Vaaralliset tilanteet elämässäsi

[Guest Turvamies]

No jospa se minäkin pistän lusikan soppaan.

 

Nuorena miehenä 80-luvun alussa ajoin puutavararekkaa. Kerran reissulla Scania istui metsätiellä pitkään mäkeen, kun toisenpuolen kettingit pamahti poikki. Eteenpäin eikä taaksepäin ollut toivoakaan, joten vaihtoehdoksi jäi alkaa tyhjentää kuormaa mäessä.

Juuri, kun sain perävaunun kuormaa hieman vähemmäksi, lähti yhdistelmä luistamaan alamäkeen ja päätyi linkkuun mäessä seurauksella, että perävaunu kaatui ja auto jäi mäkeen poikittain. Koko tapahtuman ajan istuin kuormaajan nokassa kerraten menneisyyttäni.

 

No tuli silloin nuorena ajettua kaivinkonettakin. Tehtiin Rovaniemellä tukikohtaan kolmoshallin perustuksia. Perjantai ja 13 päivä, siitä on hyvä jatkaa.

Iltapäivällä Lokomosta räjähti telavetomoottorin letku. Vaihto oli telavetomoottorin päässä helppo, mutta läpiviennin päässä pitikin olla akrobatiaa. Letkuun pääsi käsiksi menemällä käännönmoottorin takaa pää edellä alaspäin ylävaunun runkopalkkien väliin. Pidin runkopalkista tukea ja kurottelin oikealla kädellä letkun pultteja. Vasen käsi, joka oli tukena öljyisellä runkopalkilla lipsahti ja putosin runkopalkkien väliin kädet suorana ja pää alaspäin. No siinä minä olin liskussa eikä yhtään ihmistä äänietäisyydellä. Ulkoilman lämpötila oli noin -20 astetta ja minä pää alaspäin liskussa. Mieti jo että, tässäkö tämä sitten oli. Yllätykseni kuulin auton äänen lähestyvän ja päätyvän koneelle. Aloin huutamaan apua hiipuvilla voimillani ja tunsin, että joku repii minua jaloista ylös.

Henkeni pelasti armeijan täsmällisyys, kun en ollut poistunut alueelta vartioportin kirjanpidon mukaan klo 16 mennessä, niin minua lähdettiin etsimään. Kiitoset vieläkin silloiselle vartiopäällikölle.

[Guest Jukkis]

80-90 luvun taitteessa intissä moottorimarssilla traktorikaravaanimme jostain syystä pysähtyi. Istuimme palellen takimmaisen traktorin lavalla, vasemmalle kaartuvan mutkan kohdalla. Takanamme metsä juuri päättyi ja oikealle sivullemme aukesi kirkkaan valkoinen luminen pelto. Yht'äkkiä takaamme mutkasta saapui julmettua vauhtia säiliövaunullinen rekka, maito tai kaasu sellainen, joka meidät havaitessaan painoi "liinat kiinni". Samoin tein rekan perävaunu lähti luisumaan poikittain kohti traktorimme peräkärryä ja heti havaitessamme tämän me alokkaat hyppäsimme paniikissa traktorin lavalta oikealle, pellon puolelle hankeen "turvaan". Upposimme kuitenkin munaskuita myöten pellon pehmeään lumeen, emmekä voineet lainkaan liikkua. Katsoin kuin hidastetusta filmistä sivuluisussa lähestyvää rekan perävaunua, joka kohta työntyisi päällemme pellolle, jossa seisoimme kuin täit tervassa. Perävaunun sivuluisu kuitenkin oikeni juuri ennen traktorimme perää ja selvisimme tapahtumasta pelkällä säikähdyksellä. Tuosta jäi sellainen hyvä fiilis, että sitä viitsii jopa muistella. Kurjemmat vaaratilanteet yritän lähinnä unohtaa.

[Guest Jukkis]

Tämä harhaolettamus perustuu varmaan siihen, että toisin päättyneitä tarinoita ei ole kukaan kertomassa...

Näin taitaa olla. Ei ne kuolleet puhu ja tuttavia tuskin vähempää kiinnostaa

[Risto Partanen 0]

Tämä harhaolettamus perustuu varmaan siihen, että toisin päättyneitä tarinoita ei ole kukaan kertomassa...

 

Näinhän se on joo  Edelleen kuitenkin pahoin pelkään, että jollain kertojalla on tilanne, että itse selvisi mutta kaveri ei  :'(

 

.....Katsoin kuin hidastetusta filmistä...

 

Tämä perustuu käsitykseni mukaan aivojen toimintaan ja sellaiseen "refleksiin", josta on erään viisaan tuttavani mukaan tehty jopa väitöskirja. Kriittisissä tilanteissa aivot hidastaa meininkiä, jolloin ihmiselle jää enemmän aikaa toimia tms.. Itselläni vastaavia kokemuksia. Mutta ehkä Arttu tai joku muu guru kertoo asiasta enemmän?

 

 

[Olli Talso 0]

Itsellä ei mitään kauhean vakavaa ole sattunut, mutta pistetään kuitenkin:

 

-Joskus kolmannella luokalla epähuomiossa ajoin autotielle pyörällä, ja kun oli palaamassa puörätielle, takarengas jääkin laahaamaan katukivetykseen. Siit sitten tangon yli taloa päin ja taju kankaalle, siinä n. 30 sek köllöttelin tiedottomana ja kukaan ei reagoi mitenkään. Kypärä halkesi, onneksi se oli pelastamassa elämän!

 

-Joskus 7 vuotiaana tuli sillointällöin pidettyä matoja lasipurkissa. No, kerran olin poikkeuksellisen viisas ja tungin laskipurkin taskuun jä lähdin potkulautailemaan. Tietenkin kaaduin puolelle jolla lasipurkki oli ja se sitten särkyi jättäen reiteen n. 3 cm syvän haavan. Sitä onneksi selvittiin 11 tikillä!  8) Oli lähellä ettei osunut valtimoon. Arvet on vieläkin

[Esa Lehtismäki 0]

Tämä perustuu käsitykseni mukaan aivojen toimintaan ja sellaiseen "refleksiin", josta on erään viisaan tuttavani mukaan tehty jopa väitöskirja. Kriittisissä tilanteissa aivot hidastaa meininkiä, jolloin ihmiselle jää enemmän aikaa toimia tms.. Itselläni vastaavia kokemuksia. Mutta ehkä Arttu tai joku muu guru kertoo asiasta enemmän?

 

Tai siis nopeuttaa. Kun sekunnissa tekee paljon enemmän havaintoja, sekunti tuntuu pidemmältä. Juu, kyllä näin tapahtuu. Mitä joskus nuorempana tuli autolla törmäiltyä, niin se on julmetun pitkä sekunnin murto-osa, kun tajuaa että kohta kolisee, eikä mitään voi. Ilmeisesti se on jonkinmoinen paniikkimoodi. Ja eri eläinlajienkin aikakäsitys lienee hyvin erilainen. Me olemme sieltä hitaammasta päästä, mutta esimerkiksi kun yrität läimäyttää kärpäsen hengiltä mielestäsi hirmu nopeasti, se selvästikin katselee lähestyvää kättä kaikessa rauhassa ja arvioi, montako kertaa ehtii vielä venytellä ennen kuin pitää lähteä hiljakseen hipsimään alta pois.

[Guest arttula]

Terve

 

Joo, en osaa sanoa, mistä tuo "ajan hidastuminen" mahtaa johtua. Ihmisen muisti on aika monimutkainen järjestelmä. Se, mitä mielestäsi tapahtui saattaa olla muokkaantunut paljonkin, ennen kuin siitä syntyy pysyvä muistijälki. Siksi todistajanlausunnot saattavat vaihdella huomattavastikin silminnäkijöillä. Toinen näki valkoisen miehen juoksevan ulos pankista, toinen musta. Ja kumpikaan ei valehtele. Kokemuksemme ja havaintomme menevät ensin työmuistiin, jossa niitä prosessoidaan, ja vasta pienen ajan kuluttua se siirretään "kovalevylle". Itse olen käyttänyt tuota ilmiötä hyväksi, jos/kun hoitaessa tapahtuu jotain, mitä ei toivoisi potilaan muistavan. Riittävän nopeasti annettu lääke aiheuttaa myös ns. retrogradisen amnesian, eli ei kovin hyvin muista edes jo hetki sitten tapahtuneita asioita jälkeen päin...

 

Arttu

[Guest nikke72]

Kerran nuorempana on tullut hypättyä laiturilta veteen paikassa, jossa niin ei olisi pitänyt tehdä (paikassa oli kaksi laituria joista toiselta sai hypätä ja toiselta ei, mulla meni laiturit sekaisin, alkoholilla ei ollut osuutta asiaan).

 

Tuloksena parinkymmenen sentin ventti otsaan ja otsanahka silmille + puolet naamasta asfaltti ihottumalle. Otsan kiinniommelleen lääkärin kommentti terveysasemalla, jonne minut kiikutettiin ennen sairaalaan ja röntgeniin vientiä: "Ihan ehjältä tuo kallo kyllä näyttää..." Säihkähdyksellä ja parillakymmenellä tikillä selvittiin....

 

Penskana/nuorena tuli muutenkin oltua vaarallinen... tosin enimmäkseen itselleni.. taitaa mennä 100 tikkiä rikki kun seuraavan kerran meikäläistä tikkaamalla joudutaan paikkaamaan...

 

Nikke

[Henri Keränen 0]

Eipä vielä (koputtaa puuta) kovin vakavaa, "pahimpana" ehkä se kun olin lentokoneessa, johon tuli jotain ongelmia ilmassa ja jouduttiin tekemään hätälasku, sen enempää ei ole muistikuvaa

 

Sitten ainoa tikkauskin kävi toissakeväänä kun viiltelin puukolla sormeen luuhun asti

[Teemu Eerola 0]

Muutama vuosi sitten mentiin veneella mökillä katsomaan nousevaa Unto myrsky.

Kun ajeltiin takaisin mökille niin vedestä nousi trombi ja sehän tietenkin osui sitten veneen

keulaan 80 km/h vauhdissa.Mutta onneksi vene ei ihan kaatunut.(5cm jäi vajaaksi)

 

 

Teemu

[Guest Dankke]

Muutama vuosi sitten mentiin veneella mökillä katsomaan nousevaa Unto myrsky.

Kun ajeltiin takaisin mökille niin vedestä nousi trombi ja sehän tietenkin osui sitten veneen

keulaan 80 km/h vauhdissa.Mutta onneksi vene ei ihan kaatunut.(5cm jäi vajaaksi)

 

 

Teemu

 

Minkäslainen kilpavene teillä on kun noin nopiaan menee? 

 

Eipä ole oikein mitään vaarallista tapahtunut.Samalla lailla kuin Kettisellekkin että rallissa on meinannut auto ruveta lähenteleen.

 

 

 

[Teemu Eerola 0]

Minkäslainen kilpavene teillä on kun noin nopiaan menee? 

 

 

Oli yamarin 600ht ja perässä 200 yamaha hpdi.

 

Nykyään on tällänen:

 

[ attachment removed ]

 

[Esa Karanko 1 317]

Tiukka paikka

 

Olen pudonnut jäihin, ollut maanjäristyksissä, pyörremyrskyissä ja laivatuilipaloissa. Kerran olin keskellä kapinaa ja ammuskelua. Brasilialainen jalkapallomellakkakin on tuttu. Minua ei ole juurikaan pelottanut, mutta jännää on ollut. Hyväonnisena lennonjohtajana en myöskään koskaan nähnyt pahaa onnettomuutta. Mietin aina mitä tapahtuisi, jos joskus sattuisin yllättäen joutumaan johonkin tosielämän hätään. Osaisinko toimia oikein, vai iskisikö paniikki ja menisin kipsiin?

 

Sain vastauksen lauantaina 14.9.2002 kello 09.10. Olin Helsingissä Pohjoisrannassa käymässä veneelläni. Sataa tihuutti hiljalleen. Päätin lähteä pois. Kävelin laiturilla, kun taakseni ilmestyi pieni alle kymmenvuotias tyttö kuin tyhjästä. Isä hukkuu! Missä? Tyttö lähti juoksemaan laituria pitkin vikkelästi kuin gaselli. Minä kuusikymppinen perässä. Avunhuudot alkoivat kuulua. Puuskutin tytön kintereillä keuhkot halkeamaisillaan. Tytön isä roikkui venepaikan aisan päässä hukkumaisillaan. Tarrasin kiinni mieheen viereisestä veneestä. Tajusin heti, etten millään pystynyt nostamaan isokokoista miestä veneeseen tai metrin korkeudella olevalle laituriponttoonille. Soitin kännykälläni hätänumeroon ja pyysin apua. Huusin myös apua niin kovaa kuin pystyin, mutta aamuvarhaisella ketään muuta ei ollut liikkeellä. Kannattelin miestä pinnalla ja käskin tyttöä pitämään isänsä hereillä. Irti en päästäisi vaikka mitä tapahtuisi. Kohta paloautot näkyivät Siltasaaren ja Kruununhaan välisellä Näkinsillalla. Ratsuväki oli tulossa. Tiesin, että selvitään. Kovakuntoisen näköinen palomies juoksi ensimmäisenä paikalle. Pian hän kavereineen kiskoi puolitajuttoman ja kylmettyneen miehen vedestä ylös laiturille saamaan ensiapua.

 

Minä nousin veneestä laiturille ja huomasin, että jalkani väpättivät. Oli pakko istua laiturille. Adrenaliini oli kohissut suonissani. Vapinan vähän laannuttua nousin seisaalleni. Valkokypärainen palomestari kiitti minua kädestä pitäen ammatimaisesta toiminnasta.

 

Jälkikriisin hoidin kotona wiskillä.

[Antti Rimpisalo 0]

Eipä ole montaa kertaa onneks ollu lähtö lähellä..

-Tippunu korkeahkolta katolta alas

-puukotettu

-meinannu jäähä junan alle

-parissa lunastukseen menneessä autossa ollu kyytissä