Olli Vainio

Kuvia Oulun lentoasemalta

2 377 viestiä aiheessa

Hei Joonas!

Mukavia värikuvia, ihan aitoja vieläpä. Joku muu olisi jo pilannut ne kuvankäsittelyohjelmilla. Koneet olisivat päivänvalon valkoisia, taivaat sinisiä, valonheittimien valot punaisia, kuukin olisi ilmestynyt taivaalle jne.

Kuvankäsittelyohjelmat ovat vain apuväline siinä ketjussa, missä ykkösistä ja nollista tehdään nautittava kuva. Jo kamerasta tuleva raakakuva pitää olla laadukas. Ei epäterävästä, suttuisesta, väärinvalotetusta ja muista virheistä kärsivästä kuvasta saada hyvää minkäänlaisella ohjelmalla. Muutenhan laadukkaita kameroita ja optiikoita ei tarvittaisi ollenkaan. Eli mitä parempi on lähtökuva, sitä parempi on kuvankäsittelyn jälkeinen lopputulos.

Kehottaisinkin, että kiinnittäisit enemmän huomiota kuvien laadun parantamiseen, kuin jonkun "ulkopuolisen" avun tulemiseen. Siihen pääset vain kuvaamalla, kuvaamalla ja kuvaamalla. Myös kameran ominaisuuksiin kannattaa perehtyä kunnolla.

Picassakin on ihan hyvä perusohjelma kuvan käsittelyssä ja riittää näille palstoille mainiosti, kunhan et käytä niitä "automaatteja". Rajaa kuva, säädä histokrammi, käytä muita säätöjä harkiten ja kokeillen, muuta kuvan koko tänne sopivaksi ja paljon muutahan ei tarvitse tehdä.

Tää on mun mielipide.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä vielä pari myöhäisillan kuvaa Picassan jälkeen.

 

eepee

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä vielä pari myöhäisillan kuvaa Picassan jälkeen.

 

eepee

 

 

 

 

Tais tulla väärät kuvat tai mennä väärän ketjuun? :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei ole Oulusta. Olivat vain esimerkkejä että kuvaamista ei kannata lopettaa Joonaksen mainitsimien syiden takia, eikä Picassa mikään niin huono ole kuin kirjoitellaan.

 

eepee

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei Joonas!

Mukavia värikuvia, ihan aitoja vieläpä.

Kiitän!  :)

Kehottaisinkin, että kiinnittäisit enemmän huomiota kuvien laadun parantamiseen, kuin jonkun "ulkopuolisen" avun tulemiseen. Siihen pääset vain kuvaamalla, kuvaamalla ja kuvaamalla. Myös kameran ominaisuuksiin kannattaa perehtyä kunnolla.

Tämän muutaman viikon aikana mitä olen ilman LR3:ää ollut, tämä kamerasta tulevan kuvan laatu on noussut suurempaan rooliin, mikä lienee vain hyvä juttu. Juurikin sitä varten tuolla kentällä on tullut käytyä nyt melko useana iltana, harjoitusmielessä jotta tämä olematon taito kehittyisi.  :) Kameran ominaisuudet lienee perustasolla hallussa, mutta taikoja en osaa tehdä, valitettavasti. Nuo suht-hämärät olosuhteet on aika vaativia tuolle aloittelijan tason järkkärille, kun ei valovoima ja kennon kohinansietävyys riitä.

Picassakin on ihan hyvä perusohjelma kuvan käsittelyssä ja riittää näille palstoille mainiosti, kunhan et käytä niitä "automaatteja". Rajaa kuva, säädä histokrammi, käytä muita säätöjä harkiten ja kokeillen, muuta kuvan koko tänne sopivaksi ja paljon muutahan ei tarvitse tehdä.

Automaateilla nämä on vedetty  :-[ En löydä/hoksaa kuinka käsitellä Picasassa ilman automaatteja? Siis kontrastit, yms?

Ei ole Oulusta. Olivat vain esimerkkejä että kuvaamista ei kannata lopettaa Joonaksen mainitsimien syiden takia

Minähän en ainakaan koneiden kuvausta lopeta ennenkuin aika jättää!  :) On sen verran kivaa ja tarpeeksi haastavaa.

Kiitän vielä vinkeistä!  :thmbup:

Joonas

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oulu 1997 (kuvasta kuvat)

 

LOISTAVAA!!!

 

T: Perttu ( joka oli vuoden ko. näytöksessä töissä, eikä vieläkään ole Oulusta pois päässyt.......)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Laajiskuvat tässä paikassa taitavat olla kokolailla historiaa. Uusi aita näyttää oikaisevan siten, että lähelle rullaustietä ei enää pääse. Varmaan myös suoraan edestä otettujen lähikuvien ottaminen tulee haastavammaksi kun ei ole enää kohtisuoraa aitaa, joutuu tikkaiden kanssa soveltamaan ja millejäkin tarvii enemmän...  :-\

28.5.2009_EFOU_OH-LQC11.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Laajiskuvat tässä paikassa taitavat olla kokolailla historiaa.

Harmi tosiaan tuon paikan menetys  :(

Tässä olisi muutamat tältä päivältä:

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

E: Vaihdetaan norski vähän paremaan kuvaan

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Illalta kuvia.

Cropattu niin että kipeää tekee, pannausryritys  :P

[ attachment removed / expired ]

 

Ja sitten päivän "päätähdestä" muutamat  :)

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

E ja ps: Kentän eteläpuolelta on parturoitu puskia pois, ei haittaa kuvaajia enää  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Wiljamin keskimmäisessä on omaan silmään jotain erittäin hienoa!

 

-tukez-

 

Komppaan vaikka huomaa, että pakkausmössöä on(wingletissä(tai ainakin siltä näyttää :-\ ))

 

:thmbup:

 

Kukaan ei varmaan tiedä mitä teki/tekee tuolla?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Harvemmin ne vaan tulla tupsahtaa kenenkään tietämättä.

 

Vaan ihmettelin, että onko jokin divertti tai jotain ;D

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yksi ilta, yksi paikka, kolme konetta. Noh. Laitetaan sit täytettä niin ei kuvakulmaähky pääse yllättämään niin pahasti.

 

26.9.2011_EFOU_OH-LVG30.jpg

 

25.9.2011_EFOU_S5-AAR01.jpg

 

26.9.2011_EFOU_OH-BLJ34.jpg

 

25.9.2011_EFOU_OY-VKD08.jpg

 

26.9.2011_EFOU_LN-DYI14.jpg

 

11.9.2011_EFOU_LN-DYH05.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

KF226 SE-MDI/H

 

 

 

Kaunis taivas ja kone, mutta toi puoli kuvaa täyttävä ruman värinen maa vähän häirittee.. mutta aika mukava muuten (:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Illan teemana pannaaminen:

 

Finski tulee

[ attachment removed / expired ]

 

Norski tulee

[ attachment removed / expired ]

 

Finski menee

[ attachment removed / expired ]

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla