Juhani Hämäläinen

SAS: Tukevoituneet matkustajat turvallisuusriski,

31 viestiä aiheessa

Entistä tukevammat matkustajat ovat SAS:n mielestä turvallisuusriski

Lentoliikenteessä ei oleotettu huomioon, että paino on noussut

kolmekiloa.

SAS on koepunninnut matkustajiaan ja vaatii nyt

viranomaisia tarkistamaan turvamääräyksiä uusia paino-

tietoja vastaavaksi.Lehden mukaan jopa lastaamiseen kuluu entistä

enemmän aikaa, jotta tukevoituvat matkustajat saadaan koneeseen

raskaine matkatavaroineen lastaus- ja lähtöajan puitteissa

kertoo tanskalailehti Jylland-Posten.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noh, onhan se minustakin vähän epäreilua, kun samalla hinnalla joku ihminen voi painaa enemmän yksinään kuin minä yhdessä sallittujen matkatavaroideni kanssa. ::)

Eli KARRIKOIDEN sanottuna: VAIN LAIHAT lentäkööt, MUILTA TUPLAMAKSU ! Lähentelee jo syrjintää.

Sama saisi päteä myöskin naisten MATKATAVAROIHIN. Naisethan

tunnetusti ottavat matkalle mukaan koko GARDEROBINSA. Eli siitäkin syntyy turhaa painolastia ja polttoaineen kulutusta ja lastauskuluja.

Myöskin he tekevättämän lyhyillä matkoilla.

Nimimerkki: Lähtöselvitystä seurannut.

Tämä on hyvä pointti. Itsekin tälläisenä suht. hintelänä kaverina harmittaa laskea matkalaukun kiloja ettei mene ylipainomaksuja. Toisaalla satakiloinen kaveri saa viedä saman verran tavaraa kuin minä 30 kiloa kevyempänä. Ei muuta kuin matkustajat ja laukut samalle vaa'alle ;);D  Joku parempi systeemi pitäisi saada, toki ketään syrjimättä.

Matkustajien ylipaino on muuten todellinen ongelma Tyynenmeren saarivaltioissa. Siellä aikuisväestön keskipaino on aivan eri luokkaa kuin vaikkapa Euroopassa ja aika fakiiri saa olla kun 340:een Saabiin tai pikku jetikkaan laitetaan 12 kappaletta 115 kiloisia samoalaisia ja vielä pakaasit päälle ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onneksi meikäläisen garderoobi on sen verran pieni jo kokonaisuudessaan. Tosin siitä tulee nykyään jätettyä yli puolet kotiin. Etenkin kun tuli jokunen vuosi sitten hankittua pienempi, kätevämpi matkalaukku. ;D Ja koskaan ei ole tarvinnut istua laukun päällä saadakseen sen kiinni.

Tosin, olen huomannut että joissain asioissa olen jotain ihan muuta kuin keskimääräinen nainen.

Painohan on osittain oman hallinnan ulkopuolella, pidemmät henkilöt painavat enemmän lyhyemmät, se on selvä. Lihaksikkaat painavat enemmän kuin vähemmän lihaksia omistavat (mistä voi tulla ongelma, jos ryhtyy pudottamaan painoaan ja kadottamaan läskejä lihasharjoittelulla ;) ).

Mitä matkatavaroihin tulee niin omasta mielestä matkatavaroiden/roinan määrä on keskimäärin noussut viime vuosina, riippumatta matkustusmuodosta. Ennen nelihenkinen perhe mahtui tavaroidensa kanssa suht. pieneen henkilöautoon, nykyään moni samankokoinen perhe perustelee isoa city-maasturiaan sillä, että perheen kuljettaminen vie paljon tilaa. Eivätkä ihmiset sinällään ole välttämättä mitenkään todella ylipainoisia. Yleensä ihan normaalikokoisia.

Mutta kyse tässäkin asiassa lienee Mikon mainitseva todella, todella suuri ylipaino, eikä mikään 10-20 kilon ylipaino.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eihan siita mitaan tule, etta matkustajia alettaisiin veloittamaan "kantamastaan" painosta. Se olisi syrjintaa isolla S:lla. Monta kertaa asiakkaat tasta napisi tiskilla, mutta taytyy ymmartaa, etta matkatavarat ovat matkatavaroita, ihmiset ihmisia. Niin kuin sanottu, lihaksikas ihminen painaa enemman kuin kevyen rakenteen omaava, olisi aika tyrmistys kun virkailija sanoisi "juu kiva kun kayt puntilla ja pidat itsestasi huolta, mutta kassan kautta xx euroa noista hauksista kiitos!"

Ei ole lentoyhtion asia alkaa hinnoittelemaan asiakkaita heidan painonsa mukaan. Ja miettikaa nyt todella sita tilannetta todellisuudessa, etta joutuisi maksamaan kokonsa takia. Onhan jotkut vankkarakenteisia jo luonnostaan, eivat ylipainoisia.

In the land of the free and the home of the brave, sikäläinen korkein oikeus totesi, että kahden lipun veloittaminen ylipainoiselta on perustuslain kieltämää syrjintää. Siellä perustuslain tulkinta on korkeimman oikeuden tehtävänä ja se myös sanoo asiassa viimeisen sanan. Eli lentoyhtiöt eivät siis voi enää toimia näin, USA:ssa korkeimman oikeuden päätökset sitovat kaikkia kirjoitettuun lakiin verrattavina normeina. Jopa tuomioistuinta itseään.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli KARRIKOIDEN sanottuna: VAIN LAIHAT lentäkööt, MUILTA TUPLAMAKSU ! Lähentelee jo syrjintää.

Karrikoiden tosiaan.

Yletön lihavuus on harvalle jotain, mikä on seurausta mistään sairaudesta, tms. Joillekin toki, mutta heiltä kyllä tarvittaessa löytyy sitten se "todistus" asiasta.

Eli pukisin lausuman toiseen muotoon: "Jos lihot, maksat enemmän, lentämisestäkin. Valinta on sinun."

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suomessa ei olla asiasta huolissaan kirjoittaa iltalehti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200710186734347_uu.shtml

Tuskinpa tämä on aidosti ongelma matkustajaluokan koneissa (40+ paikkaa). Jossain Chieftainin kokoisessa vimpulassa voi ehkä olla toisin.

Hannu

Riippuu paikasta; aiemmin mainitsemillani Tyynenmeren saarilla (Samoa, Tonga, Fidzi ym.) joudutaan olemaan tarkkana ihan 737- ja A320 -kokoluokan koneiden lastauksen kanssa; sen verta tuhtia jengiä siellä on kyydissä. Iso maha kertoo kuulemma korkeasta elintasosta ja se mielellään näytetään. Tämä kaikki siis selvisi kun käytiin läpi weight and balance -ongelmia koulun penkillä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Riippuu paikasta; aiemmin mainitsemillani Tyynenmeren saarilla (Samoa, Tonga, Fidzi ym.) joudutaan olemaan tarkkana ihan 737- ja A320 -kokoluokan koneiden lastauksen kanssa; sen verta tuhtia jengiä siellä on kyydissä. Iso maha kertoo kuulemma korkeasta elintasosta ja se mielellään näytetään. Tämä kaikki siis selvisi kun käytiin läpi weight and balance -ongelmia koulun penkillä.

USA:ssa ja missä tahansa muualla on paljon reittiliikennettä pikkupotkureilla, jotain Saabin kokoluokkaa.

Niissä on omallekin kohdalle sattunut sellaisia lähtöjä, joissa on ennen rullausta pitänyt muuttaa istumapaikkoja balanssin vuoksi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuon uutisen mukaan tukevoituneen matkustajan matkatavaratkin ovat raskaampia kuin muiden :o :o

Kolmen kilon heitto matkustajassa ja hänen matkatavaroissaan ei voi näkyä koneen lastausajassa, joten taitaa tuokin SAS:n vuodatus olla "kannaksen takaa".

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvä hyvä. Mutta älköön teistä viisaista kukaan menkö liirtisanomaan lihavia lennosta

ja itteään tai muuten vain  :laugh: Kestää e siipi laihallakin periaatteella. :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pikkusen pökköä pesään painosta ja raskaudesta, evoluutio, ovulaatio, ja kun naisista on kysymys, ei olla muuta voi kuin oveluutio. ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli KARRIKOIDEN sanottuna: VAIN LAIHAT lentäkööt, MUILTA TUPLAMAKSU ! Lähentelee jo syrjintää.

Sama saisi päteä myöskin naisten MATKATAVAROIHIN. Naisethan

tunnetusti ottavat matkalle mukaan koko GARDEROBINSA. Eli siitäkin syntyy turhaa painolastia ja polttoaineen kulutusta ja lastauskuluja.

Myöskin he tekevättämän lyhyillä matkoilla.

Nimimerkki: Lähtöselvitystä seurannut.

Eli, ovatko asiakkaat lentoyhtioita varten vai painvastoin? Jos polttoaineen kulutus on ongelma, niin sittenhan ihmisten lennattaminen kannattaa lopettaa kokonaan?

Moni joutuu jo tyonsa puolesta viemaan maksimimatkatavarapainoja mukanaan -- itsekin messumatkoja naytteilleasettajana tekevana menee usein 60 kiloa matkatavaroina USA:n suuntaan ja sitten satoja kiloja lentorahtina... Ja juuri siita syysta, etta lentoyhtioihin ei voi luottaa. On nimittain muutaman kerran lasti jatetty odottamaan Eurooppaan paivakausiksi, vaikka olisikin ollut rahtivaraus, mutta koneen painot ovat tulleet vastaan, eli onneksi back-uppi on viety matkatavaroina.

Sitten, miksi matkustajat vievat mahd. paljon mukanaan matkustamoon? Siksi, etta lentoyhtiot eivat enaa valita, koska matkustaja saa matkatavaransa perille. Kun Lontoossa/Englannissa leikattiin matkustamoon hyvaksyttyjen kasimatkatavaroiden maaria, niin volyymit esim. Heathrowlla matkatavarankasittelyssa kasvoivat noin 20%. Arvatkaapa vaan, etta palkkasiko BAA yhtaan uutta tyontekijaa kasittelemaan noita matkatavaroita? No eipa tietenkaan...

Pari vuotta sitten US Airwaysilla oli Philadelphiassa valilla todella kaoottisia tilanteita. Olin kerran messumatkalla PHL:sta Floridaan kahden poletoidun kollin kanssa, ja vielapa F-luokassa... Kippari totesi portilla myohastymisen syyksi, ettei loydetty ketaan lastaamaan konetta, niinpa lahdettiin ilman matkatavaroita Fort Lauderdaleen... Olipa kiva, kun "messuosasto" oli 2 vuorokautta kateissa!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tapahtui Kiinan muurilla. Köysirata, joka vie ylös vuorennyppylän päälle, jotta ei tarvii itse kavuta rappusia. Yhteen kabiiniin meni normaalsisti neljä matkustajaa. Mutta kun paikalle tuli amerikkalaisia junk food standardin kokoisia turisteja, paikalliset radan hoitajat päästivät vain kaksi yhteen kabiiniin. Eli mitä opittavaa. Kyllä se ihmisen ylipaino ihan oikeasti tulee ottaa huomioon ilmassa roikkuvia vempaimia kuormattaessa, oli ne sitten vaijerin tai siipien varassa. Jos kantokyky loppuu, niin se sattuu kummassakin tapauksessa.

Ja on  matkustajakoneellekin ainakin yksi  paha onnettomuus sattunut, jossa vahvasti myötävaikuttavana syynä oli todellisuudessa väärä painopiste, vaikka standardipainoilla olikin sallitulla alueella. Elintasomme nousu nostaa keskipainoja yllättävän paljon, eikä vain lihomisen vaan myös keskipituuden kasvun kautta. Standardipainojen olisi hyvä seurata niitä riittävän nopeasti. Voipi muuten käydä kalliiksi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toisaalta, jos koneiden polttoainetarpeet yms. lasketaan tuon keskimaaraisen painon mukaan (viitaten tuohon Taloussanomien artikkeliin) niin silloinhan meikalaisen kokoiset matkustajat (elopainoa noin 50 kg ja kasimatkatavarat muutaman kilon siihen paalle) vain tasapainottavat noiden keskimaaraista painavempien matkustajien tuomaa kulutusta.

(Skandit on taalla Isossa-Britannissa vahan hukassa ::) )

Näinhän se varmaan on ajateltukin. Lasketaan kaikkien matkustajien ja tavaroiden keskipaino ja määritetään palvelun hinta tämän keskiarvon mukaan. Ja koneen painolaskelmat. Itse menen käsitavaroineni muutaman kilon alle tuon ka:n. Ei haittaa minua, vaikka joku painaa sitten vähän enemmän. Eri asia on jos joku on niin leveä, että vie kahden ihmisen paikan, mutta sekään ei ole minun murheeni, vaan lentoyhtiön ja asiakkaan välinen asia. Kyse on kuitenkin aika marginaaliryhmästä, ainakin Suomessa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

In the land of the free and the home of the brave, sikäläinen korkein oikeus totesi, että kahden lipun veloittaminen ylipainoiselta on perustuslain kieltämää syrjintää. Siellä perustuslain tulkinta on korkeimman oikeuden tehtävänä ja se myös sanoo asiassa viimeisen sanan. Eli lentoyhtiöt eivät siis voi enää toimia näin, USA:ssa korkeimman oikeuden päätökset sitovat kaikkia kirjoitettuun lakiin verrattavina normeina. Jopa tuomioistuinta itseään.

Jos nyt oikein muistan, niin homma menee nykyään niin ettei ylilihavan ole pakko ostaa kahta lippua, mutta jos ostaa vain yhden, chekkari ilmoittaa ostetun paikan mitat ja ilmoittaa että "jos et siihen turistipenkkiin mahdu niin se on sitten voi voi etkä pääse lennolle".

Tällöin ketään ei ketään syrjitä painon suhteen, vaan perustetaan homma realiteetteihin, ts. maksettuun penkkiin mahtumiseeen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sitten, miksi matkustajat vievat mahd. paljon mukanaan matkustamoon? Siksi, etta lentoyhtiot eivat enaa valita, koska matkustaja saa matkatavaransa perille. Kun Lontoossa/Englannissa leikattiin matkustamoon hyvaksyttyjen kasimatkatavaroiden maaria, niin volyymit esim. Heathrowlla matkatavarankasittelyssa kasvoivat noin 20%. Arvatkaapa vaan, etta palkkasiko BAA yhtaan uutta tyontekijaa kasittelemaan noita matkatavaroita? No eipa tietenkaan...

Tokihan lentoyhtiöt välittävät, mutta eihän se heidän syynsä ole jos esimerkiksi lentokentän matkatavarankäsittelytilat ovat saavuttaneet maksimi kapasiteettinsa. Eikä tuosta laukkujen viipymisestä käy välttämättä syyttäminen maapalveluyhtiötäkään, sillä jos aulaan ei enempää mahdu konttiletkoja niin aika vähissä siinä on keinot henkilökunnalla. Tästä se useimmiten on kiinni Heathrowlla, Helsinki-Vantaalla ja monilla muillakin suuremmilla kentillä.

Oikea suunta syyttävälle sormelle on kentän ylläpitäjä, eli Heathrown tapauksessa BAA... Lentoyhtiöt varmasti yrittävät vaikuttaa parhaansa mukaan, mutta keinot ovat aika rajalliset jos infrastruktuurin investointeihin ei ole voimavaroja tai haluja sillä taholla joka niistä päättää.

-Lasse

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oikea suunta syyttävälle sormelle on kentän ylläpitäjä, eli Heathrown tapauksessa BAA... Lentoyhtiöt varmasti yrittävät vaikuttaa parhaansa mukaan, mutta keinot ovat aika rajalliset jos infrastruktuurin investointeihin ei ole voimavaroja tai haluja sillä taholla joka niistä päättää.

-Lasse

Viittasin nimenomaan BAA:n toimimattomuuteen, ja siihenhan ollaan jo puututtu vahan joka puolella jo muutenkin. Kun espanjalainen Ferrovial-rakennusyhtio osti BAA:n, niin Heathrown alamaki alkoi.

Mita tulee USA:n "paskimman" lentoyhtion, eli US Airwaysin toimintaan, niin se on kylla itse ihan syypaa Philadelphian kaaosmaiseen toimintaan, joskin sekin on hieman parantunut. On muuten todella suuri ero Continentalin ja US Airwaysin palvelutasossa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toisaalta, jos koneiden polttoainetarpeet yms. lasketaan tuon keskimaaraisen painon mukaan (viitaten tuohon Taloussanomien artikkeliin) niin silloinhan meikalaisen kokoiset matkustajat (elopainoa noin 50 kg ja kasimatkatavarat muutaman kilon siihen paalle) vain tasapainottavat noiden keskimaaraista painavempien matkustajien tuomaa kulutusta.

Ongelma taitaa olla se että lewntoyhtiöt ovat haluttomia nostamaan noita kesmimmääräisiä arvoja vastaamaan todellisuutta. Jos laskennallista

keskipainoa korotetaan vaikka 5kg 300 matkustajan koneessa niin se merkitsee että memetetään 2500 rahtikilon tai 35

matkustajan tuomat tulot. Sama tuntuu olevan turistiluokassa ne istuinvälit, vaikka ihmisten keskipituus on noussut

elintoson mukaan niin penkit senkun  pakataan entistä tiiviimmäksi. Omaa pituuteensaq kun ei edes voi vaikuttaa kuten

painoonsa sentään teoriassa.

Kun EASA kerran ilmailussa kaiken määrää pikkutarkasti nääräyksillään niin ehkäpä sen olisi paikallansa

määrätä ajantasalla olevilla spekseillä matkustajan keskipaino ja minimi jalkatila.

Kate

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään