Guest peltipurkki

KysymysKetju

9 683 viestiä aiheessa

Tästä yhteisestä Finnairin ja Outokummun ruokalasta tuli mieleeni verryttelykysymys. Sillä välin kun vastaatte tähän, laadin varsinaisen ilmailukysymyksen.

Kerrottu tapaaminen lienee tapahtunut Töölönkadulla olleessa Outokummun pääkonttorissa, jossa oli myös Finnairin toimisto katutasossa. Pääkonttori oli ulkopuolelta vuorattu kuparilevyillä. Kun pääkonttori oli uusi, esitettiin kysymys: Miksi se on verhottu kuparilla? Niin miksi?  ;)

 

 

Kulta olisi ollut niin paljon kallimpaa, luulisin...?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ensin tuohon "välikysymykseen": Kokkolan keskustaan rakennettiin myös Outokumpu Oy:n toimesta -60-luvun lopulla korkea kerrostalo, joka sai nimen As. Oy Kokkolan Kuparitalo eli kansan kielessä vaan "Kuparitalo". Siinäkin on kuparia katon pinnoitteena muistaakseni.  Muuten talo on kuparinvärisistä tiilistä rakennettu. Lieneekö Outokummun imagomainontaa ja sen ajan henki? Kokkolassa oli/on iso Outokummun tehdas (nykyään nimi on kyllä ihan muuta)

 

edit: Tai sitten kysymyksen taakse kehkeytyy joku hyvä vitsin tapainen tai vastaava lausahdus. (niinkuin näköjään vastaus onkin!)

 

Palaan vielä tuohon Teron edelliseen kysymykseen: "Niin lähellä, mutta niin kaukana"...tuo Jutlandia ja arvaukseni. Eli ehti se Condor kuitenkin käydä ennen tuhoutumistaan 1946 Suomessa. Kaksi päivää... :-\ .

 

Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oikea vastaus aikoinaan oli: Hopeasta olisi tullut liian kalliiksi!

 

Ja sitten kysymys:

 

Lentoliike, -konetyyppi, lopuksi esikuntalentäjän haudalla!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentoliike "tynnyri", konetyyppi Saab Tunnan, hmmm tynnyri haudalla...tunna tarkoittaa myös "vatia" eli olkoon nyt vaikka kukkavati haudalla. Jos tynnyrin suomentaa englanninkielisestä sanasta "barrel", se tarkoittaa myös muun muassa aseen piippua ja astiaa. Aseen piippu voisi olla esikuntalentäjän haudalla myös. Tai tavallinen piippu, jota poltetaan! Sitäkin barrel voi tarkoittaa.

 

Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No niin, kysymys osoittautui helpoksi, vaikka yritin tietoniekkoja vähän hämätä "esikuntalentäjällä", vaikka oikea termi on "toimistolentäjä"!

Ensinnäkin Antin hyvä yritys: Kuubalainen 8 on todella lentoliike, ja LS-8 tuttu purjekone. Sen sijaan sotilaspukua m-58 ei löydy. Ainoa tämän vuoden mallinen asu on harmaa sotilaspaita. No, saattahan se olla päällä haudallakin, mutta mallin olisi kohtuudella pitänyt olla 08. Tuli tässä vain juuri nyt mieleen, että tunnettu saksalainen sotilaskivääri on 08. Tämä olisi vastanut kysymyksen spesifikaatiota. Jälleen ilahduttavaa todeta, miten yllättäviä yhteyksiä vastaajajoukko löytää!

Jukan vastaus on täysin oikein. Tynnyrillä (barrell, le tonneau > suomessa tono) tarkoitettiin 30-luvulle saakka liikettä, jota nykyisin kutsumme nopeaksi  positiviseksi/sisäpuoliseksi vaakakierteeksi (snap/flick roll, gerissene Rolle > vetäisty) tai negativiseksi/ulkopuoliseksi (gestossene Rolle > työnnetty) kierteeksi. Sittemmin nimitys "tynnyri" siirtyi erikoisesti osastolennossa suositulle silmukan ja vaakakierteen yhdistelmälle, jossa kone lentää kierteen muotoista rataa pitkin sylinteripintaa säilyttäen koko ajan positiivisen kiihtyvyyden. Suomalainen nimitys nopea kierre on huono siitäkin syystä, että nykyiset taitolentokoneet tekevät tarvittaessa normaalin siivekekierteen nopeammin kuin "nopean vaakakierteen.

Tunnan on tietenkin SAABin klassikko J29 "Flygande tunnan"

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Karkasi taas tuo teksti kesken kaiken.

Se mitä tarkkaan ottaen nostetaan toimistolentäjän haudalle on oluttynnyri. Tämä on peräisin ilmavoimissa tunnetusta "Toimistolentäjän laulusta", jonka viimeinen säkeistö kuuluu:

"Ja kun integer vitae mulle

kerran viimeisen lauletaan,

niin toimistolentäjän haudalle

oluttynnyri nostetaan"

Laulu on joskus 50-luvulla tehty lievä muunnelma huomattavasti vanhemmasta "Ikuisen teekkarin laulusta".

 

Jaaha, kysymysvuoro ansaitusti Jukalle!

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toden totta, pintavoimissa oli todellakin malli m/58. Ilmavoimissa oli vastaava uudistus tehty jo vuonna 1951, jolloin mm nykyinen vaaleampi sininen korvasi 30-luvulta peräisin olevan tummansinisen univormun. Joka tapauksessa 58 on 58 eikä 8. Toisaalta voidaan myös todeta, että kunnialaukauksiin varmasti usein käytetyn saksalaisen kiväärin täydellinen mallimerkintä oli 08/15. Aika lähellä vastauksesi oli, mutta Jukan tynnyri täytti poikkeuksetta kaikki vaatimukset.

Heilurikahdeksikko täyttää täysin kysymyksen ehdot. Kuubalaisena kahdeksikkona tunnetun liikkeen samoin kuin nimen keksimisestä sille on olemassa aivan oma tarinansa.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hypätäänpä sitten tynnyristä pois ja laitetaan uusi kysymys peliin. Ja anteeksi "tekninen viivästys"...

 

Nyt kysytään suomalaiset sukujuuret äidin puolelta omaavaa ennätyslentäjää ja hänen ennätyslennolla käyttämää suihkukonetta, sekä ennätystä.

 

Vihje 1. Hän ei ollut Ruotsin kansalainen, ei lentänyt Saabia eikä etunimi ollut Reino.

 

Jukka

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Matti Kosonen oli 1st Officerina Unitedin 747-400:ssa joka lensi 21.9.1991 välin Tokio - New York maailmanennätysajassa 11 h 21 min. Koneen kapteeni oli Mr.Davis. FAI hyväksyi tämän virallseksi maailmanennätykseksi, ja miehistö sa asianomaiset diplomit Scott Crossfieldin ojentamina.

Matti oli tässä vaiheessa USAn kansalainen, mutta hänen äitinsä oli suomalaista sukujuurta Parikkalasta Hilda os. Heinonen. (Niin oli muuten isä-Kosonenkin)

 

Mielestäni tämä täyttää kaikki kysymyksen ehdot

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Matti Kosonen oli 1st Officerina Unitedin 747-400:ssa joka lensi 21.9.1991 välin Tokio - New York maailmanennätysajassa 11 h 21 min. Koneen kapteeni oli Mr.Davis. FAI hyväksyi tämän virallseksi maailmanennätykseksi, ja miehistö sa asianomaiset diplomit Scott Crossfieldin ojentamina.

Matti oli tässä vaiheessa USAn kansalainen, mutta hänen äitinsä oli suomalaista sukujuurta Parikkalasta Hilda os. Heinonen. (Niin oli muuten isä-Kosonenkin)

 

Mielestäni tämä täyttää kaikki kysymyksen ehdot

 

Hieno ja täydellinen vastaus Osmolta, joka ei kuitenkaan ole se mitä haetaan. Valitettavasti. Yksi pieni detalji, joka kysymyksessäni on, ja johon voi puuttua ja puutunkin, on tuo maininta "äidin puolelta", eli Kososen molemmat vanhemmat olivat alunperin suomalaisia. Henkilön, jota haen, äiti oli suomalaista sukujuurta, mutta isä ei ollut.  Tässä pieni ero Osmon hienoon vastaukseen, ja mielestäni se tulee kyllä kysymyksessä esiin, tai ainakin uskoin tulevan. 8)

 

EDIT: pieni korjaus! Lentäjän äidin vanhemmat muuttivat emigrantteina Suomesta erääseen toiseen maahan vuonna 1902. Lentäjän äiti oli kuitenkin syntynyt Suomessa. Itse lentäjä syntyi kyseessä olevassa maassa, ja hän käytti siellä valmistettua lentokonetta ennätyslennossaan. Jouduin tarkistamaan asian, eli he (lentäjän äidin vanhemmat) eivät olleet enää Suomessa ennätyslennon aikana, kuten ensin kerroin.

 

Eli jatketaan vihjeellä numero 2:

 

Tällä lennolla saavutettu uusi ennätys paransi vanhaa ennätystä joko noin 165 tai 169 minuuttia, kahdesta eri tietolähteestä tarkistettuna. Niissä on noin neljän minuutin heitto, sekunnitkin kyllä mainitaan, mutta olkoon ne nyt pois laskuista. Mainitaan ne sitten myöhemmin. Edellisen ennätyksen haltija oli laivaston lentäjä, ja se oli saavutettu saman vuoden maaliskuussa vuonna .... Tämän vain äidin puolelta suomalaista sukujuurta olevan tai olleen (en ole varma elääkö hän vielä) lentäjän etunimi ei ole siis Reino, vaikka samalla etukirjaimella alkaakin.

 

Jukka

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisiko Robert F. Gordonilla suomalaiset sukujuuret? Ja F-4 Phantom koneena.

 

24. toukokuuta 1961 Los Angelesista New Yorkiin 2421.4 mailia aikaan 2 tuntia 47 minuuttia.

 

Mies kunnostautui sittemmin astronauttina.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisiko Robert F. Gordonilla suomalaiset sukujuuret? Ja F-4 Phantom koneena.

 

24. toukokuuta 1961 Los Angelesista New Yorkiin 2421.4 mailia aikaan 2 tuntia 47 minuuttia.

 

Mies kunnostautui sittemmin astronauttina.

 

Jäljillä ollaan. Mutta koska tämäkään vastaus ei ole se mitä haetaan, laitetaan seuraava vinkki:

 

Tunnettu amerikkalainen rock´n roll legenda levytti ennätyslentoa seuraavana vuonna kappaleen, joka nousi USA:n levylistalla toiseksi, sekä Englannissa kuudenneksitoista. Kappaleen on levyttänyt Suomessa ainakin Jussi and The Boys, tosin cover-versiona suomenkielellä ja eri nimellä.

 

Tämä olkoon vihje numero 3. ;)

 

Jukka

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Ketjun kirous: jo toinen lähes oikea vastaus mutta taas näköjään pieleen. Robert F Gordon kilautti edellistä ennätystä vaadituilla 169 minuutilla. Mutta suomalaisista juurista ei tosiaan ole tietoa.

 

Jukan uusin vinkki oli sellainen, ettei paljoa auta; Jussi ja Boys kun ovat levyttäneet kuvaukseen sopivia biisejä n kappaletta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ketjun kirous: jo toinen lähes oikea vastaus mutta taas näköjään pieleen. Robert F Gordon kilautti edellistä ennätystä vaadituilla 169 minuutilla. Mutta suomalaisista juurista ei tosiaan ole tietoa.

 

Jukan uusin vinkki oli sellainen, ettei paljoa auta; Jussi ja Boys kun ovat levyttäneet kuvaukseen sopivia biisejä n kappaletta.

 

Älä nyt Tero, olet todella jäljillä vastauksessasi, usko pois, tai oikeammin hieman edellä... ;)

 

Tuon suositun rock´n roll kappaleen englanninkielisen nimen ensimmäinen sana on lentäjän sukunimi, ja etunimi on...enpäs vielä kerrokaan. Mutta vihjaan lisäksi, että kappaleen alkuperäisellä esittäjällä oli sama etunimi kuin eräällä tunnetulla amerikkalaisella WW II Mustang-pilotilla, josta tuli vieläkin kuuluisampi myöhemmin. Tässä vinkki numero 4.

 

Jukka

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuon suositun rock´n roll kappaleen englanninkielisen nimen ensimmäinen sana on lentäjän sukunimi, ja etunimi on...enpäs vielä kerrokaan. Mutta vihjaan lisäksi, että kappaleen alkuperäisellä esittäjällä oli sama etunimi kuin eräällä tunnetulla amerikkalaisella WW II Mustang-pilotilla, josta tuli vieläkin kuuluisampi myöhemmin. Tässä vinkki numero 4.

 

Tuo rock-tähti voisi olla Chuck Berry (jos se Mustang-pilotti on Chuck Yeager).  Veikataan Berryn kappaletta 'Sweet Little Sixteen', jolloin ennätyksen tehneen puolisuomalaisen pilotin nimi olisi R. Sweet.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo rock-tähti voisi olla Chuck Berry (jos se Mustang-pilotti on Chuck Yeager).  Veikataan Berryn kappaletta 'Sweet Little Sixteen', jolloin ennätyksen tehneen puolisuomalaisen pilotin nimi olisi R. Sweet.

 

No niin, Lassella on vastauksen ensimmäinen osa oikein. Kyseessä on R.Sweet niminen pilotti. Mutta millä koneella, milloin ja missä hän tuon ennätyksen teki.  Se pitää vielä kertoa, jotta kysymyksessä asetettu tavoite "kolme asiaa" (lentäjä, suihkukone ja mikä ennätys) toteutuu. Kuka ehtii... :thmbup:

 

Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

27.11.1957 "The Sun Run"

Ameriikan rannikolta rannikolle -ennätys

"Capt. Sweet set the round-trip record, at a time of 6 hours, 46 minutes and 36.21 seconds, and the New York to Los Angeles record, at a time of 3 hours, 36 minutes and 32.33 seconds."

http://www.nationalmuseum.af.mil/factsheets/factsheet.asp?id=1866

 

Ai niin, kone on RF-101 Voodoo

 

Jompi kumpi noista ennätyksistä, yhteen suuntaan tai edestakainen.

 

Mielelläni antaisin kysymysvuoron vaikka Latelle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyseessä oli kapteeni Robert Sweet Yhdysvaltain Ilmavoimista ja ennätyslento "rannikolta-rannikolle" Los Angelesista New Yorkiin ja takaisin ilman välilaskua. Koneena McDonnell RF- 101A Voodoo. Ennätyslennon päivämäärä on 27.11.1957. Tuolla lennolla Robert Sweet rikkoi entisen aikaennätyksen, ja uusi oli sensaatiomainen 6 h 46 min 36 sek.keskinopeudella 721,85 mph. (Tai 6 h 42 min 7 sek, kuten Vasabladetissa olevassa jutussa kerrotaan 31.12.1958). Hän rikkoi samalla myös "westbound"-ennätyksen eli lännestä itään lennon, saavuttaen ajan 3 h 36 min 33 sek keskinopeudella 677,7 mph. "Eastbound-ennätyksen (idästä länteen) 3 h 7 min 43 sek sai haltuunsa saman päivänä Gustav Klatt -lentäen myös Voodoota keskinopeudella 781.7 mph. Tapaus ja kapteeni Sweet sai laajaa julkisuutta Yhdysvalloissa tuolloin.

 

Kapteeni Robert Sweetin äiti oli kotoisin Vaasan kupeesta Mustasaaren Sulvan kylästä (Solf). Sama kylä valittiin Suomen parhaaksi paikaksi asua valtakunnallisessa "Hyvä asua 2010"- äänestyksessä 2006. Se kuuluu Mustasaaren kuntaan, ja sijaitsee Vaasan eteläpuolella muutaman kymmenen kilometrin päässä "latomeren "äärellä eli Söderfjärdenin entisen meteorikraatterin, joka on laaja viljelysalue nykyään. Sweetin äidin nimi oli Irene Sweet, tyttönimi Mitts, ja oli syntynyt Sulvan Tjeldas backenissa vuonna 1897. Hänen vanhempansa August ja Ida Mitts asuivat Sulvan Mobackenissa aikoinaan, ja muuttivat emigrantteina Yhdysvaltoihin vuonna 1902. Näin ollen Irene Sweet oli 5-vuotias muuttaessaan Yhdysvaltoihin.

 

Kapteeni Robert Sweet, jota sanottiin ujoksi, harvapuheiseksi ja lyhytkasvuiseksi, mutta jänteväksi, kävi Suomessa ensi kerran vuonna 1954.  Hän oli tällöin USAF:n palveluksessa Saksassa, ja käväisi viikon reissun Sulvalla sukulaisia katsomassa. Toisen kerran hän kävi juhannuksena 1956 tavaten lisää sukulaisiaan. Hän oli ennätyslennon aikoihin noin 30 vuotias. Hän sai ansaittua arvostusta Korean sodassa taitavana ja pelottomana tiedustelulentäjänä.

 

Aika hauskaksi tämän tarinan tekee tosiaan se, että löysin sen vanhasta Vasabladet-lehdestä Vaasan kirjastosta, ja juttu oli kirjoitettu noin vuosi lennon jälkeen vuonna 1958. Siinä on mukana kuva, jossa Sweet istuu koneen ohjaamossa kypärässään. Ja lopuksi: asun nykyään Mustasaaren kunnassa, johan Sulva (Solf) kuuluu, joten ”saman kylän miehiä” melkein tuo Sweet! Tai ainakin juurensa…eikun roots!  :D

 

Arilla on täydellinen vastaus, joten vuoro kuuluisi hänelle. Lasse antoi kyllä hyvät avut. Mutta Ari saa tietenkin päättää, kumpi kysyy seuraavaksi.

 

Jukka

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Peesauksen huippu lähestyy. Minä en keksinyt mitään, käytin vain kuukkelia.

 

Jos Lasse on paikalla, niin voipi heittää kysymyksen.

Illalla klo 21 jälkeen voin ottaa vuoron takaisin, jos ei ole vielä kysytty.

 

Ari

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jatketaan kysymyksellä kun Ari sen suo.

 

Kysymys: Mikä lentokone on laatikossa? Hevosten nimistä saa plussaa.

 

[ attachment removed ]

 

Vihje numero 1:  Kone oli nimetty erään Pohjois-Ranskalaisen kaupungin mukaan.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vickers Vimyn osat siellä laatikossa ovat.  Laatikoita taisi olla useampiakin.

 

Vimy on kaupunki Pohjois-Ranskassa.  Siellä oli ensimmäisessä maailmansodassa joku suuri taistelu, jonka mukaan kone sai nimensä.

 

Laatikon koneella herrat Alcock ja Brown lensivät ensimmäisinä Atlantin yli 14. kesäkuuta 1919.  Steve Fossett ja Mark Rebholz uusivat saman tempun Vimy-replicalla vuonna 2005.

 

Kone vietiin osina Englannista New Foundlandiin St. Johniin ja kasattiin siellä.

[ attachment removed ]

 

Tässä kone lähtövalmiina lentokentän virkaa tehneellä pellolla.

[ attachment removed ]

 

 

Ja John ja Arthur ovat tosiaan hevosten nimet.  :thmbup:

 

Arne jatkaa...

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään