Guest Creator

Finnairille tai Helsinki-Vantaalle työharjoitteluun?

30 viestiä aiheessa

Nyt kesälomalla ajattelin kaydä tuolla.

Enkä luovuta ennen kuin saan toitä  :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei todellakaan ole. Aika kaukana tuo AMK:n opetus on yliopiston opetuksesta, vaikka kissa koettaakin itse nostaa häntäänsä. Rinnastus akateemiseen opetukseen on mielestäni halventava ja loukkaa yliopistojen vuosisatojen opetusperinnettä.

Yliopistoissa keskitytään ihan liikaa tutkimukseen ja opetus, vaikka perinteitä olisikin, tuntuu monelle proffalle olevan vain pakollinen taakka jotta voisi taas sulkeutua tutkijan kammioonsa. Omista kokemuksista voin sanoa että yliopisto-opetus suomessa on aivan liian yliarvostettua. Kyllä siellä oppii enemmän kuin AMK:ssa mutta se ei todellakaan ole opettajien ansiota vaan johtuu ainoastaan siitä että oppilaat tekevät paljon työtä ja opiskelevat itse. Lisäksi kun opettajilta ei vaadita mm. pedagogisia opintoja toisin kuin AMK:ssa, se johtaa siihen että opettajilla ei ole mitään hajua opettamisesta, ainoastaan tutkimisesta.

Varmaan osittain totta - mutta on niitä huonoja opettajia vaikka olisi miten paljon pedagogian opintoja takana. Ja yliopistoissa on myös loistavia opettajia, ihan henkilöistä kiinni.

//T

Totta puhut. Fakta on joka tapauksessa se, että jos opettaja ei hallitse omaa alaansa kunnolla, ei sitä millään kasvatustieteellisillä tai opettajankoulutuksellisilla tempuilla pysty piilottelemaan. Surullisia esimerkkejä kasvatustieteiden myötä käytännöstä vieraantuneista henkilöistä riittää.  :thmbdn:  Ja eiköhän heitä ole niin yliopisto- kuin AMK-puolellakin.

terv. muodollisesti epäpätevä, mutta joskus osaamisesta kehuttu tuntiope

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Varmaan osittain totta - mutta on niitä huonoja opettajia vaikka olisi miten paljon pedagogian opintoja takana. Ja yliopistoissa on myös loistavia opettajia, ihan henkilöistä kiinni.

Juu, kaikista ei ole opettajaksi vaikka mitä opiskelisi. Itselläni on kokemusta AMK:sta ja yliopistosta ja omien kokemusteni perusteella yleinen taso opettajissa on kertaluokkaa parempi AMK:lla kuin yliopistolla. Tosin kumpaankin joukkoon mahtuu muutama loistava ja muutama ihan totaalinen pohjanoteeraus.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään