Juha Paulavuo

Pietariin toinen lentoasema

3 viestiä aiheessa

Levashovonon sotilaskentästä suunnitellaan Pietarin toista kansainvälistä lentoasemaa. Venäläiseen maakaasu- ja öljykonserniin kuuluva Gazpromavia aikoo muuttaa entisen sotilaskentän liike- ja tilauslentojen käyttöön tarkoitetuksi siviilikentäksi. Levashovon lentoasema sijaitsee n.20 km Pietarin pohjoispuolella.

 

Lentokenttä on aiemmin toiminut sotilaskenttänä, mutta Venäjä on elokuussa vahvistanut kentälle statuksen, joka sallii sen käyttämisen myös kansainvälisiin siviililentoihin. Kenttä on tarkoitus avata mahdollisestijo vuonna 2008.

 

lennä lomalle

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Levashovo oli sodan aikana Pietarin alueen tärkeimpiä lentotukikohtia, ja sieltä läåhivät mm. kaukotoimintailmavoimien ADD:n koneita Helsinkiä pommittamaan helmikuussa 1944 (ADD:n koneet lähti myös monilta muiltakin kentiltä kohti Helsinkiä) Eräät pommikoneet ehtivät tehdä jopa kolme hyökkäystä Helsinkiin saman yön aikana. Suomalaiset pyrkivät säännöllisesti (= 2-3 krt vuodessa) kuvaamaan Levahovon, vaikka siellä oli kova ilmatorjunta sekä runsaasti hävittäjiä. Asialla oli mm. Aimo Juhola. Hgin pommitusten jälkeen ADD pommitti Tallinnaa tuhoisin seurauksin 9-10.3.44 välisenä yönä. Koneiden paluulennolla Tallinnasta LeR 4 iski takaisin - noin 20 suomalaista konetta (BL, JK ja DB sotasaaliskoneita) eli melkein puolet LeR 4:n vahvuudesta) liittyi letkaan Suursaaren kohdalla (suom. radiotiedustelu oli selvittänyt ADD:n omakonetunnukset!), jolloin alkoi yön pimeydessä uskomaton osastolento kohti Levashovoa, sekä lähellä olevia Kasimovoa ja Gorskajaa. Kun neukkukoneet lähestyivät kotikenttiään sytytettiin kenttävalot, jonka jälkeen LeR 4-koneet pudottivat pomminsa - ilman omia tappioita!! Todella uskomaton lentosuoritus! Tämän jälkeen Helsinkiä ei pommitettu kertaakaan...

   

Levashovon seudulla on muuten iso joukkohauta-alue mihin haudattiin puoluepuhdistuksissa 1937-38 teloitettuja, mm. huomattava määrä pietarinsuomalaisia ja inkeriläisiä (muistaakseni yht. kymmeniätuhansia uhreja). Alueella pitäsi nyt olla useita muistomerkkejä (en ole käynyt paikalla).

 

Carl-Fredrik Geust

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään