Kim Vainionpää

SAS ilmoitti onnettomuudesta Vilnassa

92 viestiä aiheessa

Toistan saman kuin Samikin. Jos konetyypissä on suunnitteluvirheitä, niin se ei ole lentoyhtiön syy. Tämä voi olla aivan hyvin tilastollinen sattuma. Jos tutkimuksissa selviää, että huollot on tehty asianmukaisesti, niin sitten se on vain huonoa säkää.

 

Lentoyhtiökin on asiakkailleen vastuussa kumppaneistaan ja alihankkijoistaan. Kun menen SAS:lla niin menen heillä enkä vaikka Bombardierilla tai Boeingilla. Ja jos yrittävät mennä alihankkijan luokattoman toiminnan taakse piiloon (meillä kaikki on hienosti, mutta kun toi B...) niin selitys ei kelpaa.  Kun caseja sitten oikeussaleissa selvitellään niin lopullisen piikin voi varmaan kuitata alihankkijakin, mutta ei siellä oikeussaleissa asiakkaita taas enää näy vaan yhtiöt yleensä riitelevät rahasta.

 

Mutta jos kaksi lentokonetta lähes tuhoutuu alta viikon niin ei kyllä mahdu samaan lauseeseen että tiedetään mitä tehdään ja väki osaa hommansa. Asiakkaan näkövinkkelistä tilanne näyttää tältä siis. Huolto-organisaation tai vaikka juristin näkökulmasta tilanne varmaan erilainen ja sinänsä kunnioitan heidänkin näkemystä.  

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisi aika reilua ja avoimuutta jos sanotaan suoraan että näin tapahtui ja homma menee tutkintaan. Sitten kun tutkimukset on valmiit sanotaan mikä oli syy ja homma korjataan. Näin saadaan asiakas ajattelemaan että yhtiö pitää meistä asiakkaista huolta. Nyt nämä jutut paisuu näillä nettipalstoilla kohtuuttomiksi.

 

Miksi ei kuulu? Me asiakkaathan ne lennot maksetaan ja halutaan tietää mitä aiheutti nämä vaaratilanteet.

 

Mitäs se (meille) matkustajille kuuluu, mikä vaaratilanteet on aiheuttanut ? Asiasta pitää toki tiedottaa, mutta jokin raja tiedottamisessakin. Ei sillä lentolipun hinnalla nyt ihan yhtiön sisäisiä asioita pääse auditoimaan !

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Mutta jos kaksi lentokonetta lähes tuhoutuu alta viikon niin ei kyllä mahdu samaan lauseeseen että tiedetään mitä tehdään ja väki osaa hommansa.

 

Et vain näytä ymmärtävän, että tapaukset saattavat selittyä yksinkertaisesti huonolla tuurilla. Kuten voit nyt lukea, niin muutkin yhtiöt pistävät koneitaan lentokieltoon. Ne ovat lentäneet aivan yhtä riskialttiisti kuin SASkin. SASilla vain kävi huono tuuri, kun sen kohdalle osui kaksi onnettomuutta peräkkäin.

 

Yhtälailla Finnairia voisi alkaa nyt syytellä moottorivioista. Niitähän on ollut kaksi lyhyen ajan sisällä. Eikö Finnairilla tiedetä mitä tehdään? Ei vaikuta siltä, että väki osaa hommansa...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

SASilla vain kävi huono tuuri, kun sen kohdalle osui kaksi onnettomuutta peräkkäin.

 

 

No en itse ole esittänyt onnettomuuksille syytä (koska en tiedä sitä), mutta kaipa ne asiantuntija voi selittää hiton huonolla tuurilla. SAS voisi nyt vaikka tehdä mittavan etupainotteisen mainoskamppiksen, että ''Folks, ei mitään hätää - kävi vaan huono tuuri''.

 

Turha siitä on stressiä ottaa, että kahden vakavan onnetomuuden tapahtuminen samalle operaattorille alta viikon vaan sattuu mielestäni olemaan lähes mahdottomalta tuntuva juttu. Ja pistää pohtimaan miten uskottavalle ja luotettavalle yhtiölle niin voi päästä tällä lailla käymään.

 

Finnairia ei ehkä tässä yhteydessä ei kannata vetää mukaan keskusteluun, kun moottorihäiriötilanteissa keneltäkään ei ole luultavasti mennyt edes hiusta poikki. Eli tapauksissa ei kaiketi tapahtunut minkäänlaista hallinnan menetystä, josta olisi syntynyt vaaratilanne.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No en itse ole esittänyt onnettomuuksille syytä (koska en tiedä sitä), mutta kaipa ne asiantuntija voi selittää hiton huonolla tuurilla. SAS voisi nyt vaikka tehdä mittavan etupainotteisen mainoskamppiksen, että ''Folks, ei mitään hätää - kävi vaan huono tuuri''.

 

 

SAS on perunut kaiken mainontansa ainakin lähipäiviksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta kuinka monta konetta voi crashatä viikon sisällä ja silti edelleen uskoa, että yhtiössä on ammatilaisia töissä ja tietävät mitä tekevät?

 

Niin kerrotko sitten mistä nuo ongelmat siellä yhtiössä johtuivat? Voisiko olla mahdollista, että itse telineen osissa olisi virhe? tai että olisi saatu esim. virheellinen työohje valmistajalta? Olisiko SAS voinut teetättää noille telineille muualla huoltoja? jne.

Täällä kun on noita tietäjiä, niin varmaan kohta joku yhtiötä syytelleistä kertonee telineiden huoltohistorian, niin saadaan tietää se syy noihin sattumiin.

 

ps. Ammattilainen = henkilö joka saa ammatistaan palkkaa. Uskoisin, että SASsillakin kaikki (paitsi koulujen harjoittelijat) ovat ammattilaisia ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös MLG tarkoita päälaskutelinettä ? ja aktuaattori on kolmannella kotimaisella selitettynä "mechanical device for moving or controlling a mechanism or system".

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin kerrotko sitten mistä nuo ongelmat siellä yhtiössä johtuivat? Voisiko olla mahdollista, että itse telineen osissa olisi virhe? tai että olisi saatu esim. virheellinen työohje valmistajalta? Olisiko SAS voinut teetättää noille telineille muualla huoltoja? jne.

Täällä kun on noita tietäjiä, niin varmaan kohta joku yhtiötä syytelleistä kertonee telineiden huoltohistorian, niin saadaan tietää se syy noihin sattumiin.

 

ps. Ammattilainen = henkilö joka saa ammatistaan palkkaa. Uskoisin, että SASsillakin kaikki (paitsi koulujen harjoittelijat) ovat ammattilaisia ;)

 

No onpas tämä nyt kummallista- en ole vaittänytkään tietäväni asiasta yhtään mitään tuolla tasolla saatikka omaavani alkeellisintakaan kompetenssia neuvoa ketään noissa kysymyksissä. Lähinnä nyt kirjoittelen, miltä matkustajan näkövinkkilista homma näyttää. Minun puolesta huollattakoon telineensä ihan missä&miten haluavat, kunhan pysyvät kasassa.

 

Sitten välillämme on pieni näkymysero tuosta ammattilais-käsitteestä, mutta kunnoitan täysin näkemystäsi! Ja olen myös vilpittömän iloinen kaikkien palkkaa saavien henkilöiden puolesta!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös MLG tarkoita päälaskutelinettä ?

 

Juu ja actuaattorin voisi suomentaa "käyttäjä"ksi joka tässä tapauksessa on varmaan hydraulisylinteri.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitoksia suomennuksesta. Eli Main Landing Gear..  :-[

 

Kuinkas nuo laskutelineet toimivat? Tarkoitan lähinnä sitä, että kun ne hydrauliikan avulla väännetään alas, niin lukittuvatko laskutelineet tähän asentoon jotenkin mekaanisesti vai kuinka?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tanskan haverikomissionin sivuilta, osaako joku tekniikkaan perehtynyt henkilö avata aihetta tämän perusteella...

 

http://www.hcl.dk/graphics/Synkron-Library/hcl/dokumenter/Redegorelser/2007/510-000433%20Preliminary%20Statement_LN-RDK.pdf

 

Laskutelineen käyttösylinterin työntötangon pääte oli irronnut. Päätteen ja työntötangon liittävästä kierteessä havaittiin korroosiota, jonka todettiin aiheuttaneen irtoamisen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tällaistä vikaa on aikalailla mahdoton havaita normihuolloissa jos osaa ei pureta. Eri asia jos kuppa on niin paha että nähtävissä on selkeä välys.

Eikä varmaankaan tarvitse kuppautua väljäksi asti kun kierre? jo pettää, saattaa ko. osaa vilutta jonkin verran kun telinettä ryskätään.

 

Vastaavanlainen hommeli tais olla siinä Jetnakin HS:n telinevauriossa taannoin.

EDIT: muisti väärin hän, näytti olleen korvat jotka katkes kupan takia.

http://www.onnettomuustutkinta.fi/uploads/vu7z1uwed.pdf

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aika mielenkiintoista tosiaan, jos kierreliitoksen sisällä on ollut niin paha syöpymä että kierreliitos petti. Kuvittelisin että tuota kohtaa tarkastetaan ulkoisesti joka huollossa, jolloin ulospäin näkyvä syöpymä tulisi ilmi. Tästä varmasti tulee aikanaan lisätietoja.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Täytyy kyllä sanoa, että tuo selitys avautuisi varmaan huomattavasti paremmin jos jossain siitä saisi visuaalisen esityksen. Siis ihan ns. luonnossa eikä minään nettivideoanimaationa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

SAS on perunut kaiken mainontansa ainakin lähipäiviksi.

 

 

JOS tässä SAS uutisoinnissa ja keskustelussa mihinkään voi luottaa niin uutiset kerto SAS:n lopettaneen televisiomainonnan

RUOTSISSA. Ei muualla. :o

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

JOS tässä SAS uutisoinnissa ja keskustelussa mihinkään voi luottaa niin uutiset kerto SAS:n lopettaneen televisiomainonnan

RUOTSISSA. Ei muualla. :o

 

Jos Takeoff.dkn sivuihin on luottamista, niin mainonta on loppunut myös heidän sivuillaan.

takeoff

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitäs se (meille) matkustajille kuuluu, mikä vaaratilanteet on aiheuttanut ? Asiasta pitää toki tiedottaa, mutta jokin raja tiedottamisessakin. Ei sillä lentolipun hinnalla nyt ihan yhtiön sisäisiä asioita pääse auditoimaan !

 

Kuka tässä nyt teknisiä yksityiskohtia on vaatinut? ::)

 

Juu ja actuaattorin voisi suomentaa "käyttäjä"ksi joka tässä tapauksessa on varmaan hydraulisylinteri.

'

Yleisesti ammattikielessä käytetään sanaa "toimilaite"

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yrittäkää nyt palstan pikku Sherlockit pysyä nahoissanne.

 

Eikös se olekin aivan kauhiaa, kun SAS:a tällä tavalla vainotaan uutisoimalla konsernin koneille sattuvista vikatilanteista. Olisi niin paljon mukavampaa, jos media ei tekisi tehtäväänsä ja olisi jakamatta tietoa. Tähän mennessä tässä kontekstissa tieto on ollut myös totuudenmukaista, mutta aina ei totuus(kaan) ole mukavaa.

 

Kunhan vähän rauhoitutte, niin saatatte ymmärtää, että tässä tilanteessa kyllä uutisoidaan muidenkin meille suomalaisille millään tavalla merkittävien yhtiöiden vastaavista tilanteista. Se nyt vain on niin, että SAS:lle niitä tilanteita sattuu luvattoman paljon, muille ei satu.

Vetäkää siitä johtopäätöksenne, mutta vain jos kykenette siihen. Huomatkaa, että tämä kirjoitus ei ole erityisesti suunnattu kenellekään. Koira kyllä älähtää kun kapula kalahtaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään