Jukka Övermark

Malmin kentällä lentonäytöksiä?

8 viestiä aiheessa

No miten siellä nyt kukaan mitään lentonäytöksiä edes uskaltaa järjestää, kun niitä meluvalituksia tulee muutenkin ihan liiankin kanssa. Sittenhän se kiukuttelu vasta alkaakin kun sinne raahataan kauniina sunnuntaipäivänä kaiken maailman suihkuhävittelijät ja muut himmelit lentelemään ympyrää (vaaka- tai pystysuuntaista) kentän päälle tuntikausiksi. Muistan juuri lukeneeni kuinka yksi kentän päällä lentänyt temppukone oli saanut jonkun lähiseudun asukkaan päreet palamaan. Entäs sitten kun niitä laitetaan useampia perätysten? Ja vielä sellaisia lenskareita, joihin saa takapuoleen sellaisen liekin ja sitten niistä vasta kova ääni lähteekin????

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

90-luvulla huomattiin, että pelkkien lentonäytöksien järjestäminen ei oikein vetänyt kansaa katsomaan...Siksi yritettiin yhteisiä autokilpailuja/lentonäytöksiä joiden talouden kanssa oli myös ongelmia, ei vähiten siksi että parkkipaikoista oli pulaa vaan myös siksi, että Malmia ympäröivissä aidoissa oli niin paljon aukkoja, että niistä tuli ihmiset sisään ilmaiseksi

Kuitenkaan niiden kilpailujen/näytöksien aikaan ei meluvalituksia tullut, kun niistä oli pidetty tarpeeksi iso tiedotusrumba riittävästi etukäteen sekä lehdissä että radiossa ja vähäsen jopa TVssä

 

Kun autokilpailut kuivuivat kasaan, taisivat loppua myös isommat lentonäytökset...Esiintyjät kun eivät ole ilmaisia, harvat haluavat osallistua maksamalla itse kulunsa. Sinänsä valitettava juttu. Talkootyötäkin tehtiin 90-luvun näytösten eteen paljon.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun autokilpailut kuivuivat kasaan, taisivat loppua myös isommat lentonäytökset...Esiintyjät kun eivät ole ilmaisia, harvat haluavat osallistua maksamalla itse kulunsa. Sinänsä valitettava juttu. Talkootyötäkin tehtiin 90-luvun näytösten eteen paljon.

 

Mites, nykyään taitaa tuo Bomber-ilmiö olla aika pinnalla? Mitäs jos järjestettäisiin Malmille yhteinen Bomber-tapahtuma/lentonäytössysteemi. Saataisiin ne yhet saatanan idiootit pois yleisiltä teiltä häiriköimästä ja näyttävää temppuilua radalla ja taivahalla yhdistettyä...?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään