Guest jalleflyer

Lippukikkailu

9 viestiä aiheessa

Kuluttajariitalautakunta on 19.09.2007 päättänyt että liikenteenharjoittajalla(AY?) on oikeus

periä lisämaksu(350 eur) kun matkustaja hyppää legillä BKK-HEL-TLL pois Helsingissä eikä jatka Tallinnaan.

Olivat sitten aika myötäsukaisia liikenteenharjoittajalle.

Mitenkähän perintä onnistuu siinä hypoteettisessä tilanteessa että matkustajalla on vain käsimatkatavaraa?

Entäs jos matkustaja BKK:ssa sanoo, että laukku vain HEL kun siellä on tuliaisia suomalaiselle ystävälle ja tuliaiset ovat sellaisia että niitä ei voi viedä kasimatkatavarana.

Tässä yksittäistapauksessa se matkustajan väite että ei voi terveydellisistä syistä jatkaa TLL vaikuttaa kyllä hätävalheelta.

Mitenkähän tätä päätöstä sovelletaan "ristikkäislippuihin", kielletty mutta voiko jäädä kiinni?

Kun EU:ssa ollaan niin muistutan saksalaisen alioikeuden päätöksestä jonka mukaan LH ei saanut peruuttaa matkustajan paluuvarausta vaikka meno jäi käyttämättä.

LH tyytyi päätökseen eikä saattanut sitä ylemmän tuomioistuimen arviointiin.

Joku täällä kommentoi, että eivät viitsineet ruveta riitelemään, mutta siitä päätöksestä tuli näin vallitsevaa oikeuskäytäntöä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Entäs jos matkustaja BKK:ssa sanoo, että laukku vain HEL kun siellä on tuliaisia suomalaiselle ystävälle ja tuliaiset ovat sellaisia että niitä ei voi viedä kasimatkatavarana.

Tässä yksittäistapauksessa se matkustajan väite että ei voi terveydellisistä syistä jatkaa TLL vaikuttaa kyllä hätävalheelta.

 

Eivät poletoineet, aikana jolloin Tallinnan kautta kulkeminen Bangkokiin oli kannattaavaa rahallisesti, Bangkokissa laukkuja Helsinkiin vaan kaikkiin lyötiin TLL-tägit selittelit mitä tahansa.

 

Lääkärintodistuksilla jotkut sai laukkuja ulos Helsinki-Vantaalla.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vaikka EU:ssa ollaaankin niin Saksan alioikeuksien päätöksillä ei ole mitän merkitystä Suomessa. Iso osa lainsäädännöstä  on edelleenkin kansallista ja EU-mittakaavassa kansainvälisesti sitova tuomio tarvitaan EY-tuomioistuimelta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuulostaa aika mielenkiintoiselta päätökseltä. Jos jollain muulla reitillä ostaa meno-paluu lipun mutta käyttää vain menon niin ei varmastikaan tule moisia sakkoja. Eli kuluttajavalituslautakunta on kyllä nyt mennyt päin mäntyä ja pahasti. Ihan sama jos ostat lätkämatsiin lipun mutta katsot vain pari erää, niin sakot tulee perässä.

 

Tuo sääntö taas, että jos ekan lennon jättää käyttämättä ja loput perutaan on täysin oikein. Lippu pitää käyttää siinä järjestyksessä missä se on varattu.

 

Ja sitä ihmettelen myös, että jos lippu poletoidaan BKK-HEL-TLL ja matkustaja jää pois jo Hesassa, niin eihän lentoyhtiö lennätä laukkua koneessa, jos matkustaja EI ole koneessa mukana. Siellähän voi olla vaikka pommi. Eli loppujen lopuksi se laukku kyllä jää kuitenkin Helsinkiin - vaikka toisin pelottelevatkin aluksi...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

 

Ja sitä ihmettelen myös, että jos lippu poletoidaan BKK-HEL-TLL ja matkustaja jää pois jo Hesassa, niin eihän lentoyhtiö lennätä laukkua koneessa, jos matkustaja EI ole koneessa mukana. Siellähän voi olla vaikka pommi. Eli loppujen lopuksi se laukku kyllä jää kuitenkin Helsinkiin - vaikka toisin pelottelevatkin aluksi...

 

Sen verran pitää saivarrella mites jälkeen jäänyt laukku sitten voi lentää ilman omistajaa samalla lennolla. Eiköhän nuo ruumaan menevät laukutkin valaista.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä niitä keinoja laukkujen saamiseksi Tallinnaan on vaikkei sinne omistaja menisikään. Laukku ei tosiaankaan aina seuraa sen haltijaa, kuten olemme kesän aikana saaneet lukea lehdistä ja nähneet Helsinki-Vantaalla tuloaulassa matkalaukkuläjät.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentoyhtiön / kentän myöhästyttämät laukut onkin eri asia. Niissä olisi ollut matkustaja mukana - jos vain laukku olisi ehtinyt myös mukaan...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentoyhtiön / kentän myöhästyttämät laukut onkin eri asia. Niissä olisi ollut matkustaja mukana - jos vain laukku olisi ehtinyt myös mukaan...

 

Lues toi sun esimerkkisi ja tää uudestaan  ???

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lues toi sun esimerkkisi ja tää uudestaan  ???

Siis samassa ei koneessa, ei matkustaja ahtautuneena laukkuunsa... jos pitää nyt joillekin selventää. :-\

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään