Jani Nissi

Koska raskas kuorma vaatii...(Kuorma/Rekka-autokuvia)

1 422 viestiä aiheessa

En pikaisella googlauksella löytänyt suomessa voimassaolevien CE-korttien määrää, mutta epäilen aika vahvasti tuota satoja tuhansia. Ja etenkin sitä, että ne kaikki olisi ajettu pv:llä. Kuten Tatu jo sanoikin, ennen rekkakortin sai Suomessa työkokemuksella ja sen kuin kävi ajamassa vain jonain vapaana viikonloppuna harjoitellen ja siitä kokeisiin.  Meiltä suomesta tuskin hirveästi löytyy porukkaa, jolta löytyy CE ja vielä turhempaa on väittää, että ne olisi ajettu intissä. Ei todellakaan. Osa on mutta vain osa. Joten jätetäänkö se intin propaganda vähemmälle. Sitä roskaa sai kuulla intissä ihan riittävästi aikanaan.

 

Fakta puhuu puolestaan.

 

"Yhdistelmäkoulutuksen (CE) osalta Puolustusvoimat on ylivoimaisesti suurin Suomessa koulutusta antava opinahjo. Vuonna 2008 koulutettiin yksin Puolustusvoimissa noin 1700 ajoneuvo-yhdistelmän kuljettajaa, kun koko maassa uusia rekkakuskeja syntyi hieman yli 2000."'

 

Se tässä hauskinta on, että me kaikki tämän keskustelun jäsenet olemme saaneet korttimme PV:ltä (kaksi lisäksi linja-autokortin), mutta silti kaksi väittää vastaan, että ei siellä mitään tehdä. ;D Näin kärjistetysti, mutta minua ainakin hymyilyttää. ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Fakta puhuu puolestaan.

 

"Yhdistelmäkoulutuksen (CE) osalta Puolustusvoimat on ylivoimaisesti suurin Suomessa koulutusta antava opinahjo. Vuonna 2008 koulutettiin yksin Puolustusvoimissa noin 1700 ajoneuvo-yhdistelmän kuljettajaa, kun koko maassa uusia rekkakuskeja syntyi hieman yli 2000."'

 

Tuo on aika kaukana siitä "Monikohan kymmenien, jopa satojen tuhansien nykyisten rekkakuskien kortti." Totta kai nykyään suurempi osa ajetaan intissä, koska direktiivivaatimukset ovat menneet täysin järjettömiksi.

 

 

Se tässä hauskinta on, että me kaikki tämän keskustelun jäsenet olemme saaneet korttimme PV:ltä (kaksi lisäksi linja-autokortin), mutta silti kaksi väittää vastaan, että ei siellä mitään tehdä. ;D Näin kärjistetysti, mutta minua ainakin hymyilyttää. ;)

 

Naura vaikka itsesi hengiltä. Ei vaikuta tähän millään lailla. Mun piti hankkia E-kortti ennen inttiä mutta havahduin kakkosvaiheeseen liian myöhään. Sehän lykkääntyi muutamalla vuodella, kun joutui aikanaan hankkimaan uuden väliaikaisen kortin. En ehtinyt pimeäajoon enää joten ajoin kakkosvaiheen lopulta sitten niin myöhään etten ehtinyt kärrykorttia ajamaan ennen inttiä. Mutta ei se vielä todista sitä, että intistä olisi jotain hyötyä ollut mulle. Ilman inttiä olisin rekkakortin saanut vuoden aikaisemmin...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Fakta puhuu puolestaan.

 

"Yhdistelmäkoulutuksen (CE) osalta Puolustusvoimat on ylivoimaisesti suurin Suomessa koulutusta antava opinahjo. Vuonna 2008 koulutettiin yksin Puolustusvoimissa noin 1700 ajoneuvo-yhdistelmän kuljettajaa, kun koko maassa uusia rekkakuskeja syntyi hieman yli 2000."'

 

Niin, satoihin tuhansiin ei tällä taideta päästä. Toinen huomioimisen arvoinen juttu on se, että niistä kavereista (omista sellaisista, siis), jotka sen CE-kortin siviiliin hakivat intin jälkeen, yli puolet ei olleet ajaneet EDES kuorma-autolla työkseen sen jälkeen, kun asiaa tuossa puitiin läpi. Henkilöt, joilla on se CE siellä ajokortissa mutta jotka eivät sitä mihinkään käytä, eivät millään tavalla hyödytä suomen kuljetusalaa. Sen sijaan ne, jotka ovat hankkineet kortin kokemuksen kautta, todennäköisemmin myös tulevat hyödyntämään ko. korttia töissä.

 

Se tässä hauskinta on, että me kaikki tämän keskustelun jäsenet olemme saaneet korttimme PV:ltä (kaksi lisäksi linja-autokortin), mutta silti kaksi väittää vastaan, että ei siellä mitään tehdä. ;D Näin kärjistetysti, mutta minua ainakin hymyilyttää. ;)

 

En minä niin sanonut, ettei siellä mitään tehdä. Se touhu on vaan ollut monelta osin täysin idioottimaista ja omalla kohdalla todistin aitiopaikalta KVLAKK:n opettajien yleistä epäpätevyyttä antaa opetusta ja hoitaa siihen liittyviä tehtäviä järjestelmällisesti ja asianmukaisesti. En myöskään katso, että intin silloisella perusmuotoisella kuljettajakoulutuksella on ollut mitään tekemistä nykyisen työntekoni kanssa, olisin voinut e-kortin suorittaa myös siviilissä. Palvelusaikana ajoin tosin moninkertaisen määrän varsinaisella yhdistelmällä jos touhua vertaa keskimääräiseen ajomäärään KarPr:ssä, jossa monella tuntui se 2000 km tuottavan vaikeuksia ja kärryyn ei autokoulun jälkeen juurikaan koskettu.

 

Tietysti määrä on joka tapauksessa naurettavan pieni kun vertaa siihen, mitä töissä on ajanut.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lopetetaas se lässyttäminen ja mennään aiheeseen. Pojat onnistuivat hävittämään vakioScanian avaimet, joten "työnjohto" vaihtoi kostoksi työpelin.  :thmbup:

 

Ajotietokonetta? Ehei...  8)

[ attachment removed / expired ]

 

Hiomaton timantti vuodelta 1985!  :thmbup:

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuokin timantti, kellertävän voisi kai rattoriksi sanoa ja vihreä jonkinmoinen lavetti, tietty metsästyskuvaksikin sopii.

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pari hassua kuvaa tämän päivän ja eilisen ajalta, oli kuokka & ka -näyttelyä sekä koeajelua.

width=400 height=600http://mugon.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/Wetterin%20Maansiirtopäivät%209-10.4.2010/IMG_6478.jpg/_small.jpg[/img]

width=400 height=600http://mugon.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/Wetterin%20Maansiirtopäivät%209-10.4.2010/IMG_6416.jpg/_small.jpg[/img]

width=400 height=600http://mugon.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/Wetterin+Maansiirtop%E4iv%E4t+9-10.4.2010/IMG_6841.jpg/_small.jpg[/img]

 

Ja pieni työtapaturma ajattajalta sekä koeajajalta  ;D

width=754 height=600http://mugon.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/Wetterin+Maansiirtop%E4iv%E4t+9-10.4.2010/IMG_6610.jpg/_small.jpg[/img]

 

 

Raakakuvia on käymättä läpi muutama sata, pitää lisäillä galleriaan kun aika antaa paremmin periksi.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuva Facebook-sivultani, joten laatu mitä on, mutta pointti ei nyt ole siinä. Tulossa Xiamenissa syömästä. Kiinassa _periaatteessa_ on oikeanpuoleinen liikenne. Tässä tulee kolme isoa lähes rinnakkain vastaan. Mistäpä sukeltaa autokuskimme? Oikea vastaus: kahden punaisen välistä...

 

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

liikenne sai joskus haukkomaan henkeä, ja kävellessä teki mieli tien ylitykseenkin napata taksi lennosta. Pienin saamaani taksilasku, kilsa-pari, oli neljä rämpylää, eli noin 40 senttiä. Tosin sillä sai nauttia yleensä ikälopusta Jetasta, jonka vuotava pakosarja oli korjattu avaamalla ikkuna. Ja muutenkaan ei koskaan noissa ollut lämmityslaite tms päällä, vaan kun on ikkuna auki niin miksipä...

 

janne

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

liikenne sai joskus haukkomaan henkeä, ja kävellessä teki mieli tien ylitykseenkin napata taksi lennosta.

 

Ei nyt liity ketjun aiheeseen mutta tuohon liikenteeseen kylläkin. Ho chi Minh Citystä vilkkaasta risteyksestä.

 

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos saa hieman vanhoja muistella... Nykypeleistä en tiedä mitään, mutta 1970-luvun alussa ajoin kuorma-autokortin Hennalassa bensamoottorisella Kärppä-Sisulla, jossa oli synkronoimaton laatikko. Jos vielä saisi joskus sellaisella ajella.

 

Seppo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Laitetaas vielä tännekin yks kuva

 

[ attachment removed / expired ]

 

Sen verran on linkkiä ilmailuun, että kuva on Alice Springsin lentoasemalta. Kyseinen auto toi ilmailupetroolia.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noita Road Traineja näkee tuolla Keski-Australiassa aika paljonkin. On melkoisen vaikuttava näky. Onko tietoa, löytyykö noita muualta maailmasta? Muistelen joskus kuulleeni, että Etelä- ja Pohjois-Amerikassa olisi joissain maissa vastaavia.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noita Road Traineja näkee tuolla Keski-Australiassa aika paljonkin. On melkoisen vaikuttava näky. Onko tietoa, löytyykö noita muualta maailmasta? Muistelen joskus kuulleeni, että Etelä- ja Pohjois-Amerikassa olisi joissain maissa vastaavia.

Jenkeissä ainakin tietyissä osavaltioissa saa ajaa kolmen perävaunun rekalla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja taas on tungettu uutta menopeliä lavojen ajoa varten. "Johtotähdellä" tällä kertaa pitäisi huristella...

 

 

[ attachment removed ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja taas on tungettu uutta menopeliä lavojen ajoa varten. "Johtotähdellä" tällä kertaa pitäisi huristella..

Meille tulee kanssa tuollainen 6x6 maastomersu kuukauden sisään. Sitten vielä pari uutta täysperävaunullista Scaniaa. Verorahat hyvään tarkoitukseen. ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei ole merhedes päässyt vieläkään tuosta typerästä vasemmasta viiksestä eroon :thmbdn:

Ei ole päässyt ei, eikä varmaan tule pääsemäänkään...  :-\

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Intin kuljettajakoulutuskin kuulemma muuttuu ns. erikoiskoulutukseksi johon haetaan erikseen mm. netin kautta, niin kuin vaikka lentorukkiin tai amekiksi. Kesällä voi laittaa ensimmäisiä papereita sisään, jos ilmasotakoulun kuljetuspäällikköön on uskominen.

Nyt on sitten ilmestynyt meidän autohallin seinälle lappu, että ensi syksynä alkaa erikoishaku ilmavoimien ja Utin jääkärirykmentin kuljettajakoulutukseen. Vielä ei mil.fi:stä löytynyt infoa, mutta tuo lappukin oli päivätty vasta alle kk sitten, niin hetki varmaan vierähtää ennen kun nettiin valuu infoa. Sinne vaan paperia sisään, jos lentokoneet ja rekat kiinnostaa, parempia miehistöhommia tuskin intistä löytyy. :) Jos alkoi kiinnostaa, niin privaviestiä vaan minulle, niin kerron lisää. Lentämäänkin täällä pääsee vähintääkin kerran Vinkan tai Redikon kyytiin. Vanhempi saapumiserä on päässyt useita kertoja lentämään kummallakin kapistuksella.

 

Sitten vielä, jos on pidemmän matkan päästä tullut palvelukseen, niin ainakin täällä Karjalan Renn...Lennostossa on mahdollista päästä etelän suuntaan lekokyydillä lomille. Itse kerkiän vielä pari kertaa Piperin kyytiin, jonka jälkeen lomamatkat taittuu Pilatuksella. Sellanen pitäisi ensi kuussa saapua tänne yhteyslentueeseen Piperin tilalle.

 

Edit. Perkule, löytyhän sitä infoakin: http://tinyurl.com/39nnh9g

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itellä olis tarkotus astua armeijan harmaisiin tammikuussa 2011, palveluspaikka on jo määrätty. Voinko silti hakea tuohon vaikka kutsunnoissa on jo käyty?

 

E: vuosiluku oikein

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itellä olis tarkotus astua armeijan harmaisiin tammikuussa 2010, palveluspaikka on jo määrätty. Voinko silti hakea tuohon vaikka kutsunnoissa on jo käyty?

 

Tuosta ei nyt kannata hämääntyä. Tuo on pelkästään Ilmavoimien kuljettajakoulutuksen systeemi. Maa- ja merivoimissa voit edelleen hakea normaalisti palveluksen alettua sotilaskuljettajaksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itellä olis tarkotus astua armeijan harmaisiin tammikuussa 2010, palveluspaikka on jo määrätty. Voinko silti hakea tuohon vaikka kutsunnoissa on jo käyty?

Voit hakea. Itsellänikin oli palveluspaikaksi aluksi määrätty viestirykmentti Riihimäellä, mutta sain vaihdettua sen ilmavoimiin ja kuljetuspuolelle.

 

e. Tuossa kun lukee, "Sotilaskuljettajana astut palvelukseen valitsemaasi joukko-osastoon" niin vaihtoehtoina on tosiaan kaikki ilmavoimien joukko-osastot + Utin jääkärirykmentti, missä pääsee NH-90:sten kanssa touhuamaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos vielä laittaisi näitä kun on mahdollisuus... Täytyy ottaa kaikki irti näistä vehkeistä kun viimeinen viikko näissä hommissa lähtee käyntiin maanantaina. Konttien siirtoa, sekä samalla vaijerilaitteiden opetusta uusille kuskeille.  :P

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miks toi kontti on ovet eteenpäin?

 

Jos on esim. varastokontti, niin noinpäinhän sen saa pudotettua perä seinää vasten ja ovet jää silti käyttöön?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos on esim. varastokontti, niin noinpäinhän sen saa pudotettua perä seinää vasten ja ovet jää silti käyttöön?

Juurikin näin!  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään