Guest arzzi

Rovaniemen lentokentällä lento-onnettomuusvaara

31 viestiä aiheessa

Rovaniemen lentokentällä oli illalla lento-onnettomuusvaara.

Laskeutumassa ollut matkustajakone ilmoitti kello kuuden jälkeen lennonjohdolle, että koneessa on vikaa. Koneesta kerrottiin, etteivät sen jarrusiivekkeet toimi.

Jarrusiivekkeet hiljentävät lentokoneen vauhtia laskeutumisen aikana. Niiden toimimattomuuden vuoksi koneen laskeutuminen oli vaarassa mennä ylipitkäksi tai sen laskeutumistelineet olivat vaarassa pettää.

Lapin pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Ari Saarenpää kertoo, että paikalle hälytettiin useita pelastusyksiköitä Rovaniemen lähiseudulta. Kaikkiaan kentällä oli kymmenkunta pelastusajoneuvoa odottamassa koneen alastuloa.

Matkustajakone pystyi kuitenkin laskeutumaan kentälle turvallisesti.

Koneen kyydissä oli 28 matkustajaa ja viisi miehistön jäsentä.

Kaleva

http://www.kaleva.fi/plus/juttu689931_page0.htm

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja miksiköhän FC on roihin operoinut?

Kerrottu uutisessa: Kone oli matkalla Helsingistä Kemiin, mutta se joutui laskeutumaan Rovaniemelle ongelmien vuoksi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kerrottu uutisessa: Kone oli matkalla Helsingistä Kemiin, mutta se joutui laskeutumaan Rovaniemelle ongelmien vuoksi.

Pitäis vaan ottaa se silmä käteen.... :-[

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, onhan Rovaniemellä tuolla kiitoradalla enemmän mittaa, kuin Kemissä.

Kuuden jälkeen siis? Olin pihalla tupakilla ja ihmettelin, että mikäs se nyt tähän aikaan tulee. Veikkasin ekaksi IV:n Learia (sumua, pilvet alhaalla)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli kone on siinä tapauksessa ollut mitä todennäköisemmin 145:nen Emppu?

Joo, siis kuulohavainto on. Vaakanäkyvyys kaupungilla n 1000 metriä, pystynäkyvyydestä ei tietoakaan. Hyvä kun Jätkänkynttilä sillan huipun valot näkyi.

"Jarrusiiveke"  ??? Siis spoileri(ko)?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kentällä näkyvyys on ollut iltakuuden jälkeen viiden kilometrin luokkaa:

EFRO 291620Z 17010KT 5000 -RA FEW002 SCT004 BKN007 BKN012 06/06 Q1001 2129//95=

EFRO 291550Z 17010KT 8000 -RA FEW002 SCT004 BKN007 BKN013 06/06 Q1001 2129//95=

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, onhan Rovaniemellä tuolla kiitoradalla enemmän mittaa, kuin Kemissä.

Voihan se sekin olla yksi syy ROI:hin menemiseen, mutta varmaan suurempi syy on parempi pelastusvalmius. Luulisin ainakin...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voihan se sekin olla yksi syy ROI:hin menemiseen, mutta varmaan suurempi syy on parempi pelastusvalmius. Luulisin ainakin...

En tiedä, mutta eikös Kemin sellutehtailla ole omat palokunnat?? Ja Tornion terästehtaalla... :-\ Eli, kyllä luulisi kapasiteettia olevan sielläkin. Tietty voi olla, että Rovaniemen pelastuslaitos on turistilentojen takia harjoitellut enemmän noita tilanteita varten. Ja Lennosto tietty myös.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Spoilerit, eli ilmajarrut on ne jotka laskun jälkeen läpsähtää siiven päällä auki ylöspäin. Joskus ne tosin vielä ilmassa ollessa hieman heiluvat, mutta ne laitetaan 'täysille' yleensä vasta maakosketuksen jälkeen.

Flapsit, eli laipat taas menee siivessä alaspäin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mites se nyt FC:lle tapahtuupi näytä tilanteita. Mikäs päivä se nyt olikaan viimeviikolla kun oli tulossa kemiin erj145 muttei saanut laippoja alas joten suuntas takas hesaan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näemmä juttua päivitetty erään foorumilaisen ottamalla kuvalla ;)

Kuvatekstissä kerrotaan uhkaavasta vaaratilanteesta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Spoilerit, eli ilmajarrut on ne jotka laskun jälkeen läpsähtää siiven päällä auki ylöspäin. Joskus ne tosin vielä ilmassa ollessa hieman heiluvat, mutta ne laitetaan 'täysille' yleensä vasta maakosketuksen jälkeen.

Flapsit, eli laipat taas menee siivessä alaspäin.

Siis, "spoileri", joka on siivessä voi olla tyypiltään speedbrake eli ilmajarru tai flight/rollspoiler eli ohjausspoileri, joka tukee siivekkeen toimintaa ilmassa tai sitten groundspoiler, joka toimii vasta maassa tuhoten siiven nostovoimaa. Näitä eri variaatioita on lukuisia ja samat spoilerit voivat tehdä eri toimintoja tilanteesta riippuen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä nuo käsitteet on mulla ihan hyvin hallussa.. ;) Huvitti vaan tuo toimittajan käyttämä ilmaisu...

Lentomatkoillani tykkään istua siiven tasalla tai vähän siivestä taaksepäin, siitä näkee hyvin noiden tietsikka-FBW-härpäkkeiden toimintaa :) On ne "speedbraket" aktiivisina lähes koko ajan pinnoilta alas tultaessa.

Eli olisko ollut laipoissa (flaps) se vika?

Se tästä vielä puuttuu, että FC luopuu imagosyistä E145 laivastostaan ja hankkii tilalle vähän käytettyjä Dasheja SAS:lta. ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaleva kertoo: "Jarrusiivekkeet hiljentävät lentokoneen vauhtia laskeutumisen aikana. Niiden toimimattomuuden vuoksi koneen laskeutuminen oli vaarassa mennä ylipitkäksi tai sen laskeutumistelineet olivat vaarassa pettää."

Siis mitä?  :P

Onkos "laskeutumisteline" se juttu, johon kone laskeutuu kuivumaan ja lepäämään lennettyään ilkeän sadepilven läpi? :laugh:

Voi tuota journalismia... ::)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaleva kertoo: "Jarrusiivekkeet hiljentävät lentokoneen vauhtia laskeutumisen aikana. Niiden toimimattomuuden vuoksi koneen laskeutuminen oli vaarassa mennä ylipitkäksi tai sen laskeutumistelineet olivat vaarassa pettää."

Eikös jos tullaan kovaa niin telineille on suurempi rasitus?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Varmaan sitäkin ja myöskin jarrutuksessa sitten kentän pinnalla kova vauhti aiheuttanee jarrujen kuumentumista. Eli pitkä baana niin voi rauhassa pumppailla jarruilla :D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaleva kertoo: "Jarrusiivekkeet hiljentävät lentokoneen vauhtia laskeutumisen aikana. Niiden toimimattomuuden vuoksi koneen laskeutuminen oli vaarassa mennä ylipitkäksi tai sen laskeutumistelineet olivat vaarassa pettää."

Siis mitä?  :P

Iteki katoin tota laskeutumistelineet kohtaa  ;D. En saanu siihen mitää järkevää syytä, että miksi arvon kirjoittaja on saanut päähänsä että telineet hajoavat heti kun jotain muutakin hajoaa (kenties lännen suunnalta  :P).

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään