Martti Kujansuu

VI-13:n kippi

5 viestiä aiheessa

VI-13 teki kuvassa nähtävän kosketuksen maahan 23. lokakuuta 1956 Tapolan kylässä Iitissä. Rytäkässä vänrikki Veikko Einari Tähtisen (s. 2.1.1934) nenäluu murtui, kasvoihin tuli ruhjoutumia, toisessa jalassa veri valui polvessa olevaan nivelpussiin sekä klassikkona aivotärähdys. Matkustajana ollut vänrikki Kalle Erik Susi (s. 27.4.1934) loukkantui lievemmin: kasvoissa pieni ruhjoutumia ja toisesa kyynärpäässä pieni avohaava.

 

Päivän lentotehtävänä oli matalalento 100 metrissä Räävelin reitillä (piirros). Määräyksen antoi luutnantti M. Kekäräinen. Lautakunnan havainnot onnettomuudesta:

 

"1. Vänrikki Tähtinen väittää ettei vasemmalla maasto näytätnyt houkuttelevalta pakkolaskun tekoon, vaan pysyttelee joen päällä syöksyen joen pintaan sen sijaan, että olisi heti pyrkinyt kovan maan päälle. Liitepiirroksessa N:o 4 ilmenee lentotiedustelun tuloksena, että joen molemmin puolin on kauttaaltaan hyviä pakkolaskupaikkoja, jonne hyvin olisi päässyt normaalisti liukumalla kuten pakkolaskujen teosta on opetettu.

 

2. Vänr. Tähtisen kertoma menettelytapa on mahdotonta, koska kone ei voi hänen menettelytapansa mukaan edelä välillä syöksyen ja jälleen nousten 2 - 3,5 km:ä.

 

3. Vänr. Tähtinen on kaartanut oikealle poispäin siitä pellosta, johon väittää aikoneensa laskeutua sen jälkeen, kun hänen väittämänsä huono käynti alkoi liukuen 5 - 10 m:iin saakka joen pinnasta paikkaan G joen päällä (Liite N:o 4), joka on noin 400 - 500 m siitä pellosat, jonne väittää aikoneensa laskeutua. Sen sijaan heti lankoihin törmäämisen jälkeen hän kaarsi vasemmalle pois joen päältä tehden pakkolaskun.

 

4. Koska silminnäkijän kertomus koneen lentokorkeudesta kohdassa G on hyvin havainnollinen, on koneen täytynyt tässä vaiheessa jo olla lähellä veden pintaa. Edelleen toisen silminnäkijän kertomus väliltä E-F-G-H on hyvin selvä, jossa korkeutta on verrattu saaren maanpintaan. Näiden kertomusten perusteella kone on lentänyt ainakin noin 2 km lähellä veden pintaa, mikä on mahdottomuus jos moottori käy huonosti.

 

5. Vänr. Tähtinen kertoo kahdessa kuulustelussa eri tavalla moottorin huonon käynnin alkamisesta. Ensi kerralla hän sanoo alkaneensa syöksyn sen jälkeen, kun moottori alkoi käydä huonosti, toisella kerralla ei osaa sanoa, alkoiko huono käynti mahdollisesti hänen työntönsä ansiosta.

 

6. Vänr. Tähtinen suoritti juhannuksena -56 pakkolaskun VI:lla, ja nyt hän väittää, ettei pakkolaskun teko tullut häneen mieleensä, ennen kuin vasta toista syöksyä tehdessä, jolloin korkeutta oli enää 10 - 20 m. Lisäksi hänen väittämänsä pakkolaskun suoritustapa on senlaatuinen (nopeus 170 - 180 syöksyn avulla), ettei ilmeisesti kukaan siten menettelisi. Tähtinen itsekin myöntää kyllä oppineensa, kuinka pakkolasku normaalisti tehdään.

 

7. Vänrikki Susi kertoo toisessa kuulustelussaan, että kun kone painui alaspäin, pienenivät kierrokset samanaikaisesti. Tämä on saattanut olla hetkellistä, jos Tähtinen on työntänyt nopeasti. Jatkosta Susi kertoo tarkkaan, miten kone tuli alaspäin, kuinka korkealla kone oli kunkin syöksyn jälkeen ja montako syöksyä tehtiin, mutta sen sijaan ei muista, miten moottori kävi kussakin vaiheessa ensimmäisen syöksyn jälkeen.

 

8. Molempien kertomuksista ilmenee, ettei koneessa käyty muuta keskustelua kuin Tähtisen kehotus vöiden kiristämisestä. Tämä tuntuu epätodennäköiseltä tilanteessa, jolloin kone lentäisi noin 2 - 3 km moottorin käydessä huonosti.

 

9. Väittämänsä huonon käynnin aikana Tähtinen huomioi tarkoin eri vaiheissa nopeuden, kierrokset ja korkeudet, mutta hän ei katso kertaakaan muita mittarinäkymiä, kuten bensiinin- ja öljynpainetta.

 

Edellisten seikkojen johdosta on lautakunta tullut tuloksen, että vänrikki Tähtinen on jälkeenpäin kehittänyt tarinan moottorin huonosta käynnistä ennen lankoihin osumista. Sen sijaan hän on poikennut lentotehtävänsä määrätystä korkeudesta lentäen 5 - 10 m:n korkeudella joen pinnasta törmäten huomaamattaan lankoihin, josta seurauksena on ollut potkurin vioittuminen ja pakkolasku. Pakkolaskua suorittaessa syntynyt virheliike on johtunut voimakkaan tärinän aiheuttamasta ohjaintunnon menetyksestä ja ohjaajan kokemattomuudesta.

 

Lisäksi lautakunta ehdottaa tutkintapöytäkirjassa mainitun lisäksi teroittamaan ohjaajien mieliin kuomun avaamisen ja poisheittämisen välttämättömyyttä pakkolaskutapauksissa."

 

[ attachment removed ]

 

[ attachment removed ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vexi "velikulta" Tähtinen rikkoi enemmän kuin laki salli; fillareita, autoja, lentsikoita ja AOK-11 kurssiaikanamme ajoi yhden hinaajan kiville.

 

Suden Kalle oli tiukkailmeinen  kadettikersantti kurssiaikanamme Kauhavalla

 

Kekaraisen Matti opetti mulle syöksykierteet, koska edellinen oppilas oli tullut suohon kierteessä. Tuon syöksykierteilijän isäpappa oli sanonut, kun kuuli poikansa olevan sairaalassa: " meidän poika on sellainen urheilija, joka kyllä kestää yhdet syöksykierteet".

 

VI-13 oli koulukoneenani, Kekaraisen Matin käytössä, kun olin kurssilla-59.

 

:thmbup:;D

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Suden Kalle oli tiukkailmeinen kadettikersantti kurssiaikanamme Kauhavalla

 

 

Tuossa Viima 13:n kaputissa mukana ollut ja yllä mainittu Kalle Susi kuoli myöhemmin maahansyöksyssä 60-luvun alussa harjoitellessaan yksin taitolentoa Fouga Magisterilla. Onnettomuuden syistä ei saatu täyttä varmuutta.

 

Jukka

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään