Sami Niemeläinen

Joensuun lentokentälle haetaan uutta lupaa.

1 viesti aiheessa

"Sanomalehti Karjalainen"

 

Joensuun kentälle haetaan uutta lupaa.

 

Kenttä toiminut nykyisellä paikallaan vuodesta 1937.

Joensuu

Jouko Kempas

 

Ilmailulaitos hakee uutta ympäristölupaa Joensuun lentoasemalle. Joensuun kaupunki antaa lausuntonsa ensi viikolla ja luvasta päättää myöhemmin aikanaan Itä-Suomen ympäristölupavirasto.

 

Joensuun lentokenttä valmistui nykyiselle paikalleen vuonna 1937. Säännölliset reittilennot Helsinkiin alkoivat 1950. Viime vuonna lentoaseman kautta kulki yhteensä noin 147 0000 matkustajaa.

 

Kentälle tehtiin viime vuonna yhteensä noin 3 300 laskeutumista. Siitä kaupallisen liikenteen osuus oli hieman runsas puolet. Kentän käyttömäärien ennustetaan kasvavan reippaasti, jos yleinen kehitys jatkuu suotuisana.

 

Lentokentän toimintojen ympäristövaikutuksille tekee erityistä merkitystä se, että lentoasema sijaitsee pohjavesialueella.

 

Kaupungin ympäristövirastoon ei ole viime vuosina tehty lentomeluun tai muuhun lentoaseman toimintaan liittyviä valituksia. Ympäristöluvan harkinnassa arvioidaan muun muassa eri kemikaalien käyttöä kiitotien liukkaudentorjuntaan sekä lentokoneiden jäänpoistoon ja -estoon.

 

Kiitotiet pidetään kunnossa ensisijaisesti harjaamalla ja auraamalla. Vaikeissa sääoloissa käytetään kemiallisia sulatusaineita: nestemäistä kaliumformiaattia ja rakeista natriumformiaattia. Formiaatit hajoavat vedessä ja maaperässä hiilidioksidiksi ja vedeksi.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään