Guest Masa

Hotellihuoneen varaamisesta...

19 viestiä aiheessa

Tapahtuipa tässä ihan vast'ikään seuraavaa:

Päätin kesäloman "kunniaksi" käyttää Hilton HHonours-pisteitäni, etteivät suotta mene vanhaksi.

Soitin Scandic-hotellien asiakaspalveluun ja kysyin käytössä olevien pisteiden lukumäärän. Sain mitä halusin, ja yllätyin positiivisesti pisteiden määrästä.

Seuraavaksi menin Scandic-hotellien nettipalveluun ja aloin varata "palkintoyöpymisiäni". Tarkoitus oli kiertää Itä-Suomea ja yöpyä Scandic-hotelleissa.

Ensimmäinen lievä pettymys oli, että niitä Scandic-hotelleja ei ollutkaan Itä-Suomessa kuin yhdellä paikkakunnalla. No ei se mitään; mikä ei tapa tekee vahvemmaksi.

Varasin yöpymisen sieltä itä-suomalaisesta Scandicista. Seuraavan yön päätin varata keskemmältä Suomea, siten että ehdin päivässä ajaa itärajaa seuraillen seuraavaan yöpymispaikkaan.

Tämän hotellin kohdalla täytin varauslomakkeen ja painoin "Varaa"-nappulaa. Tämän painalluksen jälkeen pitäisi päästä katselmoimaan tekemäänsä varausta, joka sitten vahvistetaan ja varaus on sillä selvä. Nyt tuli kuitenkin ilmoitus "Järjestelmävirheen vuoksi emme voi käsitellä varaustanne. Olkaa hyvät ja yrittäkää myöhemmin uudelleen."

Yritin muutaman minuutin kuluttua toisen kerran samaan hotelliin. Sain saman virheilmoituksen.

Niinpä tartuin puhelimeen ja soitin uudelleen Scandic-hotellien asiakaspalveluun ja valitsin huonevaraukset. Sieltä vastasi taas ystävällinen virolaisella aksentilla puhuva virkailija.

Kerroin hänelle järjestelmävirheestä ja varausproseduurin yllättävästä keskeytymisestä kesken kaiken, ja pyysin häntä varaamaan hotellihuoneen puolestani.

Siinä vaiheessa virkailija kertoi käytössä olevan pistesaldoni. Siitä puuttui nyt 40000 pistettä jo varaamani 10000 pisteen huoneen lisäksi.

Pyysin häntä selvittämään, että mihin ne 40000 pistettä ovat menneet.

Hän kertoi, että minulla on kaksi 20000 pisteen varausta yhdelle ja samalle päivälle siinä toisessa hotellissa, johon olin yrittänyt huonetta varata, mutta jossa varaaminen molemmilla kerroilla keskeytyi Järjestelmävirheeseen.

Pyysin häntä perumaan ne kaksi varausta. Sepä ei onnistunutkaan, koska virkailijan mukaan netissä tehdyt varaukset voidaan perua vain netin kautta.

Pyysin varausten varausnumerot ja kiitin palvelusta.

Menin sitten takaisin Scandic-hotellien nettivaraussysteemiin. Sieltä hain varausnumerolla ensin toisen näistä kahdesta varauksesta. Löysin myös linkin, josta sain "muuttaa/perua"-varauksen. Tällä sivulla oli sitten ilmoitus, että jos haluan peruuttaa varauksen, pitää minun soittaa sivulla annettuun numeroon. Varauksen peruminen ei siis ollut mahdollista netin kautta.

Soitin annettuun numeroon ja sain kuulla ilmoituksen virheellisestä numerovalinnasta. Valitsin numeron uudelleen, ja taas sama ilmoitus.

Samaisella sivulla annettiin myös toinen, eri numero, samaa asiaa varten. Soitin siihen, ja tuli ilmoitus virheellisestä numerovalinnasta.

Tässä vaiheessa alkoi jo ns. pinna kiristyä. Soitin takaisin Scandic-hotellien asiakaspalveluun. Kerroin mitä olin juuri kokenut. Ensin minulle sanottiin, voimakkaasti virolaisittain murtaen, että nettivaraukset voi perua vain netin kautta. Sanoin että se ei onnistu, vaan Scandicin oma sivu kehottaa soittamaan numeroihin, joita ei voida yhdistää.

Vaadin tätä sinänsä ystävällistä asiakaspalvelijaa perumaan tekemäni varauksen "tässä ja nyt". Hän pyysi varausnumeron ja perui varauksen. Annoin sitten toisen varausnumeron ja sekin peruttiin.

Pistesaldo oli nyt kunnossa.

Pyysin asiakaspalvelijaa myös varaamaan nyt "puhtaalta pöydältä" yhden yön ao. hotellista. Hän teki varauksen ja sain vahvistuksen sähköpostiini. Kiitin palvelusta, ensin ihmeteltyäni asian vaikeutta.

Sitten soitin ao. hotellin numeroon, jossa iloisen kuuloinen savolaisääni vastasi. Pyysin häntä tsekkaamaan, että mitä varauksia minulla on heidän hotelliinsa. Hän näki että minulla oli nyt yksi voimassaoleva varaus, joka oli se oikea, viimeiseksi tehty.

Kerroin tälle virkailijalle aiempien tapahtumien kulun, ja hän päivitteli kanssani asian kummallisuutta. Sanoi sitten lopuksi jotensakin sanatarkasti, että "kannattaa aina soittaa suoraan hotelliin, jos haluaa varata huoneen ja jättää nettisotkut muiden huoleksi."

Kiitin häntä vinkistä ja toivotin hyvää päivän jatkoa.

Kun tämä souvvi oli ohi, huomasin, että kahden hotelliyön varaamiseen oli kulunut 1h20min.

Melkein myöhästyin sen vuoksi parturista, mutta ehdin kuitenkin :thmbup: :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Matti, omasta kokemuksestani, seuraavaa.

valitse 1 jos haluat sitä

valitse 2 jos haluat tätä

valitse 3 jos haluat henkilökohtaisen palvelun

tuuut tuuut tilulilu , kaikki ovat juuri nyt varattuja, odota linjoilla

.... puolen tunnin kuluttua sama rumba.

Kun yhteys toimi, sanoi automaatti. " virka-aikamme on 10.00 - 15.15,  kuulemiin"

Pelasin niukkaa, meni minuutilla yli  :thmbdn:

Yksi mikä on varmaa, tuonne en soita enää ikinä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossa Scandicin insidenssissä se oleellisin ihmetyksen aihe kohdallani oli, että niistä epäonnistuneista varauksista oli jo otettu pisteet, vaikka oltiin vielä yhden klikkauksen päässä siitä varsinaisesta tehdyn varauksen vahvistamisesta.

Tämän hotellin kohdalla täytin varauslomakkeen ja painoin "Varaa"-nappulaa. Tämän painalluksen jälkeen pitäisi päästä katselmoimaan tekemäänsä varausta, joka sitten vahvistetaan ja varaus on sillä selvä. Nyt tuli kuitenkin ilmoitus "Järjestelmävirheen vuoksi emme voi käsitellä varaustanne. Olkaa hyvät ja yrittäkää myöhemmin uudelleen."

Mutta kyllä se oli yhtä sotkua kaikki tyynni, saatana :'(

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaikenlaisia varauskonekummallisuuksia on vastaan tullut, etenkin kotimaassa. Ilmeisesti täällä vielä tämä nettikauppakulttuuri on sen verran nuorta. Että se tästä "tietoyhteiskunnasta..."

Tapaus 1)

Joskus vuonna 2000 varailin Turkin reissua (se yksi ja ainoa paketimatka mikä on tullut heitettyä..).

Mukaan olimme ottamassa pilttiä, joka oli syntynyt samaisen vuoden alkupuolella. Varauskone ei oikein ottanut ymmärtääkseen vuosilukua 00. Toinen tyypillinen ongelma oli vielä mahduttaa neljä henkilöä kolmen hengen huoneeseen....

Tapaus 2)

Yritin varailla pari vuotta sitten lyhyttä Tallinnan risteilyä. Varaus töppäsi aina siihen, että yksi matkustajista sattui täyttämään vuosia varaushetken ja matkustushetken välillä - vieläpä niin, että hän siirtyi tällöin kategoriasta "lapsi" ryhmään "nuori". Kun mikään konsti ei useiden yritysten jälkeen tuntunut tilanteeseen auttavan, piti tämän juniorin ikää "säätää" pari kuukautta nuoremmaksi. Pääsipä samalla halvemmalla...

Yleisesti ottaen, isommat ulkomaiset varauskoneet, bookings.com, hotels.com ja vastaavat on toimineet ihan bueno kuten myös lentoyhtiöt. Erityisen sujuvaa tilausten teko on halpalentoyhtiöillä, näkee että ne ovat panostaneet nimenomaan netin kautta tapahtuvaan liiketoimintaan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossa Scandicin insidenssissä se oleellisin ihmetyksen aihe kohdallani oli, että niistä epäonnistuneista varauksista oli jo otettu pisteet, vaikka oltiin vielä yhden klikkauksen päässä siitä varsinaisesta tehdyn varauksen vahvistamisesta.

Tämän hotellin kohdalla täytin varauslomakkeen ja painoin "Varaa"-nappulaa. Tämän painalluksen jälkeen pitäisi päästä katselmoimaan tekemäänsä varausta, joka sitten vahvistetaan ja varaus on sillä selvä. Nyt tuli kuitenkin ilmoitus "Järjestelmävirheen vuoksi emme voi käsitellä varaustanne. Olkaa hyvät ja yrittäkää myöhemmin uudelleen."

Mutta kyllä se oli yhtä sotkua kaikki tyynni, *****na :'(

Itse en tue orjallisesti yhtä firmaa. B&B- majoitukset  ovat Itä-Suomessa suht yleistä kauraa ja suht yleisesti sen vielä saa sen suurempia varailematta. Kuka mitenkin haluaa.

Ade

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

..."valitse 1 jos haluat sitä

valitse 2 jos haluat tätä"...

Koska omaan selkeän ja kuuluvan (työtovereiden mielestä liian kuuluvan) äänen, jouduin/sain kerran lukea erään yrityksen puhelinpalveluun tulevat tiedotteet. Olin ylpeä miten ammattimaiselta tiedotteeni kuulostivat, tunsin itseni julkkikseksi. Systeemi otettiin käyttöön ja tein koesoiton. Ystävällinen ääni puhelimessa totesi että: "-Kiitos soitostasi, kuulemiin!" tuut...tuut.. tuut...

Tuli kiire ohjelmoida kyseinen järjestelmä uudelleen. Asiakkaita onneksi vain nauratti.

-Esa-

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse en tue orjallisesti yhtä firmaa. B&B- majoitukset  ovat Itä-Suomessa suht yleistä kauraa ja suht yleisesti sen vielä saa sen suurempia varailematta. Kuka mitenkin haluaa.

Ade

Mikko Auvinen, C/O Mikko Maliniemi, en toki minäkään tue orjallisesti yhtä firmaa, enkä tee orjallisesti yhtään mitään. Punk ei ole vielä kuollut.

Ihan vain laajeentaakseni sinun ilmeisesti vähän kapeahkoa ajatusmaailmaa tässä hotelliketjuasiakkuusasiassa, minulla on 6 tai 7 eri hotelliketjun korttia tällä hetkellä aktiivisena. Yksi niistä on HH, ja ao. ketjun yöpymisillä ansaitsee pisteitä, ihan sellaisia vastaavia kuin mitä Finnair Plus-asiakkaat ansaitsevat. Sitten kun on loma eikä ole parempaa tekemistä, sitä voi vaikka käyttää niitä pisteitä ja lentää jonnekin ulkomaille tai majoittua johonkin hotelliin, johin pisteet kelpaavat. Ei tarvitse maksaa senttiäkään, ja kun ne pisteetkin on ansaittu työmatkoilla, ei niistäkään ole tarvinnut maksaa senttiäkään omaa rahaa.

Kandee Mikko vaikka matkustella tai jotain niin se kovin ahtaan tuntuinen maailmankuva tässäkin asiassa saattaa vuosien saatossa alkaa laajentua.

EDIT: Mikko yksikössä, ei monikossa...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Varattiin vieraille täältä Naantalista paikallisesta hotellista huone kesäkuun alussa. Käytiin varaamassa se varmuuden vuoksi paikan päällä, matka kun ei ollut pitkä. Heidän oli tarkoitus majottua hotellissa pidennetty viikonloppu 12-15.7, eli juurikin parisen viikkoa sitten. Ja kas, 7.7 luettiin paikallisesta ilmaisjakelulehdestä, että juuri kyseinen hotelli on sulkenut ovensa perjantaina 6.7 ja potkaissut kaikki 15 työntekijäänsä pihalle. Ihan oli nimen kanssa kirjoitettu hotellin pyörittäjän nimi. Syy: 14 kk:n maksamattomat vuokrat.

Sattuipa kaikki vielä senkin verran kivasti, että tällöin sattui olemaan Ruisrock viikonloppu, ja kyseinen hotelli oli buukattu melko kokonaan rockjuhlijoille kyseiseksi viikonlopuksi. Varmasti ikimuistoinen lisä reissuun. Onneksi meillä oli vajaa viikko etsiä toinen majoitus vieraillemme, se nyt ei täällä ole aina niin helppoa lyhyellä varoitusajalla kesäaikana...

Ei kannata sitten kaikkea pitää ennakkoon niin varmana, yllätyksiä sattuu paremmassakin seurassa.

Ade

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikko Auvinen, C/O Mikko Maliniemi,

Kandee Mikot vaikka matkustella tai jotain niin se kovin ahtaan tuntuinen maailmankuva tässäkin asiassa saattaa vuosien saatossa alkaa laajentua.

Älä sotke minua tähän sitten alkuunkaan. Minä en ole ottanut tähän hotelliasiaan minkäänlaista kantaa, vaan tein vain osani moderaattorina. Eli poistin sen sinun täysin asiattoman viestisi, sekä muokkasin Auvisen viestistä sen kohdan pois, mikä selvästi sai pinnan kiristymään. Ja tein tuon vain ja ainoastaan siksi, että yleinen järjestys säilyy, eikä kenenkään tarvitse mennä asiattomuuksiin, kuten sinä viestissäsi teit...

Äläkä ikinä tule sanomaan yhtään mitään minun maailmankuvasta, tai sen ahtaudesta, kun et siitä tasan yhtään mitään tiedä. Olkoon tämä viimeinen varoitus, sillä seuraavan kerran, kun tuolla tavalla hyökkäät minun, tai jonkun muun käyttäjän kimppuun (viitaten siihen vittuiluviestiisi, jonka äsken Auviselle pistit ja jonka poistin), tulee bannia.

Mikko hei, se Auvisen kirjoituksen uusi teksti oli merkintöjen mukaan sinun kynästäsi, joten en voinut muuta kuin päätellä, että sinä sen olit kirjoittanut. Siksi laitoin tuon Mikko... C/O Mikko, jossa C/O on Care Of.

Sinun pinnasi kiristyi mielestäni nyt todella paljon ollaksesi palstan moderaattori. Rauhoitu hyvä mies ennenkuin teet seuraavan siirtosi.

Kirjoitukseni oli tokikin suunnattu Auviselle, jonka koko ajatusmaailma tässä asiassa on jotenkin käsittämättömän kapea: Hän kun näyttää kirjoituksensa perusteella ajattelevan seuraavalla tavalla: hotelliketjun asiakas, joka käyttää pisteitä hotelliyöpymisen maksamiseen, "tukee orjallisesti yhtä firmaa" ja lisäksi hänelle pisteet "ovat ne kaikkein tärkeimmät".

Molemmat näistä lausumista ovat päin mäntyä, ainakin omalla kohdallani.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kandee Mikot vaikka matkustella tai jotain niin se kovin ahtaan tuntuinen maailmankuva tässäkin asiassa saattaa vuosien saatossa alkaa laajentua.

Kyllä tässä on tullut vuosien saatossa matkusteltua sen verran kun ollut mahdollista (Tanska, Saksa, Itävalta, Italia, Sveitsi, Puola) mutta kun koulu on vielä kesken ja vakituista työtä ei ole, en katso olevani kykeneväinen matkustelemaan ympäri maailmaa. Kaikki ajallaan, tarkoitus on matkustella, kunhan rahapussi sen kunnolla sallii.

Minun maailman kuvani. Hah hah, mitähän sinäkin siitä oikeesti tiedät. Pidä huoli omastasi, ettei se huku pahan maailman syövereihin!  ;)  :thmbup:

Ade

Ps. Modet tekee työtään, kiitos heille siitä.

EDIT: En todellakaan ole minkään hotelliketjun asiakas ja tuskin tulen koskaan olemaankaan. Ne harvat yöt, mitkä on tullut oikeassa hotellissa yövyttyä, eivät ole juuri kiksejä tarjonneet. Useimmat B&B- paikat kylläkin. Nehän ei tietysti bisnesmatkailijalle sovi, mutta lomamatkalaiselle mielestäni erinomaisesti. Eikö sinusta oikeasti ole tylsää yöpyä laatikkohotelleissa, jotka ei tarjoa enää minkäänlaisia yllätyksiä? Sanoisin tuon reilireissuun olleen oikein mukava ja jokainen yösija oli erilainen ja miellyttävä, ne kun olivat suurimmaksi osaksi retkeilymajoja, telttaakin käytettiin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikko hei, se Auvisen kirjoituksen uusi teksti oli merkintöjen mukaan sinun kynästäsi, joten en voinut muuta kuin päätellä, että sinä sen olit kirjoittanut. Siksi laitoin tuon Mikko... C/O Mikko, jossa C/O on Care Of.

Sinun pinnasi kiristyi mielestäni nyt todella paljon ollaksesi palstan moderaattori. Rauhoitu hyvä mies ennenkuin teet seuraavan siirtosi.

Älä yritä saivarrella. Kyllä sinun luulisi jo pitkäaikasena käyttäjänä tietävän, että moderaattorit voivat poistaa muiden käyttäjien viesteistä tekstiä, jos siihen on tarvetta. Niinhän tässä nyt tapahtui. Eli poistin Auvisen viestistä sen osan, joka sai sinut kirjoittamaan sen täysin asiattoman hyökkäysviestisi Auvista kohtaan. Mutta me emme lisää omia kirjoituksia toisten viesteihin. Ja sinä tasan tarkkaan tiedät sen... Näin ollen se, että vedit minut mukaan viestiisi, oli mielestäni ihan puhdasta vittuilua minulle...

Ja minä en niitä ratkaisuja yksin tee, eli minun kiivastumiseni ei yksin vaikuta vielä mihinkään. Mutta kun tämä ei tasan tarkkaan ole ensimmäinen kerta, kun kohdallasi vastaavaa tapahtuu, niin siksipä tilanteesi on nyt otettu moderaattorien ja adminien keskuudessa jälleen kerran tarkkailuun. Jos sama linjasi jatkuu, ei meillä ole muuta mahdollisuutta, kuin pyrkiä rauhoittamaan tilanne siihen parhaiten sopivalla tavalla. Pallo on nyt sinulla...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minun maailman kuvani. Hah hah, mitähän sinäkin siitä oikeesti tiedät.

Ade

En minä siitä maailmankuvastasi tiedä mitään muuta kuin sen, minkä näen kirjoituksistasi.

Toivottavasti tästä purkauksesta nyt oli ainakin se hyöty, että me kaikki oivalsimme, että yksi henkilö voi olla ihan vaikka kuinka monen hotelliketjun kanta-asiakas. Sama muuten pätee, Mikko, myös lentoyhtiön kanta-asiakkuuksiin. Et sinä itseäsi orjuuta Finnairin orjaksi vaikka heidän kanta-asiakkuusohjelmaan liittyisitkin. Voit sen lisäksi liittyä muidenkin lentoyhtiöiden ohjelmiin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Älä yritä saivarrella. Kyllä sinun luulisi jo pitkäaikasena käyttäjänä tietävän, että moderaattorit voivat poistaa muiden käyttäjien viesteistä tekstiä, jos siihen on tarvetta. Niinhän tässä nyt tapahtui. Eli poistin Auvisen viestistä sen osan, joka sai sinut kirjoittamaan sen täysin asiattoman hyökkäysviestisi Auvista kohtaan. Mutta me emme lisää omia kirjoituksia toisten viesteihin. Ja sinä tasan tarkkaan tiedät sen... Näin ollen se, että vedit minut mukaan viestiisi, oli mielestäni ihan puhdasta vittuilua minulle...

Älä oleta liikaa siitä, mitä tiedän ja mitä en tiedä.

Minulla ei enää ollut kopiota siitä Mikon alkuperäisestä kirjoituksesta, ja itsekin adminina toimineena tiedän, että admin-oikeuksilla voi poistaa ja muokata ihan kuinka paljon haluaa.

Siinä vaiheessa kun adminilla ns. pinna palaa, ei voi enää olettaa, että kaikki toiminta olisi täysin 100%sti rationaalista. Tuo sinun ensimmäinen vastauksesi osoitti, että punaiselle se oli heittänyt.

Tämä ei ole saivartelua minun puoleltani.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikö sinusta oikeasti ole tylsää yöpyä laatikkohotelleissa, jotka ei tarjoa enää minkäänlaisia yllätyksiä?

Mulle hotelli on lähinnä se paikka, jossa käydään nukkumassa. Silloin arvostan eniten ja lähinnä  vain hyvää sänkyä, viileää (so. ilmastoitua) huonetta ja hiljaisuutta.

Olen oppinut vuosien saatossa sen, että kalliimmissa hotelleissa nämä asiat tapaavat olla kunnossa, varsinkin kun ottaa huoneen vähän ylempää ja kauempaa hisseistä.

Suomessa Scandic-hotellit ovat sitten kai keskimäärin "laatikkohotelleja", mutta niissäkin nuo minulle oleelliset asiat ovat olleet keskimäärin varsin hyvin kunnossa.

Joskus nuorempana kun en vielä matkustellut työasioissa, hotellimajoituksen "funktio" oli jossain määrin toisenlainen.

Ja minulla hotellimajoituksen funktio on täysin kunnossa.

Hiihtolomareissuilla lapissa tuli nuorempana asuttua kolmena eri vuotena kyseinen viikko hotellissa, kun muut "halvat" majoitukset olivat menneet ennen kuin porukat olivat ehtineet majoituksia edes tiedustella(olivat siis liian myöhässä liikkeellä). Minä luen nekin viikot kuitenkin edelleen niiksi harvoiksi hotellissa vietetyiksi öiksi, joista jo aikaisemmin mainitsin, koska suhteessa hotelleissa vietettyihin öihin, paljon enemmän on tullut yövyttyä retkeilymajoissa ja muissa hostelleissa.

Kyllä retkeilymajoissa nuo hotellin perusfunktiot pätevät ihan yhtälailla, ilmastointia nyt ei saata olla, mutta minä henkilökohtaisesti en osaa sitä vaatiakaan (ei ole omassa autossanikaan). Sänky, suihku ja aamupala, siinä se tärkein trio minun majoitusvaatimuksista, kaikki muu on plussaa. Voin sanoa sinulle Matti, että ulkomaalainen ystäväkaartini olisi aika pieni, jos olisin reissuillani majoittunut hotelleissa. Mutta, empä jaksa tätä asiaa kääntää enempää julkisesti, koska eipä se kuulu sinulle, saati muille sen enempää. Haluan vain tuoda esiin sen, mitä tämä kasvottomuus mahdollistaa. Ja ensimmäiseen viestiini tähän ketjuun viitaten...jätän sanomatta.  ::)

Ade

EDIT: Unohtui. Lisäksi on tullut yövyttyä yksi yö kussakin näistä maista hotelleissa: Viro, Ruotsi, Tanska ja Sveitsi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä retkeilymajoissa nuo hotellin perusfunktiot pätevät ihan yhtälailla, ilmastointia nyt ei saata olla, mutta minä henkilökohtaisesti en osaa sitä vaatiakaan (ei ole omassa autossanikaan). Sänky, suihku ja aamupala, siinä se tärkein trio minun majoitusvaatimuksista, kaikki muu on plussaa.

Voin sanoa sinulle Matti, että ulkomaalainen ystäväkaartini olisi aika pieni, jos olisin reissuillani majoittunut hotelleissa.

<clip>

Haluan vain tuoda esiin sen, mitä tämä kasvottomuus mahdollistaa. Ja ensimmäiseen viestiini tähän ketjuun viitaten...jätän sanomatta.  ::)

Ade

Parahin Mikko, se että itse pidän hotellimajoituksesta, ei tietenkään tarkoita, ettenkö olisi kolunnut jos jonkinlaista muutakin "luukkua" tässä vuosien aikana.

Sitä vaan kai sitten vanhemmiten alkaa arvostaa hyvää sänkyä ja noita muita mainitsemiani asioita, jotka yhdessä paremmin takaavat hyvät yöunet. Kuten sanottua, hotellissa nukutaan, että sitten seuraavana päivänä jaksaisi taas tehdä sitä mitä reissulle on tultu tekemään.

Eräänlaisena anekdoottina tähän vielä kokemus elävästä elämästä: Minulla on USA:ssa vielä tänäänkin tapana tehdä muutamasta päivästä viikkoon kestäviä "On The Road"-reissuja, jolloin ajamalla kierrän katsomisen arvoiseksi kokeamiani paikkoja ja nukun pääsääntöisesti niissä kaikkein halvimmissa motelleissa, $29 + tax /vast.

Kerran sitten elelin herroiksi ja tsekkasin itseni oikein hotelliin, josta maksoin $80+tax, ennen Gracelandin reissua.

Se oli tähän mennessä ensimmäinen kerta kun olen törmännyt kutsumattomiin "kotieläimiin" (torakka domesticus) huoneessani. Kaikkien niiden sikahalpojen motelli- ja yömajakokemusten jälkeen menneinä vuosina. Lisäksi esim. eteläisessä Euroopassa on tullut majoituttua hotelleihin, jotka eivät tasoltaan juurikaan yömajoista eroa; kuumaa, meluisaa ja vaikka mitä. Eli hotelli sinänsä ei vielä takaa mitään, mutta tunnetun hyvämaineisen ketjun hotelli jo antaa ainakin paremman todennäköisyyden.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se oli tähän mennessä ensimmäinen kerta kun olen törmännyt kutsumattomiin "kotieläimiin" (torakka domesticus) huoneessani.

American cockroach (Periplaneta americana) on vikkelä vekkuli, joka on levinnyt koko mantereelle. Toronton puutalokortteleissa törmäsin sellaisiin ensimmäistä kertaa ja kanadalaisella kesämökillä kaasutin niitä kuoliaaksi ainakin parisataa  :P Kasvavat vielä melkoisen isoiksi, mokomat. Onneksi ovat suhteellisen harmittomia.

Offtopicin jatketta: Koska ne ovat sielläpäin niin yleisiä, niin toki ne ovat päässeet underground-sarjakuviinkin. Fat Freddy´s Cat, Suuri Torakkasota, suosittelen  ;)

[ attachment removed ]

Fat Freddyn kissan jouduttua sodassa alakynteen se otti käyttöön järeämmät aseet eli Raid-tölkin, mihin torakka-armeijan ylipäällikkö esitti protestin, koska Geneven sopimus kieltää biologiset ja kaasuaseet  ;D

No joo, sellaista...

http://en.wikipedia.org/wiki/Fat_Freddy's_Cat

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Parahin Mikko, se että itse pidän hotellimajoituksesta, ei tietenkään tarkoita, ettenkö olisi kolunnut jos jonkinlaista muutakin "luukkua" tässä vuosien aikana.

Sitä vaan kai sitten vanhemmiten alkaa arvostaa hyvää sänkyä ja noita muita mainitsemiani asioita, jotka yhdessä paremmin takaavat hyvät yöunet. Kuten sanottua, hotellissa nukutaan, että sitten seuraavana päivänä jaksaisi taas tehdä sitä mitä reissulle on tultu tekemään.

Eräänlaisena anekdoottina tähän vielä kokemus elävästä elämästä: Minulla on USA:ssa vielä tänäänkin tapana tehdä muutamasta päivästä viikkoon kestäviä "On The Road"-reissuja, jolloin ajamalla kierrän katsomisen arvoiseksi kokeamiani paikkoja ja nukun pääsääntöisesti niissä kaikkein halvimmissa motelleissa, $29 + tax /vast.

Kerran sitten elelin herroiksi ja tsekkasin itseni oikein hotelliin, josta maksoin $80+tax, ennen Gracelandin reissua.

Se oli tähän mennessä ensimmäinen kerta kun olen törmännyt kutsumattomiin "kotieläimiin" (torakka domesticus) huoneessani. Kaikkien niiden sikahalpojen motelli- ja yömajakokemusten jälkeen menneinä vuosina. Lisäksi esim. eteläisessä Euroopassa on tullut majoituttua hotelleihin, jotka eivät tasoltaan juurikaan yömajoista eroa; kuumaa, meluisaa ja vaikka mitä. Eli hotelli sinänsä ei vielä takaa mitään, mutta tunnetun hyvämaineisen ketjun hotelli jo antaa ainakin paremman todennäköisyyden.

Tulipas mieleen tuosta Matin viestistä, että eipä se hotelliketjun hyvä mainekaan näytä aina tarkoittavan, että odotettavissa olisi laadukasta majoitusta. Viimeksi kun reissullani olin Luxembourgissa käymässä, oli huone neljän tähden Hiltonista. Kööpenhaminan Hiltonissa käyneenä, laatu on ollut todella hyvä. Ajattelin, että Hilton osaisi panostaa myös Luxembourgin tapaiseen vauraaseen pankkimaahan.

Tällä kertaa hotelli olikin aivan toista maata, mitä tuon tason hotellilta pitäisi yleisesti löytyä. Heti aulassa oli vahva "silakan" tuoksu. Hotellihuoneessa kalustus oli vanhaa ja seinien saumakohdissa oli todennäköisesti kosteusvaurioita, niin tummia ne olivat. Ovien puupinnat olivat myös lohkeilleet. Mieleen tuli lähinnä suomalaisten kaupparatsujen suosimat motellit. Myöhemmin pesuhuoneesta paljastui jäänne menneiltä ajoilta, jolloin hotelli oli ollut vielä Continental -ketjun omistuksessa. Hilton osti hotellin vasta myöhemmin.

Laitoimme hieman palautetta hotellin johdolle asioista ja ei mennyt kauaakaan, kun itse hotellin johtaja jo pahoitteli asiaa sähköpostin välityksellä ja kertoi, että hotellissa on vielä remontti kesken. Eipä siellä kovinkaan paljon remontin jälkiä kyllä näkynyt. Yrittäisi kuulemma ensi kerralla tulla vastaanottamaan meidät henkilökohtaisesti.

-Teemu-

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään