Hanna Räihä

Arkistojen aarteita - vanhoja valokuvia

2 228 viestiä aiheessa

Kuva näyttäisi olevan Kuopiosta. Taustalla on Rönö. Laiva on tulossa Rönön ja Väinölänniemen välisestä salmesta, missä nykyisin on silta. Laivareitti meni siitä ennen siltoja.

Rantautumispaikka on Väinölänniemellä Peräniemen kainalossa oleva hiekkaranta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vielä sen verran tuosta Sorslevistä, että niille sattui melko pian saapumisen jälkeen 3 kuolemaanjohtanutta lento-onnettomuutta.

Santahaminassa 1.9.1919, Santahaminassa 30.5.1920 ja Helsingin edustalla 27.7.1921.

Päiväkäskyn 29.9.1919 mukaan vain kapteeni Mikkola sai lentää koneella ja hän lensi kaksi pitkää tiedustelulentoa: 29.9.19 Vienan Karjalaan ja 25.10.19 Muurmannille. Ilmeisesti kielto purettiin tämän jälkeen, koska surmansyöksyjä tapahtui kaksi.

Vänrikki L.Saukkonen lentsi tyypillä Suomen ympäri 1.-14.9.20, yksi kone oli käytössä Viipurissa vielä marraskuussa 1922, mutta poistettiin seuraavana vuonna hengenvaarallisena. Sorslevin lisäksi konetta kutsuttiin luottavaisesti nimellä Lentävä ruumisarkku.

 

Osa koneista oli ilmeisesti kuvan vaaleassa värissä, ainakin 3B 403 ja 3B 407. Jälkimmäisestä löytyy Keskinen-Stenman-Niska Suomen Ilmavoimien lentokoneet 1918-38 kuva Kuopiosta vuodelta 1920. Varhais-sotilasilmailun asiantuntijallamme saattaa olla tietenkin enemmän tietoa kuvan koneesta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ukkini, Kuopion läänin maaherra Gustaf Ignatius lähdössä lennolle. Paikkaa en tiedä, luultavasti kuitenkin Kuopiossa. Konetyyppi? Vuosi?

Suomen kuvalehden numerossa 41.1920 on artikkeli "Lentoretki Suomen ympäri" siinä kerrotaan että Ilmailuvänrikki L.Saukkonen lensi reittiä Helsinki-Turku-Vaasa-Oulu-Kuopio-Sortavala-Koivisto-Helsinki 1.-14.9.1920. Kuopiossa pysähdys 11.9.-20 ja ".....tarjosimme halukkaille sitten ilmamatkoja. Valittujen joukossa oli ensi sijalla läänin ponteva maaherra, jolle täten valmistui tilaisuus luoda yleissilmäys hänelle uskotun läänin pääkaupungin ja sen ympäristön tilaan. Toivottavasti kaikki oli kunnossa......"

Tässä tuo Jounin mainitsema, Vantaan harrastepäiviltä ostamani, samainen kuva Kuopiosta.  Koneyksilön tunnus 3B 407

[ attachment removed / expired ]

Markku

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä minä periaatteessa tiedän, millaisia keinoja on käytettävissä lentsikkakuvan ajan ja paikan määrittämiseksi, mutta silti sitä välistä menee hämmennyksiin itsekin. Heikin sukualbumista löytyneelle kuvalle on löytynyt koneyksilö, pilotin nimi ja päivämäärä. Pian kai joku kertoo kellonajankin. Ja pilotin sukkien värin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä minä periaatteessa tiedän, millaisia keinoja on käytettävissä lentsikkakuvan ajan ja paikan määrittämiseksi, mutta silti sitä välistä menee hämmennyksiin itsekin. Heikin sukualbumista löytyneelle kuvalle on löytynyt koneyksilö, pilotin nimi ja päivämäärä. Pian kai joku kertoo kellonajankin. Ja pilotin sukkien värin.

Älä muuta sano. Kyllä tätä kohta ihmetellään jo Amerikan serkun kodissa asti!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No ei tuo niin suuri ihme ole kun tuo samaisen Suomenympärilennon tiimoilta tuo koneyksilö sattuu olemaan ensimmäinen Oulussa vieraillut ilma-alus ja tuo Suomen kuvalehti tuli aikanaan ostetua. Lehden juttu on peräti nelisivuinen kuvareportaasi tuosta matkasta...Senverran vielä jotta tuo ilmailuluutnantti Saukkonen oli kaikenlisäksi Oululainen...

Kelloaikaa ei ole kuin Helsinkiin saapumisaika: 14.9.-20 klo 12.10.

Matkan pituus n 1900km.

Lentoajat. Helsinki-Turku 1h.10min. Turku-Vaasa 2h.30min. Vaasa-Oulu 2h.30min. Oulu-Kuopio 2h.40min. Kuopio-Sortavala 2h.20min. Sortavala-Koivisto 1h.45min. ja Koivisto-Helsinki 1h.40min. Kokonaislentoaika: 14h.35min.

Markku

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toivon saavani konetyyppitunnistusta, paikkakaan ei ole tiedossa.

Kuvan takana... Oy Foto Ab 1946, elikkä otettu varmaankin -45 ?

 

T: Risto

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

Kun käyttää ajatusta-suurempaa voimaa, saa lentokoneenkin kääntymään... ;D

 

 

 

[ attachment removed / expired ]

Kuvattu ... Ala-Tolvajärvi -44

 

Risto

 

Ps. Alimmainen kuva ei ollut minulla, ylimmäistä lähettäessäni.

 

 

[ attachment removed / expired ]    PS.  Alimmainean kuva koneesta ym. mielenkiintoista JR-14, vaiheistalöytyy teoksesta:

                                                                                     JALKAVÄKIRYKMENTTI  JR 14  SUOMEN SODASSA 1941-1944

 

Edit: jälkikirjoitus lisätty.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pian kai joku kertoo kellonajankin. Ja pilotin sukkien värin.

 

Perttihän varmaan paikan tuntien tuosta ekasta kuvasta kattoo ilmansuunnan ja varjon kulmasta kellonajan......  ;D

 

Sukkien värissä saattaa sitten ollakin vähän haastetta jo.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä minä periaatteessa tiedän, millaisia keinoja on käytettävissä lentsikkakuvan ajan ja paikan määrittämiseksi, mutta silti sitä välistä menee hämmennyksiin itsekin. Heikin sukualbumista löytyneelle kuvalle on löytynyt koneyksilö, pilotin nimi ja päivämäärä. Pian kai joku kertoo kellonajankin. Ja pilotin sukkien värin.

Suuri osa Sorslevien lenopäiväkirjoista on säästynyt. Sieltä voi kellonaikakin löytyä. Sukkien väri tuskin. Eipä tullut otettua muistiin silloin, kun ne kävin läpi.

 

Terv,

 

Kössi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toivon saavani konetyyppitunnistusta, paikkakaan ei ole tiedossa.

...

[ attachment removed / expired ]

Kuvattu ... Ala-Tolvajärvi -44

 

 

Tervehdys!

 

 

Laitoin kysymyksen itämaan tietäjien foorumille ja alle vuorokaudessa tuli täsmällinen vastaus Valeri Romanenkolta (ei ihme,  kun kysymys oli osoitettu hänelle). Alla hänen vastauksensa Googlen kääntämänä:

 

" In carrying out combat missions 11.09.44 of P-39Q 443,223 was set for and committed to / landing in the territory of the enemy. Who was on that day "at the wheel" - I do not know, on the docks is not specified. This is a l.t Bondarenko IP, or mL. l-t Litvinov (the latter is back in part by moving the front line).

Board room at the docks is not specified.

You can ask for photos with high resolution (in private)? Interested in the details of the aircraft.

Good luck."

Keskusteluketju: http://vif2ne.ru/nvi/forum/0/co/129385.htm

Joku oikeasti venäjää osaava voisi kääntää vastauksen? "board room..."  tarkoittaa, että koneen taktista numeroa (bort nomer - board number) ei ollut kirjattu arkistomateriaaliin. Josko joku voisi toimittaa Valerille suoraan hänen pyytämänsä isompikokoiset kuvat? Tai jos halutaan voin myös välittää.

 

Eli kyseessä on Suomen ja N-Liiton välisten sotatoimien loppumisen jälkeen meidän puolellemme pakkolaskun tehnyt kone. Omat tarjokkaani olivat vääriä. Yksikkö oli 773 IAP, vaikkei se tuosta Valerin vastauksesta suoraan tulekaan ilmi. Saksalaisilla hävittäjillä ei ollut voittoilmoituksia syyskuun 11. päivälle 1944 Pohjois-Suomessa. 7. Ilma-armeijan tappiolistauksissa 773 IAP:lla on tuolle päivälle kaksi tappiota: toinen teknisen vian ja toinen vihollisen – eli siis saksalaisen? - ilmatorjunnan aiheuttama. Nimenomaan tuo it:n vaurioittama on päätynyt vihollisalueelle (mutta mehän olimme silloin ystäviä?). Lisätietoja kuten sarjanumeroita jne. ei valitettavasti ole. Romanenkon vastaus kuitenkin selvitti asian.

 

Valeri Romanenko on N-Liiton käyttämien Lend-lease –koneiden, erityisesti P-39 ja P-40 historioiden erikoisasiantuntija. Hän on kirjoittanut kaksikin kirjaa aikasen mallin Airacobrista:

 

Romanenkon ensimmäinen kirja on Airacobran aikaisista versioista kuten Mk I, P-400 ja P-40D. Kirjan Aerokobry vstupajot v boj  (Airacobras Enter Combat) teksti on lähes (ellei) kokonaan esitetty englanniksi tässä artikkelissa: Early Versions of Airacobra Aircraft in Soviet Aviation:

http://lend-lease.airforce.ru/english/articles/romanenko/p-39/index.htm

 

P-39 K, L ja M malleista  Valeri on tehnyt kirjan Aerokobry nad Kuban'yu (Airacobras over Kuban') joka mainitaan myös yo. artikkelissa. Kirjasta näköjään löytyy arvostelukin netistä englanniksi. Tämä Sashan kirjoitus löytyy osoiteesta:

http://vvs.hobbyvista.com/Research/BookReviews/AiracobraKuban/ruchkovsky_review.php

 

Minulla on molemmat kirjat ja voin suositella niitä varauksetta. Vähintään valokuvat ja piirrokset ovat ymmärrettäviä. Varmaa hankintapaikkaa en tiedä, Helsingissä sijaitseva Ruslania-kirjakauppa saattaisi kyetä välittämään ( http://www.ruslania.com/ ).

 

P-40-koneista löytyy netistä todella hyvä artikkeli englanniksi käännettynä. Valeriy Romanenko: The P-40 in Soviet Aviation

http://lend-lease.airforce.ru/english/articles/romanenko/p-40/index.htm

 

 

Jokin aika sitten valokuvan "-223":n sisarkone nostettiin Pohjoisvenäjällä järven pohjasta. Tämän 773 IAP Airacobra "23" löydöstä, historiasta jne. Mark Sheppard kirjoittaa nettiartikkelissa Bell P39Q-15BE 44-2911 Airacobra:

http://lend-lease.airforce.ru/english/articles/sheppard/p39/index.htm

 

Muitakin mielenkiintoisia Lend-leaseartikkeleita löytyy tästä osoitteesta englanniksi:

http://lend-lease.airforce.ru/english/articles/index.htm

 

 

Täytyypä joskus tutkia arkistossa JR 14 papereita josko sieltä löytyisi lisää tietoa tästä Airacobrasta. Toivottavasti yksikössä oli kynämiehiä. Sotatoimien loppumisen jälkeen on ainakin ollut aikaa kirjoittaa vähän pitempiäkin tekstejä muistiin.

 

 

 

Kiitoksia erittäin mielenkiintoisesta aiheesta!

 

Kari

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Heippa,

todella mielenkiintoinen Airacobra-kuva, ja sen tarina. Tunnen hyvin Valerij Romanenkon, jonka olen tavannut useita kertoja Kiovassa . Hän toimii tällä hetkellä  Ukrainan kansallisen ilmailumuseon amanuenssina, ja on aikaisemmin toiminut mm. Ukrainan ilmavoimien tiedotusupseerina. Kuten Karin kirjoituksesta käy ilmi, hänen erikoisalana on lend-lease koneeet N-liitossa. Muutama vuosi sitten välitin hänen pyytämänsä silloin Tikkakoskella olleen AC-koneen tarkat piirustukset, Kai Mecklin & Co ehkä väsyivät jokaisen niitinvälin mittaamiseen... mutta saivatkin kiitoksena karin mainitsemat AC-kirjat, joista kolmas, meitä eniten kiinnostava vuotta 1944 (!) käsittelevä osa on vielä ilmestymättä. 

 

Valerin vastaus allekirjoittaneen suomennoksena:

 

"Sotalennolla 11.09.1944 P-39Q 443223 syttyi tuleen it-osumista, ja teki pakkolaskun vihollisen alueelle. Kuka sinä päivänä istui "ratissa" en tiedä, ei käy ilmi dokumenteista. SE oli joko luutn. I.P. Bondarenko tai n. luutn. Litvinov (viimeksi mainittu palasi yksikköönsä kuljettuaan rintaman läpi).

 

(Lentokoneen) runkonumeroa ei ole mainittu dokumenteissa.  Voinko pyytää kuva(t) suurella resoluutilla omaan käyttööni? Minua kiinnostavat lentokoneen yksityiskohdat.

 

Onnea!"

 

Minä välitän mielihyvin po. kuvat Valerille,

parhain tervesin

cfg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

"Sotalennolla 11.09.1944 P-39Q 443223 syttyi tuleen it-osumista...

 

Jos tuo numero on USAAF:n sarjanumero 44-3223, josta "223" on päätynyt taktiseksi numeroksi koneen pystöön (?), niin kone on tyyppiä Bell P-39Q-20-BE Airacobra. Selvisikö, mikä tuo koneen yksikkö oli, johon ohjaaja rämpi takaisin? Kolme muuta tiedossani olevaa alasammuttua konetta lienevät olleen 102 ja 103 GIAP:stä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos tuo numero on USAAF:n sarjanumero 44-3223, josta "223" on päätynyt taktiseksi numeroksi koneen pystöön (?)

 

 

Selailin Geustin-Petrovin Red Stars 4 -kirjaa ja siellä näytti olleen yllättävän useassa Airacobrassa jätetty tuo pyrstön sarjanumero kokonaisuudessaan näkyviin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei,

ko. Airacobran yksikkönä oli 7. Ilma-armeijan 773 IAP; 7.Ilma-armeija toimi Itä-Karjalassa, eli Laatokasta Jäämerelle. 773 IAP eteni kesällä 1944 Syväriltä Laatokan Karjalaan. Muut Suomea vastaan toimineet Airacobra-yksiköt toimivat Karjalan Kannaksella, eli 13. Ilma-armeijan 196 IAP, sekä Leningradin ilmapuolustusjoukkojen 2. Kaartin Hävittäjälentoarmeijankunnan (2 GIAK) 102 ja103 GIAP. Koska kesällä 1944 katsottiin ettei viholliskoneita juuri tule esiintymään Leningradin ilmatilassa, niin 2 GIAK alistettiin 13. Ilma-armeijalle. Tikkakosken museossa ollut Airacobra (joki nyt on Hyrylän it-museossa) oli ilmeisesti juuri 103 GIAP:n kone, joka teki pakkolaskun Inkeroisiin toisen AC:n seurassa 17.6.1944. Ensimmäisiä Airacobra-havaintoja tehtiin Kannaksella toukokuussa 1944.

 

HävleLv 24 pudotti 196 IAP:n Airacobran 9.5.1944 Kanneljärvelle, jolloin kapt A.T.Bashkirov sai surmansa, kuva hylystä on Joppe Karhusen kirjassa Kannaksen kotkat. 

 

Nyt puheena olevan koneen pyrstössä oleva "223" on taatusti USAAF:n sarjanumeron (44-3223) osa; alkunumrerot ("443") on maalattu sivuperäsimeen,

cfg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

HävleLv 24 pudotti 196 IAP:n Airacobran 9.5.1944 Kanneljärvelle, jolloin kapt A.T.Bashkirov sai surmansa, kuva hylystä on Joppe Karhusen kirjassa Kannaksen kotkat.   

 

Näyttää siltä, että Airacobrasta lähtee moottori kävelemään aika herkästi (ohjaamon kautta) kun se ajatetaan pintoihin. Mikä ei kuskin kannalta ole erityisen hyvä juttu.

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei,

ko. Airacobran yksikkönä oli 7. Ilma-armeijan 773 IAP;

 

Kiitos tiedosta.

 

7.Ilma-armeija toimi Itä-Karjalassa, eli Laatokasta Jäämerelle. 773 IAP eteni kesällä 1944 Syväriltä Laatokan Karjalaan. Muut Suomea vastaan toimineet Airacobra-yksiköt toimivat Karjalan Kannaksella, eli 13. Ilma-armeijan 196 IAP, sekä Leningradin ilmapuolustusjoukkojen 2. Kaartin Hävittäjälentoarmeijankunnan (2 GIAK) 102 ja103 GIAP. Koska kesällä 1944 katsottiin ettei viholliskoneita juuri tule esiintymään Leningradin ilmatilassa, niin 2 GIAK alistettiin 13. Ilma-armeijalle. Tikkakosken museossa ollut Airacobra (joki nyt on Hyrylän it-museossa) oli ilmeisesti juuri 103 GIAP:n kone, joka teki pakkolaskun Inkeroisiin toisen AC:n seurassa 17.6.1944. Ensimmäisiä Airacobra-havaintoja tehtiin Kannaksella toukokuussa 1944.

 

Tuo museokone on vähän kimurantimpi juttu. Se on tietääkseni 44-2664, taktinen "26", alatyyppi -15BE. Pakkolasku (kesäkuu 1944?) Salmi Ylä-Uuksun Pätsinsuolle. Lähetettiin 10.7.1944 LeV 1:een korjauskelpoisena (kunto B). Museo-AC:n siivet ovat peräisin koneesta 44-3255, taktillinen "20", alatyyppi -20BE, joka polttoaineen loputtua teki 17.6.1944 pakkolaskun Inkeroisten Marinkylän Pikkusuolle. Kone lähetettiin samana päivän edellisen kanssa LeV 1:een, kunto B.

 

HävleLv 24 pudotti 196 IAP:n Airacobran 9.5.1944 Kanneljärvelle, jolloin kapt A.T.Bashkirov sai surmansa, kuva hylystä on Joppe Karhusen kirjassa Kannaksen kotkat.   

 

Nyt puheena olevan koneen pyrstössä oleva "223" on taatusti USAAF:n sarjanumeron (44-3223) osa; alkunumrerot ("443") on maalattu sivuperäsimeen,

cfg

 

Niinpä tietenkin. Ei tullut mieleen, että numerosarja voi jatkua irronneessa peräsimessä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No niin,

arvasinkin että Tikkakosken/Hyrylän museokone kiinnostaa.

 

103 GIAP menetti 17.6.1944 peräti kolme Airacobraa Käkisalmen seudulla. Kaksi niistä eksyi Inkeroisiin, ja kolmas teki pakkolaskun Ylä-Uuksuun.

 

Ohjaajat olivat

1. v.luutn A.I. Morozov

2. luutn M.A.Vorobjev

3. luutn N.Ja.Galanin

 

Kaikki ohjaajat ovat ilmeisesti tehneet itsemurhan - ketään em. lentäjistä ei ole löytynyt sotavankiluetteloista.

 

Kuka istui missäkin koneessa ei ole vielä 100 % selvinnyt, mutta "best educated guess" on venäläisten tutkijoiden mukaan seuraava:

 

1. 44-3255, taktinen "20" tuli Inkeroisiin

2. 44-2092 "25" myös Inkeroisiin

3. 44-2664 "26" Ylä-Uuksuun

 

Museokoneessamme on mahdollisesti osia kaikista kolmesta em. koneesta.

cfg

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

OH-HRA  Pansion Koivuluodossa, 60-luvun puolivälissä.

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

Risto

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hieno! Korjailin hieman värejä kuvasta, toivottavasti sopii.

 

Jo vain sopii, kiitos Jouni :thmbup:

 

Pikku-pojalle tuo koivuluodon piha oli mieluinen paikka, kaikkine lentolaitteineen . Se oli myös jonkinlainen , jollen sanoisi kaatopaikka, niin ainakin merivartioston käytöstä poistettujen laitteiden sijoituspaikka, ennen "romutusta".

Enkä nyt tarkoita tuota 50-luvun lopun Anglia/ Prefectiä pihalla ;D

 

Risto

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt olen saanut lisäinfoa että Inkeroisten AC-parin ohjaajien "itsemurha"-aikeissaan saivat ulkopuolista apua, ts. tulivat ammutuiksi pidätystilanteessa. Asialla oli JV-koulutuskeskus 17:n kommennuskunta. Kiitoksia ilmailuhistorian tutkijalle Jukka Vesenille lisätiedoista,

cfg 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sain muutaman otteen Airacobra - "223" kuvaajan, sotapäiväkirjasta (kyseinen sotapäiväkirja ei ole hallussani):

 

30.7.1944 on maininta:    "Illemmalla kahden koneen pudotus, toinen melkein Viitasalon päälle sinkoutuen lopuksi vieriselle suolle. Lentäjä koneesta kuollen heti".

 

Maininta Tolvajärven pohjoispuolelta 25.8.1944:    "Hirvelän kanssa käynti pudonneella vihollisen hävittäjällä.  Ei peltiä, runko kangaspäällysteinen, moottori jo viety, sähkölaitteet Made in USA:"

 

Risto

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sain muutaman otteen Airacobra - "223" kuvaajan, sotapäiväkirjasta (kyseinen sotapäiväkirja ei ole hallussani):

 

30.7.1944 on maininta:    "Illemmalla kahden koneen pudotus, toinen melkein Viitasalon päälle sinkoutuen lopuksi vieriselle suolle. Lentäjä koneesta kuollen heti".

 

Maininta Tolvajärven pohjoispuolelta 25.8.1944:    "Hirvelän kanssa käynti pudonneella vihollisen hävittäjällä.  Ei peltiä, runko kangaspäällysteinen, moottori jo viety, sähkölaitteet Made in USA:"

 

Risto

 

Maininta 25.8. 1944 , ilmeisesti kyseessä oleva "223".

 

Hei!

 

Kiitoksia taas lisätiedosta. Maininta 25.8.44 ei liene kuitenkaan "223" kun se kerran tuli alas vasta syyskuussa? Itse en ainakaan näe mitään syytä epäillä venäläistietoja kun kaksi eri lähdettä (Valerij Romanenko ja Juri Rybin vahvistavat kaksi tappiota 11.9.44 joista toinen vihollisalueelle. Tosin vain Romanenko antaa sarjanumeron.

 

Mikä oli sotapäiväkirjan (henkilökohtainen?) pitäjän yksikkö? Erillinen pataljoona 11 tai jokin sen alayksikkö? Vai ilmatorjunnasta?

 

30.7.44 on pudonnut vain yksi P-39. Ilmataistelussa ja tarkempia tietoja ei ole minulla (ainakaan täällä työpaikalla).

 

Jos voit/voitte toimittaa Romanenkolle suurempiresoluutioisen kuvan (kuvat?) niin hän on varmaan riemuissaan. 773 IAP koneista ei ole tiedossa sodanaikaisia kuvia. Geustin Callekin lupasi edellä toimia välittäjänä.

 

 

Kari

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mukava "soppa" tuosta lähettämästäni "223" kuvasta   :thmbup:

Vaati, näemmä minultakin hiukan erillisperehtymistä taustaan :thmbup:

 

Noita päivämääriä katsellessani, huomasin tosiaankin, että menee hiukan pakka sekaisin.

 

lainaus: Keväällä 1944 JR-14 oli muutettu Erillinen Pataljoona 11:ksi. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua Er. P 11 käskettiin Laatokan koillispuolelle Säämäjärvelle. Raskaita tappioita kärsien pataljoona viivytti Tolvajärvelle, jossa vihollisen eteneminen pysäytettiin.:lainaus

 

Kuvan otto hetkellä ykskkö oli (mitä ilmeisemmin) Erillinen pataljoona 11/1 , näyttää edellämainitsemani teos kertovan.

 

Risto

 

ps. Sotapäiväkirja ei varmaankaan ole henkilökohtainen. (JR-14:n perinnekilta).

 

 

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään