Marko Karvinen

Nyt ottaa päähän!

47 viestiä aiheessa

Jokaisellehan meille iskee aika-ajoin hetki kun tekee mieli hieman avautua, mutta ei ole ketään kelle purkautua tai oma kumppani ei jaksa kuunnella, tässä ketjussa siis voi antaa palaa ;D

Edit: oma avautumiseni

Laiskuus kostautuu... Mulla oli viime kesänä tarkoitus laatoittaa luiska autotallin ja katoksen edessä, mutta se jäi tekemättä, laitoin vaan pienet renkaan levyiset luiskat jolla pääsen katokseen ja talliin, autokatoksen lattiatasosta maan tasoon on sellaiset 20cm. Talvella kun katolta tuli lumet alas ajattelin että tasoittelen nekin siihen katoksen eteen, säästyy vaivaa. Nyt kun iski nuo suvikelit niin onneksi sain auton ulos sieltä tallista ilman suurempia vaurioita, vaikka auto upposikin sinne loskaan alustaansa myöten saman tien kun betonipohja loppui. Takaisin on ihan turha yrittää; sen verran syvät urat tuli lumeen muutaman yrityksen jälkeen

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pistetään omat potutukset. Ultimate warning sitten....

Eli ensimmäine potutus. Tuli viikko sitten kenkää töistä. Tarkemmin voin kertoa sitten kun PAM ottaa kantaa asiaan ja asia on hoidettu kaikissa eri asteissa missä sen voi hoitaa.

Toinen potutus: Olen nyt ollut viikon vapaaehtoisena erään puolueen vaalimökillä ja sen aikana olen huomannut, että vaalimökit ovat muodostuneet sosiaaliviraston päivystykseksi. Tänäänkin tuli ties mones uhkaus oman terveyden puolesta. 

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ottaa päähän matkahuollon huolimattomuus:

Haitarini oli viritettävänä Seinäjoella. Lähetys Mikkeliin hoitui tietenkin matkahuollon kautta. Paketti lähti matkaan Seinäjoelta perjantaina, mutta koska Mikkelin matkahuolto oli lauantaina kiinni, en olisi saanut soitinta kuin vasta seuraavalla viikolla. Noh, tilanteen pelasti se että enoni oli tulossa Jyväskylästä tänne Mikkeliin, ja lupasi tuoda paketin mukanaan. Hän meni kysymään matkahuollosta onko pakettia mun nimellä, ja se löytyi. Virkailija laittoi jonkun juoksupojan näyttämään missä paketti on, lopulta haitari + kielipenkit löytyivät. Eno kysyi voiko paketin ottaa mukaan, juoksupoika totesi "kait sä se voit ottaa", ja paketti lähti mukaan. Eniten tässä v*tuttaa se, että kun tullaan kysymään lähetystä jonka arvo on tuhansia euroja, ei kukaan viitsi kysyä edes hakijan henkilöllisyyttä! :thmbdn: :thmbdn:

Saattoi olla ihmettelemistä Mikkelin toimipisteessä että mihin paketti on hävinnyt Jyväskylästä  ;D Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ihmetyttää vain tuommoinen välinpitämättömyys.  >:(

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse maksoin autoni pankissa. Kymmeniä tuhansia euroja eikä kukaan kysynyt henkkareita. Kuitissa luki että olen maksanut tililtäni tämän suuruisen summan mutta missään ei lukenut, että kenelle rahat olivat menneet.  :thmbup:

Minä ostin kymmenien tuhansien eurojen edestä asunnon, eikä pankissa oltu kiinnostuneita missään vaiheessa ilmoittamieni tulojen oikeellisuudesta. Hyvin olisin voinut esittää työssäkäyvää, ilman oikeita mahdollisuuksia lyhentää pennilläkään velkaa. No ei se mitään, sillä olisinhan minäkin voinut olla kuka vaan, kun ei niitä henkkareitakaan haluttu nähdä..

Mikäs pankki kyseessä? :) siis eihän nyt mitenkään silleesti että yrittäisin samaa  ;D ei missään tapauksessa

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pieniä ovat murheet, mutta nyt kyllä sapettaa tuo jälkikasvun toilailu.  >:(

Nimittäin 8-vuotias poika laittoi 6-vuotiaan pikkusiskonsa unilampaan kainaloihin hajuvettä. Nyt tyttö itkee haisevaa lammastaan ja poika parkuu häpeäänsä, kun pidettiin äitin kanssa asiasta "rakentavaa kehityskeskustelua".

(Toisaalta suuremmasta suututuksesta ylipäästyäni tämä tilanne oli kyllä vähän koominen.  :) )

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuttua huttua  :(  Pesin joskus 70-luvun lopulla pikkusiskon unileijonan "hampaat" silliliemellä, ja vieläkin äippä ja sisko jaksaa muistuttaa siitä... Mutta silloin se oli ihan hyvä idea  ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Velipuoli meni sitten kuolemaan :'(

Ottaa kyllä päähän, kun olis sen kanssa ollut kesällä kaikkea kivaa tuunattavaa...

Nyt mä olen sitten noille mun sisaruksille se isoin veli :-\

Samaten otan osaa, ikävä kuulla tällaista.  :'(

- Ville -

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

On alkanut ottaa päähän ulkomaisilla nettisivuilla vastaan poksahtavat SUOMENKIELISET mainokset. Siis IP-osoitteen perusteella valvotaan kohta ihan liikaa.

Houston Chroniclen sivuilla lukee tänään "Hanki nyt Canal Digital, niin show voi alkaa". Enkä s-tana hanki sitten millään, edes Teksasista  >:(

Kanadalainen simulaattorifirma Atlantis Systems on saanut sopimuksen USA:n armeijalta. Mikäs siinä, mutta kun klikkaan firman sivuja:

http://www.atlantissi.com/

niin siellä lukee "uutiset" ja "koti" ja "kirjaudu sisään" ja "käyttäjätunnus" ja "et ole kirjautunut sisään" jne ja löytyy kuukauden kalenteri suomeksi jne. No, joku voisi pitää tätä tuntematonta firmaa fiksuna ja kohteliaana, kun teksti on minun eksoottisella kielelläni ja sitäpaitsi oikein, mutta kun en koskaan ole ko. firman kanssa asioinut, niin en halua heti kättelyssä mitään isoveli-meininkiä...

Vaikka taitaa olla ihan turhaa valittaa asiasta, jolle ei kerta kaikkiaan voi mitään?

Kohtapuoleen on varmaankin Timbuktu Travel Newsin sivuilla odottamassa kadun toisella puolella olevan pizzerian mainos päivän pizzasta, joka tulee kotiin 10 minuutissa ilmaisella Cokiksella, jos tilaan 2 minuutin sisällä?

Ei kyllä taida IP:n perusteella määräytyä tuo kieli, kun mulla se tulee englanniksi (käyttiksessä ja selaimessa ja kaikkialla muuallakin defaulttikielenä lontoo).

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos kaikille :-\

Nyt ei ota enää päähän, kun lauantaina on isä-ukon 60-vuotis kekkerit :)

Luulen, että sunnuntaina (ottaa) päähän ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei kyllä taida IP:n perusteella määräytyä tuo kieli, kun mulla se tulee englanniksi (käyttiksessä ja selaimessa ja kaikkialla muuallakin defaulttikielenä lontoo).

No, enpä minä tarkkaan tiedä, miten ne mainokset tunnistavat että olen suomalainen. Siis ehkä Windowsin tai IE:n version perusteella?

Joka tapauksessa, heti tänään taas änkesi ruutuun Wyomingissa sijaitsevan Billings Gazette:n sivuilla "Tjäreborgin Kuumat lähdöt" selvällä suomen kielellä. Enkä osta sieltäkään mitään, sorry vaan Zääreborgi  >:(

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei kyllä taida IP:n perusteella määräytyä tuo kieli, kun mulla se tulee englanniksi (käyttiksessä ja selaimessa ja kaikkialla muuallakin defaulttikielenä lontoo).

Ja täällä tulee (englanninkielinen käyttis ja selain) selkeällä suomella  :thmbdn:. Onneksi Opera osaa/pystyy blokkaamaan valtosan noista pop-up/under-mainoksista.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt ei enään ota päähän mutta viime sunnuntaina&alkuviikolla otti oikeen urakalla päähän tää Suomen sää. Lauantaina tulin klo 23 Pariisista (+30 astetta) Helsinkiin (+2 astetta).

Lisäksi otti päähän yhden elämäni parhaimmista viikoista(opintomatkan) päättyminen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja täällä tulee (englanninkielinen käyttis ja selain) selkeällä suomella  :thmbdn:. Onneksi Opera osaa/pystyy blokkaamaan valtosan noista pop-up/under-mainoksista.

Ei selaimen tai käyttöjärjestelmän kielellä ole asian kanssa mitään tekemistä. Se ratkaisee, mitä selaimen asetuksista on säädetty. Jos siellä asetuksissa on säädetty oletuskieleksi suomi, niin kyynel.

Operassa: Tools -> Preferences -> ja aukeavan ikkunan alalaidasta saakin valita oletuskielen, details -napista pääsee vielä lisäämään useampia kieliä ja vaihtamaan niiden järjestystä, jos ensisijaisesti haluttua kieltä ei sivusto tarjoa...

Vielä noista IP-osoitteista... Niiden perusteella saatetaan kohdistaa mainoksia, mutta webbisivujen kieli määräytyy kyllä ihan oikeiden tekniikoiden mukaan yleensä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jumal*uta nyt Kämäräinen kilahti lopullisesti. Pe*keleen mobiilifirmat, jotka tuottavat soittoääniä yms.. pelejä kännyköihin. Soitin Jambaan, ja kysyin onko mulla jokin sopimus sinne. Sieltähän se löytyi. Ollut tosin käyttämättömänä viimeiset 2½ vuotta, siitä hyvästä on kuitenkin mennyt maksua 4/kk. ELI YHTEENSÄ N. 140e koko ajalta. P*rkele. Sieltä vastasivat että antavat viimeisen kahden kuukauden rahat takaisin, eli VAIN 8e....... sitten huomasin toisen jutun. Olen tilannut pari vuotta sitten muutamia soittoääniä firmasta nimeltä Mixmobile. Sekin "sopimus" ollu käyttämättömänä pari vuotta. Heidän internetsivujensa mukaan palvelu maksaa 2e/10 päivää. Tässä vaiheessa alkaa kiehua lopullisesti... jätän kuitenkin kirjoittamatta mitä ajattelen, on parempi alkaa karhuta saamattomia rahoja firmoilta takaisin....

EDIT: Tänään tuli Jambalta 38 palveluviestiä, se oli ainut syy miksi soitin sinne. Kyllä kiehuttaa. >:( >:(>:(

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sonera ZED kanssa kerää clubimaksuja kun erehtyy yhden soittoäänen hakemaan. (Juniorin 8v. käpälään ei tosin ehtinyt tulla kuin n.25 € klubimaksut.)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jumal*uta nyt Kämäräinen kilahti lopullisesti. Pe*keleen mobiilifirmat, jotka tuottavat soittoääniä yms.. pelejä kännyköihin. Soitin Jambaan, ja kysyin onko mulla jokin sopimus sinne. Sieltähän se löytyi. Ollut tosin käyttämättömänä viimeiset 2½ vuotta, siitä hyvästä on kuitenkin mennyt maksua 4/kk. ELI YHTEENSÄ N. 140e koko ajalta. P*rkele. Sieltä vastasivat että antavat viimeisen kahden kuukauden rahat takaisin, eli VAIN 8e....... sitten huomasin toisen jutun. Olen tilannut pari vuotta sitten muutamia soittoääniä firmasta nimeltä Mixmobile. Sekin "sopimus" ollu käyttämättömänä pari vuotta. Heidän internetsivujensa mukaan palvelu maksaa 2e/10 päivää. Tässä vaiheessa alkaa kiehua lopullisesti... jätän kuitenkin kirjoittamatta mitä ajattelen, on parempi alkaa karhuta saamattomia rahoja firmoilta takaisin....

EDIT: Tänään tuli Jambalta 38 palveluviestiä, se oli ainut syy miksi soitin sinne. Kyllä kiehuttaa. >:( >:(>:(

Mitäs oot menny tilailemaan juttuja lukematta pikkupränttejä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitäs oot menny tilailemaan juttuja lukematta pikkupränttejä.

Käytännössä olen tilannut aikoja sitten muutaman soittoäänen tms.. ja siinä samalla sitten liittynyt johonkin klubiin prkl..  >:(

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään