Markus Valo

Milanon lentokentän jänikset saavat häädön

7 viestiä aiheessa

Ilta-Sanomat

 

Milanon toiseksi suurin lentokenttä Linate sulkeutuu sunnuntaina "turvallisuusongelmien" takia. Kyseessä ei tosin ole mikään tekninen syy, vaan lentokentän ovat asettaneet vaaraan pörröiset jänöt.

 

Linaten lentokenttäviranomaisten mukaan "luonnottomalla" tavalla lisääntyneet jänikset aiheuttavat vaaratilanteita sotkemalla maatutkat ja hypähtelemällä lasku- tai nousuvaiheessa olevien koneiden tielle.

 

- Pelkästään viimeisten kahden viikon aikana kaksi jänistä on päätynyt kahden turistikoneen pyörien alle. Ne olivat lähellä aiheuttaa todella vakavan tilanteen, turvallisuudesta vastaava Alberto Grancini kertoi La Repubblicalle.

 

Pupuongelma aiotaankin nyt selvittää kertaheitolla: Kenttä suljetaan kello 5.00-8.00 aamuyöllä paikallista aikaa, jonka aikana yli 80 jänöjussin legioona yritetään saartaa. Kiinnisaadut kanit siirretään läheisille suojelualueille.

 

Jänöjahteja organisoidaan vuosittain, mutta kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Linate joudutaan kokonaan sulkemaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onneksi hesa-vantaalla on  yli 800 pupun armada niin niitä vastaan ei yhellä panosautolla uskalleta edes yrittää taistella...

 

;D  -

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onneksi hesa-vantaalla on  yli 800 pupun armada niin niitä vastaan ei yhellä panosautolla uskalleta edes yrittää taistella...

 

 

Malmilla, kun olin tulossa laskuun 18:sille, Lennonjohto "selvä laskuun huomioi kiitotien vieressä oleva kettu", "selvä laskuun, huomioidaan kettu"

 

Eli, jäniskannan harventajatkin tulevat paikalle ihan luonnon puolesta.

 

 

Kate

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onneksi hesa-vantaalla on  yli 800 pupun armada niin niitä vastaan ei yhellä panosautolla uskalleta edes yrittää taistella...

 

;D  -

 

pari CV90 40 mm boforsilla ja P3 kuulia käyttöön kyl jänöt katoo äkkiä :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään