Jukka Nisula

DC-3 "Hotelli" saapuu lauantaina 22.9. Vaasaan (lähtö siirretty sunnuntaihin!)

21 viestiä aiheessa

"Lintubongareille" ja muillekin vanhoista koneista kiinnostuneille tiedoksi:

DC-yhdistyksen operoima "Vanha rouva", tai oikeammin "Lady", onhan kone amerikkalainen alkuaan, saapuu taas talvisäilöön Pohjanmaalle. Eli kyseessä on Airveteranin kolmonen OH-LCH, joka starttaa Malmilta lauantaiaamuna, ja on Vaasassa puoliltapäivin. Se tekee välilaskun Seinäjoella. Kone on tänä syksynä tehnyt hieman pidemmän syyslennon, sehän tuli hetki sitten aina saksanmaalta Hampurista saakka, käytyään siellä ensin tervehtimässä muita saman ikäpolven lintuja.

Tämä Suomen ainoa lentävä "kolmonen" on sen verran erikoinen lintu, että sen syysmuutto suuntautuu pohjoiseen päin. Koneeseen vaihdetaan syksyn kuluessa uusi moottori Vaasassa, se tulikin jo aiemmin amerikasta puulaatikkoon pakattuna.

Jukka

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mihinkäs aikaan tuo Lady on sieltä Malmilta lähdössä la-aamuna? ;D

Saamani tiedon mukaan lauantaina kello 9. Ei muuta kuin kello soimaan ja kentälle! :)

Jukka

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saamani tiedon mukaan lauantaina kello 9. Ei muuta kuin kello soimaan ja kentälle! :)

Jukka

Taffi näyttää aamulle aika pahaa keliä, eikö se kannattais lentää sunnuntaina kun on kunnon keli?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Taffi näyttää aamulle aika pahaa keliä, eikö se kannattais lentää sunnuntaina kun on kunnon keli?

Tiedän, että kolmosen ohjaamossa on takuulla kokeneet ja vastuuntuntoiset kipparit, jotka tämän asian kyllä varmasti ottavat huomioon, ja tekevät oikeat päätökset. ;)

Jukka

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tiedän, että kolmosen ohjaamossa on takuulla kokeneet ja vastuuntuntoiset kipparit, jotka tämän asian kyllä varmasti ottavat huomioon, ja tekevät oikeat päätökset ;)

Jukka

Joo en minäkään epäile, tuli vain mieleen että kaunotar näyttää auringon paisteessa paljon kivemmalta kuin tymässä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo en minäkään epäile, tuli vain mieleen että kaunotar näyttää auringon paisteessa paljon kivemmalta kuin tymässä.

Se on totta, sinähän tosiaan olet niitä kameramiehiä. Pistä lähdöstä tosiaan kuvia foorumille, ja jos jotakin erikoista voi tästä lähdöstä mainita, niin kun kone seuraavan kerran Malmilla on taas, niin siinä on uusi moottori toisessa siivessä. Eli sen verran ainutlaatuinen ja "ilmailuhistoriallinen" hetki on kyseessä.

Jukka

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se on totta, sinähän tosiaan olet niitä kameramiehiä. Pistä lähdöstä tosiaan kuvia foorumille, ja jos jotakin erikoista voi tästä lähdöstä mainita, niin kun kone seuraavan kerran Malmilla on taas, niin siinä on uusi moottori toisessa siivessä. Eli sen verran ainutlaatuinen ja "ilmailuhistoriallinen" hetki on kyseessä.

Jukka

Laitetaan jos vaan ehdin paikalle.

Mitä historiaa tuossa tehdään?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä historiaa tuossa tehdään?

No, ehkä liiottelen tässä, ja voin kyllä vetää sanani takaisinkin, jos käytän väärää termiä. Anteeksi. Tuollainen moottorin vaihto historiallisesti arvokkaassa ja merkittävässä koneessa vain kun jää kirjoihin ja kansiin merkittynä tälle koneyksilölle tehdystä isosta huoltotoimenpiteestä. Joka ei todellakaan ole mikään pikkujuttu sen suorittajille. Ehkäpä joku ilmailuhistorian harrastaja tutkii noita OH-LCH:n konekirjoja sitten joskus 50 vuoden päästä. Ja kirjoittaa koneen vaiheita jälkipolville. Ei sen kummempaa. Jollekin tärkeä asia, mutta jollekin toiselle se ei merkitse yhtään mitään. 

Jukka

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juuri tulleen tiedon mukaan lähtö on siirretty huonojen sääolosuhteiden takia sunnuntaiksi. Muuten aikataulu on sama, eli startti kello 9. Tämä on hyvä uutinen kuvaajille! :thmbup:

edit: Ja saapuminen Seinäjoelle arvion mukaan n.10.20.

Jukka

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juuri tulleen tiedon mukaan lähtö on siirretty huonojen sääolosuhteiden takia sunnuntaiksi.

Pyritään Rengonharjulle huomenna kymmenen maissa, pakko nähd tää!  :)

Ehkä kuitenkin kannattaa mennä sunnuntaina... ::)

Juha.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Bonjour!

Toi lähtöaika lienee siis paikkansa pitävä..? Ajattelin, että kun on sunnuntaina aika tiukka oma aikataulu, niin tietää sovittaa Rengonharjulla käynnin menojen kanssa.

Tietysti olisi enemmän kuin sata Gulfstreamia, jos joku kiva spottaaja Helsingin päästä voisi vaikka laittaa txt, kun kone on irronnut maasta.. Numeron saa privana.

-Tony-

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei ollut (ilmeisesti sumun takia) Sjoella aamulla, mutta skannerista kuuntelin että kahdentoista maissa. Harmi, käytiin kentällä aamulla katsomassa  :-\

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo, Lady lähti noin tunnin aiottua myöhemmin. Jotain räpelsivät siellä. En tiedä oliko moottoreissa jotain tarkistettavaa vai minkä takia se lähtö viivästyi.

On se kuitenkin kaunis kone.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei, hienoa! Tietääkö joku, on leidi jo saapunut EFVA:lle? (It's 12:52 and still counting ...)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään