Muisteloita ilmavoimista

[Jaakko Kuusisto 3]

Ollessamme Kauhavalla -59 harjoittelimme silloisella "salaisella"  kentänpuolustus aseella.

Ammuimme Rakettia, jota ohjattiin maassa maaten joysticilla. Rakettiin meni lähettämöstä kaapeli, siis ohjauskomennot meni lankaa pitkin rakettiin.

Laukaisin ja vieressä vinkui hurjasti pyörivä kaapelikela. Osuin jopa maalitauluun.

Kouluttajan kanssa tutkimme osumaa taulussa ja hän löysi ( nauraen ) taulun takaata sisiliskon hännänpätkän.

 

Harjoittelimme Utissa iv-tutkan käyttöä. Saimme maaliksi useita huimalla nopeudella meneviä lentokonemuodostelmia, matkalla itään. Arvioimme niiden nopeuksia, kunnes viimeisestä flipistä särähti ja koko sektori meni pimeäksi. Veli laittoi häirinnän päälle.

Meidän "korkeasti koulutettu", lupsakka, tutka-kersanttimme sai hepulin ja syytti meitä tutkan rikkomisesta

 

No, saatiinhan se tutkakin rikki. Kaverit pyörittivät tutkaa täydellä nopeudella  myrskytuulessa. Joku tukitanko mastossa nitkahti ja tutkan peili notkahti. Emme päässeet enää leikkimään sillä tutkalla.

 

Tällaista tuli vain joutessa mieleen. 

[Jussi Seppälä 1]

Tästä ketjusta soisi tulevan yhtä suosittu kuin loistavasta "Anekdootteja lennonjohdosta". Foorumilla takuulla riittää väkeä, jolla juttuja Ilmavoimista riittää.

 

Hieno idea ja hieno avaus Jaakko! 

[Juha Lampi 275]

Likinäköisyyteni ja allergiani tyrmäsivät minulta mahdollisuudet ohjaajakoulutukseen, mutta olin päättänyt päästä varusmiespalvelukseen Ilmavoimiin. Perusteiksi kerroin kaveripiirissä seuraavat seikat:

 

- Ilmavoimat on vain puolisotilaallinen järjestö, jonka henkilökunnassa oli runsaasti ko. alojen harrastajia ja naisia  !

- varusmiehet olivat juuri saaneet hienot siniset loma-asut.

- mutku Hemi-setänikin oli hävittäjä-ässä

 

IlmavVK:n koulutustoimiston pää ei aluksi ollut vakuuttunut sopivuudestani alalle, mutta kysyi puhelimessa vielä:

 

"Mites tuon rytmitajun kanssa on, soitatteko esim. jotain instrumenttia?"

"Mä steppaan."

"Me otamme teidät!"

 

Glenn Millerin henkeen...ja titarihan on ritari 

 

Tämä letkautukseni poiki peruskoulutuskaudella esiintymiskeikan upseerikerholle. Istu ja pala, paikalle tullessani bongasin narikasta kaksi valkoista karvahattua . Kun sitten yösydännä palailin tupaan, kuului naapuripunkasta unista jupinaa: "Mssä hllvtissä ssä oot ollu?" Mihin vastasin totuudenmukaisesti olleeni upseerikerhossa tanssimassa Ilmavoimain komentajan ja Sisä-Suomen sotilasläänin komentajan seurassa.

 

Wiästimiäskoulutuksessa oppi hyviä brassailubravuureja: oli mm. näyttävää soitella silloisilla numerolevypuhelimilla valitsemalla numero "tangentteja" rämpyttämällä.

 

Taisin olla äänekkään maineessa muutenkin, sillä valitsivat minut lukemaan seppelenauhatekstejä valatilaisuuteemme. Edeltävällä viikolla sairastuin tietysti raatelevaan angiinaan ja olin mykkä kuin kultakala. En kehdannut tilaani tunnustaa, joten itsepintaisesti sitten karjuin sanottavani kitarisat verillä ja vahva lääkitys päällä. Tämä onneksi tulkittiin juhlalliseksi liikutukseksi sankar'haudan partahalla.

 

Ensimmäinen ylennys on aina se ikimuistettavin. Olimme juuri tulleet metsäkeikalta ja housuni olivat märät kuin eivät koskaan sitten ensimmäisen ikävuoden. Lisäksi minulla oli ns. käymisen tarve, jotteivät housut olisi kärsineet enemmistä vauvamuistoista. Mutta eikun käytävälle neliriviin-'JÄRSTYY! Siinä sitten tulivat korpinjämät kaulukseen - ja vessaankin ehdin ajoissa...

 

Varusmiestoimikuntatouhujeni takia jäi kerran yksi radiotekniikan tentti väliin. Pääsin suulliseen kuulusteluun - siis todella "pääsin", sillä ko. ylivääpeli oli mukava luonne, jonka kasvoilta oli helppo lukea, oltiinko lähellä oikeaa vastausta. Niinpä syvämietteisesti luovin vastauksiani, kunnes hänen otsansa kirkastui kertomaan, että jäljillä oltiin 

 

Tuohon aikaan Ilmavoimilla ei ollut omaa RUKkia (paitsi lentoRUK) Niinpä myös Hamina ja harmaat tulivat tutuiksi siinä välillä. Kun sitten palasimme Tikkakosken sinisiin, saimme uutta tehokoulutusta, josta lupasimme olla lörpöttelemättä (kuin vasta netissä vuonna 2008) ) No, eihän meille junnuille tietenkään mitään huippusalaisuuksia kerrottu, mutta saimmepa sentään pitää tärkeää pärstälukemaa ja käyttää asiaa kotilomilla verukkeena sille, ettei viitsinyt kertoilla mummoille kuulumisiaan.

 

Juu, lisää ois vielä, mutta annetaan vuoro muillekin

 

. __ . __ .

[Antton Rintala 0]

"Mites tuon rytmitajun kanssa on, soitatteko esim. jotain instrumenttia?"

"Mä steppaan."

"Me otamme teidät!"

 

Hahaa, hauska juttu.

 

Näitä tarinoita soisi kyllä todellakin tulevan lisää.

[Juha Lampi 275]

Jups

 

Sotaväessä muuten sähkötetään vieläkin, on se senverran sietoisa viestintämuoto!

 

VliikRauksin alussa komppanian vääpeli sotmest Strömmer keräsi satapäisen tuoreen oppilaslauman auditorioon ja kertoi talon tavat (sekä näytti halon, joka kuulemma tulee hänen mukanaan tutustumiskäynnille, jos ei kaunis puhe muuten vetoa ). Samalla hän ilmoitti opettelevansa nyt mutta heti kaikkien nimet ulkoa. Joopa joo, sen kuin näkisi...

 

Nooo, hän aloitti kyselynsä eturivistä ja - eikö mitä - rivi riviltä todellakin opetteli kaikkien sukunimet ulkoa. Okeiokei, mahtava muistitemppu, mutta entäs kun päästään arkielämään eikä enää istuta yhdessä ja samassa rivissä auditorion valoissa?

 

Jokunen päivä tämän jälkeen lähdin toimittamaan jotain asiaa komppanian toimistoon. Ovi oli auki ja ryysiksen keskeltä Strömmer vilkaisi minuun:

"No, ja mitäs Lampi?"

 

Beat that!

[Jaakko Kuusisto 3]

Kaupunkilaispoikana ohjaajakurssilla sain alokasaikanani ohjastella kerran ihan muuta.

Mulle annettiin hevonen ja rattaat ,sekä komennettiin halonajoon.

Heppa meni, reitin tietäen, halkopinojen väliin kuormattavaksi.

Lastasin kärrit ja vein kuorman luutnantin asunnolle.

Lastasin toisen kuorman ja lähdin taas viemään, mutta t-risteyksessä se heppa päättikin mennä tallille, koska kello oli jo yli 1600. Sinne se meni ja hevosmiehet komensivat sen oikeille raiteille. Tyhjensin kuorman ja sitten mentiin........arvaattehan minne,,,,,,,, tallille tieteski.

 

Siinä oli ohjaajakurssilaisella ohjattava, jos lentsikat tottelisivat yhtä jääräpäisesti, olisi koko lentokalusto pitkin maisemaa. 

 

Ajatella jos kaverini olisivat nähneet mut, nahkaremmit kädessäni, olisivat sanoneet;" --ttu se millään ohjaajakurssilla ole, hevosmiehenä on Kauhavalla" 

[Juha Lampi 275]

Nooh, missä kaikki muut ovat? 

 

Loppupuolella palvelusta tuli suunnitelluksi ja harjoituksissa perustetuksi oikein lentotukikohtia. Kävin kerran vilkaisemassa, miten radiomiehet olivat saaneet asemansa kuntoon. (Tiedättehän, että puhelinmiehet juoksevat pitkin metsiä kela selässä hikoillen, mutta titari on teltassa sähkötysavaimen vieressä lokoileva ritari ) Monet titarit olivat väkeen tullessaan jo valmiita laivasähköttäjiä tai radioamatöörejä.

 

Niinhän sieltä teltasta löytyi nuokkuva ammattilaiskipinä, jolta toistaiseksi oli jäänyt piuhat kytkemättä. Otin hissuksiin sähkötysavaimen käteeni ja naputtelin kylmillä karvoilla tämän merkkiyhdistelmän:

 

... _ _ _ ...

 

Hyvin tunsi kipinä morsekoodin, sillä hän kimposi pystyyn Ruususen unestaan ja henkäisi järkyttyneenä:

 

"Älä ssssstana!"

 

 

Titarit oli myös helppo noukkia joukosta viheltelemällä joku törkeä ( esim. ... _ -alkuinen) merkkiyhdistelmä. Ne, jotka hörähtivät, olivat ymmärtäneet kupletin juonen.

 

Seuraavassa numerossa: "puheradioliikennettä ja lähes lentotoimintaa".

[Samuli Sorvakko 1]

Keinokuormaa

 

Eräänä synkkänä sateisena iltana istuimme viestivaunussa. Yhteyttä johonkuhun yrittäessämme astetta modernimpi HF-radiomme valitteli antennin korkeaa SWR:ää ja lopetimme yrittämisen. Radio palasi normaaliin kuuntelutilaansa. Noh, viestin pitää kulkea kelissä kuin kelissä joten eikun jotain vedenpitävää päälle ja pihalle ihmettelemään pitkälanka-antennia. "Joku risu varmaan nojaa lankaan," ajattelin, nappasin langan löyhästi nyrkkiinpuristettuun käteeni ja lähdin tallustamaan kohti antennin toista päätä. Joku nuoskaluminen oksa jossain siihen taisi nojaillakin.

 

Puolenvälin paikkeille taisin keritä kunnes piuhakättä poltti niin turkasesti. Päästin sitten käden irti johdosta, puhisin hetken itsekseni ja palasin vähin äänin viestivaunuun. Hitusen murisin kavereille kun olivat niin ajattelematta yrittäneet yhteydenmuodostusta uudestaan, vaikka tiesivät minun olevan narussa kiinni. Turhaan syytin, radion pirulainen sen automaattivastauksen teki. Eikä edes SWR:stä enää valitellut, vissiin olin tarpeeksi hyvä keinokuorma sitten.

 

Mitä tästä opimme? Ainakin muistin jatkossa katsoa suht tarkkaan radion tilan ennenkuin tein mitään hätiköityä RF-puolella. Opimme myös että tuommoisen kommelluksen synnyttämä vaaleampi raita säilyy kämmenessä yllättävän pitkään...

 

/Samuli

[Jyrki Vähätalo 1]

Ilmavoimat johti Puolustusvoimien ILMA 2002 harjoituksen ja olimme 2 viikkoa varsin tiiviisti Pirkkalassa suorittaen kuljetus- ym tehtäviä ympäri maata. Yhteyslentueen lentueenpäällikkömme johti ryhmäämme erinomaisesti ja ennen kaikkea pitäen huolta huumorista ja yhteishengestä, tehokkuuden ja turvallisuuden siitä kärsimättä.

Harjoitus vietiin läpi hienosti hyvän sään vallitessa ja Satakunnan Lennoston auditoriossa pidetyssä päätös- ja palautetilaisuudessa istuttiin hartaan hiljaa ja sotilaallisen ryhdikkäästi. Olin saanut päälliköltä tehtävän arvioida oman lentueemme toimintaa ja odotin omaa puheenvuoroani istuen täynnä olevan auditorion keskellä päällikön vieressä. Paikalla oli myös silloinen komentaja Pystynen ja koko lennoston johto.

 

Koko lennosto tunsi lentueenpäällikkömme huumorimiehenä, joka ei jäänyt sanattomaksi missään tilanteessa. Ajanhengen mukaisesti hän olikin ladannut soittoääneksi kommunikaattoriinsa silloisen Kummeli-sarjasta tutun "Hyvä Holkeri" - lausahduksen, joka osaltaan toi huumoria mukaan arjen toimintaan, koska asemansa puolesta hänen puhelimensa soi varsin usein.

 

Kuten sanottu, tunnelma oli kohteliaan sotilaallisen jämäkkä ja kaikki olivat hiiren hiljaa kuunnellen jokaisen ryhmän esitystä. Yhtäkkiä vierestäni kuului varsin kovalla äänellä: "HYVÄ HOLKERI, HYVÄ HOLKERI". Koko audiotorio RÄJÄHTI nauramaan ja kääntyi katsomaan lentueenpäällikköämme, joka yritti hiljentää puhelintaan ja oli samalla kohtalaisen punastunut.

 

Siihen katosi turha jännitys ja loppuosa tilaisuudesta vietiin läpi rennon yhteishengen vallitessa hymy jokaisen huulilla. Syynä tietenkin tuo äskeinen episodi, mutta myös erinomaisesti sujunut harjoitus, joka osoitti Ilmavoimien organisointikyvyn olevan tilanteen vaatimusten mukaisen.

 

[Guest tlajunen]

Lomasyy

 

Tuossa joku vuosi sitten sain kutsun kertauksiin, jossa minulle - ilmatorjuntamiehelle - selvisi, että olin saanut siirron ilmavoimiin. Ei siinä, sain päälleni hienon sinisen villapaidan.

 

Harjoitus kesti muutaman päivän, ja majoitus oli järjestetty tupiin. Minä ja muutama muu asuimme kuitenkin lähellä harjoituksenpitopaikkaa, joten haimme lomaa yöajaksi päästäksemme kotisänkyyn mukavasti nukkumaan. Päivän päätteeksi oli debriefing, jossa julkistettiin loma-anomusten päätökset: "kaikki loma-anomukset on hyväksytty, paitsi luutnantti Lajusen anomus." Harjoitustovereiden ilmeet olivat huvittuneita. Harjoituksen johtaja oli kuitenkin tuttu armeija-ajoilta, ja anomukseni muutettiin hetken päästä hyväksytyksi.

 

Olin kirjoittanut loma-anomukseen syyksi: "gonahdus".

[Guest vaiskiii]

Kävin IT-koulun vuonna 1952 ja IT kuului siihen aikaan ilmavoimiin - muistaakseni. Opetin IT-koulussa sähkötystä - cw on edelleen # 1 !

Jaakko ainakin osaa sanoa mitä psyko nykyisin maksaa. En saa lupakirjaa mutta jos siellä on Eero, hän voisi ottaa minut historiallisista ja dokumentaarisista syistä joukon jatkoksi.

Maaliskuussa tulee 60 v ekasta psykosta, sain siitä vuoden 1948 paperit sotilasarkistosta silloin 1998, kun Eero antoi ao koodit.

 

[Jaakko Kuusisto 3]

Eero ei ole enää Psykon päällikkönä. Hän on eläkkeellä.

 

Psykon hinta, uusijoille, pyörii siinä 500 - 600 Euroa.

 

Tosin ansiolentäjä voi käydä tarkastuksissaan ihan muuallakin, kunhan kaikki eri testit tulee suoritettua.

Varsinaisen Pykon rooli tulee enään korostumaan ohjaajavalinnoissa ilmavoimille, yms.

Jatkotarkastuksiin menevät myös vain isojen yhtiöiden ohjaajat, näin luulisin.

[Guest vaiskiii]

Kiitos Jaakko infosta - tiedä oliko hyviä uutisia mutta eihän nykymaailmassa enää mukavaa asiaa taida löytää muualtakaan.

Maaliskuussa 1998 kävin psykossa 50-vuotistarkastuksessa ja muistaakseni keuhkokuvan kanssa hinta oli 1100 markkaa (oli kai yskää).

Muistan vuoden 1948 psykosta kuinka ystävällinen lääk.ev. Y.T.Roschier oli ja naishoitajat nimittivät meitä kolmea aerolaista kakaraa "lentäjiksi".

Se kuuluisa "pyörivä tuoli" -sääntö päti jo silloin - kun 1948 pyöritettiin, seuraavalla kerralla ei enää pyöritetty - olikohan siinä tullut vahinkoja.

En tiedä kaipaako kukaan muu Piirosta, minusta Piironen oli psykon paras anti, kerroin tämän kerran myöhemmin Ahon Jussillekin...

Lopuksi:  - lentävälle porukalle ei kuulu huokailla - normaalien ihmisten tapaan - "voi niitä aikoja ... ja liirun laarun..."

[Heikki Pullinen 135]

Kevättalvella -60 oli aurinkoinen sunnuntaipäivä. Joku oli saanut vihiä että lähistöllä, paikassa jossa ei oltu ennen käyty, olisi päivätanssit. Hurautimme sinne taksilla.

Iltaruokailu läheni uhkaavasti. Niinpä soitimme kurssinjohtajalle kotiin.

Herra kapteeni, olimme hiihtelemässä ja löysimme vahingossa uuden tanssipaikan jossa on tanssit menossa, sopisiko mitenkään jättää iltaruokailu väliin.

No tämän kerran. Montakos teittii on?

 

Kurssilaisilla oli kaikilla ekaluokan hiihtomerkki.

 

Heikki

[Juha Lampi 275]

Tulipa eteen suuri ja vaativa viikon kestänyt harjoitus, jossa perustimme parit puheradioverkot ja harjoitimme siinä viestitoimintaa.

 

Tehtävän vaativuutta kuvastaa se, että radioasemat olivat tuvissamme ja toiminta perustui malliin: kaksi päivystää - loput levyttävät punkassa. Apukouluttajat ja henkilökunta vahtivat haukkana, että viestintäprotokollaa noudatettiin. Tästä kaikesta aivan luonnollisesti seurasi, että pitkästyneiden päivystysvuorolaisten oli sisäinen pakko vireystilansa säilyttämiseksi alkaa harjoittaa ns. "jäynää". Niinpä sitten kuulin, että joku naapuriverkon vesseli oli hiippaillut taajuudellemme ja alkoi sieltä jutella kaikenlaista tuubaa - suojaten tietenkin anonymiteettiaan käyttäen minun kutsuani "Mänty". Kyllästyneenä painoin tangenttia ja sotkin väliin:

 

"Mänty, täällä Mänty, taajuutenne on päin mäntyä!"

 

Tuskin ehdin laskea luurin takaisin pidikkeeseen, kun tupamme ovi lentää auki ja ko. veijari loikkaa sisään naama halki valtavasta irvistyksestä: "Älä hiiskatti - kessut kuulee vielä!" Juubet, se mitä vitsinikkari ei huomannut oli, että hänen vanavedessään todella purjehti ovelle apukouluttaja kasvoillaan tarmoa hikoileva Halkolentolaivue-ilme.

 

Ja sitten lennettiin 

[Jaakko Kuusisto 3]

Pimeässä kuultua;

 

Iso sotaherra : "Ettekö osaa tervehtiä"

 

Aloitteleva sotapoika: "herra luu... herra vää... emmä tässä pimeydessä mitään nää"

 

[Juha Lampi 275]

Tiesimme hyvin astuessamme ilmavoimain palvelukseen, että lentokoneita sillä keikalla ei liikaa pääse näkemään - mutta olivatpahan ainakin ne hienot siniset suntisasut

 

Kerran kuitenkin meinasi käydä flaksi.

 

Siihen aikaan kuljetuksia lennettiin vielä DC-3:lla ja jos extratilaa oli, kyytiin pääsi joskus varusmiehiäkin. Se olikin komeaa lomakuljetusta! Tietenkin mm. henkilökunta ja sotilaskotisisaret olivat jonossa kauuuukana ennen varusjuntteja, joten käytännön mahdollisuudet lentokyytiin lilluivat harmillisen lähellä nollaa.

 

Kuinka ollakaan, kerran sain kaverin kanssa kuulla, että pari sodesiskoa oli joutunut peruuttamaan lähtönsä ja ao. henkilöiltä saimme neuvon mennä tyrkylle heidän nimillään. Intoa hehkuen riensimme ohjeen mukaan kentälle ja siinä joutessamme seurasimme, kun kahta Fougaa valmisteltiin siirtolennolle Helsinkiin. Majuri ja kapteeni pulisivat jotain mekaanikkojen kanssa ennenkuin solahtivat etupenkeille ja lopulta hopealinnut vihelsivät taivaalle.

 

DO:n kippari tuli paikalle ja kuormaus pääsi alkamaan. Kohteliaina titariritareina annoin kamuni kanssa leidijoukon ja parin muun varusmiehen nousta ensin sisään. Sitten kone olikin täysi ja jäimme kahteen pekkaan tyrmistyneinä kentälle!

 

Ilmeisesti huhu vapaista paikoista oli kiirinyt hieman ennakoitua leveämmälle...

 

Laahautuessamme viivytellen kohti porttia, yksi rasvamikoista tuli päivittelemään osaaottavasti: "Jäittekös te nyt matkasta?" Myönsimme allapäin tämän älykkään päätelmän todeksi. Mies raapi niskaansa ja pahoitteli: " Voi voi, ja juuri kun majuri tuossa kyseli, että olisko Helsinkiin lähtijöitä, kun kaksi takapenkkiä ois ollut vapaana!"

 

 

!!Add insult to injury!!

 

Mainittakoon, että äidyimme liftaamaan Helsinkiin yhden vauhdikkaan kaupparatsun seurassa, mikä lohdutti ajankäytöllisesti, mutta...

 

...tähän päivään mennessä en ole tohtinut selvittää, olisiko meillä kahdella oikeasti ollut mahdollisuus päästä tuosta vain noin FM:n takapenkillä Helsinkiin. Ajatus muutamalla minuutilla missatusta fuukakyydistä on jotenkin niin ihanan kipeä 

[Juha Lampi 275]

Meillä oli koksuvaiheessa lentotukikohtaharjoitus Naarajärvellä. Silloin olimme jo (omasta mielestämme) "upseereita ja herrasmiehiä". Tämä ilmeni mm. siten, että keskiviikkoiltana aloimme kokea vakavaa iltalomakutinaa. Vaan minnekäs sieltä metsän keskeltä pääsisi?

 

Onneksi joukon toinen supliikkimies (minä olin se vähemmän röyhkeä) osasi ajoittaa anelunsa napakymppiin: kun menimme hattu kourassa leiriä päivystävän nuoren opistoupseerin puheille, kävi ilmi, että tämä oli jo aloittanut iltavapaan. Ainakin se pitelemätön hyväntuulisuus, mihin olennaisesti liittyi huolellinen keskittyminen jokaiseen...lausuttuun...sanaan...errtyissti puhui puolestaan. Toooottahan toki nyt herrojen kokelaiden piti päästä vähän vapaalle!

 

Omistajan elein sympaattinen kantapeikko kutsutti luokseen autonkuljettajan ja käskytti tämän viemään herrat kokelaat hotelli Savon Solmuun sekä samoin noutamaan meidät myöhäisenä illan hetkenä sanotusta paikasta. Olimme puulla päähän lyödyt!

 

Safööriksi määrätyn lentosotamiehen leukapielien kireys kavalsi, ettei hän kaikilta osin ollut yhtä innostunut annetusta keikasta kuin me kyytiläät. Hämillisenä koetimme olla karskin kiitollista poikaa, kuin olisimme olleet menossa vaaralliselle tunnustelukeikalle. Niinhän olimmekin, naisista ei koskaan tiedä, sanotaan

 

Hotellilla otimme kaikki kasvoillemme hätääntyneen köyhälistökanin katseen ja vinguimme itsellemme tilaussaunan alehintaan. Vastahöyrytettyinä siirryimme sitten ravintolan pitopöytien ja parkettien ääreen and the rest is history.  8)

 

Kunniallisesta historiaa, lisättäköön. 

 

Leirin loppupäivät katsoimme viisaaksi esiintyä huomaamattomina valiosotilaina. Kateellisistahan ei koskaan tiedä...

[Guest arttula]

Ollessani kokelaslääkärinä Satakunnan lennostossa olin sopinut, että pääsen lähtemään viikonloppuvapaille heti perjantai aamupäivällä, koska minun piti olla Helsingissä päivystämässä jo ennen kello kolmea iltapäivällä. Lääkintähuoltoupseeri oli kuitenkin mennyt sopimaan tietämättäni minulle hommia vielä reilusti klo 13 jälkeen, joten en mitenkään ehtisi Helsinkiin ajoissa autolla.

 

Tästä suivaantuneena murjotin koko aamupäivän - ilmeisen tehokkaasti - sillä huonoa omatuntoa poteva lääkintähuoltoupseeri oli soittanut kuljetuslentolaivueeseen, ja tilannut minulle Redigon valmiiksi odottamaan, jahka kiireiltäni kerkiän.

 

Hippulat vinkuen painelin platalle ja odottavaan Redigoon vain kuullakseni, että keli on Helsingissä sen verran huono, ettei kannata vielä lähteä yrittämään siihen suuntaan. Rauhassa siis kahville. Kelin oli kuitenkin määrä parantua ennusteen mukaan.

 

Tunnin odottelun jälkeen uudelleen platalle, ja matkaan. METARin mukaan keli oli siinä hilkulla, mutta kannatti silti yrittää. Ja pääsimmekin melkein perille saakka. Muutaman kymmentä mailia EFHK:sta pohjoiseen tuli eteen hyvin matala pilvirintama (siihen asti pelkkää CAVOKia). Ei päästy yli, ali eikä ympäri, vaikka koetettiin. Ei kun takaisin päin Pirkkalaan.

 

Loppujen lopuksi olin Helsingissä - omalla autolla - vasta klo 17 jälkeen nolona päästämässä edellisen päivystäjän kotiin. Muuta sainpahan Redigo -kyytiä ees taas Ja Redigokuski sai hieman tarvittavaa tiimaa.

 

Arttu

[Juha Klemettinen 28]

Lentonäytös

 

Kevättalvi 1997. Takana on kaksi viikkoa valtion kustantamaa talvilomaa Rovajärven ampua-alueella. Viimeisen päivän aamuna meille selviää, että komentopaikka on jäämässä viimeisten ammuntojen vaara-alueelle. Tämän seuraksena talvisessa metsässä kaikuu AJOON-huuto, ja reilun puolen tunnin kuluttua tavarat ja miehet on pakattua ajoneuvoihin. Viimeinen vastaanotettu sääsanoma näyttää pakkasta olevan karvan verran alle 30 miinusastetta.

 

Siirrymme jonkilaiselle leirialueelle, missä on parakkeja ja saunoja sekä iso kenttä. Ajoneuvot kentälle ja tulet pystyyn metsään. Junakuljetus lähtee Misistä vasta illalla, joten meillä on päivä aikaa istua tulilla, keittää sa-inti-kaakaota ja paistaa sa-int-grillimakkaraa.

 

Aika kuluu verkkaisesti kunnes yhtäkkiä alkaa kuulumaan selvää lentokoneen ääntä. Ääni voimistuu ja yksinäinen Draken hurauttaa leirialueen yli. Kone kääntyy takaisin ja suoritta toisen ylilennon. Draken lentää leirialueen yläpuolella useamman minuutin vääntäen mitä hienoimpia taitolentoliikkeitä. Toistasataa miestä kurkottaa kasvonsa kirpeässä pakkassäässä kohti lähes pilvetöntä taivas katsoen ihmeissään yllättävää lentonäytöstä.

 

Lopulta näytös on ohi, ja Draken häipyy näköpiirin ulkopuolelle.

Oli hienoin koskaan näkemäni Draken-soolo 

 

Juha (viesti-tykkimes II96)

[Jaakko Kuusisto 3]

Saiskohan ikinä selville, kuka tuon teki.

Olisi kiitoksen paikka

[Mikko J Köykkä 0]

Lentonäytös

 

Vähän samanlaisia muistoja minulla. Viime kesänä elettiin Lentoteknisen aukin vm 1/07 viimeisiä hetkiä, tukikohtaharjoituksessa. Ilmahälytys oli päällä ja tarkoitus oli maata poterossa litteänä naama isänmaassa kiinni. Eihän siitä suojautumisesta mitään tullut kun ilmahyökkäystä meidän asemiin tekevä Hawkki veti pään päällä uskomattoman hienoa temppua ja kerrankin sopivan lähellä. Kelloa en katsonut mutta show tuntui kestävän ainakin 10 minuuttia. Siinä oli paras Hawk- soolo mitä olen eläessäni nähnyt!

Jälkeen päin kuulin että sen koneen puikoissa oli yksi kokeneimmista Hawk-kuskeista mitä Suomesta löytyy. Kiitos hänelle, jos sattuu lukemaan tämän.

 

Muutenkin tukikohtaharjoituksessa ilmahälytykset tuppasivat välillä olemaan namia. Hornet-pari rynnäköi päälle, yms.

[Juha Lampi 275]

"Ruotsalaismallinen" rynnäköinti oli myös aika vetävän näköistä: lähestyminen maata nuollen, nyppäys ylemmäs ja kone selälleen, jotta näkee maalin eikä tarvitse inhottavasti työntää; siitä kevyt veto tulitussyöksyyn, pyöräytys oikein päin, ratataa ja veto karkuun -  vielä väistökaarrolla tietenkin. Jatkomuistelona tuli mieleen palveluksen jälkeinen tilanne, jossa Hawk "hiippaili" niskan taakse ikään kuin liitokoneena. Siitä lähtee aika hauska kihinä, kun tehot ovat poissa, mutta vauhtia on vielä päällä.

 

Sivuluisu pilaa tähtäyksen, mutta sitä voi tietenkin käyttää myös harkittuna ruiskumaalaustaktiikkana. Tätäkään en nähnyt palvelusaikana, mutta twistaava rynnäkkökone on aika lysti näky - kunhan sitä ei tarvitse katsella tositilanteessa edestä