Etsi sivustolta

Pienkoneen moottorihäiriö lentoonlähdössä tai purjekoneen hinauksen alussa on ikävä tilanne. Yleensähän pääsääntönä on pyrkiä laskeutumaan etusektoriin, mieluiten jäljellä olevalle kiitotielle tai sen jatkeelle tai sitten edessä toivon mukaan olevalle niitylle, tienpätkälle tms. Tai jos korkeutta on riittävästi, kaarto takaisin kentällekin on aika helppo valinta. Mutta melko monella kenttä/koneyhdistelmällä on nousun jossain vaiheessa sellainen tilanne, että etusektorissa ei ole mitään järkevää laskupaikkaa ja samalla korkeus ja samalla sijainti kentän suhteen on rajatapaus sen suhteen pääsisikö 180 asteen kaarroksella enää takaisin kentälle. Jos ohjaaja päättää palata kentälle, olisi kaarron oltava mahdollisimman optimaalinen operaation onnistumisen edellytysten parantamiseksi. Mutta onko tällaiseen optimikaartoon jossain esitetty teoreettista tai käytännössä hyväksi todettua menetelmää? En muista tällaiseen suoritusarvolaskentaan koskaan törmänneeni, mutta onko joku muu? Ainakin kaarron kallistuskulmalla lienee jokin optimi, jolla kaarron suunnanmuutosnopeus (kulmanopeus) saadaan maksimoitua vajoamisnopeuden suhteen. Tämä tuntuisi esittämässäni skenaariossa parhaalta optimoinnin kohteelta, silloinhan vaikkapa 180 asteen kaarroksen jälkeen on korkeus suurimmillaan. Perustelen tätä sillä, että vajoamisnopeuden minimoimiseksi kaarron pitäisi olla mahdollisimman loivan. Tällöin kuitenkaan suunta ei muutu eli kulmanopeus / vajoamisnopeus lähestyy nollaa. Jos toisaalta koneella tehdään pokakaarto jolla suunta muuttuu ripeästi, kasvaa vajoamisnopeuskin vielä ripeämmin (ja rakenteen lujuuskin tulisi jossain vaiheessa vastaan). Väittäisin siis että optimikallistus olisi jossain 0 ja 90 asteen välillä, mutta mikä? Ja mikä on vastaava optimilentonopeus? Olen tuossa vähän hellepäivien huviksi pyöritellyt viileässä kammiossa numeroita ja päätynyt yhteen tulokseen, mutta mielelläni ottaisin vinkkiä vastaan, jos asiasta on jo olemassa virallinen totuuskin!