Kirjoitettu Tammikuu 19, 2008 Jokohan jäänpoistoja kyseisellä keskitetyllä alueella on aloitettu? Putkillahan niitä vielä ainakin enimmäkseen näkyy tehtävän. Käsittääkseni ensi vuoden aikana olisi tarkoitus aloittaa noita jäänpoistoja tuolla kyseisellä alueella. Ilmeisesti jollakin aikavälillä siellä alettaisiin tekemään kaikki jäänpoisto, mutta alkuunsa taidetaan sinne siirtyä asteittain. Yksi syy tuohon keskitettyyn jäänpoisto alueeseen on varmasti ympäristö tekijät, saadaan kerättyä se glykoli paremmin talteen ja ympäristö kiittää. Aikarajat ennen lentoon lähtemistä riippuu kelistä / lämpötilasta ja käytetyistä nesteistä. Jos tehdään pelkästään yksivaihe jäänpoisto, niin huurretta poistaessa taidettiin puhua jostakin 45min suoja-ajasta. Ja jos lunta tupruttaa, niin puhutaan enään muutamien minuuttien suoja-ajoista. Eli esim. lumisateella on liki välttämätöntä tehdä kaksivaihe käsittely, sillon jos pelkkää huurretta poistetaan niin taisi suoja-aika olla yli 10 tuntia, ja lumisateenkin sattuessa puhutaan kymmenistä minuuteista. Tuo suoja-aika alkaa kun yksivaihe pesussa alotetaan ruiskiminen ja kaksivaihe pesussa kun sitä toista nestettä (tyyppi 2 tai 4) aloitetaan ruiskimaan. Ja tuosta aloituksesta sen koneen pitäis ehtiä ilmaan, ennen suoja-ajan umpeutumista. Käytännössä lumisateella jos pestäisiin pelkästään yksivaihe pesu, niin suoja-aika olisi helposti ummessa ennenkuin koko kone olisi edes pesty. Ja eipä sekään ole ihmeellistä, että suoja-aika menee umpeen kun kone odottaa lähtölupia. Silloin ko. käsittelyt on tehtävä uudestaan... Noihin suoja-aikoihin löytyy jokaiselta nestevalmistajalta omat taulukkonsa, ne lämpötilan ja kelin mukaan menee. Lisäksi on joitakin muita tekijöitä mitkä pitää myöskin huomioita, kylmät siivet, kova tuuli... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 19, 2008 Ei aloitettu. Finavia tiedottim että siirtyy hamaan tulevaisuuteen. 04.01.2008 Helsinki-Vantaan keskitetyn jäänpoistoalueen käyttöönotto viivästyy Helsinki-Vantaan lentoaseman keskitetyn jäänpoistoalueen käyttöönotto siirtyy rakennustöiden viivästymisen vuoksi. Alue avataan myöhemmin keväällä, ja täydellä teholla se otetaan käyttöön ensi syksynä. Uuden keskitetyn jääpoistoalueen oli tarkoitus olla tänä talvena koekäytössä. Alue ja keräilyjärjestelmä ovat käytännössä valmiit, mutta rakennusmateriaalien huonon saatavuuden vuoksi toiminnassa tarvittavien rakennusten rakennustyöt ovat viivästyneet. Lentokoneiden jäänesto- ja poistokäsittelyt tehdään Helsinki-Vantaan lentoasemalla ainoastaan sallituilla alueilla. Uudelle alueelle on tarkoitus jatkossa keskittää noin puolet tehtävistä käsittelyistä. – Jäänestoaineiden keräily tehdään nytkin täydessä mitassa, mutta uusi keskitetty alue tuo siihen lisää tehokkuutta, lentoasemaliiketoiminnan johtaja Reijo Tasanen kertoo. Lentokoneiden deicingista vastaavat lentoyhtiöt. Käytännössä deicing-käsittelyjä tekevät maahuolintayhtiöt. Finavia tarjoaa lentoyhtiöille tarvittavan infrastruktuurin sekä hoitaa jäänestoaineiden keräilyn ja jatkokäsittelyn. http://www.finavia.fi/finavia_tiedote?id=70611 Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 20, 2008 Oslon Gardermoenin kentällä olen kokenut jäänpoistoja keskitetyllä alueellaan. Oli nopeaa ja näppärää! Onkohan tämänlaisia keskitettyjä jäänpoistoalueita millä kentillä? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 20, 2008 JFK:llä MD-11 ajettiin portilta ruiskutusalueelle josta jatkettiin matkaa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 20, 2008 Juuri tuosta ympäristösyystä tuo de-icing alue käsittääkseni alunperin tehtiinkin. Taitaa yksi suurimmista ympäristösyistä EFHK:lla olla Päijännetunneli, joka käsittääkseni kulkee jostain kentän alueen alapuolelta. Eli jos aamusumppi maistuu glykolilta, niin... Juha. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 20, 2008 Ainakin Halifax:issa on kyseinen systeemi että kone ajetaan tietylle alueelle. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 20, 2008 Kun ei ole helsingistä tullut lähdettyä heavylla miltei pariin vuosikymmeneen, niin onko tuolla nykyisin käytössä järjestelmää jossa matkustajille jaettaisiin etukäteen erivärisiä lappuja istumapaikan mukaan, esim. takana istuville punaiset, keskellä oleville vihreät tms.? Ja boardattaessa porukka kutsutaan koneeseen värin mukaan jolloin turha jonottaminen koneen käytävällä vähenisi olennaisesti. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 20, 2008 Taitaa yksi suurimmista ympäristösyistä EFHK:lla olla Päijännetunneli, joka käsittääkseni kulkee jostain kentän alueen alapuolelta. Eli jos aamusumppi maistuu glykolilta, niin... Juha. Ainakin EFHK:lla hanasta tuleva vesi, ja kahvi joka siitä on valutettu, on omasta mielestä melkoinen makuelämys Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 20, 2008 Kutsutaan nykyään ihan riviryhmittäin, esim "riveiltä 30-42 olkaa hyvät..." tjsp. Ok, tätä haettiin. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Tammikuu 20, 2008 Köpiksessä on oma pesualueensa. Heikki Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla