Tuomo Seppälä

Pienkoneiden "tyyppikelpuutus"

52 viestiä aiheessa

Jo se nyt on kumma ettei mene perille sellainen selkeä viesti, että kun kirjoitellaan ykistyishenkilönä niin silloin ei edusteta mitään muuta kuin henkilökohtaista mielipidettä. Toki voi olla että Harri edustaa aina omia "salaperäisiä" intressiryhmiä ja siksi olettaa samaa kaikista muista kirjoittelijoista. Omat "intressiryhmäni" kyllä aina ilmoittavat milloin mielipide tulee sieltä. Minulla on oikeus olla asioista yksitysihenkilönä jopa eri mieltä kuin ollessani esimerkiksi liikkeellä työnantajani tai yhdistyksen asialla.

 

Tuollainen leimaaminen ikävä kyllä poistaa täältä monia arvokkaita mielipiteitä välillä. Ei voi enää kirjoittaa edes yksityishenkilönä kun sitten väitetään että se kuitenkin on organisaatio YY:n virallinen kanta.

Josko voisit Harri lopettaa tuollaisen sanojen laittamisen toisen oikeustoimihenkilön suuhun?

 

-M-

 

Näyttää aivan siltä, että ymmärsit sanomani väärin. Ei sinulta tai keneltäkään muulta ole viety oikeutta mielipiteenvapauteen tai oikeutta esiintyä yksityishenkilönä. Ja on totta, että ollessaan esim. työsuhteessa henkilön työtehtäviin voi kuulua sellaisen viestin, sanoman tai näkemyksen levittäminen tai välittäminen, joka ei edusta hänen omaa henkilökohtaista mielipidettään tai näkemystään. Ja on täysin oikein, laillista ja jopa sivistynyttä olla eri mieltä kuin esim. oma työnantaja tai aatteellinen ilmailuyhdistys jonka jäsenenä olet. Ja kuten kirjoitin: "Mikäli taas yhteisö (yhdistys, yritys...) päätyy päätöksentekoprosessinsa mukaisessa järjestyksessä muodostamaan jostakin asiasta kannan tai mielipiteen ja päättää ilmoittaa sen julkisesti esim. täällä flightforumilla huomannemme sen toivottavasti viestin sisällöstä vaikka viestin välittäisikin esim. yksityishenkilö Erkki."

 

Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että jokaisella meistä on jonkinlainen ympäristö ja sidokset siihen. Ne vaikuttavat usein toimintaamme ja mielipiteisiimme myönsimme sitä tai emme. Ja ilman, että asiaan liittyisi mitään erityisen salaperäistä. Tiettävästi jopa jotkut kepupoliitikot ovat ilmilölle alttiita. Erkki on SMLL:n puheenjohtaja jostakin syystä ja Peter istuu SIL ry:n hallituksessa ehkä jostakin muusta syystä. Ja sinä Matti olet käsittääkseni töissä Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:ssä, jonka toimintaa Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoitti vuonna 2010 lähes 250 000 eurolla. Ei siinä mitään väärää ole, mutta se on silti täysin totta.

 

Myös minulla on runsaasti vaikuttimia jotka muokkaavat mielipiteitäni. Osa mielipiteistäni lienee samoja kuin organisaatioilla tai yhteisöillä joiden toiminnassa olen mukana - osa taas ei ole.

 

Harri

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Myös minulla on runsaasti vaikuttimia jotka muokkaavat mielipiteitäni. Osa mielipiteistäni lienee samoja kuin organisaatioilla tai yhteisöillä joiden toiminnassa olen mukana - osa taas ei ole.

 

Minä luen Aku Ankkaa. Se on muokannut mielipiteitäni. Silti olen täysin vakuuttunut, että jos näkemykseni ja Disneyn näkemykset kohtaavat on se täysin sattuman sanelemaa.

 

Tämä nyt varmistuksena, ettei kenellekkään jää epäselväksi, että ketä edustan tai kenen näkemyksiä minun tekstien rivien välistä kannatta etsiä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään