Aki Salmela

Euroopan Unioni rekisteröimään lentomatkustajien tietoja??

7 viestiä aiheessa

Tälläinen aihe löytyi HS:n sivuilta. Mitä mieltä olette? Annan kyllä kannatukseni ajatukselle  :thmbup: Olenkin ihmetellyt kun tulee Suomeen alueen ulkopuolelta, niin Rajavartiolaitoksen kaverit katsovat vain passit eivätkä sen kummempaa  ??? Ei nyt tietenkään tänne samanlaista paperisotaa kuin USA:an mennessä, mutta tiedot ja sormenjäljet muistiin EU:n alueen ulkopuolella asuvilta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minua ei häiritsisi moinen asia lainkaan, mutta luulenpa, että 99,9 prossaa kaikkien tiedoista tulisi kerättyä turhaan.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niinpä, ihan tavallisillakin ihmisillä (siis meillä jotka eivät mitään epämääräisiä tee yms.) on useampia sähköpostiosoitteita, niin miksei rikollisillakin. Ja mitä tulee tuohon tietojen säilytysaikaan, ihmiset voivat muutella sähköpostiosoitteitaan ja puhelinnimeroitaan ynnä muita. Eli vaikka olisikin vahvat syyt jotakuta tutkia, että noista tiedoista välttämättä ole mitään hyötyä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tälläinen aihe löytyi HS:n sivuilta. Mitä mieltä olette? Annan kyllä kannatukseni ajatukselle  :thmbup: Olenkin ihmetellyt kun tulee Suomeen alueen ulkopuolelta, niin Rajavartiolaitoksen kaverit katsovat vain passit eivätkä sen kummempaa  ??? Ei nyt tietenkään tänne samanlaista paperisotaa kuin USA:an mennessä, mutta tiedot ja sormenjäljet muistiin EU:n alueen ulkopuolella asuvilta.

 

Siis, tämä lakihan tarkoittaa ainakin ilta-sanomien mukaan ihan kaikki lentoja, EU:n sisäisiä myös..(esim. suomesta ruotsiin). Eikä ainoastaan EU:n ulkorajoja.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siis, tämä lakihan tarkoittaa ainakin ilta-sanomien mukaan ihan kaikki lentoja, EU:n sisäisiä myös..(esim. suomesta ruotsiin). Eikä ainoastaan EU:n ulkorajoja.

 

Saman konsernin lehden eli Hesarin artikkelissa tosin sanotaan suoraan: "Tietoja ei tallennettaisi EU:n sisäisillä lennoilla, vaan vain niistä, jotka ylittävät EU:n ulkorajat."

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään