Kirjoitettu Joulukuu 29, 2008 Potkurikalustossa periaatteessa vastaava konsepti on esiintynyt, joskus hieman eri tavoin toteutettuna, Orvillen ajoista lähtien. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 29, 2008 Jotta Nils ei joudu yksinpuhelun puolelle, voisiko mitenkään liittyä Connan äänieristykseen, eli elän historiassa, ehdotan kuitenkin potkurin lapojen muotoon liittyvää, eli äänenvähentämistä. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 29, 2008 Olisko siinä tapauksessa se halvempi ratkaisu, joka pudottaa myös painoa eli sähköisesti toteutettu ANR. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 29, 2008 Arnen vastauksessa on jo jotain liittyvää.... ANR taisi olla viimeksi uutisotsikoissa Saab 2000:n yhteydessä. Edit: nyt ymmärsin, mutta ANR-kuulokkeetkin ovat jo parin vuoden takaa. Ääni vaimenee, mutta se käsittääkseni ei ole kuitenkaan ratkaisun ensisijainen etu. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 30, 2008 Tämä sekä nopeuttaa että hidastaa, näkökulmasta riippuen. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 31, 2008 SWAG (Scientific Wild Ass Guess): puhaltimen/ahtimen/turbiinin siiven muotoilu kaarevaksi, joustavan materiaalin käyttö? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 31, 2008 Lähestyy... Luepas se eka kysymysviesti loppuun saakka... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 31, 2008 Mennäänpäs tällä kertaa sinne tekniikan puolelle. Kysymys: Ajankohtainen "uusi" tekninen ratkaisu, joka on esiintynyt ilmailun uutisissa tämän vuoden aikana. Kovin uusi se ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole, onpa ollut käytössä jo pari-kolmekymmentä vuotta ja myös sinivalkoisessa kalustossa. Nyt uusi tuleminen eri toimijalta. Itsessään piilossa, mutta liittyy näkyvään osaan. Lisää arvailua... Olisko turbiinin lapojen onttous tai tekeminen hiilikuidusta vai sittenkin titaanista. Ja oisko valmistajana Rolls Royce? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 31, 2008 Hmm, ihan kuin kyseessä olisi jonkinnäköinen uusi "sisäinen hush kit". Ettei vain MD-80 sarjan QuietEagle-juttuja Myös tällaista osui silmiin: http://www.avbuyer.com.cn/e/2006/8278.html Comtran Ltd. has its Stage 4-compliant SuperQ MD-80 on display here. It is partnered with Jet Technologies in the modification program, which permits all MD-80 series aircraft to meet Stage 4 noise requirements in the US and EASA Chapter 4 requirements with approximately a 2-dB margin, Director Dalton Kaye told ATWOnline. The package consists of a jet nozzle that is fully certified by FAA and a cone mixer that is in the STC process, while Pratt & Whitney has supplied an NTO letter for the program, he said. The hushkit does not require any changes to the aircraft flight manual, weight and balance, thrust reverser operation, crew training or maintenance. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 31, 2008 http://www.avbuyer.com.cn/e/2006/8278.html Mozilla väittää hyökkäyssivustoksi... "Sivuston osoitteessa www.avbuyer.com.cn on ilmoitettu olevan hyökkäyssivusto" Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Joulukuu 31, 2008 Ihan hyviä arvauksia... kannattaa jatkaa Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 1, 2009 Tähän liittyvässä uutisoinnissa esiintyy eräs lentoyhtiö, joka on toisessakin konehankinnassa osoittanut rohkeutta - ja kenties katuu sitä tällä hetkellä. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 2, 2009 Kasviperäinen polttoaine ja Air NZ Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 2, 2009 Kasviperäinen polttoaine ja Air NZ Tuossa suunta on aika hyvä mutta etäisyys meni "hieman" ohi... vastaus ei ole polttoaine. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 4, 2009 Ratkaisun viimevuotinen uutisointi liittyy muutaman uuden lentokonekehityshankkeen etenemiseen. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 8, 2009 Lensi viime vuonna sekä Boeing- että Airbus-koneessa, mutta edellä mainitut hankkeet ovat muualla... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 15, 2009 Hiljaista on... tässä on tähänastiset vihjeet koottu yhteen ja muotoiltu kenties hieman uudella tavalla. Josko vastaus alkaisi löytymään. Kysymyksessä haetaan siis erästä "uutta" teknistä ratkaisua, joka on esiintynyt ilmailun uutisissa 2008 aikana. Kovin uusi se ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole, onpa ollut käytössä jo pari-kolmekymmentä vuotta ja myös sinivalkoisen yhtiön kalustossa. Nyt uusi tuleminen eri valmistajalta. Tämä tekninen ratkaisu on itsessään piilossa, mutta liittyy näkyvään osaan. Valmistaja hehkuttaa että laite, jossa tätä uutta teknistä ratkaisua käytetään, on ystävällinen mm. korville ja lompakolle, verrattuna nykyisiin. Melun vaimeneminen ei käsittääkseni kuitenkaan ole ratkaisun ensisijainen etu, joskin merkittävä. Potkurikalustossa periaatteessa vastaavanlainen konsepti on esiintynyt, joskus hieman eri tavoin toteutettuna, Orvillen ajoista lähtien. Kyseinen tekninen ratkaisu sekä nopeuttaa että hidastaa, riippuen mistä suunnasta sitä tarkastelee. Tähän liittyvässä uutisoinnissa esiintyy eräs lentoyhtiö, joka on toisessakin konehankinnassa osoittanut rohkeutta - ja kenties katuu sitä tällä hetkellä. Kyseinen lentoyhtiö on Suomesta katsoen samalla suunnalla kuin Air NZ. Vastaus ei ole polttoaine. Uutisointi tämän ratkaisun ympärillä liittyi parin uuden lentokonekehityshankkeen etenemiseen. Se lensi viime vuonna sekä Boeing- että Airbus-koneessa, mutta ko. firmat eivät ole juuri näiden konehankkeiden taustalla. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 16, 2009 Pratt & Whitneyn "puhallinalennusvaihdesuihkumoottori" PW1000G voisi olla. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 16, 2009 Pratt & Whitneyn "puhallinalennusvaihdesuihkumoottori" PW1000G voisi olla. Tulihan se sieltä GTF eli Geared Turbofan on ollut otsikoissa viime vuonna ja Pratt&Whitneyn PW1000G on uusi moottori, missä tämä ohivirtauspuhaltimen alennusvaihde on käytössä. Se uusvanha vivahde tulee siitä että kyseinen ratkaisu on käytössä myös esim. Blue1:n Avro RJ-koneiden moottoreissa. PW1000G:lle luvataan noin 15% säästöä polttoainekulutuksessa, ja myös melussa, päästöissä ja käyttökustannuksissa moottorin luvataan päihittävän kilpailijansa. Potkurikalustossa vaihteistoja on kautta aikojen käytetty varsin yleisesti, jos nyt unohdetaan Lycoming/Continental ja vastaavat. Myös jopa Wright Flyerissa oli potkurien pyörintänopeutta alennettu, tosin ketjuvälityksen avulla. Jos ihan tarkkoja ollaan, alennusvaihde on kenties hieman epätäsmällinen ilmaisu GTF:lle. Sen avulla toki alennetaan moottorin ohivirtauspuhaltimen pyörintänopeutta, mutta toisaalta vaihteistolla nostetaan ykkösahtimen pyörintänopeutta. Siis verrattuna tavanomaiseen ratkaisuun missä ohivirtauspuhallin ja ahdin ovat samalla akselilla. Se rohkea lentoyhtiö on japanilainen ANA, joka oli Mitsubishi MRJ-koneen "launch customer" ja MRJ oli ensimmäinen kone missä PW1000G tulee käyttöön. ANA:han tunnetaan myös Boeing 787:n launch customerina. Toinen lentokonetyyppi joka saa GTF-moottorin siipiensä alle, on Canadairin Bombardierin CSeries jonka tuotantopäätös tehtiin niinikään 2008. Ja testikäytössä PW1000G on lentänyt sekä P&W:n omassa B747SP:ssä että myös Airbusin A340-300-koekoneessa viime vuoden lopulla. Rainon vuoro jatkaa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 16, 2009 Kiitos Nils. Vähän ot mutta tässä toinen mielenkiintoinen "uutuus" RR:ltä http://green.yahoo.com/blog/ecogeek/802/revolutionary-new-jet-engine-cuts-fuel-bills-by-30.html Kyseisen tapaista moottoriahan on testailtu jo 80-luvulla GE:n toimesta ja on kai se jonkun mädärin perässä lentänytkin. Mistä lie johtuu kehityksen viivästyminen jos se on noin hyvä mitä kehutaan? Koitan pikaisesti kehitellä kysymyksen, mutta nyt en pysty kerkeämään. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 20, 2009 Pahoittelut taas kestämisestä. En saa kysymykseni faktoja tarkistettua, joten pistetään tällainen nopea, niin ei mene aivan luovuttamalla vuoro. Kenelle kirjattiin ensimmäisen pudotuksen bf-109.llä? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 20, 2009 Kokeillaan 8.6.1937 Rolf Pingel ja Guide Höness Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 20, 2009 Pilkunviilauksena : ajankohta taisi kyllä olla 8.7. 1937 Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 20, 2009 Ja nopeahan se oli. Ilkka jatkaa ole hyvä. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla