Guest kissat

Kaleva 16.9.2007

2 viestiä aiheessa

Ohoh!

 

MiGit jahtasivat vakoilukonetta

 

 

Amerikkalainen vakoilukone RB-47E Stratojet tunkeutui Neuvostoliiton ilmatilaan valokuvaamaan Kuolan niemimaan sotilaslentokenttiä lauantaina, toukokuun 8. päivänä 1954. Tehtävä Murmanskissa ja Arkangelissa oli ensimmäinen, jonka huippunykyaikaisella valokuvakalustolla varustettu suihkukone teki amerikkalaisen sotilastiedustelun nimiin.

 

Se yhytti Kuolan taivaalla joukon neuvostohävittäjiä, jotka tekivät kaikkensa ampuakseen amerikkalaiset alas. Kolmen MiGin lentue takaa-ajoi amerikkalaiskonetta rajan yli Sallan kohdalta koko Lapin yli vielä Ruotsin puolelle. Kaksi niistä tulitti todistettavasti tykeillään vielä Suomen ilmatilassa.

 

Huippusalaisen operaation tehtävänä oli tunkeutua Neuvostoliiton ilmatilaan, kuvata yhdeksän alueella sijaitsevaa sotilaskenttää, ja selvittää, oliko uusia MiG-17-koneita levitetty niille. Yhtä tärkeätä oli selvittää, oliko pohjoiseen sijoitettu yhtä uunituoreita M-4 Bison strategisia pommikoneita.

 

Kaksi muuta Yhdysvaltain ilmavoimien 91. Strategisen Ilmatiedustelun yksikön RB-47E-suihkukonetta oli kääntynyt 100 mailia Murmanskista pohjoiseen tehtävänsä mukaisesti. Ne palasivat Englannin ilmavoimien RAF:n tukikohtaan Fairfordiin Cloucestershireen, mistä ne olivat aamulla lähteneet salaiselle lennolleen noin klo 07.00. MiGien tähtäimissä

 

Kuvattuaan puolilta päivin kaksi suurta sotilaskenttää Murmanskissa, amerikkalaiskone sai häntäänsä kolme MiGiä, joiden tehtävänä oli tunnistaa kohteensa. Noin 25 minuuttia myöhemmin seuraan liittyi kuuden uuden MiGin lentue ja hetken perästä vielä kuusi konetta kahdessa kolmen koneen ryppäässä.

 

"Tähän mennessä olimme kuvanneet kaksi muuta tärkeätä lentokenttäkohdetta lähellä Arkangelia ja käännyimme lounaaseen kohti kahta viimeistä kohdettamme", on kyseisen koneen päällikkö, everstinä Ilmavoimien palveluksesta vuonna 1976 eläkkeelle jäänyt Harold Austin kertonut myöhemmin.

 

"Olimme olleet Neuvostoliiton alueella tunnin ja olimme 40 000 jalan korkeudessa. Tiedustelun mukaan Mig-15:t eivät pystyisi tekemään meille mitään vahinkoa tässä korkeudessa, kun todellinen ilmanopeutemme on 440 solmua", Austin sanoi. "No, voitte kuvitella, miksi me kutsuimme noita noita tiedustelun tyyppejä, kun ensimmäinen venäläinen MiG-17, ei MiG-15, avasi tulen vasemmalta ja näimme kanuunan kuulien viuhuvan sekä koneemme yli että ali."

 

Austin pudotti koneensa korkeutta pari tuhatta jalkaa keräten 20 solmua lisää nopeutta. Toinen MiG ampui ja kun kolmaskin ryhtyi toimeen, amerikkalaiskoneen 20 millin taka-aseistus toimi muutaman sekunnin ajan. Se oli onnekasta, sillä kolmas MiG väisti sivulle ja ne pysyttelivät takatykin ampumasektorin ulkopuolella. Neljäs MiG osui kuitenkin vasempaan siipeen, lähelle runkoa.

 

Viimeiset kohteet olivat kuvattu ja amerikkalaiset kääntyivät länteen kohti Suomea. Austin arvioi heidän olleen lähellä Suomen rajaa, kun kuusi hyökännyttä MiGiä kääntyi pois. Kolme uutta MiGiä tuli heti tilalle ja kaksi niistä tulitti jenkkejä. Vauhdin lisäys pelasti ilmeisesti amerikkalaiset, sillä se teki tähtämisen vaikeaksi. Kolmas MiG lensi rinnalla pari, kolme minuuttia.

 

"Kaksi muuta MiGiä ampuivat sarjoja, osumatta meihin, tällöin olimme reilusti ulkona Neuvostoliiton alueelta." Taistelu kiistettiin

 

Kertomus kylmän sodan aikaisesta ylilennosta löytyy internetistä. Liitteenä olevien lehtileikkeiden mukaan suomalaiset ja amerikkalaiset viranomaiset kiistivät ilmataistelun Lapissa sekä Ruotsin Lapissa samana päivänä tehdystä useamman "mysteerisen lentokoneen" havainnosta.

 

Dosentti Juha Pohjonen Joensuun yliopistosta löysi ulkoministeriön arkistosta sekä sota-arkistosta runsaasti tietoja, jotka vahvistavat tapahtuneen. Rajamiehet kirjasivat selkein näkö- ja kuulohavainnon kovan ampumisen Suomen alueella. Myös ulkomainen kirjallisuus, esimerkiksi vakoilukoneen navigaattori-valokuvaaja Vance Heavilin tarina, vahvistavat sen.

 

 

Arto Murtovaara

 

Lähde Kaleva 16.9.2007 www.kaleva.fi ( Oulussa ilmestyvä sanomalehti )

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tästä samaisesta tapahtumasta on esitetty takavuosina tv-dokumenttikin Ylen kanavilla, jossa haastateltiin ainakin yhtä suomalaisia rajamiestä joka tapauksen oli nähnyt.

 

Se oli lämpöistä kylmää sotaa se.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään