Sami Puro

Uusi toimija Suomen ilmailumarkkinoille

44 viestiä aiheessa

LEHDISTÖTIEDOTE

JULKAISUVAPAA 1.4.2007

 

 

FlightForum.fi laajentaa toimintaansa - Uusi toimija Suomen ilmailumarkkinoille

 

Suomalaisten ilmailun harrastajien kohtauspaikkana tunnetuksi tullut FlightForum.fi laajentaa toimintaansa. Internet-palveluna aloittanut yhteisö perustaa oman lentoyhtiön, joka kantaa nimeä "FF.aero".

 

Uuden yhtiön tiedottajana toimiva ja FlightForum.fi:n ylläpitäjänä toimiva Sami Puro kertoo yhtiön saaneen useita rahoittajia, joista suurimpana on mukana kansainvälinen pääomasijoittaja CampMan. Nykyisen ilmailutrendin mukaisesti FF.aero -lentoyhtiö on palkannut itselleen islantilaisen toimitusjohtajan. 1.4.2007 perustetun yhtiön johtovastuun ottaa Islannin ilmailusektorilla ansioitunut Hjálmar Jónsdóttir.

 

FF.aeron toimintafilosofia keskittyy ilmailuharrastajien palvelemiseen. Yhtiön lentokonehankinnat tullaan muun muassa päättämään FlightForum.fi:n jäsenäänestyksellä, ja valinnassa keskitytään mm. koneen valokuvauksellisuuteen ja nousukykyyn lentoonlähdössä. Koneet myös pysäköidään lentoasemilla pysähdysten ajaksi aina parhaaseen mahdolliseen valokuvauspaikkaan.

 

Toimitusjohtaja Jónsdóttirin mukaan myös yhtiön palvelukonsepti on ainutkertainen ja todella asiakaslähtöinen:

- "Lennoillamme saa valokuvata vapaasti ja ohjaamoon on aina vapaa pääsy. Lentojen viihdetarjonta toteutetaan jokaisen matkustajan oman laajakuvanäytön (9") kautta, ja se sisältää mm. musiikkina eri lentokoneiden ääniä ja lennonjohtonauhoituksia. Elokuvatarjontamme on kattava, käsittäen mm. "Top Gun" ja "Hei me lennetään" -elokuvat. Suunnittelemme myös "Hei me lennetään taas" -elokuvan ottamista ohjelmistoomme."

 

- "Myös lennonaikanen myyntimme on tehty asiakkaiden tarpeita silmälläpitäen. Myymme mm. lentopäähineitä, eli huuvia (soveltuvat syötäväksi), ja muita erikoisuuksia kuten aitoja Airbus-lentokoneiden pohjaniittejä."

 

- "Samoin usein matkustavien asiakkaidemme bonusjärjestelmä on ainoa laatuaan maailmassa. Joka kymmenennen lennon jälkeen asiakas saa halutessaan pääsyn lentokoneen ohjaamoon kesken matkalentovaiheen. Esitettyään todistuksen ettei asiakas ole ammattilentäjä, poistuvat molemmat ohjaajamme matkustamon puolelle ja onnekas matkustaja saa ohjata koneen itse alas - jokaisen ilmailuharrastajan märkä päiväuni on nyt siis todellisuutta! Laskelmiemme mukaan tämä menettely on myös hyvin ympäristöystävllinen ja polttoainetta säästävä."

 

 

Yrityksen lentotoiminnan johtajan, amerikkalaisen Joe Tsangin, mukaan FF.aero suunnittelee merkittäviä lentokonehankintoja toimintansa aloittamiseksi. Lentoyhtiön nimestä luonnollisena valintana FF.aero on ilmoittanut olevansa kiinnostunut mm. Ilmavoimien Fokker-koneista, joihin FF.aero aikoo valmistaa esimerkiksi itse omia puisia potkureitaan. Yrityksemme haluaa huolehtia ympäristöstä, joten käytämme siksi varaosina vain uusiutuvista materiaaleista valmistettuja osia.

 

Toimitusjohtaja Jónsdóttirin mukaan FF.aero suuntaa myös kaukolento- ja lomaliikennemarkkinoille:

- "Erään aiemman lentoyhtiön hyväksi havaitsemaa mallia noudattaen, olemme tiedustelleet ukrainalaisen Antonov -kuljetuskoneen vuokraamisesta lomaliikennekäyttöömme. Aiempien kokemusten mukaan ikkunaton matkustamo takaa parhaan matkustuskokemuksen ja täten saamme etelänmatkojen hintamme kilpailukykyiseksi."

 

- "Tulevaisuudessa tulemme myös haastamaan Finnairin kaukoliikennemarkkinoilla kotipaikkamme Helsingin loistavan sijainnin ansiosta. Voimmekin kunniakkaasti ilmoittaa olevamme ensimmäinen suomalainen lentoyhtiö, joka on tehnyt Airbusille tiedustelun heidän uudesta A380-koneestaan, jota aiomme käyttää tulevassa Siperian liikenteessämme."

 

 

Yritys aloittaa lentotoimintansa kun IlmailuViranomainen on myöntänyt yritykselle tarvittavat toimiluvat.

 

http://www.ff.aero/

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämähän on hienoa. Kaipaatte varmasti lentäjiä? Minä olisin valmis vaikka kapteeniksi! Uskoisin omaavani riittävät taidot, sillä olen lentänyt erilaisia koneita simussa jopa satoja tunteja.  :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Superjumboilla ilmeisesti hoidetaan myös nämä tälläiset lyhyet välit kuten HEL-TLL? :)

Ja yhtiöön palkataan Finncommin lentäjäkoulutuksen "mallioppilaat", jotka uuskoulututetaan Antonov ja Dumbo-kuskeiksii?:laugh:

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Malmin kenttä olisi myös hyvä säilytyspaikka tuolle koneelle.

Saataisiin taas Malmin kentälle lisää painoarvoa. :thmbup:;)

 

Näin tänään  Malmin pyöreässä yhden "täyskipparin". Hänelle ei meinannut katu riittää.

Taisi olla niitä uudelleenkoulutettavia, koska oli jo ihan IFR:ssä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voisinko minä toimia lentotoiminnan vastaavana, Nigeriasta tilasin jo tarvittavat asiapaperit, lupasivat lähettää nopeasti, express.

;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hieno homma! Kai hommaat yhtiöösi näitä ranskan jalokiviä, Airbusseja (A340)? ;D Siis näille teidän Vantaa-Malmi lennoille.

 

Saakos FSNordicin / FlightForumin jäsenet alennusta? ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yritys aloittaa lentotoimintansa kun IlmailuViranomainen on myöntänyt yritykselle tarvittavat toimiluvat.

Jos ja kun ilmailuviranomainen on myöntänyt yritykselle tarvittavat toimiluvat. ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aprillia....

 

-J ;)

 

Ei kai, menikö minulla nyt rahat kaivoon, lupasi tuo Mbwtange Nigerian ilmailuhallituksesta että kaikki paperit ovat aitoja ja neljällä leimalla joten maksoin hiukka ylimääräistä, voi ei.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös armeijalta vapautuvat fokkerit olisi sopiva konetyyppi, niissä kun on yhtiön nimikin jo valmiiksi ;)

Hmm..onkohan leirimies sukua lakkimiehelle :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei kai, menikö minulla nyt rahat kaivoon, lupasi tuo Mbwtange Nigerian ilmailuhallituksesta että kaikki paperit ovat aitoja ja neljällä leimalla joten maksoin hiukka ylimääräistä, voi ei.

 

Kerää Arne niitä 54, tee niistä korttipakka.

Sellaisia pahveja ei ihan joka pojalla ole. :thmbup:

 

Aletaan pelata Mbwtangea  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

tääl olis kans yks lentäjä käytettävissä, yli 700 tuntia lentoja FSpassengerissa :o

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kerää Arne niitä 54, tee niistä korttipakka.

Sellaisia pahveja ei ihan joka pojalla ole. :thmbup:

 

Aletaan pelata Mbwtangea  ;D

 

 

Etpä Jaakko naura kun kerron että olisin ottanut sinut erityisavustajaksi 400,000 euron kuukausipalkalla, jos olisit suostunut tietty.Pienet optiot kuuluisivat tietty sopimukseen.

Sokeron Mikon olisin yrittänyt värvätä muonituspäälliköksi, gourmet you nouv  8)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Henkilöstöpäällikkö ilmoitti että saat pyytämäsi 21.000 euroa ilman muuta, sinullekkin pieni optio luvassa, pieni kokosi on pelkästään positiivista, koneemme ovat matalia mutta tosi leveitä, uusi turvallisuuspäällikköme Jokinen on lisäillyt painoa viime aikoina joten jotenkin tuo on kompensoitava.

 

Tervetuloa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Henkilöstöpäällikkö ilmoitti että saat pyytämäsi 21.000 euroa ilman muuta, sinullekkin pieni optio luvassa, pieni kokosi on pelkästään positiivista, koneemme ovat matalia mutta tosi leveitä, uusi turvallisuuspäällikköme Jokinen on lisäillyt painoa viime aikoina joten jotenkin tuo on kompensoitava.

 

Tervetuloa.

 

Kiitos. Minä saada unelmatyö. :thmbup:

Oliko valokuva hyvä kun saada isompi palkka?

 

Missä ilmottautua ensimmäinen työpäivä?

 

 

Cathy

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Etpä Jaakko naura kun kerron että olisin ottanut sinut erityisavustajaksi 400,000 euron kuukausipalkalla, jos olisit suostunut tietty.Pienet optiot kuuluisivat tietty sopimukseen.

Sokeron Mikon olisin yrittänyt värvätä muonituspäälliköksi, gourmet you nouv  8)

 

Suostun, suostun.

Lupaan ettei käteni vapise, kun kuittaan liksan.

 

Olen jo Vantaalla  :thmbup:

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvä, tiesin että sinuun voin luottaa, paperini tulevat tosiaan Nigeriasta tuota pikaa ja lentoharjoittelut aloitan välittömästi, tosin vaimo sanoi että ensin saunaan  8)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos. Minä saada unelmatyö. :thmbup:

Oliko valokuva hyvä kun saada isompi palkka?

 

Missä ilmottautua ensimmäinen työpäivä?

 

 

Cathy

 

Käymme ensin Airbussin ja Bojjoijoingin tehtailla erityisavustajan kera, saattaa vanhemmilla herroilla mennä jokunen viikko tuolla matkalla(vrt. eduskunnan matka) otamme tämän nimittäin opintomatkana samantien, eikö tuo lentokonetehdas olekkin Balilla? ja toinen lienee Hawajilla.

Maltappa ilmoitamme kyllä, ja palkka juoksee tietty koko ajan. :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään