Tommi Kaukonen

Suomen vanhin lentokerho

22 viestiä aiheessa

JIK:n sivuilta poimittua:

 

Joensuun Ilmailukerho ry on Suomen vanhin harrasteilmailuyhdistys. Yhdistys on perustettu Marraskuussa 1923 Pohjois-Karjalan Ilmapuolustusyhdistyksen nimellä. Sotien jälkeen nimeksi muutettiin nykyisin käytössä oleva nimi.

 

Suuriruhtinaskunnan aikaan taisi tuo harrasteilmailu olla aika vähissä vielä kaikkialla maailmassa.

 

-A-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Harmi, Adolf Aarno omisti Wikipedian mukaan  Suomen ensimmäisen lentokoneen, Sergei Nikolajeffilta vuonna 1911 ostetun Demoisellen. Eikä Suomessa suomalaisten toimesta todellakaan lennetty edes ilmapallolla ennen tuota, tai muuten puuhattu porukalla ilmailun parissa? Ei tämä muuten kiinnostaisi, mutta kun naapuri väittää, että Venäjän ensimmäinen kerho perustettiin Hatsinassa, Pietarin liepeillä 100 vuotta sitten. Se pitäisi olla ensimmäinen koko valtakunnassa, johon silloin kuului Suomi, Puola, Ukraina, Valkovenäjä, Latvia ja muitakin nykyisin merkittäviä maita.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

JIK:n sivuilta poimittua:

 

Joensuun Ilmailukerho ry on Suomen vanhin harrasteilmailuyhdistys. Yhdistys on perustettu Marraskuussa 1923 Pohjois-Karjalan Ilmapuolustusyhdistyksen nimellä. Sotien jälkeen nimeksi muutettiin nykyisin käytössä oleva nimi.

 

Suuriruhtinaskunnan aikaan taisi tuo harrasteilmailu olla aika vähissä vielä kaikkialla maailmassa.

 

-A-

 

Vanhin ilmailuyhdistys Suomessa on ollut 17.9.1909 perustettu Aeroklubben-niminen yhdistys, jonka toiminta kuitenkin hiipui jo seuraavana vuonna, ilmeisesti venäläisten viranomaisten painostuksesta. seuraavaksi vanhin on Helsingissä 30.11.1919 perustettuSuomen Ilmailuklubi, josta kehittyi sittemmin Suomen Ilmapuolustusliitto, joka muutti nimensä toisen maailmansodan jälkeen Suomen Ilmailuliitoksi. Ensimmäinen ilmapuolustusyhdistys Helsingin ulkopuolella päätettiin perustaa Kuopiossa 30.10.1923 pidetyssä kokouksessa. 11.11.1923, siis vajaat kaksi viikkoa myöhemmin päätettiin Joensuussa perustaa Pohjois-Karjalan Ilmapuolustusyhdistys, joka merkittiin yhdistysrekisteriin  näistä kahdesta ensimmäisenä 20.2.1924. (Lähteet SIL 75 vuotta 1919 - 1994 ja Joensuun Ilmailukerho 1923 - 1998)

 

OJ

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vanhin ilmailuyhdistys on Helsingissä 30.11.1919 perustettu Suomen Ilmailuklubi [...]

 

Tiedätkö mikä kerho se oli, missä ja milloin perustettu?

 

17.9.1909 perustettiin Helsingissä Aeroklubben (Aeroklubi). Polyteknillisessä opistossa (nyk. TKK) opiskellut Carl Eskil Sjöberg oli yksi perustajajäsenistä. Jäseniä haettiin lehti-ilmoituksin sekä Hufvudstadsbladetissa että Helsingin Sanomissa. Eräs jäsenistä, Sergei Nikolajeff, osti Demoiselle -yksitason Ranskasta ja myi sen vuonna 1911 Adolf Aarnolle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä kait ensimmäisenä voidaan pitää 1909 perustettua "Aerokluppen" yhdistystä jonka tarkoituksena olla ilmapurjehduksesta ja siihen liittyvistä asioista kiinnostuneiden henkilöiden yhteenliittymä. Klupin säännöt hyväksyttiin 11.10 ja tarkoituksena oli rakentaa esim. Voisin-konetta muistuttava kaksitaso ! harrastaa lennokkitoimintaa, tilata ulkomaisia ilmailulehtiä yms. Kerhon toiminta loppui lyhyeen eli vuoden 1910 alkupuolella Kuvernöörin mahtikäskyllä moinen "vallankumousvehkeilyjä harrastava" toiminta lopetettiin.

Asiasta enemmän = K.W. Janarmo "Varhaisilmailumme."

Markku

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tarkastelutavasta riippuen kaikki edellä mainitut lienevät osaltaan oikeassa. Mitä tulee ilmapuolustusyhdistysten perustamiseen, niistä useimmat suurilla paikkakunnilla sijainneet ovat jatkaneet nimenvaihdosten jälkeen näihin päiviin saakka paikallisina ilmailukerhoina. Ilmapuolustusliitto perustettiin hassusti vasta muutamien paikallisyhdistysten perustamisen jälkeen. Savolaiset ovat omineet kunnian ensimmäisen paikallisilmailuyhdistyksen perustamisesta, ja aatteellisesti se heille kuuluukin. Teknisesti ottaen Joensuun ilmapuolustusyhdistys on vanhin asianmukaisesti yhdistysrekisteriin vietynä. Savon Sanomissa Kuopion ilmapuolustusyhdistyksen perustavaa kokousta kutsutaan koolle vielä uudemman kerran vuonna 1925, joten siellä asia jäi vuonna 1923 vielä puolitiehen. Ilmapuolustusyhdistykset vaadittiin toisen maailmansodan jälkeen lakkautettaviksi sodan voittaneen osapuolen toimesta, mutta toiminta jatkui uusilla nimillä pian sodan jälkeen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ismon kertomasta asiasta on pakko kommentoida, kun Hannes Hahl syyttää kahden vuoden viiveestä epäsuorasti Ilmavoimien komentajatahoa (maininnat päivällisestä Somersalon kotona) sekä "nukahtaneita" ilmailuharrastajia kertoessaan Suomen ensimmäisen ilmapuolustusyhdistyksen perustamisesta ja sen alkuvaiheista kirjassa Suomen Ilmailu, Helle (toim.), 1936. Kovaa poliittista peliä on ainakin käyty kirjein ja lehtikirjoituksin pitkin matkaa.

 

Tarkat päivämäärät huomioon ottaen pidettiin aatteellinen perustamiskokous 30.10.1923 ja yhdistys vietiin virallisesti rekisteriin 6.12.1925. Olisipa kiva nähdä Uuden Suomen pääkirjoitus 20.8.1925, jossa Hahlin mielipide on noteerattu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Taidettiin hävitä tämä kisa, mutta ehkä tultiin maaliin hyvänä kakkosena. Nain naapuri valisti:

 

Suuriruhtinas Aleksand Mihailovits avasi vuonna 1908 ensimmäisen ilmailuklubin Hatsinassa, pellolla Hatsinan Baltian aseman eteläpuolella. Tarkoituksena oli sotilaspilottien koulutus.  No vuosi sinne tai tänne.

 

Kiitos tiedoista.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sinä siis hait ensimmäistä, etkä vanhinta toiminnassa olevaa? Sain sitten alunperin kysymyksestä väärän kuvan. Mutta Hatsina on lohdutukseksi sentään ikivanhalla suomalaisten ja inkeriläisten asuttamalla maaperällä  ;)

 

-A-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sinä siis hait ensimmäistä, etkä vanhinta toiminnassa olevaa?

 

No ei kisassä ollut sääntöjä alunperinkään, kuten ei aikaisemmissakaan kisoissa itänaapurin kanssa. Aikovat Hatsinassa juhlistaa 100-vuotismerkkipäivää, ja sanoivat paikkakunnalla olevan ensimmäinen lentokerhon Venäjällä, alusmaat mukaan lukien. Kävi ilmi, että Venäjälläkin on kerhoja perustettu jo aiemmin, mutta niitä ei kelpuutettu, koska eivät harrastaneet itse lentotoimintaa. Mm. Kievin polyteknikot perustivan piirin jo 1906, mutta sen tarkoituksena oli ilmailua koskevat tiedon levittäminen.  Pietarissa perustettiin myös Yleisvenäläinen Keisarillinen Ilmailuklub (ИВАК) 1908 ja se jatkoi eri nimillä ja paikoissa tähän päivään asti ja toimii nykyisin Lisij Nosin kentällä, Pietarin Kaupungin lentokerhon nimellä.  Lisij Nos on Viipurin tien varrella, suurin piirtein siinä kohti, jossa Kronstadtin kehätie liittyy Kannakseen, se on Rajajoen väärällä puolella, varmaan sillä on suomenkielinen nimikin, sotakenttämaamerkeissä se näkyy Gorskaja nimisenä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä ketjussa puhuttiin Hatsinasta, joka oli Venäjän vallan aikainen vanhin lentokerho. Siispä laitan kuvalinkit tähän.

 

Neuvostovallan alkuhämärästä

 

Valokuvat ajoittuvat vuosille 1915 - 1933.  Kuvakokoelma löytyi roskiksesta (!) ja päätyi antikvariaattiin, josta ne lopulta onnekkaasti myytiin. Kuvia on kaikkiaan 43 kappaletta.

 

http://fototeka.nnm.ru/na_zare_sovetskoiy_vlasti_1

 

http://fototeka.nnm.ru/na_zare_sovetskoiy_vlasti_chast_2

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja..Tällaista  NEUVOSTOVALLAN  nykyhämärää .... Hatsinan kenttä heinäkuussa.

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pietarilaisia kiinnostaisi tietää, kuinka moni suomalainen on ennen vallankumousta mahdollisesti aloittanut lento-uransa Venäjällä, nimenomaan  Hatsinassa tai Katsessa? (Каче). Onko tästä mitään tietoa?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vastausta ei kuulu, joten tutkin itse asiaa. Yleisesti saatavilla on kirja, Kimmo Lehtimäki: Punapäällikkö Verner Lehtimäki, Gummerus 2005. Siinä on mainintoja punaisten lentäjistä, tietysti Verner Lehtimäestä, joka oli pohjoisen rintaman komentaja, perääntyi Tampereelle, murtautui  Tampereen piirityksen läpi ja päätyi Venäjälle. Myöhemmin hän teki uran Puna-armeijassa, oli perustamassa sen ilmavoimia, teki ilmahyökkäyksen Kronstatdiin. Erittäin mielenkiintoinen kirja, kiitoksissa on mainittu muiden muassa ilmailuhistorioitsija Carl-Fredrik Geust.

 

Punapäällikkö Lehtimäen ura Puna-armeijassa päättyi vuonna 1938, Stalinin vainoissa.

 

Noissa Hatsinan kuvissa oli yksi, Kislovodsk 1928, josta  olen tunnistavinani Verneri Lehtimäen.

 

[ attachment removed / expired ]

 

Vernerin perhekuva wikipediassa:

 

[ attachment removed / expired ]

 

Edit: Ei taida tällä enää olla mitään tekemistä Suomen vanhimman lentokerhon kanssa...

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään tuli televisiosta uusintana  dokumentti Verneri Lehtimäestä. Dokumentin  kuvien perusteella näyttäisi siltä, että Kislovodskin henkilö on todellakin Verneri. Muttä mysteeriksi jää, miten hän on samaan aikaan USA:ssa ja Kislovodoskissa? Ellei sitten tehtävä, ilmailuteknologian tuonti USA:sta Karjalan tarpeisiin edellyttänyt piipahdusta Venäjällä? Tai sitten roskiksesta löytynyt kuva on väärin päivätty :(

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En ole henkilö/ kasvo asiantuntia, epäilen kuvissa olevan sama henkilön .. Saatan olla väärässä, kuvauspaikka ja ajanjakiohan vääristää tunnekuohujen vallassa olevan kasvoja :D

[ attachment removed / expired ]

 

Risto

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pietarilaisia kiinnostaisi tietää, kuinka moni suomalainen on ennen vallankumousta mahdollisesti aloittanut lento-uransa Venäjällä, nimenomaan  Hatsinassa tai Katsessa? (Каче). Onko tästä mitään tietoa?

 

Aarne Bremerin kirjassa Ilmavoimien osallistuminen Suomen vapaussotaan vuonna 1918 luetellaan ainakin muutama Venäjällä lento-oppinsa ja tulikasteensa saanut suomalaislentäjä, kuten V. Mikkola, V. Nykänen ja A. Pajunen.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En ole henkilö/ kasvo asiantuntia, epäilen kuvissa olevan sama henkilön .. Saatan olla väärässä, kuvauspaikka ja ajanjakiohan vääristää tunnekuohujen vallassa olevan kasvoja :D

[ attachment removed / expired ]

 

Risto

 

 

 

Väittäisin kuten Risto, kulmakarvat ja suu eivät sovi yhteen, tukanraja ja korvat taas sopisivat.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään