Klaus Wesa

Vastaa HETI, MALMI kutsuu SINUA! ANNA PALAUTEESI SELVITYKSESTÄ!

42 viestiä aiheessa

Ehdottaisin myös, että kommentoineet vähän kertoisivat täällä muutakin, kuin että ovat kommentoineet.

 

Minusta taas tuntuu, että Liikenneministeriössä tiedetään tasan tarkkaan tämänkin foorumin olemassaolo. Ja seurataan, mitä täällä kirjoitellaan.

Eli parempi jos emme neuvo tai määrää toisiamme liikaa, mitä kenenkin pitäisi kirjoittaa.

 

Masinoitua palautetta viranomaiset eivät halua.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Malmin lakkauttaminen on sen verran syvään juurtunut ajatus tietyissä päättäjä/viranhaltijapiireissä, että asialle tarvitaan mahdollisimman julkinen, arvovaltainen ja laaja käsittely. Niinpä ei mielestäni ole syytä ujostella, jos on käytettävissään kunnon vaikutuskanavia. Ei ujostele se toinenkaan osapuoli.

 

Pelkkä palavasieluinen puolustuspuhe ei kuitenkin Malmia pelasta. On löydettävä ja uskottavasti perusteltava tarpeeksi houkuttelevia vaihtoehtoja - mieluiten jopa niin, että vastapuoli voisi kokea ne omiksi ideoikseen ja aloitteikseen ;) Täten kynnys mielipiteen muuttamiseen on matalin.

 

Kun tuossa aiemmin esitin - myös ajatusten jatkokehittelyä silmälläpitäen - mitä näkökohtia tällä kertaa olen selvityksen laatijoille jättänyt, en toki tarkoittanut, että samoja mietelmiä spammataan sokeasti Finavian suuntaan. Erkki Mikola hyvin perustellusti varoitti masinoinnin vaaroista. Kommenteilla tulee olla aitoa kantavuutta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pelkkä palavasieluinen puolustuspuhe ei kuitenkin Malmia pelasta. ...

Erkki Mikola hyvin perustellusti varoitti masinoinnin vaaroista. Kommenteilla tulee olla aitoa kantavuutta.

 

En missään mielessä tarkoittanut, etteikö Malmin säilyttämistä saisi perustella palavasieluisesti ja tunteella.

Malmin säilyttäminen on sekä järjen että tunteen asia.

Ja mitä nuorempia ovat palautteen antajat, sitä luonnollisempaa luulisi olevan, että palaute saa olla tunnepitoista. Eihän kaikki ja varsinkaan lapset ja nuoret voi olla ilmailualan asiantuntijoita. (En ole minäkään, ja puolustan Malmin säilyttämistä suurelta osalta siksi, että se on helsinkiläislapsille ja nuorisolle niin tärkeä paikka.)

 

Masinoinnin välttämisellä tarkoitin sitä, että jokainen palautteen antaja kertoo omin sanoin, miksi juuri hän haluaa Malmin kentän säilyvän. Tai miksi näkee sen kaikkein järkevimmäksi vaihtoehdoksi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

...niin, nyt lienee hyvä minunkin vielä lisätä, että aidot sydämestä lähtevät tunteenilmaukset Malmin puolesta ovat ilman muuta arvokkaita. Nehän ovat sitä oman kodin puolustamisen henkeä. Tarkoitinkin, että tunteen lisäksi on rakennettava jämäköitä asiaperustuksia hanketta kantamaan ja esitettävä nämä faktat myös vastapuolen silmissä vakuuttavasti. MLY:n sivuilla mm. näitä piisaa  :thmbup:

 

Missä muualla Suomessa, jollei pääkaupunkiseudulla, tulee olla erilliset lentokentät toisaalta raskaaseen matkustajaliikenteeseen ja toisaalta monipuolisiin kevyempiin ilmailutarkoituksiin? Nämä kentät ovat jo olemassa ja ne toimivat vilkkaasti - pienempi niistä jopa ulkopuolisesta kuristusotteesta huolimatta. Se on historiansa aikana vahvasti juurtunut paikkaansa ja kaupunkilaisten sydämiin. Helsinkiläiset tuntuvat ymmärtävän, että juuri Malmi on heidän ainoa oma kenttänsä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eipä juuri nyt Malmi kutsu, joten en palautettakaan anna. Nähdäkseni on parempi olla laittamatta mielipidettä muiden suulla, kun omaakaan ei ole. Luotan asiantuntijoiden analyysiin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eilen järjestettiin aiheesta keskustelutilaisuus paikallisten asukkaiden kesken Tapanilassa. Osallistujia ei kovin paljon ollut, mutta pohja lausunnolle saatiin. Todettiin myös, ettei mikään esitetyistä vaihtoehdoista vaikuta käytännössä alueeseen - kiitotien kääntäminen tod.näk. vähentäisi alueen lentotoimintaa entisestään. Tapanila sijaitsee 1 km päässä "Malmin" lentoasemasta.

 

Edellistä lausuntoa yleiskaavaan voi lueskella osoitteessa http://www.tapanila.fi/malmi/

 

t. TImo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä kehityshakuiseen kysymykseen saa vastata, että liika "kehitys" on vain pahasta

 

Okei, laitoin sinne viestiä että vastustan kaikkea.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noihin Emaileihin mita ma lahettelin on alkanut tulla vastauksia. AOPA suunnittelee juttua yhdysvalloissa ja asia on esilla myos muutaman muun "ISON" ja maailmanlaajuisesti levitettavan lehden toimituksissa. Kerron kuulumisia ja julkaisen noita vastauksia kunhan saan niita enemman kasaan.

 

Janne

 

Hyvä Janne  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvä Janne!

 

Kuosmasen Tuomaksella on kanssa hienoja kuvia Malmilta, myös ilmasta. Kannattaa kysäistä.

 

 

Niin, pari palautetta on tullut lähetettyä, ja pari laitan vielä. Veikkaan että monta lyhyttä toimii paremmin kuin yksi liian pitkä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

PALAUTE LÄHTI TOTTAKAI. KIVA NÄHDÄ ETTÄ ASIA NOSTAA "TALVISODAN HENKEÄ". VOISI JOPA SANOA ETTÄ:" VIRKAMIES ON VIRKAMIES VAIKKA VOISSA PAISTAIS".  :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ajatuksia Malmin toiminnan laajentamiseksi:

 

Joku mainitsi etta ilmailumuseo voitaisiin siirtaa Malmille, ei mikaan hullumpi idea. Huomattavasti helpompi paikka tulla kaymaan etenkin julkisilla kuin nykyinen paikka, ellei nyt sitten kavele terminaalilta.

 

Aviapolis tai miksika sita sitten kutusuttaisiin. Elikka keskitettaisiin ilmailun alalla toimivia yrityksia kentan yhteyteen.

 

Malmi, Helsinki City Airport. Eli melkein kaikki business/ VIP lennot voitaisiin keskittaa Malmille, Le Bourgetin, Bromman ja muutaman muun kaupungin tavoin. Tama palvelisi seka EFHK'n etta Malmin ja matkustajien etuja.

 

Oisko muita ideoita?

 

Janne

 

Jeespoks ja kun museota mietin Malmille siirrettäväksi, tarkoitin mieluiten lentävää museota. Sinne voisi koota sellaisen kaluston, joka pystyy käyttämään nykyisiä kiitoteitä. Staattista näytettävää liikenisi varmasti jäämään vanhallekin paikalle. Juurihan tuossa Connie-threadissa valiteltiin tilanahtautta. Kiinnostavia ideoita Malmin kentän hyödyntämisestä on sinkoillut kiitettävästi Aviapoliksesta Malmin ilmailulukion perustamiseen :)

 

Näitä toisiaan täydentäviä kenttäpareja löytyy tosiaan monesta kaupungista, mutta prosessin soisi jatkuvan - muuallakin: Berliinin keskittäessä ehkä tulevaisuudessa Schönefeldiin, Tempelhofista voisi tulla se historiallinen city-kenttä... das ist aber eine andere Sache

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tapanila-Seura sai kuin saikin aikaiseksi lausunnon. Palautteessa korostettiin kentän kehittämisen tärkeyttä Koillis-Helsingille ja tehtiin konkreettisia ehdotuksiin asian edistämiseksi.

 

Lausunnossa seura ehdottaa mm. seuraavia asioita:

 

- Tapanila-Seura vaatii, että Malmin lentokentän toiminnan kehittäminen nykyisen kaltaisen toiminnan

pohjalta selvitetään tavoitteena säilyttää kenttä nykyisellä paikallaan.

- Valtion tulee avata keskustelu lentokentän maapohjan lunastamiseksi kaupungilta, jolloin

lentokentän jatkuvuus voidaan taata 2034 jälkeenkin.

- Malmin lentokentän kehittäminen nykyisen kaltaisen toiminnan pohjalta on suunniteltava

yhteistyössä paikallisten asukkaiden ja toimijoiden kanssa.

 

Koko lausunto on luettavissa sivulta

 

http://www.tapanila.fi/malmi/

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään tosiaan on viimeinen päivä jättää palautetta aiheesta, joten muistakaahan kirjoitella, jos jotain on sydämen päällä. Ohjeet ovat tämän ketjun ensimmäisessä viestissä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään