Kirjoitettu Joulukuu 7, 2006 Kaikki ovat varmasti katsoneet niin innokkaasti linnan kutsuja ettei edes arvauksia ole tullut aina päivystävän Arnen lisäksi. Philip K Dick on toki tuttu muttei käsittääkseni liity tähän. Sen verran on siis saatu selville että johonkin piirrettyyn liittyvästä asiasta on kyse. Ja tuo 50-vuotias yritys toimii samalla alalla kuin eräs vast'ikään konkurssista perustettu firma. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 7, 2006 No jonkunhan tätäkin hommaa on tehtävä,hyvin olisi muuten passannut Taivaan työkalut Ursula K Le Cuin. Jotenkin nimensä ja koneitten tarkoitusta ajatellen Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 7, 2006 Leg godt systems tai jotain sinne päin kuuma peruna suussa lausuttuna. Eli ne pienoismallit löytyvät tuota kautta. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 7, 2006 Lopulliseen vastaukseen johtava asia löytyy miettimällä mainittujen elokuvien englanninkielisiä nimiä: Lord of the Ring(s) ja Raiders of the Lost Ark. Ja se vinkiksi tarjottu 50-vuotias firma rakentaa koneensa kevyemmästä materiaalista kuin GE moottorinsa. Ilkka on oikeassa muovin suhteen mutta Lego ei ole kyseessä. Ja kysymys on tosiaan keksitty suomenkielisestä, käsittääkseni varsin suurella painoksella tehdystä julkaisusta. Ikää sillä on 15 vuotta. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 7, 2006 Voisiko olla 1956 perustettu Revell GmbH, joka on valmistanut pienoismallit noista kaikista konetyypeistä? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 8, 2006 Nils on oikeassa, kysymyksen alussa mainitut kuusi konetyyppiä ovat 50-vuotiaan saksalaisen Revellin tuotteita. Mutta mikä on se niitä yhdistävä tekijä eli lopullinen vastaus? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 8, 2006 Ovatko olleet Mallari lehdessä nuo mallit 1991 Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 8, 2006 heh arvelinkin ettei tämä vielä riitä seuraavaksi voisi arvata, sarjakuvateemaa ajatellen, että kaikkien ko. rakennussarjojen pakkauksen kansikuvan eli "box art" kuvan tekijä on sama. Netin Revell-friikit mainitsevat sellaiset tämän erikoisalan alan huippuartistit kun John Steel ja Brian Knight. Molemmat nimethän sopisivat vallan hyvin myös tuollaisen satuelokuvan päähenkilölle Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 8, 2006 Piirretyistä hahmoista on kyse muttei kansitaiteesta. Oikea vastaus löytyy sanatarkasti jo annetuista vinkeistä eli elokuvien nimistä. Sana kummastakin... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 8, 2006 Viimeinen vinkki toi oikean vastauksen ja oli syytäkin. Kysymys liittyi ilmailuun populaarikulttuuriin kautta. Kyseessä oli Ring Raiders -nimiseen sarjakuvaan ja piirrettyyn tv-sarjaan perustuva Revellin pienoismallikokoelma, johon kuuluvat tämä hämmästyttävä konevalikoima 1:144 -kokoisina (myös kuvitteellinen F-19). Lord of the Ring(s) ja Raiders ot the Lost Ark sisälsivät aika selvän vinkin. http://en.wikipedia.org/wiki/Ring_Raiders Sarja on mukana Revellin vuoden 1991 luettelossa värikkäällä aukeamalla. Luettelossa on 124 sivua ja se on hämmästyttävää kyllä kokonaan suomennettu. Tv-sarjaa tehtiin ilmeisesti vain viisi jaksoa. Traileri on YouTubessa: Suomessa en ole tähän törmännyt aikaisemmin muualla kuin tuossa vanhassa Revellin kataloogissa. Vuoro Manulle (ja kunniamaininta Nilsille). Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 8, 2006 Oikein nolottaa, kun peesauksella tuli kysymysvuoro Mutta näinhän se usein menee, toiset tekee työn ja joku muu kerää kunnian... Palaan illalla kysymyksen merkeissä. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 9, 2006 Iltaa,ei viittis päivystää ellei mitään tapahdu,istun tässä kuitenkin,heitä kysymys peliin 8) Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 9, 2006 No niin, taas on päästy koneen ääreen, joten laitetaanpa Arnen pyynnöstä kysymystä peliin... Kysytäänpäs vaihteeksi Experimental-puolelta konetyyppiä. Specien mukaan tämä kone taittaa matkaa (75% cruise @ 6000ft) Lycomingin IO-360:lla 172kts. Ja mistähän koneesta mahtaa siis olla kysymys? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 9, 2006 Veikataan Lancair Legacy FG. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 9, 2006 Eipä ole Lancairista kyse. Lisävinkkinä voisi jo mainita, että valmistusmateriaali on eri kuin Pekan arvauksessa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 10, 2006 Sen siitä saa, kun hätäpäissään laittaa kysymystä kehiin. Eli tarkennetaanpa vielä tuota alkuperäistä kysymystä, kun kaivelin lähteitä muistin sopukoiden sijaan. Kysymyksessä on siis tyyppihyväksytty ilma-alus, jonka tosin saa ostettua rakennussarjana. Tyyppihyväksyntä (FAA) on vielä varsin vanha, eli ensilento koneella lennettiin jo 1955. No nyt pitäisi alkaa ratkeamaan... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 10, 2006 Oikein nolottaa, kun peesauksella tuli kysymysvuoro Jos tuo johtui kommentistani "Viimeinen vinkki toi oikean vastauksen ja oli syytäkin" niin se tarkoitti vain sitä, että 15 minuuttia vastauksesi jälkeen piti lähteä koko viikonlopuksi reissuun netin ulottumattomiin eli lisävihjeitä ei olisi ollut luvassa kuin vasta nyt. Ja peesaushan on perinteisesti koko ketjun suola... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 10, 2006 Ja peesaushan on perinteisesti koko ketjun suola... Totta tuokin. Mutta Antti arvasi oikein päiväunieni kohteen, eli Falcoa ajoin takaa... Viestikapula Antille. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 10, 2006 En ole siis ainoa jonka silmä Falcon kurveissa lepää...Muotovalio, ehdottomasti. Painitermein menin nyt pahan kerran omaan heittooni kun ei ole ennen tiedot tälle palstalle riittänyt ja nyt pitäisi vielä keksiä ykskaks riittävän hullu ja kuukkelivarma kysymyskin, valmista varastoa ei ole. Yritetään nyt sitten. Mikä konetyyppi on omassa porukassaan ehdoton blitz-trumpf? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 11, 2006 En ole siis ainoa jonka silmä Falcon kurveissa lepää...Muotovalio, ehdottomasti. Painitermein menin nyt pahan kerran omaan heittooni kun ei ole ennen tiedot tälle palstalle riittänyt ja nyt pitäisi vielä keksiä ykskaks riittävän hullu ja kuukkelivarma kysymyskin, valmista varastoa ei ole. Yritetään nyt sitten. Mikä konetyyppi on omassa porukassaan ehdoton blitz-trumpf? Huomenta! blitz-trumpf Vähän heikko tuo saksankieli, salama-jotakin.... mutta ilmeisesti viitatataan saksalaiseen konetyyppiin? Arvataan "stuka", syöksypommittajien porukassa ??? terv. risto Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 11, 2006 Hiljaiseksipa meni tietolaari... Blitz on salama ja trumpf valtti. Eikä ole saksalainen rakkine edes... Siinäpä vinkkiä kerrakseen... Tällaisia ne googlevapaat kysymykset sitten on, tietää tai ei. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 11, 2006 Kilpahevosta voisi ehdottaa(nimi viittaa)Orvo taas ilahtuisi jos sanoisin Ural mutta pysyäksemme asiassa ja ketjun piristykseksi Lockheed P-38,siinä se on. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla