä oleviin tietoihin. Se on luotettavampi keino varmistua matkustajan henkilöllisyydestä kuin esimerkiksi passi. – Jatkossa me tulemme luottamaan enemmän meidän itse keräämäämme tietoon, eikä niinkään kolmannen maan, esimerkiksi Yhdysvaltojen tai jonkun Afrikan valtion myöntämään passiin. Yksi uusista käyttöönotettavista EU:n järjestelmistä on rajanylitystietojärjestelmä EES, Entry-Exit System, johon tallennetaan ulkorajan ylittävien kolmansien maiden kansalaisten tiedot. – Järjestelmä luo listan henkilöistä, jotka ovat täällä yliajalla. Komissio päättää keväällä milloin Ees- ja Etias-järjestelmät otetaan käyttöön. Suomen osallistuminen järjestelmien käyttöön vaatii lisäksi eduskunnan päätöstä. Hallituksen esitys asiasta on tarkoitus antaa toukokuussa. https://yle.fi/uutiset/3-11755903 https://www.consilium.europa.eu/fi/press/press-releases/2018/09/05/european-travel-information-and-authorisation-system-etias-council-adopts-regulation/ (2018) https://etias.com/ --edit-- Luettelo kolmansista maista, joiden kansalaisia viisumipakko ei koske näiden ylittäessä EU-jäsenvalition ulkorajan, max 90 päivää: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:32018R1806&from=EN#d1e32-54-1