Esa Sairio

Paras kaiutin?

16 viestiä aiheessa

Kysynpä joskus muutakin kuin simuasioita!

Simuharrastuksen lisäksi vaativana hifi- ja kotiteatteriharrastajana minua kiinnostavat mm. huippukaiuttimet.

Itselläni pääkaiuttimina (vasen ja oikea) toimivat noin 20 vuotta vanhat BBX 1000- nelitiekaiuttimet, joissa on 12 tuuman Kefin bassoelementit 100 litran refleksikoteloissa. Kaiuttimet on suunnitellut Hifi-lehdessäkin toiminut Pekka Tuomela. Näissä kaiuttimissa hyvää on matalalle ulottuva bassotoisto 30 Hz (-6 dB) ja niistä saa lisäksi kohtuuhyvää ääntä suurellakin voimakkuudella.

Huonoa taas nykyisiin huippukaiuttimiin nähden on keksi- ja korkeaäänialueen toiston laatu ja basson lievä epätarkkuus.

Lisäksi minulla on Chorus-keskikaiutin ja kaksi Hifi 6/2 takakaiutinta.

Haluaisin uusia pääkaiuttimet, mutta ilman että hankkisin subwooferin tai kaksi.

Bassotoiston laajuus saisi olla jopa 25 Hz (- 6dB), eli hieman vielä nykyistä alemmaksi. Kaiuttimien koolla ei ole väliä. Ja muiden alueiden toisto huippuluokkaa.

Harkistin yhdessä vaiheessa Gradientin Revolutioneita.

Millaisia ehdotuksia teillä on?

yES :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itselläni on seuraavanlaiset...

Amphion Argon2

[ attachment removed ]

Teknisiä tietoja:

Operating principle            2-way vented

Tweeter                            1 " aluminium

Mid                                    -

Woofer                              6 1/2 " aluminium

Crossover point                1200 Hz

Impedance                        8 ohm

Sensitivity dB/W/m            86 dB

Frequency response          40...20 000 Hz

Power recommendation    30...200 W

Dimensions h x d x w        380 x 310 x 190 mm

Weight kg                          11 kg

Amphion Argon2, tästä lisätietoja kotisivulta.

Amphion on Suomalainen kaiutinvalmistaja, joka on voittanut monia kansainvälisiä palkintoja, kuten esimerkiksi "The Absolute Sound 2007 Editor's Choice Award!" Mutta takaisin Argon2:een. Hintaa omalle kaiutinparille tuli 1000€, pienellä tuttava-alennuksella. Muutenhan kappalehinta pyörii 550-650€ välissä, riippuen onko kysessä koivu/kirsikka vai musta/valkoinen väritys. Kaiutin toistaa erittäin hyvin niin matalia kuin korkeitakin ääniä - Kuuntelen esimerkiksi Hidria Space Folkkia, mahtavat "soundit" - joka sopii laajaan musiikkimakuuni. Musiikin kuunteluunhan nämä alumperin ostin, ja siinä käytössä ne ovat enimmäkseen olleet. Nyt minulla on hakusessa Amphionin subbari - Impact 500 - mutta hinta on liian raju, 1600€. Laadukkaasta merkistä ainakin on kyse, kysy ihmeessä, mikäli kiinnostaa kuulla enemmän. Kyseessähän ei todellakaan ole "maailman paras kaiutin", mutta voittaa kyllä keyesti lähestulkoon kaikki passiivikaiuttimet, ja jotkut aktiivitkin! Tähän hätään en muuta keksi... :)

Keke

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Esa.

Rahapussi levälleen ja Genelecin aktiivipömpelit esim http://www.genelec.fi/ht/tuotteet/2-tiekaiuttimet/8050a/ (joka nurkkaan).

Ei ne suuret elokuvastudiot turhaan niitä ostele tarkkailukaiuttimiksi. Ne vaan toistaa kaiken niin puhtaasti ja särmästi.

Rahalla saa ja korvilla kuulee  ;D

Ade

EDIT: Sieltä voi katella myös muita malleja, joissa tuo alatoisto olisi parempi, siis menisi alemmaksi...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, ja pieni linkkivinkki muillekkin. Mikäli lompakko ei veny edellämainittuihin hintoihin tai asut vaikkapa kerrostalossa, jossa musiikin kuunteleminen saattaa tuottaa hankaluuksia iki-ihanilta naapureilta, niin aina voi ostaa hyvät HiFi-kuulokkeet. Hyvät luurit päihittää kaikkien Giganttien ja Mustien Pörssien Eltaxit ja sunmuutkin lastulevykaiuttimet.

Minä ostin - jälleen kerran - tuttavuussuhteilla Sennheiserin HD595 kuulokkeet hintaan 40€, jotka muuten maksavat n.150€ esmes Verkkokaupasta. Vielä vähän laadukkaammat ovat niinikään Sennheiserin, malli on HD600, ja markkinoilla saattaapi olla jo HD650. Näiden luurien hinta on n. 300€. Toistaalta, jotta päsätäisiin kuuntelemaan edellämainittujen mikkihiirikorvien parasta antia, tarvittaisiin erillinen kuulokevahvistin. Mutta me sävelkorvattomat pärjäämme ilmankin. :) Kuulokkeet tarjoavat musiikin kuuntelua, vaikka ympäristö vaatisi täydellistä hiljaisuutta. Merkkinä suosittelen joko Sennheiser tai Koss, joista ensimmäinen on enemmän High-End tasoinen.

Keke

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vielä vähän laadukkaammat ovat niinikään Sennheiserin, malli on HD600, ja markkinoilla saattaapi olla jo HD650.

Moro,

Jaa saattaa olla? Ostin omat HD650:t joulukuussa 2003... ;D

Ja kyllä nuilla kuuntelloo. Kaiuttimista en tiiä muuta kuin että parhaat kuulemani oli joskus kauan sitten Martin-Loganin elektrostaattiset. Vähän tippunu kärryiltä viimosimpien mallien suhteen, kun oon ollu riittävän tyytyväinen omiin 45/3:iin, mitkä joskus 10+v sitten Hifi-lehden rakennusohjeiden mukaan kasasin.

-m

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaa saattaa olla? Ostin omat HD650:t joulukuussa 2003... ;D

-m

Hei niimpä onkin. Mielestäni olin jostain saanut käsityksen, että ne ovat uutta huutoa. Taisinkin saada tämän käsityksen jouluna 2003 ja jättänyt sen sikseen. :)

Kiitos korjauksesta..

Keke

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mulla ei ole juurikaan kokemusta noista Genelecin uusista malleista, mutta ainakaan 1030 tai 1029 -malleja en kyllä musan kuunteluun ostaisi. Ne kun on tarkoitettu lähinnä äänitarkkailukäyttöön, ja ovat sen mukaiset, mm. diskantti repii korvia. Toisin sanoen kaiuttimet pyrkivät toistamaan äänen täsmälleen sellaisena kun se on ja paljastamaan kaikki pienetkin "virheet". Toki ne ovat erinomaiset tarkkailukäytössä (jopa jonkinlainen alan standardi). Hi-fi-kaiuttimet on käsitykseni mukaan rakennettu hieman toisenlaisen periaatteen mukaisesti, nimittäin miellyttämään korvaa. Ts. niiden vastetta ei ole yritettykään saada absoluuttisen tasaiseksi.

Minulla on työ- ja huvikäytössä nuo Sennheiserin HD-600:set, ja ovat kyllä todella hyvät, ehdottomasti parhaat mitä olen kuunnellut. Niitä näkyy nykyään saavan reilulla kahdella sadalla, mikä on pieni hinta noiden äänenlaadusta. 590-malli on jo mielestäni radikaalisti huonompi.

Taidan olla ainoa jolla on simulaattorikäytössä Sennheiserin HD-600 luurit, ammattitason mikkietuaste/äänikortti, Shuren mikki ja Alesiksen aktiivikaiuttimet...  ;) Mutta kun työn puolesta on hyvät vehkeet olemassa niin mitä sitä turhaan ostamaan jotain halpaa headsettiä...

Siitä eikun koekuunteluaikaa varaamaan Iisalmeen ja tehtaalle mars-mars.  ;D

Ade

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä se niin on, että laatukaiuttimet löytyvät Savosta. Genelec on ehdoton kukkulan kunkku mutta kaikki eivät pidä äärimmäisen erottelevasta ja tarkasta monitorien soundista. Ja kaikki Genelecit taitavat olla aktiivikaiuttimia, eli jos on jo ennestään hyvä vahvistin, se jäisi tarpeettomaksi. Amphionin kaiuttimet on suunnattu sitten enemmän kotikuuntelua varten. Soundi on lämpimämpi ja miellyttävämpi. Myös ulkonäöstä tulee plussaa, hellasärö on pienempi.

Eli Esalle sopisi vaikka Amphion Creon3 tai Amphion Xenon. Molemmat ovat tarpeeksi isokokoisia jolloin myös alinta bassoa tulee ilman erillistä subbaria.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hieman oudoksuttaa sellainen ajatus, että Genelecit eivät kelpaisi musiikin kuunteluun.

Kuitenkin todella useissa tapauksissa artistit, äänittäjät, miksaajat , tuottajat ja levy-yhtiö ovat hinkanneet äänitettään tunti-, päivä-, viikko- tai joskus kuukausikaupalla saadakseen sen kuullostamaan nimenomaan Geneleceillä sellaiselta, kuin he itse haluavat.

Miksi siitä pitäisi poistaa mitään? Eikö esitystä pitäisi kuunnella juuri sellaisena, kuin artisti on sen halunnut kansalle julkituoda? Jossei artistin tuottama äänimaailma miellytä, niin aina voi vaihtaa artistia  ;)

Anyway, painottaisin sellaista näkökulmaa, että toivottavasti kuunteluhuone on ensin järjestetty akustiikan periaatteiden mukaisesti oikein ja eliminoitu turhat kaiut, heijastukset, vääristymät esim. lasipinnoista ja seisovat aallot minimoitu, jne... ihan turha ostaa kalliita kaiuttimia esim. kerrostalohuoneeseen, ellei sitä ole dempattu samoilla periaatteilla kuin tarkkaamojakin on tehty neutraaleiksi. Ja pieneltä huoneelta on turha vaatia konserttisalin akustiikkaa.

Tosin, jos raha ei ole rajoite, niin ihan hyvin sopii jatkaa maailman parhaan kotikaiuttimen metsästystä. Pääasiahan on, että omasta mielestä tuntuu hyvältä.

Jaa, tämänmerkkisistä kotikaiuttimista on hyviä kokemuksia, ja esim. tämä täyttäisi vaatimuksen 25 Hz @ -6 dB

http://www.bowers-wilkins.com/display.aspx?infid=1159&terid=1198&sc=hf

Geneleceistä samaa mieltä  :thmbup:

Köyhät rutajaa joutavia.

Ade

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuota Genelec:in 120 db:iä juuri kotioloihin tarvitaankin...naapureiden iloksi  :o

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pöh.. Ostaisitte samantien vaikkapa Nexon Alphaa, mulla on ainakin kaks kertaa S2+B1+M3-pino solukämpässäni. ;) Pienimmät Genelecit näyttäisivät tulevan tähän talouteen, kunhan vain palkka tulee, mutta törmäsinpä tuossa studiotarkkailukaiuttimien skaalaa tutkiessani erikoiseen vaihtoehtoon t-tuotteen muodossa: The Box NF6030. Kyseinen kaiutin on suomalaisen Profelin valmistama, ja vaikuttaa melko pitkälle samalta kaiuttimelta kuin heidän oman brändin alla oleva PS65 (PDF, 109kB). Pitäisiköhän ottaa jostain koekäyttöön yksi Profel ja ostaa Thomannilta hetkeksi heidän boksinsa ihan vain testiksi.. Hintaero on melkein kolminkertainen. :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mulla ei ole juurikaan kokemusta noista Genelecin uusista malleista, mutta ainakaan 1030 tai 1029 -malleja en kyllä musan kuunteluun ostaisi.

----

Taidan olla ainoa jolla on simulaattorikäytössä Sennheiserin HD-600 luurit, ammattitason mikkietuaste/äänikortti, Shuren mikki ja Alesiksen aktiivikaiuttimet...  ;) Mutta kun työn puolesta on hyvät vehkeet olemassa niin mitä sitä turhaan ostamaan jotain halpaa headsettiä...

Simu- ja muussakin käytössä: Genelec BiAmp 1019A; Sony MDR-7506 Studio Monitor -luurit (umpi); Waveterminal 192 kHz 2in/6out tai 6in/2out & mikkietuaste & spdif -äänikortti. Mikki tosin on Samsonin 58-kopio, mutta kotioloissa menee täysin. Tämä kokoonpano on ollut jo vuosia, esim. G:t taitaa olla vuodelta 1991. Tai jotain.

Kaikella kunnioituksella ja täysin vailla viha- tai ylimielisyyttä: Alesiksia en ostaisi enkä ottaisi edes ilmaiseksi. Niillä ja Behringereillä sun muilla ei ole juuri tekemistä pro-tason äänilaitteiden kanssa (vanhaa Adat:ia ehkä lukuunottamatta).

Noin muuten olen sitä mieltä, että Genelecejä parempia kaiuttimia ei taida olla olemassakaan. Ja miksi muuten se olisikaan Tannoyn ja esim. Yamahan NS-10 -nearfieldien kanssa alan maailmanlaajuinen standardi. Konstruktiona 1019 ei ole tosiaankaan uusi kaiutin, mutta soi puhtaasti ja tukevasti & erottelee oikein hyvin. Laatu painaa ja maksaa, mutta köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa - toisekseen kalliimpi hinta kuoleentuu pitkän käyttöiän myötä erinomaisen hyvin.

Joskus tällaisia kaiuttimia saattaa löytää suht. edullisestikin esim. ravintoloiden poistomyynnistä kun vaihtavat sisustuksensa. Tuoreet elementit vaihtamalla saa uudenveroiset loistokaiuttimet. Omani tulivat aikanaan eräästä toimintansa lopettaneesta studiosta.

t. Pekka R.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään