Matias Hurtta

Ahtaimmat lentoyhtiöt

43 viestiä aiheessa

Rupesi kiinnostamaan, että millä yhtiöllä ja minkälaisessa koneessa mahtaa olla tiheimmät istuinvälit. Lähinnä siis kaupallista ilmailua ajattellen.

Itselleni tulee ensiksi mieleen My Travelin A321, jolla tuli matkustettua jokunen vuosi takaperin TFS:lle. Muistaakseni 219 penkkiä sullottu A321:teen. Onneksi olen aika pienikokoinen, niin selvisin reissusta hengissä. Jollain kaksi metrisellä hujopilla voisi olla aika kovapaikka. Ja sitten voisin kuvitella, että jollain aasialaisella halpisyhtiöllä voisi myös olla aika tiuhaa. Pienet ihmiset ja suuret väestömäärät. Pistäkäähän omia tietojanne/kokemuksia kehiin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Viime helmikuussa lensin Malagaan Air Finlandilla (B757 siis) ja ahdasta oli. En mielestäni ole mikään ylipitkä (184cm) joten luulisi sen kokoiseen koneeseen sopivan. Eipä se nyt kuitenkaan maailmaa kaatanut, koska lippu taas vastaavasti oli ihan kohtuuhintainen. Palvelu kuitenkin  pelasi moitteetta :)

 

Hannu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aeron ATR72. Ahdas joka suuntaan. Kamala peli, onneksi poistuu. Olisi kyllä pitänyt poistua jo 10v sitten.

 

Näissä Aeron rotiskoissa kun painaa polvella edellä olevaa penkkiä niin se nitkahtaa selkänojastaan helposti eteenpäin. Tuo hyvin lisää tilaa jos ei kukaan istu edessä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Henk. koht. ahtaimmat penkit on ollut Jetstarin A320:ssä. Vaikka en pitkä olekaan niin alkoi pikkasen ahdistamaan. No halpis on aina halpis.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Brittilainen Monarch lentaa Boeing 757-200 -koneita 235-paikkaisina ja A300-605-koneita 361-paikkaisina.

 

Ongelmallisinta on, etta mita kapeampaan koneeseen lisataan sivusuunnassa penkkirivi lisaa: LH lentaa Avrojaan 3-3-konfiguraatiossa, monet brittilaiset charter-yritykset 767-koneita 2-4-2-konfissa ja sitten monet Airbus A300/330-koneita 3-3-3-konfissa... Ja sitten tietenkin kotoinen Finnairimme M11:n peraosaa 3-4-3-konfissa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnair ahtaa seiska-viis-seiskaan 227 matkustajaa. Ei oo sekään mitään jalkojen oikomisen riemujuhlaa, mutta kyllä sen kestää vielä näin 182cm pitkänä  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja Air Finlandilla vastaavassa Boeing 757-200 on 219 paikkaa.  :laugh:

 

Eli samanlainen kidutuskammio.

 

757:n inhimillinen pax-määrä voisi olla kahdessa luokassa noin 160.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En muista paljonko oli matkustajia ahdettu mutta 90 luvun alussa Air UK Leisuren (edesmennyt yhtiö) B737-400 Hesasta Englantiin, olikohan Lutoniin tai Standstediin Tjätzetjötsön ryhmämatkalla oli muistaakseni ylivoimaisesti ahtain. Itse jouduin istumaan ns. jalat levällään kunnolla kun ne ei mahtunut suoraan.

 

Eikä herkkua ollut myöskään All Nippon Airwaysin jumbossa penkkirivillä 51 Tokiosta Frankkiin.

 

Perttu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja Air Finlandilla vastaavassa Boeing 757-200 on 219 paikkaa.  :laugh:

 

Oman kokemukseni mukaan Air Finlandin tuolit ovat huomattavasti epämukavammat, kuin Finnairin. AF:n tuoleissa on takaapäin katsottaessa sellainen kova muovi selkänojan alaosassa, joka estää pitkäsäärisen jalkojen oikaisun kokonaan, kun jalkoja ei saa työnnettyä edessä istuvan penkin alle. Epäinhimillistä ! :thmbdn:

 

Arttu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tervicko!

 

British Airwaysin 747-400 välillä LHR-LAX. Loppumatka LHR-HEL oli yhtä juhlaa A319:llä.

 

EDIT: niin juu ja marsuhäkki on melkein yhtä ahdas.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pienoisena offtopikkina:

 

Ahtain business-luokan penkki, jossa olen ollut on CA:n triplassa lennolla PEK-ICN. Olo oli kuin finskin MD11:n paremmilla turistipaikoilla. Tietty palvelukin oli sopivan kiinalaista. Onneksi lento ei ollut kovin pitkä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

No tulee sitten vain vielä hirveämmäksi: TUIFly Nordicin Boeing 757-200 on kaikista pahin. 235 paikkaa!!!  ;D

 

Tuo on karmeinta mitä olla voi. Penkinväli taitaa olla 28" ja edes

millaan halpiksella ei ole tullut vastaan noin ahtaita koneita.

TuiFlyn edeltäjä Britannia oli aina tunnettu ahtaista koneista

ja samaa jatkuu tietenkin TuiFlylla.

Finnairin ja Air Finlandin 757:ssa saan jopa oikaistua jalat

edessä olevan penkin alle kun vain löytää etsimällä oikean

kulman  ;)

 

Kumma miten erilainen mielipide itselläni on Aeron koneista

kuin muilla. Mielestäni Aero ATR72 on ihan kohtalaisen väljä

kone mutta Finnairin E70 tuntuu ahtaammalta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lensin hiljattain Blue Airin (romanialainen ns halpa yhtio) MD-82:lla, seat pitch oli taatusti alle 30, onneksi kone ei ollut taynna etta pystyi istumaan sivuttain

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Kumma miten erilainen mielipide itselläni on Aeron koneista

kuin muilla. Mielestäni Aero ATR72 on ihan kohtalaisen väljä

kone mutta Finnairin E70 tuntuu ahtaammalta.

 

Itselläni pituutta vain 175cm,  mutta mieletäni Finnairin Embraer oli oikein tilava. Myös ystäväni Tomi (202cm) sai pidettyä jalkoja kyseisessä koneessa suorassa, toisin oli hänellä esimerkiksi Blue1:n Avrossa, Air Berlinin Airbusista puhumattakaan. Itse mahdun kyllä koneeseen, kuin koneeseen, kunhan pääsee vain lentämään...  :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä on jo kaksi kertaa päästy tämän vuodenaikana Blue1:n Avro RJ85:lla lentämään, ja se on AHDAS. Ainakin verrattuna Finnairiin ja sen tilaviin koneisiin, kuten Emppuun.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itselläni pituutta vain 175cm,  mutta mieletäni Finnairin Embraer oli oikein tilava. Myös ystäväni Tomi (202cm) sai pidettyä jalkoja kyseisessä koneessa suorassa, toisin oli hänellä esimerkiksi Blue1:n Avrossa, Air Berlinin Airbusista puhumattakaan. Itse mahdun kyllä koneeseen, kuin koneeseen, kunhan pääsee vain lentämään...  :P

 

Air Berlinin Airbusseissa on mielestäni (190 cm pituutta) varsin mukavasti tilaa. Mutta saman firman 737:illa lentäessä ahtaus on kyllä melkoinen. Mitoista en osaa sanoa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ainakin verrattuna Finnairiin ja sen tilaviin koneisiin, kuten Emppuun.

 

En nyt sanoisi sitäkään tilavaksi. Ainakaan minun mittaiselleni se sentti tai pari ei paljoa vaikuta. Yhtä kurtussa ne koivet on joka koneessa. Blue1:n Avrossa se tasku siinä istuimen takana on mielestäni kylläkin sen verran alempana, että jalat tulevat sen yläpuolelle, toisin kuin Finskin Empussa, jossa taskun reunan vahvike osuu kivuliaasti juuri polvien kohdalle. :thmbdn:

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helsingistä tuli lennettyä Madeiralle 2001.  Koneena Air2000 tai Airtours B-757.  Oli kyllä aikamoinen sillipurkki, vaikka olin silloin vasta ehkä 150cm pitkä.  pitemmät tai leveämmät kaverit sai kyllä tunkea itsensä kenkälusikalla penkkiin.  :thmbdn: Edessämme istunut tyyppi sai vielä jonkun kohtauksen juotuaan Litran mitä lie energiajuomaa ???

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään