Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Arvaanpa minäkin välillä. Liekö noita varhaisia Fokker-koneita kaupannut? Jukka Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Junkers? We have a winner here Vuoro Ilkalle ja hannu lomalle hannu Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Hyvää lomaa vaan Uutta kysymystä täytyy miettiä hieman aikaa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 No, tässäpä kysymys, joka ei ihan helposti selviä googlella eikä ilmailulehtiä lukemalla. Mennään ajassa taaksepäin noin 10+ vuotta mutta pysytään Malmin kentällä, ja katsotaan kuinka hyvin on luettu naisten- ja perhelehtiä Vastauksen voi löytää pelkällä arvauksellakin, joten siinä mielessä reilua. Kyseessä on artikkeli värikuvan kera, joka on otettu Malmilla. Kuvassa näkyy kolme henkilöä ja 2 lentokonetta. Tehtävä: Täydennä kolme puuttuvaa sanaa seuraavista kahdesta lauseesta: "Turkulainen Pia Torkkeli ja laulaja Kaivo ovat Haaveista totta-muuttumisleikkikilpailumme viimeinen pari. Asiaa juhlistettiin -------------------------------- ------------------------------------ ja muilla taivaallisilla ---------------------------." Jos olisi mahdollista, niin lisäpisteitä saisi konetyypistä, tunnuksesta ja pilotin nimestä, mutta riittää, kun keksii nuo kolme puuttuvaa sanaa - tai pääsee lähimmäksi. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 tietysti Samppanjalla,mansikoilla ja muilla taivaallisilla herkuilla Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Eipä ollut kysymys syötävästä, vaan pikemminkin tilanteista, jolloin ruoka ja juoma pyrkivät tulemaan "ylös"... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Siinä tapauksessa lentäjinä isä ja poika Saario koneineen ja herkut silmukat ja vaakakierteet ja muut taivaalliset taitolentoliikkeet. Sääli ettei tuollaiset lehdet kuulu ohjelmistooni. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Lähestyy huomattavan nopeasti, mutta huomatkaa tarkasti: KOLME sanaa ja niiden kahden ensimmäisen välissä ei ole pilkkua eikä ja-sanaa Kolmannesta sanasta alkuosa on jo oikein. Ja vaikkei varsinaisesti kysytty, niin lentäjätiedot/konetyyppi eivät täsmää vielä. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Kuubalainen kahdeksikko taitolentokuviot. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Moi! Immelmannin käännös ... taitolentokuviot Ilkka Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Jos tämä Arnen vastaus oli arvaus, niin todella hyvin meni. Siis kahdessa ensimmäisessä sanassa oli kysymys taitolentokuviosta, jossa on 2 sanaa. Oikein. Eli vaikkeivät taivutusmuodot olleet aivan oikein, niin sitähän ei voi vaatia, kun vastaus on näin lähellä täydellistä. Lause siis meni näin: "Asiaa juhlistettiin kuubalaisella kahdeksikolla ja muilla taivaallisilla taitolentokuvioilla". Kone muuten oli C-150 Aerobat, OH-CDA, BF-Lento, ja pilotti Kati Hanni. Tehtiinkö sillä sitten itse asiassa kuubalainen kahdeksikko onkin jo toinen juttu. Ehkä lehti (jonka nimeä en edes muista, säästin vain sen yhden sivun jolla juttu on, kun sillä koneella tuli temppua lennettyä ja Kati oli opettajani, ja sivun toisella puolella mainostetaan hiustenhoitoaineita eikä lehden nimeä näy misään) siis liioitteli hieman. Kuva on kuitenkin hyvä, joten otin sen sivun aikoinani talteen. Eli Arne on hyvä ja kysyy seuraavaksi Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Täysin arvauksen puolella meni,kahdeksikkokin oli ainoa kaksioasinen taitolentoliike jonka äkkiä muistin. Kysymys kuuluu,vanha opettajani kertoi usein kuinka hän nuorena lennonjohtajana oli työvuorossa kun JU 52 Kaleva hävisi suomenlahden yllä,kuka tämä edesmennyt lennonjohtaja oli,virkapukuun kuului silloin valkoinen "koppalakki".Myös televisiossa joskus nähty. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Esiintyi myös TV dokkarissa joka kertoi Kalevan putoamisesta(jos jollain on ko.ohjelma nauhoitettuna ostaisin mielelläni) Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Eikö kukaan Malmin porukoista ole koneella,kaikki varmaan katselivat ohjelman telkkarista,saatta joku vielä muistaa kaverin. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 En ole tuota TV-ohjelmaa nähnyt. Muistelen vanhempia kolleegojani Malmilta. Liukkonen ja Pessi ovat liian nuoria. Vielä vanhemmista tulevat mieleen Siro, Emaus ja Leka. Veikkaan Matti Kahvaa. Esa Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Lähellä olet mutta ei aivan vielä osunnut,Helsinkiläinen kaveri joka sittemmin opiskeli maisteriksi,etunimi alkoi kirjaimella V. Soitteli hanuria mielummin kuin hyvin,esiintyi televisiossa jossain kokoonpanossa,levyttikin jonkun kipaleen. Käsitin että oli ainoana lennonjohdossa kun Kaleva hävisi. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Eipä vieläkään osunnut,etunimen kaksi ensimmäistä on oikein,sukunimen ensimmäinen D kirjain. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Ellei kukaan kehitä vastausta huomiseen ja puoleen päivään mennessä rakentelen uuden kysymyksen,mistään kirjoitetusta ei vastausta löydy,ainoa on tuo telkkarin ohjelma ja itse kohteelta kuultu,ellei jossain arkistossa ole X files juttuja joihin joku pääsee tutustumaan. Yrittäkää edes. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 1, 2006 Käsitin että oli ainoana lennonjohdossa kun Kaleva hävisi. Malmin lennonjohdossa oli ilmeisesti muitakin paikalla, kun Kaleva ammuttiin alas, ainakin näin lukee seuraavassa: Kalevan lennon vaarallisuus tiedettiin? "Kalevan lennon vaarallisuudesta tunnuttiin tietävän molemmin puolin Suomenlahtea jotain ennakkoon. Neuvostoliiton johdolla oli nähtävästi myös selvä tieto Kalevaa koskevasta uhasta, sillä maan Suomen suurlähettiläs kiirehti perheensä pikaisesti Tallinnasta Suomeen Kalevan surmanlentoa edeltävänä päivänä Aeron vuorokoneella. Suomen puolella lennonjohdossa oli poikkeuksellisen arvovaltainen miehitys odottamassa konetta - aina Aeron pääjohtajaa myöten. Miksi pääjohtaja olisi ollut odottamassa reittilentoa lennonjohdossa, ellei olisi tiedetty lentoon liittyvän jotain poikkeuksellista?" Tuo teksti on lainattu sivulta: http://www.virtualpilots.fi/feature/artikkelit/tapauskaleva/ Malmilla toimi ainakin syyskuussa 1939 lennonjohtajina Joel Savonen ja Osmo Renkonen. Mutta he eivät täsmää noihin "kirjainvinkkeihin". Ja Kaleva ammuttiin alas tietysti myöhemmin eli 14.6.1940. Jukka Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 2, 2006 Kyllä näin varmaan olikin koska ko.henkilö kertoi paikalla olleen kaiken maailman väkeä,eivät kuitenkaan varsinaisesti lennonjohtotoimissa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 2, 2006 Tuosta lennonjohtaja ja hävittäjäpilotti Joel Savosesta vähän "off topiccina", että hän oli hakemassa mm. Gladiator-, Brewster- ja Fiat-hävittäjiä Suomeen Talvisodan jälkeen. Kalevan alasampumisen aikaan hän oli Lentolaivue 24:ssä palveluksessa, mutta oli ollut Malmilla lennonjohdossa erään lähteeni mukaan syksyllä 1939 (harjoittelemassako?), ja suoritti samalla lentopalvelusta Ilmavoimissa. Hän haki myöhemmin lennonjohtajan toimeen Helsingin lentoasemalle ja kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö määräsi res.luutnantti Joel Savosen ylimääräiseksi II lennonjohtajaksi Helsingin lentoasemalle 1 päivästä tammikuuta 1941 alkaen. Allekirjoittaja oli ministeri Väinö V. Salovaara. No, tämä ei tuonut vastausta kysymykseen, mutta hän taitaa olla ollut kuitenkin kolleega kysytylle "Vi.D:lle." Jukka Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 2, 2006 No niin,lupasin kertoa vastauksen tänään,eli Vidar Dahlström,esiintyi tuossa ohjelmassa,kertoi vielä muistaakseni vastaanottaneensa puhelun jossa kerrottiin koneen putoamisesta. Kaikki tietoni perustuvat henkilön itsensä kertomaan sekä televisiossa nähtyyn.kertomukset -60 luvulta,ohjelman ajankohtaa en muista. aikomukseni on nyt kun asia taas on mielessä tilata Pasilasta kopion tuosta ohjelmasta. Uusi ja monelle varmaan helppo kysymys:Ilmavoitot hävittäjälentäjät merkkasivat koneeseensa kuten kaikki tiedämme, eräs hävittäjälentäjistämme käytti varsin erikoista tapaa jonkin aikaa jatkosodassa,kuka,mikä oli merkintä ja mikä yksikkö? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Syyskuu 2, 2006 Eino Luukkasen olutpullon etiketit (Lahden Erikoinen), yksikkö LLv 30, kone jonka peräsimessä etiketit olivat, BW-393. Kuva tässä: http://www.kolumbus.fi/kari.stenman/theme/2004_theme_14_04.jpg Luukkasen biografia ja ilmavoitot nykyvalossa Suomen Ilmailuhistoriallinen Lehti 2/1998 sekä artikkeli BW-393:n etiketeistä ja Lahden Erikois Oluesta / panimohistoriasta Suomen Ilmailuhistoriallisessa Lehdessä 2/1999. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla