Esa Korkiakoski

Euroopan ilmatilat suurremonttiin

4 viestiä aiheessa

20.7. 08:27 Euroopan ilmatilat kokevat ensi vuosikymmenen aikana suurremontin, jonka tarkoituksena on saattaa matkustajat entistä nopeammin, edullisemmin ja ympäristöystävällisemmin kohteesta toiseen.

 

EU:n suurhanke SES (Single European Sky) tähtää nimensä mukaisesti yli 40 Euroopan maan ilmatilojen yhdistämiseen yhdeksi joustavaksi kokonaisuudeksi.

 

Nyt lentoyhtiöt kohtaavat päivittäin suuria ongelmia Euroopan reiteillä, kun erityisesti joidenkin Keski-Euroopan maiden ilmatiloja joudutaan suuren kuormituksen tai sotilaslentoliikenteen vuoksi kiertämään.

 

Kierteleminen on paitsi ympäristöä kuormittavaa ja kallista myös aikaa vievää.

 

Finnairille nykyistä tehokkaampi ilmatilojen käyttö merkitsisi kymmenen prosentin säästöjä polttoainekuluissa vuosittain.

 

– Vuosittain ylimääräiset lenkit syövät meillä arviolta 60 miljoonaa kiloa ylimääräistä lentopolttoainetta, mistä aiheutuu 200 miljoonaa kiloa turhia hiilidioksidipäästöjä. Ylimääräisiä lentotunteja kertyy vuodessa noin 20 000, Finnairin lentoteknisen toimiston päällikkö Heikki Helander laskee.

 

Turha kaartelu taivaalla näkyy suoraan myös kuluttajan lompakossa ja matkustusajoissa.

 

Helander arvioi, että jos Euroopan lentoreitit saataisiin sormia napsauttamalla sujuvammiksi, koituisi se suoraan jokaisen matkustajan hyödyksi.

 

Helanderin mukaan kymmenen prosentin polttoainesäästö tarkoittaisi noin kolmen prosentin hinnanalennusta lentolipuissa. Esimerkiksi Pariisiin tai Lontooseen pääsisi lisäksi noin 20 minuuttia nopeammin.

 

Euroopan ilmatiloja säädellään nyt valtiorajojen, ei liikennevirtojen mukaan. Jokainen maa hallinnoi omaa ilmatilaansa. Tämä aiheuttaa kankeutta lentoreittien suunnitteluun ja vaikeuttaa mahdollisimman suorien lentoreittien käyttämistä.

 

– Euroopassa viedään koko ajan eteenpäin joustavan ilmatilan konseptia, mutta yli 40 valtion taipuminen tällaiseen prosessiin on hyvin hidasta. Puhutaan useista vuosista, apulaisosastopäällikkö Matts-Anders Nyberg Ilmailulaitos Finaviasta kertoo.

 

Useat maat ovat kuitenkin jo nyt solmineet suppea-alaisempia sopimuksia ilmatilojensa joustavuuden parantamiseksi.

 

Ruotsi ja Tanska ovat vastikään päättäneet lähivuosina keskittää maiden ilmatilojen hallinnoimisen yhteen lennonjohtokeskukseen, jolloin valtioiden rajan ylitys ei enää näy lentokoneen ohjaamossa.

 

Myös Suomella on käynnissä yhteishanke Pohjoismaiden, Viron ja Irlannin kanssa seitsemän maan ilmatilalohkojen järjestelemisestä tehokkaampaa, turvallisempaa ja taloudellisempaa lentoliikennettä edistäväksi.

 

EU:n SES-hankkeen konkreettiset toimet on määrä aloittaa vuonna 2014 ja saattaa päätökseen vuoteen 2020 mennessä.

 

Tekstilainattu talous sanomista.

 

http://www.taloussanomat.fi/liikenne-ja-kuljetus/2007/07/20/Euroopan+ilmatilat+suurremonttiin/200717517/160

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Englanti ja Irlanti ovat päässeet sopimukseen yhdistetystä ilmatilablokista, joka vähentää lennonjohdollisista syistä aiheutuvia viivästyksiä ja mahdollistaa suoremmat lentoväylät, mistä on hyötyä myös lukuisille Atlantin yli meneville reiteille, joista iso osa kulkee näiden maiden hallitseman ilmatilan kautta.

 

http://www.independent.ie/business/irish/ireland-and-uk-sign-deal-to-streamline-air-traffic-1409636.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://www.lentoposti.fi/uutiset/eu_kehottaa_jasenvaltioitaan_parantamaan_otteitaan_yhtenaiseen_ilmatilaan_siirtymiseksi

 

Euroopan komissio on tehnyt virallisen pyynnön Belgialle, Hollannille, Luxembourgille, Ranskalle ja Saksalle toiminnallisten ilmatilalohkojen (FAB) järjestelyjen parantamiseksi. EU pyrkii Single European Sky (SES) -projektillaan yhteinäistämään ilmatilaa liikennevirtojen mukaiseksi ja valtionrajoista riippumattomiksi.

 

Toiminnalliset ilmatilanlohkot (Functional Airspace Block FAB) ovat ratkaiseva askel kohti tehokkaampaa, halvempaa ja vähemmän saastuttavaa ilmatilajärjestelmää. Kaikkien EU:n jäsenvaltioiden tuli ottaa toiminnalliset ilmatilalohkot käyttöön 4. joulukuuta 2012 EU asetuksen 550/2004 mukaisesti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pistetään koko Euroopan ilmatila Helsinki TMA:n sisään, niin ei tartte kuin päivittää ku koordinaatteja kupongeissa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään