Markus Valo

Kimmo Kiljunen: "Valtiojohdolle oma lentokone"

11 viestiä aiheessa

Verkkouutiset

 

Kiljunen: Valtiojohdolle oma lentokone

 

RS, 30.5.2007

 

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd) haluaa valtiojohdolle oman lentokoneen. Kiljunen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallituksen vastattavaksi.

Kiljunen perustelee oman koneen hankintaa sillä, että valtion kulut tilauskoneella tehtävistä virkamatkoista ovat olleet jatkuvassa nousussa.

Vuonna 2006 nämä kulut olivat noin kaksi miljoonaa euroa. Pelkästään ulkoministerin – Erkki Tuomioja (sd.) - yksityiskoneella tehdyt matkat olivat vuonna 2006 yhteensä 750 000 euroa ja pääministerin – Matti Vanhanen (kesk.) - vastaavat kulut olivat 520 000 euroa.

Kansainvälisen vuorovaikutuksen lisääntyessä on odotettavissa, että valtionjohdon vuokrakoneella tehtävien matkojen määrä tulee vain kasvamaan, Kiljunen arvelee.

Hän kehottaa ottamaan mallia Ruotsista, jossa on jo parinkymmenen vuoden ajan valtionjohdon mutkikkaammat matkat voitu tehdä valtion omalla pienkoneella. Koneet ovat olleet Ruotsin ilmavoimien hallinnassa.

 

Ilmavoimat on vastannut koneiden huollosta ja lentämisestä. Sotilaslentäjät ovat voineet kartuttaa lentotaitojaan hyödyllisillä lennoilla.

Ruotsissa on käytössä kaksi 12-paikkaista Gulf Stream 4 –merkkistä konetta, joiden markkinahinta on 25 – 30 miljoonaa euroa.

Kiljunen esittää, että valtionjohdon yksityiskoneiden ja ilmavoimiin hankittavan pienkoneen käytön välillä tehdään kustannusvertailu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Heh, ;D Vanha naapuri on läväyttänyt kunnon ehdotuksen tiskiin,  :thmbup: Vaikea sanoa asiaan juuta tai jaata.

Mielestäni fiksuin ratkaisu on se, joka tulee edullisimmaksi ja joka on yksinkertaisesti viisas. Ja jos aatellaan, monta muuta valtiota (ja etenkin sivistysvaltiota) maailmassa on, minkä johdolla ei ole omaa konetta niin taidetaan olla häntäpäässä, jollei jopa pohjalla.

 

RiPa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joku Cessna 152 tai 172 voisi riittää hyvin. Siinä olisi ilmeet näkemisen arvoisia, kun Kiljunen ja Halonen päräyttäisivät sillä Brysseliin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Samaa asiaa kysyi kansanedustaja Sulo Aittoniemi kirjallisessa kysymyksessään vuonna 1997. Silloin ei päädytty oman koneen hankintaan:

 

Hankintahinnat ovat noin 110_150 miljoonaa markkaa/kone. Jatkuva operatiivinen toiminta edellyttäisi kahden koneen hankintaa. Konekohtaiset vuosikustannukset olisivat noin 20_24 miljoonaa markkaa 500 lentotunnin mukaisesti laskettuna. Lisäksi tarvittaisiin pääkaupunkiseudulle lentoyksikkö ja tukeutumisjärjestelmä, joiden vuosikustannukset olisivat noin 5 miljoonaa markkaa.

 

http://217.71.145.20/TRIPviewer/temp/TUNNISTE_KK_211_1997_fi.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

eikös ilmavoimilla ole Saab vai Lear ELSO -tehtävissä, eikös sitä voisi käyttää henkilökuljetuksiin?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei muuta kuin kasi A318 ACJ:tä tilaukseen, jotta Sauli sitten voisi kunnollisella koneella lennellä maailmalla kun hänet on valittu pressaksi.  ;)

 

 

 

Tuossa on pientä vitsiä joten ei kannata hernettä nenään vetää...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

eikös ilmavoimilla ole Saab vai Lear ELSO -tehtävissä, eikös sitä voisi käyttää henkilökuljetuksiin?

 

Learjetejä on kolme ja niitä käytetään myös henkilökuljetuksiin, ks. kolmas kuva tässä viestissä http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,61499.msg728394.html#msg728394.

 

Niissä on tilaa max. kuudelle matkustajalle joten valtiojohdon kuljetustarpeita yksinomaa niillä ei ratkaista.

 

http://www.ilmavoimat.fi/index.php?id=190

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joskus harvoin muuten "tavallinen kansalainenkin" saa kyydin Gulfstreamilla valtion piikkiin.

 

Kyseessä oli Afganistanissa aikoinaan vangittu Guantanamon leirillä Kuubassa 5 vuotta istunut australialainen David Hicks, joka lopulta sai oikeudenkäynnin, jossa myönsi syyllisyytensä terrorismiin, ja USA:n/Australian sopimuksella lennätettiin äskettäin kotimaahansa kärsimään loput (9kk) tuomiostaan.

 

Menolippu Kuubasta Australiaan maksoi Australian valtiolle kaikkiaan 520000 AUD eli n. 317000 €...

 

Menolipun hintaa nosti se, että USA ei suostunut siihen, että Hicks olisi saanut astua USA:n kamaralle (jolloin Hicks olisi voitu lennättää Qantasilla) eikä vuokrattu Gulfstream saanut edes lentää USA:n ilmatilan kautta. Kone siis kiersi Meksikon ja Tahitin välilaskun kautta Adelaideen. Katsoin, että matkaa tuli vähintään 15000 Km.

 

Kuljetuksen hintaa nosti toki myös se, että mukaan hakemaan Hicks Guantanamosta piti viedä lakimies ja poliisimiehiä valvomaan kuljetusta.

 

Yksi monista asiaa koskevista uutisista:

 

http://mavericknewsnetwork.typepad.com/my_weblog/2007/05/au_david_hicks_.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sama malli kuin Jenkkilässä:

-2* VC-25 (runkona B747)

-3*VC-32 (    -"-      B757)

-4* VC-20 (  -"-  Gulfstream 4)

ja lisäksi muutama kopteri

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joku Cessna 152 tai 172 voisi riittää hyvin. Siinä olisi ilmeet näkemisen arvoisia, kun Kiljunen ja Halonen päräyttäisivät sillä Brysseliin.

 

Hah,

 

Toi oli muuten hyvä...Ja sitä mieltä olen, että ehdottomasti lentäkööt Jetflitella vaan edelleen.Taatusti tulee edullisemmaksi, kuin ostaa heille oma koneensa.

 

Mun mielestäni tuo ehdotus painii aika pitkälle samassa sarjassa, kuin se jossa ehdotettiin, että Finnair hankkisi Ilmavoimien kanssa yhteishankintana kuljetus/tankkauskoneita :thmbdn:...

 

Hölmöilyä siis... :laugh:!

 

-Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään