Kirjoitettu Maaliskuu 18, 2007 Julkisilla paikoilla kuvaaminen on sallittua. Niin myös yksityisalueilla jos on omistajan lupa. Esimerkiksi annoin aikoinaan itselleni luvan asennuttaa taloni ympärille kameroita ja katsella tontilla pomppivia jäneksiä sekä sitä yhtä pulleaa kettua. Ja kaikki tämä Pohjois-Helsingissä. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Maaliskuu 18, 2007 Tietoni tässäkin asiassa ovat näköjäns vanhentuneet, itse olen kyllä nuo Rolleiflexin kuvat havainnut tienvarsilla(mikähän tuo tienvarsi on) Todellisuudessa elääksemme, joitakin vuosia sitten piti tosiaan olla tuo kameravalvonta kilpi talon nurkalla mikäli valvova kamera oli olemassa. Tiedän varsin hyvin Mikko että jänekset ja ketut eivät valita valvontakameroista hoviin mutta jopa jotkut kansanedustajat mellastivat lehtien sivuilla aiheesta aikanaan. 8) Veikkaanpa Jaakko ettei kukaan tällä foorumilla pahastu vaikka käyt siellä tyhjennysharjoituksilla itsekkin joudun monta kertaa päivässä tuon homman hoitamaan, en tosin valvontakameran alla Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Maaliskuu 20, 2007 Tulipa vahingossa havaituksi suuri sotilassalaisuus. Siis Vesiksellä on (tai oli ainakin vielä 5 minuuttia sitten) tusina armeijan kuorma-autoa metsän laidassa. Pari pienempää maasturin tapaista poistui jo ja autojen ympärillä parveilleet ukot ovat siirtyneet sisään autoihin. Mitään lentävää vehjettä ei ollut näköpiirissä. Mikähän operaatio tuokin oli? Joka tapauksessa nettikamera paljasti senkin. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Maaliskuu 20, 2007 Tulipa vahingossa havaituksi suuri sotilassalaisuus. Siis Vesiksellä on (tai oli ainakin vielä 5 minuuttia sitten) tusina armeijan kuorma-autoa metsän laidassa. Pari pienempää maasturin tapaista poistui jo ja autojen ympärillä parveilleet ukot ovat siirtyneet sisään autoihin. Mitään lentävää vehjettä ei ollut näköpiirissä. Mikähän operaatio tuokin oli? Joka tapauksessa nettikamera paljasti senkin. Tiedä sitten mikä operaatio siellä oli, mutta onhan alue myös armeijan koulutuskäytössä, joten varmaan paikan sotilaallinen voima esiintyy jatkossakin kamerassa hannu Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Maaliskuu 21, 2007 Huono ilma ei tosi ilmailijoita haittaa. Kevättä ilmassa, kärpäset on heränny Joo, äsken kattelin kun siellä oli lentokoneen tapainen pieni piste liikkumassa metsän yllä kohti kiitoradan päätä. Hitaasti ja tasisesti ja oikeaan suuntaan. Kunnes se yht'äkkiä hävisi hirveellä vauhdilla 90 asteen kulmaan jonnekin metsään.... Hups. Mutta sitten huomasin että sehän oli kärpänen ??? Bamce Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 14, 2007 Joskus ihan näppärä tuo Vesiksen nettikamera. Ymmärtääkseni PIK-27 hinailee siellä juuri nyt purjekonetta taivaalle 36:lta. Seuraavaa lähtöä valmistellaan juuri. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 14, 2007 Ainakin aktiivista lentotoimintaa, kamera on aktiivisesti liikkeessä Keskittynyttä koekäyttöä.. kuka tunnistaa? http://tigert.1g.fi/kuvat/vesiksen_nettikamera/2007-04-14-17%3A11.jpg/full[/img] Odotuksessa.. http://tigert.1g.fi/kuvat/vesiksen_nettikamera/2007-04-14-17%3A12.jpg/full[/img] On tää hieoo ku voi bongata kotoa käsin! Edit: Kivasti kalustoa.. http://tigert.1g.fi/kuvat/vesiksen_nettikamera/2007-04-14-17%3A20.jpg/full[/img] //T Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 14, 2007 Eihän tuossa viimeisessä kuvassa ole kuin 6 konetta. Keskipäivän aikaan kun katselin, laskin koneita/ultria olevan paikalla enimmillään jopa 17 kpl yhteensä. Vieraita siis käymässä, ja osa Vesiksen koneista on ilmeisesti myös halleissa yöt? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 14, 2007 Odotuksessa.. http://tigert.1g.fi/kuvat/vesiksen_nettikamera/2007-04-14-17%3A12.jpg/full[/img] Katsos vain, EFKJ:n konekunnista (OH-U390) yksi on pongattu lähtöaikeissa kotiinpäin. Kyllä sitä jo ehdittiinkiin odotella iltapäivällä konekuntia EFKJ:llä saapuviksi lentoturvallisuuspäivien jälkeen. On varmasti ollut mahtava päivä Vääksyssä kaikenkaikkiaan. -Kari- Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Huhtikuu 16, 2007 Tuommoinen härveli... piti käydä pällistelemässä kun oltiin paikan päällä.. //T Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 26, 2007 Vesiksellä olisi tänään jonkinlainen kesän avauspäivä ( www.kiitotiekaksviis.net ), mutta kelissä ei ole kehumista, OVC 300 jalkaa.. Tyypillinen Suomen kesän avaus? Jotain kautta sinne on muuten saapunut vähän harvinaisempi kone, englantilaisen omistama (?) Yak-18T HA-YAH, mistä ei a.netissäkään ole kuin yksi kelvollinen kuva. Kone näkyy nettikamerassa parkkirivissä. http://www.airliners.net/open.file/0808142/M/ Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 26, 2007 Jotain kautta sinne on muuten saapunut vähän harvinaisempi kone, englantilaisen omistama (?) Yak-18T HA-YAH, mistä ei a.netissäkään ole kuin yksi kelvollinen kuva. Kone näkyy nettikamerassa parkkirivissä. Siinähän se... [ attachment removed / expired ] On muuten nätti kone Juha. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla