Esa Pirttinen

Varokaapa varkaita Helsingin keskustassa

3 viestiä aiheessa

Tervehdys!

 

Olemme kaikki saaneet lukea lehdistä että Helsingin keskustassa on tänä kesänä ollut liikeellä runsaasti taskuvarkaita.

Tämä ongelma ei koske pelkästään turisteja vaan voi sattua myös omalle kohdalle kuten vaimoni tänään töihin mennessä sai tuta.

 

Vaimoni pyöräilee töihin Vantaalta Helsingin ydinkeskustaan. Vaihtokamat, ym. sekä lompakko on pyörälaukussa joka on kahdella pikalukolla ja salvalla tavaratelineessä kiinni.

 

Vaimoni pysähtyi aikatalon kohdalla ostamaan mansikoita jotka hän laittoi pyörälaukkuun. Tästä hän jatkoi matkaa Yliopistokatua pitkin Fabianinkadulle jossa hän huomasi että pyörälaukku puuttuu. No, välittömästi samaa reittiä takaisin matkalla olleilta katutyömiehiltä ja muilta kulkijoilta kysyen että onko laukkua näkynyt. Ei ollut näkynyt. Laukku oli siis viety noin 300 metrin matkalla todella osaavasti;  tarakasta takapyörän napaan mennyt tukivarsi oli vääntynyt, eikä vaimolla mitään havaintoa moisesta. Voimaa oli varas joutunut käyttämään ja silti homma oli hoitunut näin huomaamatta.

 

Huoltofirman teknikko kertoi minulle tänään että keskustan alueella pyörii ryhmiä jotka on erikoistuneet juuri fillaristien rosmoamiseen ja että hän tietää ainakin 3 tapausta hoitamiensa taloyhtiöiden asukkaille käyneistä vastaavista tapauksista.

 

No, kortit on kuoletettu, mutta mikä ikävintä niin nyt vaimon töissä jouduttiin sarjoittamaan lukot uudelleen sekä sama homma meillä kotona.

 

Olipa aika mälsää että maailmaa aika paljon kiertäneenä ensimmäinen varkaustapaus tapahtui meidän perheelle Helsingin Yliopistonkadulla.

 

JOTEN: Olkaapa ystävät varovaisia Helsingin keskustassa liikkuessanne, ajankohdan ei tarvitse olla puoliyö, eikä kohteen "kunnossa".

 

Terveisin:

 

-Esa-

 

-Kypsä vaimo-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yleensä kysyn luvan, ennenkuin julkaisen toisen tekstiä...

 

Tässä tapauksessa tuskin pahastut, jos laitan ko. viestin jakeluun parille pyöräilevälle työkaverille...

 

Kiitos varotuksesta. Itse olen enemmän joutunut vääntämään viime päivinä noiden itä-eurooppalaisten "kulta"kauppiaiden kanssa...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei!

 

Minun puolestani saa linkittää vapaasti vaikka kuinka monelle palstalle ja copypasteta eteenpäin. On tärkeää että tieto leviää.

 

-Esa-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään