Raine Haikarainen

Mikä tämä on?

33 viestiä aiheessa

Kiitokset Jukka selvitystyöstä. Pohjoismainen yhteistyö tuottaa kauniita hedelmiä!

 

Nyt voi mennä  rauhassa nukkumaan. Unta odotellessa pakosta kuitenkin miettii,  miksi se Flying Fortress (B-17) oli hukannut moottorinsa juuri sinne Norrtäljeen..

 

Jatketaanpa ajatusleikkiä. 24.7.1943 teki ensimmäinen amerikkalainen Lentävä Linnoitus B-17 pakkolaskun Ruotsiin Årjängiin. Sen nimi oli "Georgia Rebel". Siitä tehtiin ABA:lle rahtikone, kun oli pulaa koneista. Sopimus tehtiin 1.7.1944 Yhdysvaltain ja Ruotsin hallitusten välillä. Kaiken kaikkiaan yhdeksän jenkkien B-17 F- ja G-konetta, jotka Ruotsiin laskeutui, muutettiin rahti- tai matkustajakoneiksi tämän sopimuksen mukaan. Koneet maksoivat muuten yhden dollarin kappaleelta. Seitsemän näistä pommikoneista muutettiin matkustajaversioiksi Saabin tehtailla. Boeing B-17 koneita käytettiin ABA:lla aina vuoteen 1948 asti.

 

Koska Norrtäljessä oli tuolloin 1940-luvulla Ruotsin yksi moderneimmista ja suurimmista lentokonekorjaamoista (SAA), ja jonne lensi koneita huollettavaksi ympäri Ruotsia, on myös oletettavaa, että joitakin Lentäviä Linnoituksia kävi siellä huoltotoimenpiteissä. Kun SAA:n toiminta loppui siellä 1948, samana vuonna myös B-17-koneiden käyttö ABA:lla, nämä kaksi asiaa menevät yksi yhteen ajallisesti. Ja siihen samaan nippuun voi laittaa tämän DC-3-kahvilan perustaminen 1947. B-17:n Cyclone-romumoottoreita on varmastikin ollut saatavana Tälje-kentällä tuolloin, samassa paikassa majaili tuo DC-3 "Sveakin" silloin ilman moottoreita. Vaihto-, tai-"romu-Cycloneita" on siis helposti ollut saatavissa lähellä. Kahvilan perustaja Carl Östmanin ei siis ole tarvinnut mennä merta edemmäs kalaan hankkiessaan sopivat "feikkimoottorit" kolmoseensa. Näin minä tuota Cyclonen laittamista kolmoseen perustelisin. Mikä sitten on totuus, ja onko moottori peräisin Tälje-kentältä, on asia erikseen. Mutta juuri näin se on voinut todellisuudessa aivan hyvin mennä.

 

Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mielenkiintoinen keskustelunaihe hiljenee, joten nostetaanpa aihetta ylöspäin siten, että mikä tämä on? tai mistä, kun tuntuu että asiantuntemusta piisaa ilahduttavan paljon. PS. Pentti tai Jukka nimiset eivät saa vastata ;)

 

[ attachment removed / expired ]

 

Luonnon alla lukee "LOS ANGELES USA" ja pyörylän koko on noin 12 cm. Ilmailuun liittyy.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mielenkiintoinen keskustelunaihe hiljenee, joten nostetaanpa aihetta ylöspäin siten, että mikä tämä on? tai mistä, kun tuntuu että asiantuntemusta piisaa ilahduttavan paljon. PS. Pentti tai Jukka nimiset eivät saa vastata ;)

 

Luonnon alla lukee "LOS ANGELES USA" ja pyörylän koko on noin 12 cm. Ilmailuun liittyy.

 

 

Meinaakko että se olisi tollanen lukitus salpa??  ::)

 

http://www.aircraftspruce.com/catalog/appages/flushlatch.php

 

 

EDIT: Köh tai niin siis kun lukee ton kysymyksen niin taisin vastata aiheen vierestä.... :-[  Tarkistusluukusta siis lienee kuitenkin kyse?

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siinähän lukee: Hartwall ;D  Vai onko mulla joku lukihäriö?

Kyseessähän on sitten varmasti juomanannostelijanasennustelineenosa, joka on jostain syystä poistunut koneesta :o

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No huono kysymyshän tämä oli, pyöreitä tarkistusluukkuja on koneet pullollaan. Ko. luukku oli FM-56:een kuuluva, luultavasti siiven alta, itsekkään en ole varma  sijainnista koneessa. Luukku tuli tänään kuitenkin vastaan "marjoja poimiessa"  sopisi siiven alle ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla