Juhani Hämäläinen

Maksulliset lisäpalvelut yleistyvät lentomatkoilla

2 viestiä aiheessa

 

Lennoille ennen matkaa tilattavat lisäpalvelut yleistyvät Suomessa kovaa vauhtia.Lentoyhtiöiden mukaan

palvelut tuovat lisää euroja tilanteessa, jossa hintakilpailu on muuten kiristynyt ja lentojen hinnat painuneet.

 

Suosittuihin lomakohteisiin lennettävillä lömalennoille voi tilata erillismaksusta esimerkiksi ikkuna- tai käytävä-

paikan, tavallista enemmän jalkatilaa tai normaalia juhlavamman aterian. Lentoyhtiöiden mukaan suosituinta

on ollut ikkuna- ja käytäväpaikkojen(suprise) tai varauloskäyntien kohdalla sijaitsevien paikkojen ostaminen.

 

Palvelujen hinnat vaihtelevat lentojen pituuden mukaan. Esimerkiksi varauloskäynnin kohdalla oleva paikka

maksaa n. 10-40€ lennon pituudesta riippuen.

 

Suomessa lisäpalvelujen tarjoamisen aloitti alkuvuodesta FINNAIR ja AIR FINLAND tuli mukaan pari viikkoa sitten.

FINNMATKOJEN oman lentoyhtiön koneisiin lisäpalvelut tulivat runsaat kaksi vuotta sitten. -KAUPPALEHTI-

 

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pientä matkanjärjestäjän toimintaa harjoittavana minua on huvittanut näiden maksullisten palvelujen osalta Blue1 tapa toimia.

 

Kun matkustajalla on mukanaan esim golf-bägy, niin sille on varattava tila maksullisesta puhelinpalvelusta. Sen jälkeen on seuraavana päivänä soitettava samaan maksulliseen numeroon saadakseen tietää, että bägylle löytyy tilaa. Ihan upeeta, koska hinta on olevinaan mm monia tilauslentoja huokeampi.

 

Huvittavin asia on tässä se, että kun soitta ko numeroon niin siellä sanotaan, että jos haluatte palvelua SUOMEKSI, niin painakaa numeroa 1! Vastauksena tuleekin sitten viron- tai muun ulkomaankielen sävyttämä kysymys : " mjiten voin aujuttaa ? "

Koska kysymyksessä on maksullinen palvelu en ole koskaan viitsinyt saituuttani kysyä minkälainen on se suomenkielen osaaminen.

 

Kokematta on vielä se, että jos jotain menee pieleen niin voinko vedota tähän huonoon suomenkielen osaamiseen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään