Guest Hannuuotila

Intti, sivari vai totaali


328 viestiä aiheessa

Yhtäläisyysmerkkien vetäminen armeijan käymisen ja isänmaallisuuden välille on kanssa kummallista. Ei siihen mitään isänmaallista tarvitse sisältyä, että valitsee pakon edessä kolmesta vaihtoehdosta pienimmän riesan. Ja toisaalta, siviilipalvelus on aina jotain yhteiskunnalle hyödyllistä työtä. Miksi se olisi vähemmän isänmaallista kuin asepalvelus? Totaalikieltäytyjäkään ei ole kategorisesti sen enemmän tai vähemmän isänmaallinen kuin muut. Hän on vain eri mieltä ihmisoikeuskysymyksistä kuin asepalveluksen kannattaja.

 

Ideologinen isänmaallisuus on enemmänkin kultti tai uskomus kuin järkiperäinen näkemys. Kyllä täällä kaikki hanttiin panee, jos tappamaan tullaan. Mutta sillä välin isänmaallista on maksaa veronsa tunnollisesti ja ostaa mieluummin suomalaisia tuotteita suomalaiselta kauppiaalta kuin amerikkalaisen jättiyrityksen tuotteita saksalaisesta verkkokaupasta. Sen Venäjänkin kanssa kannattaa pyrkiä mahdollisimman lämpimiin väleihin ja mahdollisimman laajapohjaiseen, molempia hyödyttävään yhteistyöhön. Se on meille paljon tärkeämpi turva kuin muutama torrakko ojossa jurottava pahansisuinen pierupussi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu, tunnen toki useampiakin sivareita. Useimmat ihan hyviä tyyppejä. Mutta en SILTI kunnioita enkä ymmärrä heidän lintsaamistansa armeijan suhteen - ja olen sen myös heille sanonut, jos/kun asiasta on tullut puhetta.

 

Mielenkiintoista kuinka joku pystyy määrittelemään lintsaamisen noin päin persettä. Ihan sama jos minä alkaisin soittaa poskea puolen vuoden intin käyneille ja syyttämään lintsaamisesta. Tein valtiolle täysiä päiviä - ilmaiseksi - vuoden ajan ja sitten tullaan kertomaan että olen lintsari :thmbdn: No, sitä elää ja oppii.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En osaa, eikä minun ole mitenkään tarviskaan perustella mielipidettäni. Tuo on vain minun mielipiteeni sivareista, eikä se perustu mihinkään ennakkoluuloihin tms. Oma arvomaailmani on oma arvomaailmani, eikä sivareiden kunnioitus siihen kuulu. Piste. Kunnioitan isoisiämme, joiden työn tuloksena emme puhu nyt pakkovenäjää täällä. Jos silloin iso osa olisi ollut sivareita, saattaisi tilanne olla nyt täysin erilainen. Venäjä on aina ollut ja tulee aina olemaan uhka Suomelle - sanotaan mitä sanotaan julkisessa sanahelinässä. Kulissien takana kuitenkin tuo realiteetti on hyväksytty.

 

:thmbup:

 

En voi henk. koht. ymmärtää miten joku voi kieltäytyä asepalveluksesta. Itse ainakin kunnioitan isoisiemme uhrauksia sen verran, etten voisi katsoa itseäni peilistä jos olisin palveluksesta kieltäytynyt. Siviilipalvelus menettele, mutta mielestäni sinnekkään ei pitäisi päästää liian heppoisin perustein. Totaalikieltäytyminen on mielestäni todella alhaista enkä voi arvostaa sellaisia jotka tuon valinnan tekevät. Armeijassa ei ole kysymys mistään "miesten koulusta", vaikka se saattaakin kasvattaa ihmistä, vaan siellä opetellaan sotilaan perustietoja ja -taitoja. Se ei todellakaan ole terveelle nuorelle miehelle ylitsepääsemättömän vaikeaa, aina riittää kun tekee parhaansa ja intissä vieläpä kerrotaan aina mitä pitää tehdä ja miten. Ja mitä tuohon v***tukseen tulee niin se on vain ja ainoastaan asenteesta kiinni, ja jos asenne on sellainen, voi varautua muihinkin vaikeuksiin elämässä. Ilman huumoria ei pärjää ei intissä eikä elämässä muutenkaan.

 

Itsekkään en ole mikään asehullu, mutta tykkäsin kyllä armeijasta kokemuksena ja muutenkin. Palvelin itse 12kk. (nyt odotelen kertauskutsua). Kaikille teille jotka olette vasta tulossa intti-ikään, voin armeijaa ilomielin suositella, asenne vaan kohilleen ja sekaan. Tsemppiä myös teille jotka olette armeijaan menossa  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minäkin aseistakieltäytyjänä kunnioitan isoisiämme. Oletko tullut ajatelleeksi, että jos tuolloin kaikki olisivat olleet sivareita, olisi moni hyvä mies vielä hengissä?

 

/Hannu

Jos kaikki olisivat tuolloinen olleet sivareita, niin olisivat ehkä vielä hengissä, mutta mekin olisimme nyt samassa tilanteessa kuin Baltian maatkin. Joku kommari voisi siitäkin nauttia, mutta mielestäni näin on parempi, vaikka suvun miehiä tuolloin muutama kaatuikin...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos kaikki olisivat tuolloinen olleet sivareita, niin olisivat ehkä vielä hengissä, mutta mekin olisimme nyt samassa tilanteessa kuin Baltian maatkin. Joku kommari voisi siitäkin nauttia, mutta mielestäni näin on parempi, vaikka suvun miehiä tuolloin muutama kaatuikin...

Et tainnut ihan ymmärtää pointtiani. Tarkoitin sitä, että jos kaikki olisivat olleet sivareita vuonna -39, ei tänne olisi ollut kukaan hyökkäämässäkään.

 

/Hannu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Et tainnut ihan ymmärtää pointtiani. Tarkoitin sitä, että jos kaikki olisivat olleet sivareita vuonna -39, ei tänne olisi ollut kukaan hyökkäämässäkään.

 

/Hannu

1938 Münchenissa Stalin ja Hitler jakoivat Euroopan, ja siitähän kaikki sitten lähti... Neuvostoliittollaiset olisi vaan ajaneet tankeilla Hesaan ja sitten oltaisiin "liitytty" Neuvostoliittoon. Nyt äijät pisti hanttiin, ja säästyttiin miehitykseltä ainoana Neuvostoliittoa vastaan taistelleena maana.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Et tainnut ihan ymmärtää pointtiani. Tarkoitin sitä, että jos kaikki olisivat olleet sivareita vuonna -39, ei tänne olisi ollut kukaan hyökkäämässäkään.

 

Öh, voisitko tuota ajatuksen kulkua vähän selventää?  ???

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Öh, voisitko tuota ajatuksen kulkua vähän selventää?  ???

Kuka tänne olisi hyökännyt, jos kaikki olisivat olleet aseistakieltäytyjiä?  ???

 

/Hannu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuka tänne olisi hyökännyt, jos kaikki olisivat olleet aseistakieltäytyjiä?  ???

 

/Hannu

 

Ei nyt mene oikein minunkaan kaaliini tuo logiikka ?? :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Venäläiset sivaritko tänne olisivat hyökänneet, en ymmärrä teidän logiikkaanne...

 

/Hannu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos kaikki olisivat tuolloinen olleet sivareita, niin olisivat ehkä vielä hengissä, mutta mekin olisimme nyt samassa tilanteessa kuin Baltian maatkin. Joku kommari voisi siitäkin nauttia, mutta mielestäni näin on parempi, vaikka suvun miehiä tuolloin muutama kaatuikin...

 

Yksikään kommari ei taaatusti nauttinut diktatuurista. Neuvostoliiton keskusjohto nautti diktatuurista, mutta siellä ei ollut ainoatakaan kommaria. Kommunistien tavoite oli alkuun työväen valta. Bolsevikkihallinto oli siitä yhtä kaukana kuin sitä edeltänyt keisarinvalta. Sittemmin kommunismin tavoitteet ovat muuttuneet realistisemmiksi, ja nykyään ei missään liene kommunisteja, jotka haluavat tehdä vallankumouksen. He vaikuttavat parlamentaarisessa demokratiassa. Nykyisistä nimelliseti kommunistisista maista Kuuba ja Pohjois-Korea ovat diktatuureja ja Kiina on äärimmäisen kapitalistinen keskusjohtoinen valtio. Tämä nyt vaan taas oikaisuna.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Venäläiset sivaritko tänne olisivat hyökänneet, en ymmärrä teidän logiikkaanne...

 

HEHEHE, no nyt ymmärsin. Tosin siihen aikaan venäläinen sivari olisi ollut yhtä, kuin kuollut sivari :P

 

Jei, peace and flowers for everybody! :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hannu tarkoittanee sitä, että jos kukaan ei olisi aseeseen tarttunut vuonna -39, niin ei olisi tullut toista maailmansotaa jne.

 

Asiaa sivuuttaen, minusta nämä ajatukset jostain suuresta maailmanrauhasta on lähinnä huvittavia. Ihminen on sotinut aina ja tulee aina sotimaan, niin kauan kuin meitä on tällä pallolla enemmän kuin kaksi henkilöä. Se  on vaan fakta jota kaikki eivät vaan suostu hyväksymään.

 

Eihän se sotimisesta hyväksyttävämpää tee, mutta pasifismiaatteen sijasta pitäsi keskittyä kehittämään aseita ja sotimistapoja siihen suuntaan, että siviilejä kuolisi vähemmän. Ja myös meidän "sivistysvaltioiden" tulisi pitää huolta siihen, että ainakaan me emme tappamiseen osallistu. Sehän olisi kyllä jo aika paljon se.....

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Asiaa sivuuttaen, minusta nämä ajatukset jostain suuresta maailmanrauhasta on lähinnä huvittavia. Ihminen on sotinut aina ja tulee aina sotimaan, niin kauan kuin meitä on tällä pallolla enemmän kuin kaksi henkilöä. Se  on vaan fakta jota kaikki eivät vaan suostu hyväksymään.

 

Juurikin näin ! Se, että kuvittelee sotien ja konfliktien ihan lähitulevaisuudessa loppuvan, menee kyllä pahasti idealismin puolelle, ja on kaukana realiteetista.

 

Arttu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Asiaa sivuuttaen, minusta nämä ajatukset jostain suuresta maailmanrauhasta on lähinnä huvittavia.

 

Olen samaa mieltä. Toisaalta minusta on naurettavaa kuvitella, että sotiminen kannattaisi tai että sen avulla voitaisiin saavuttaa jotain pysyvää hyvää. Mitä pitemmällä aikajaksolla asiaa pohtii (100, 1000, 10 000, 100 000 vuotta jne.), sitä älyttömämmältä sapelien heiluttelu tuntuu.

 

Jos tulisi sota Venäjän kanssa, niin minun pitäisi yrittää tappaa venäläisiä, vaikka minua ei lainkaan moinen huvittaisi, ja venäläisten pitäisi yrittää tappaa suomalaisia, vaikka heillä ei siihen halua olisikaan. Sotilaat olisivat pelkkiä pelinappuloita järjettömyydessä, josta aiheutuisi hitosti kärsimystä ja jota kukaan ei oikeastaan haluaisi. Niin suomalaiset kuin venäläisetkin perheenisät olisivat paljon mieluummin lapsiensa kanssa kotona kuin toteuttaisivat järjettömyyden mahtikäskyä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sotia ja väkivaltaa on tasan niin kauan, kun on ihmisiä, jotka suostuvat tarttumaan aseisiin. Tämän vuoksi en ymmärrä aseistakieltäytyjiin suunnattua kritiikkiä.

 

/Hannu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onhan se nyt maailman varma asia, että näistä asioista on vääntöä tasan niin kauan, kunnes on yhtenäinen malli kaikille. Joko ihan kaikki armeijaan tai sitten sivariksi (palkka-armeija). Ihan samalla tavalla ne sivarin valinneet mouhuavat ja tuovat omaa kantaansa esille, kuin intin valinneetkin. Sivareita vaan kun on armotta vähemmän, voi se tuntua siltä, että jää väittelyssä alakynteen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tiedätkö kaima mitä... Minusta kun tuntuu, että sinä nyt tuolla omalla lietsomisellasi heität vain lisää bensaa liekkeihin. Mutta ehkä se onkin tarkoitus?

 

Pienen miettimisen jälkeen - oikeassa olet. Poistin (provosoivan) viestini, turha tässä on enempää höyrytä. Ja asiat kai ne tappelee, ei ihmiset ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Palvelin itse 23kk varusmiehenä ja pakko sanoa, että oli ainakin minulle hyvä valinta. Intti kannattaa nähdä mahdollisuutena kehittää itseään.

En minä vieläkään sotia osaa, vaikka se kai armeijan pohjimmainen tarkoitus onkin, vaan opin jotain paljon arvokkaampaa. Opin johtamista, sosiaalisia taitoja, itsekuria, hermojen hallintaa, tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa jne... lista on loputon...ai niin, myös lentämään.

 

Jokaisen kutsuntaikään tulevan kannattaa pohtia mikä vaihtoehdoista palvelee itseä eniten. Jos armeija ei kiinnosta ja koet, että sillä ei ole sinulle mitään annettavaa, ÄLÄ MENE! Se on molemmin puolin parempi ratkaisu. Monelle armeija on kuitenkin henkisen kasvun paikka, joka oikeasti on hyödyllinen.

 

"En halua oppia sotimaan ja tappamaan", on monen armeijasta kieltäytyvän iskulause. Ei se ole mikään perustelu? Suomen puolustusvoimien(huom, nimi viittaa vain itsensä puolustamiseen) koulutus on jotain aivan muuta kuin, jonkun Kongolaisen sissileirin, jossa oikeasti opetellaan tappamaan keinoja kaihtamatta. Se, että osaa ampua radalla tauluun ei vielä tee kenestäkään tappajaa. Suomalainen koulutus muistuttaa enemmän sisäoppilaitosta kuin mitään muuta. Se on risteytys opiskelua/asuntolaelämää/työtä/harjoituksia, monelle ihan tavallista elämää.

 

Armeijalla on tarjolla lukematon määrä muitakin koulutusvaihtoehtoja kuin se perus Vekaran Jääkäri. Voit toimia esim toimittajana, valokuvaajana, web-suunnittelijana, ohjelmoijana, tutkijana, erikoisupseerina esim. lakiasioissa, varusmieslääkärinä jne... Kannattaa ottaa itse asioista selvää, koska kukaan ei sinua em. tehtäviin tule pakottamaan. Oman kokemukseni perusteella, suurin syy miksi armeija koetaan negatiivisenä, on tietämättömyys.

 

On älytöntä, että ns. kovat jätkät jeesustelee jonkun valintaa mennä esim. siviilipalvelukseen. Perusteena, velka, se mitä isoisämme tekivät viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla. Eikö juuri heidän ansionsa ole se, että meillä on vapaus valita armeija, sivari tai totaali. Meidän yhteiskuntamme perustuu tasa-arvolle ja vapaudelle valita, kunnioitetaan sitä oikealla tavalla. Uskon vakaasti, että jokainen joka siviilipalveluksen valitsee on aivan yhtä hyödyllinen yhteiskunnallemme, kuin se armeijan käynyt kaveri.

 

Varusmieheksi kirjanen:

http://www.mil.fi/perustietoa/julkaisut/varusmies_07_su.pdf

Avointa mieltä ja rentoa asennetta, Sivu 6

 

ANI :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sotia ja väkivaltaa on tasan niin kauan, kun on ihmisiä, jotka suostuvat tarttumaan aseisiin. Tämän vuoksi en ymmärrä aseistakieltäytyjiin suunnattua kritiikkiä.

 

/Hannu

 

Mutta tuossa on juuri se älyvapaa kukkais-idealismi. Kautta ihmisen historian on aina ollut yksilöitä, jotka ovat tarttuneet aseisiin saadakseen itselleen enemmän pähkinöitä, maa-alueita, naisia, valtaa, rahaa, what ever. En mitenkään voi kuvitella, että yhtäkkiä kaikki ihmiset tulisivat toisiin aatoksiin, ja heittäisivät aseet nurkkaan. Kiihtyvä ilmastonmuutos ja elinkelpoisen tilan pieneneminen yhdistettynä väestönkasvuun vaan ruokkii väkivaltaista käyttäytymistä. Maapallon ruoka-, vesi-, ja energiavarat ovat hyvin rajalliset. Nälkäkuoleman partaalla jopa aseistakieltäytyjä on valmis tappamaan naapurinsa ruokaa saadakseen. Maslow'n tarvehierarkia on melko havainnollinen ja järkeenkäypä tässä suhteessa.

 

Arttu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta mitä tällä on tekemistä pakollisen varusmiespalveluksen kanssa?

 

Antilta tosi fiksu viesti. Näihinkin asioihin voi tosiaan suhtautua järkiperäisesti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta mitä tällä on tekemistä pakollisen varusmiespalveluksen kanssa?

 

Piti editoida edellistä kirjoitustani, ja lisäillä, mutta menee se vastauksena tähänkin.

 

Se, että nykyään tulee mieleen kieltäytyä varusmiespalvelusta, puhuu sen puolesta, että meillä menee liian hyvin. Ruokaa ja elintilaa on - täällä Suomessa. Jos eläisimme vaikkapa 200 luvulla ajanlaskumme alun jälkeen pienessä kylässä, jota ympäröivät muuta, vihamieliset kylät, ei varmaan kenellekään tulisi mieleen kieltäytyä asekoulutuksesta oman selviämisensä uhalla. Tällä hetkellä meihin ei kohdistu juuri mitään konkreettista uhkaa, mutta tilanteet voivat muuttua. Kuten aiemmin totesin, en luota Venäjään. Tosin jokin uhkakuva saattaa tulla muualtakin.

 

Siinä mielessä olen samaa mieltä aiempien kirjoittajien kanssa, että myös naisille tulisi luoda jonkinlainen vastaava pakollinen palvelusaika. Ihan tasa-arvon nimissä. Pieni syrjähdys... Hassau, että naiset ovat kovasti vaatimassa tasa-arvoa - joka heille kuuluukin - mutta vain silloin, kun heiltä ei vaadita mitään ylimääräistä... ::)

 

Noh, editoidaan tätä sitten...

 

JOS yleinen asevelvollisuus poistetaan Suomesta, niin hyvä homma. Silloin kenenkään ei tarvitse enää laistaa velvollisuuksistaan. Mutta niin kauan, kun meillä on tuo velvollisuus, katson, että se koskee kaikkia (miehiä).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Puskajussin hommat ny joitaa periaatteessa kuka vaan, paitsi siinäkin tulee se, että mikäli ei tiedosta yhtään miten ollaan -30 asteen pakkasessa, niin alkaa ruumiita tulemaan. Tai näin minä käsittäisin asian..

 

Puskajussin hommat hoitaa se, jolle siihen on annettu koulutus. Puskajussilajejakin kun on yllättävän montaa sorttia...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään