Jani Nissi

Koska raskas kuorma vaatii...(Kuorma/Rekka-autokuvia)

1 422 viestiä aiheessa

Onko sulla omakohtaista kokemusta tuollaisten jälkien jäämisestä? Eipä sillä, että olisi itsellänikään. Ei nimittäin jäänyt kovaa palaa jota miettiä loppuelämän ajan ja hyvä niin. Siitä ei olisi mitään hyötyä kenellekään.

Ei ole. Kuten totesin, ihmisiä on erilaisia. Niitä joille toisen ihmisen henki ei merkitse mitään, ja sitten meitä muita.

 

Mitä tulee tuohon ekologiseen ajamiseen, niin kylläpä se vaan alkaa ahdistaa siellä henkilöautoryhmittymässä, kun rekka ennen alamäkeä nostaa jalan kaasulta pois puoli kilometriä ennen ja ajaa mäen alun 40 km/h - kas kun se vauhti kiihtyisi muuten mäessä yli kaheksankympin. Enivei, "jotain perus rekkapelleä" voi hyvinkin kiinnostaa ne luonnonvarat, toki vähän konkreettisemmassa muodossa, eli polttoaineen menekki matkan funktiona voi olla ihan olennainen. Monessa firmassa siitä kuitenkin palkitaan. Kohtuullisen pienillä ajotavan muutoksilla saa yli kolmanneksen eron kulutukseen esimerkiksi raskaassa jakeluliikenteessäkin.

Ai no siinä tapauksessa tottakai kannattaa ajella ylinopeutta ja vitut muista tielläliikkujista, jos firmalta saa vielä kahvikupin lisäksi vielä ilmaiset kahvit joululahjaksi. Tosin minun järjen mukaan se polttoaineen kulutus ei ainakaan laske ylinopeutta ajamalla.

 

Silloin kun minä vielä ajoin, oli autossa sellainen hieno pakokaasujarru, jolla sai kivasti vauhtia laskettua esim. juuri alamäessä. Myös ilman, että piti alkuun ajaa 40km/h. En mistään mitään tiedä, mutta kuulostaa ainakin ekologiselta systeemiltä.

Menee kylläkin vähän metsään tuo vertailu, 80km/h alueella alamäkeen 85km/h vs. 60km/h risteysalueella +80km/h.

 

EDIT: Ja vaikea kyllä uskoa, että jotain jakelujonnea kiinnostaa firman tulos sen enempää kuin ne luonnonvaratkaan. Kunhan se palkka tulee tilille ja that's it. Hienoa kuitenkin jos tuollaisia firman miehiäkin on, jotka noin laajalti ajattelee sitä hommaa. 8)

Eri asia jos oman firman piikkiin ajelee, silloin voi jo alkaa tuo kulutuskin kiinnostamaan...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei ole. Kuten totesin, ihmisiä on erilaisia. Niitä joille toisen ihmisen henki ei merkitse mitään, ja sitten meitä muita.

Hienoa että erotat kaksi värisävyä, mustan ja valkoisen. Ehkä joskus opit näkemään harmaan sävyjäkin. Ei ihmisen tarvitse olla täysin välinpitämätön tai tunteeton, vaikka ei haluakaan pilata loppuelämäänsä murehtimisella.

 

Silloin kun minä vielä ajoin, oli autossa sellainen hieno pakokaasujarru, jolla sai kivasti vauhtia laskettua esim. juuri alamäessä. Myös ilman, että piti alkuun ajaa 40km/h. En mistään mitään tiedä, mutta kuulostaa ainakin ekologiselta systeemiltä.

 

Sellainen hieno pakokaasujarru ymmärtääkseni hukkaa sen mäestä saatavissa olevan potentiaalienergian ihan samalla lopputuloksella kuin normaali käyttöjarrukin, tietysti sillä erotuksella, että jarru itsessään ei juuri kulu. Energia menee hukkaan silti. Jos kehä1:stä ajaa niin, että vakionopeudensäädin on säädetty nopeusrajoituksen mukaisesti, ko. tiellä saa helposti aikaiseksi 30-40 km/h ylinopeuden mikäli ei jarruttele, eikä missään "pelkässä" pakokaasujarrussa (läppä) riitä teho nopeuden kurissapitämiseen kuormatulla yhdistelmällä. Niin, ja kun sillä kehä1:llä ei ole edes jyrkkiä tai pitkiä mäkiä.

 

EDIT: Ja vaikea kyllä uskoa, että jotain jakelujonnea kiinnostaa firman tulos sen enempää kuin ne luonnonvaratkaan. Kunhan se palkka tulee tilille ja that's it. Hienoa kuitenkin jos tuollaisia firman miehiäkin on, jotka noin laajalti ajattelee sitä hommaa. 8)

 

Niin aivan, kannustinpalkkausta ei oltukaan vielä keksitty. Siirryn odottelemaan että joku keksii sellaisen. Ja onhan se niinkin, että tuntipalkalla ajava tienaa enemmän muutenkin, jos ajaa hitaammin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos multa kysytään, otetaan esimerkiksi vaikka 10-tie, on mäkistä ja okei, paljon suoraa, mutta se ei nyt ole oleellista. Miksi hemmetissä vaikka vain puoliperää kiskova kaveri haluaisi jarruttaa alamäessä jos pääsisi käytännössä tyhjäkäynnillä (kulutusmittari 0:lla) kiihdyttämään fysiikan lakien ansiosta, 85km/h-->90km/h? Näyttää kivemmalta siinä "range"-kohdassakin ajotietokoneessa, kun näyttäää 500km 400km sijaan. Kuitenkin jakokatiskallakin saa pienennettyä sitä kulutusta ja ilmeisen moni firma palkitseekin nykyään taloudellisesti ajavia jollakin tavalla. Palkankorotus on yleisin. Vois Koivisto vaikka käydä 2. vaiheen uudelleen. Itelle opetettiin miten saadaan kiskottua 2l satasella kulutuksesta pois. Miettien samaa raskaalla kalustolla...

 

E: Voisiko joku vahvistaa sen, mitä amiksessa logistiikkaa opiskeleva kaverini sanoi, että raskaalla kalustolla ei saisi käyttää vaihteistoa vapaalla kesken ajon? :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei pysty vahvistamaan sikäli kun opticruise, ishift ja telligent -robotit vaihtavat nykyään automaattisestikin vapaalle. En tiedä itsekään mihin tuo ohje/kielto perustuu...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksi hemmetissä vaikka vain puoliperää kiskova kaveri haluaisi jarruttaa alamäessä jos pääsisi käytännössä tyhjäkäynnillä (kulutusmittari 0:lla) kiihdyttämään fysiikan lakien ansiosta, 85km/h-->90km/h? Näyttää kivemmalta siinä "range"-kohdassakin ajotietokoneessa, kun näyttäää 500km 400km sijaan.

Niin, miksi hemmetissä puoliperää kiskova kaveri haluaisi kiihdyttää 85km/h -> 90km/h, kun se saa ajaa lain mukaan vain 80km/h? Ja milläköhän nopeudella se "range" näyttää eniten: 90, 85, vai jopa 80km/h?

 

Ilmeisesti tuota palkitsemista ei kovin monessa puljussa vielä harrasteta, kun tuntuu jokainen jore (paitsi S.Vesala ;D) tykittävän sitä rajoitinta vasten. Se ei varmaankaan ole se kaikista taloudellisin ajotyyli.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sen energian mukaan. Rajotinkaan ei hakkaa vastaan jos "rullaa" tyhjäkäynnillä vaikkapa 120 mäen jälkeen. Eri asia tietysti on jos on kameroita tai Polizei mudda mudda... Taloudellisempaa se on silti kuin jarrutella...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

kun tuntuu jokainen jore (paitsi S.Vesala ;D) tykittävän sitä rajoitinta vasten. Se ei varmaankaan ole se kaikista taloudellisin ajotyyli.

Äläs nyt viitsi!  ;D

Ja korjataan että nykyisin ex -rekkajore!  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itelle opetettiin miten saadaan kiskottua 2l satasella kulutuksesta pois. Miettien samaa raskaalla kalustolla...

 

Miten?

 

Mulle kokemus opettaa, miten joka vuosi uusi Scanian malli kuluttaa enemmän polttoainetta + AdBlueta kuin edellinen. Uusimmilla R480 malleilla kulutus on 48-50l/100km kantavuuskuormalla (60tn). Ja joka vuosi Scanialta samat palopuheet, kuinka kulutuksen pitäisi taas pienentyä 3-5% jne. Vm. 2006 R Scaniat kuluttaa meillä 38-40l/100km kantavuuskuormalla  (60tn). 2009-> vuosimalleista yksikään yksilö ei mene alle 42-44l/100km. Suurin osa menee sen yli 45l/100 ja osa jopa sen melkein 50.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meidän ajossa (yli 50 % on muuta kuin kantavuuskuormalla ajamista) vuoden 2006 R420 kulutus on suunnilleen sama, kuin vuoden 2012 R500:n. Välissä hankittu, mm. 2007 R480- ja 2010 R420-kalusto, kuluttaa huomattavasti enemmän.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Petri, ajatko aina piirulleen rajoitusten mukaan vai miksi syyllistät rekkakuskia? Suhteellisesti h-autoilijoista isompi osa ajaa ylinopeutta kuin rrekkakuskeista. Unohdat sen nyt kokonaan.

 

Mikko, alle 10v ikäisissä autoissa rajoitin ei "hakkaa" vastaan vaan ajo on tasaista. Samaten, jokainen joka on ajanut kuorma-autolla etenkin perävaunun kanssa 120km/h, ei halua tehdä sitä toiste. Usko pois.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jeespoks. Ja nopeus nyt oli jtn hatusta vedettyä, mihin se voisi kiihtyä noitten mäkien aikana.

 

Mutta koska Suomessa opitaan peittämään kuormat? Eilen tuli taas yksi romua rahtaava vastaan ja ku oli ohitte niin kauhee kasa pskaa "pesi" koko auton. Kolina vaa kävi ku iski kylkiin ja lasiin jotain pientä, mutta kovaa... Ruotsissa ei yksikään sorakuorma matkusta ilman peitettä päällä...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jeespoks. Ja nopeus nyt oli jtn hatusta vedettyä, mihin se voisi kiihtyä noitten mäkien aikana.

 

Mutta koska Suomessa opitaan peittämään kuormat? Eilen tuli taas yksi romua rahtaava vastaan ja ku oli ohitte niin kauhee kasa pskaa "pesi" koko auton. Kolina vaa kävi ku iski kylkiin ja lasiin jotain pientä, mutta kovaa... Ruotsissa ei yksikään sorakuorma matkusta ilman peitettä päällä...

 

Suomessa voi sorakeisarilla kuorma tulla vaikka puoli metriä laitojen yli eikä ketään kiinnosta. Enemmän (ilmeisesti) kiinnostaa sakottaa kuljettajaa perävaunun jarruista  ::)

 

Parhaita on ne kuormat löysää mutavelliä, joka valuu laitojen välistä tielle.

 

PS. Eikä se mihinkään 120 kiihdy. Tai no, en ole kyllä kokeillut. 110 on joskus tullut ajettua alamäessä ja kyllä se pelottaa jo niin paljon ettei sitä tule kokeiltua toiste.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

PS. Eikä se mihinkään 120 kiihdy. Tai no, en ole kyllä kokeillut. 110 on joskus tullut ajettua alamäessä ja kyllä se pelottaa jo niin paljon ettei sitä tule kokeiltua toiste.

 

Kiihtyy se. Ei uskaltanut jarruttaakaan...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Parhaita on ne kuormat löysää mutavelliä, joka valuu laitojen välistä tielle.

Voi kyllä, ja vielä mukavampaa on sitä mennä purkamaan. Saa tehdä hetken jos toisenkin lapiotöitä ennen kuin saa lavan siihen kuntoon että saa kasetin otettua kyytiin.  ;D

 

En kyllä näkisi mitään järkeä sorakuormaa lähteä peittämään, kun kyseessä on kiveä tms... 0-2mm, 0-8mm alkaa jo olemaan semmoista että täytyy peittää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En kyllä näkisi mitään järkeä sorakuormaa lähteä peittämään, kun kyseessä on kiveä tms... 0-2mm, 0-8mm alkaa jo olemaan semmoista että täytyy peittää.

 

Järkeä tai ei niin muistaakseni lain mukaan kuorma on peitettävä tai sidottava. Etenkin jos se tulee laitojen ylle. Talvella ajetaan sellaisia lumikuormia, jotka tulee metrin laitojen yli ja joka haluaa kipata kyljestä tielle ihan minä hetkenä hyvänsä. Välillä tulee reilusti laitojen ylle nousevia hiekkakuormia, jotka sitten kivasti purkautuvat pölynä ajon aikana.

 

jne.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Järkeä tai ei niin muistaakseni lain mukaan kuorma on peitettävä tai sidottava. Etenkin jos se tulee laitojen ylle. Talvella ajetaan sellaisia lumikuormia, jotka tulee metrin laitojen yli ja joka haluaa kipata kyljestä tielle ihan minä hetkenä hyvänsä. Välillä tulee reilusti laitojen ylle nousevia hiekkakuormia, jotka sitten kivasti purkautuvat pölynä ajon aikana.

 

jne.

Ei ole sakkoja, saati edes huomautuksia tullut vaikka on kuormaa ollut laitojen yli. Kuitenkin olen muutamassa tien varrella järjestetyssä kehityskeskustelussa ollut, puntareidenkin kanssa. Lähinnä idea on että tulisi varmistaa ettei tavaraa tipu/lennä lavalta, kiven (ja joidenkin hiekkalaatujen) kanssa moinen varmistetaan tekemällä kuorma oikein, ja painamalla se tarpeeksi tiiviiksi (mahdollisuuksien mukaan kastelemalla). Hiekka pitänee jo peittää mikäli on vähänkään kuivempaa. Siitäkin huolimatta tuulen tarttuesa lavan peitteisiin, pölisee hiekkaa väleistä. En toki kiellä, jotkut eivät jaksa/viitsi peittää, vaikka kuinka kuivaa hiekkaa olisi kyydissä. Ja tietenkin hiekan koostumus, karkeus ja tiheys vaikuttaa siihen, ottaako lavalla oleva isänmaa ilmaa siipiensä alle.  :P

 

Tulee sekin kalliiksi jos jokaisen kivikuorman menisi peittämään, ei ne pressut kestä kun terävä kivi repii pressuja kipatessa. Rikkihän ne menee.  :P

 

Ja lumenajossa myönnän, joillain konekuskeilla on ilkeä tapa tehdä mainitsemanlaisiasi lumikuormia. Itse olen moisissa tapauksissa käskenyt taputtelemaan molemmilta puolilta tiiviiksi paketiksi, muuten en lähde ajamaan.

 

Mutta nämä ovat vain omia kokemuksia parin vuoden ajalta, en tiedä onko muille minkämoisia eteen tullut?  :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiinalainen autokuljetuspuoliperävaunuyhdistelmä. Voi olla aika hapokas käännellä ahtaassa taajamassa. Näitä vilisee Shanghai Automobile Cityssä.

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mielipiteitä kuuluuko työnantajan maksaa viidestä lauantaina tehdystä koulutuspäivästä liksaa vai ei?

 

3 § Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus

 

1. Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai työnantajan

lähettäessä hänet ammatilliseen koulutukseen työnantaja korvaa koulutuskustannukset ja ansiomenetyksen.

 

2. Säännöllisen työajan ansiomenetys korvataan työntekijän peruspalkan

mukaan.

Ilta- ja yölisiä sekä muita tuntikohtaisia lisiä ei korvata.

Kuukausikohtaiset lisät korvataan.

 

Matkakustannukset korvataan halvimman kulkuneuvon mukaan.

 

3. Koulutuksen tapahtuessa työajan ulkopuolella työntekijälle korvataan siitä

johtuvat suoranaiset kustannukset.

 

4. Ennen koulutukseen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän

pykälän mukainen koulutus.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mielipiteitä kuuluuko työnantajan maksaa viidestä lauantaina tehdystä koulutuspäivästä liksaa vai ei?

 

 

Ei välttämättä. Se yksi lauantai vuodessa ei ole iso rasti. Tärkeämpää on, että työnantaja maksaa koulutuksen ja ylläpitää kuljettajan "ammattipätevyyttä." Lainausmerkeissä siksi, ettei tuo takaa "ammattipätevyyttä" millään tavalla.

 

Toki vastuullinen työnantaja maksaa koulutuksen sekä palkan koulutuksen ajalta ja pitää näin kiinni ammattimiehistä, jotka ovat kuljetusalalla tänä päivänä todella harvassa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin. Ammattipätevyyden pitäminen voimassa edellyttää 5 koulutuspäivää 5 vuoden aikana.

 

Niin tuossa mielessä ei, jos sen voi jatkossa ylläpitää sillä että käy kerran vuodessa istumassa yhden päivän. Meillä lienee edessä nyt vaan muutaman kuukauden aikana se 5 koulutuspäivää että saa sen ammattipätevyyden.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin tuossa mielessä ei, jos sen voi jatkossa ylläpitää sillä että käy kerran vuodessa istumassa yhden päivän. Meillä lienee edessä nyt vaan muutaman kuukauden aikana se 5 koulutuspäivää että saa sen ammattipätevyyden.

 

Totta kai ne koulutukset voi pitää milloin tahansa. Vaatimus on, että 5 jatkokoulutuspäivää pitää olla suoritettuna pätevyyttä hakiessa. Ei sillä ole merkitystä käytkö ne kaikki nyt, 5 vuoden päästä vai kerran vuodessa. Meillä on viimeiset 4 vuotta järjestetty kerran vuodessa 1 lauantaina ammattipätevyyskoulutusta. Suurin ongelmahan asiassa on se, että vaikka vuosikaudet on tiedetty, että tavaraliikenteen ammattipätevyys astuu voimaan syksyllä 2014, koulutus ei ole juuri kiinnostanut. Nyt onkin sitten hirveät ruuhkat, jotta saadaan porukkaa koulutettua, kun on havahduttu tähän tilanteeseen, vaikka siitä on vuosia jo varoitettu.

 

Mulla on kaikki 5 päivää jo kasassa mutta pätevyyttä on turha hakea ennen kuin ensi syksynä, koska jos haen sitä nyt, alkaa se 5 vuotta raksuttaa nyt tästä syksystä alkaen sen sijaan, että vasta ensi syksynä haen..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikä se lauantai ole ainoa päivä. Monissa firmoissa on ihan viikollakin (aina eri porukka syystä että...) taikka sitten eräs firma pitää Turun suunnalla ihan iltakurssejakin. Ja nythän alko linkuilta tuo ammattipätevyysvaatimus. Puskaradiosta kuului että eräällä firmalla oli jäänyt 3 autoa päätepysäkille seisomaan kun kuskeilla ei niitä pätevyyksiä ollut...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään