Itsenäisen Suomen ilmailutapahtumia tasan 90vuoden takaa

[Markku Kanninen 447]

Setälän senaatin jälkeen Pehr Evind Svinhufvudin senaatti nimitettiin virkaansa 27.11.1917. Svinhufvudin kokosi hallituksensa porvaripuolueista ja senaatin tärkein tehtävä oli itsenäisyyden toteuttaminen. Joulukuun alussa senaatti toi eduskunnalle tasavaltaista hallitusmuotoa koskevan suunnitelman ja itsenäisyysjulistuksen. Eduskunta äänesti asiasta ja 6.12.1917 Suomi julistautui itsenäiseksi. Erinäisten bolsevikkien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen lopulta vuoden viime hetkillä kansankomissaarien neuvosto hyväksyi Suomen  itsenäisyyden jonka jälkeen myös jotkut muutkin valtiot sen tunnustivat. Tammikuussa levottomuudet lisääntyivät ja alkoi vapaus/kansalais/luokkasota. Tammikuun lopulla Svinhufvudin senaatin kolme senaattoria matkusti Vaasaan turvaan "punaisesta Helsingistä" ja heihin liittyi vielä yksi senaattori. Oli muodostettu valkoisen Suomen hallitus eli Vaasan senaatti. Loput senaattorit piileskelivät Helsingissä.Meriväen luutnantti Väinö Werner Mikkola (s.1890) oli Venäjän maaliskuun vallankumoiuksen  aikana Hermannin venäläisen merilentoaseman päällikkö ja senkin jälkeen kunnes joulukuussa 1917 siirtyi Suomen hallituksen joukkoihin. Hermannin lentotukikohdassa hänellä oli helmikuun alussa 1918 vielä käytössään lentokone (Farman) ja Svinhufvudin ystävät sopivat hänen kanssaan Senaatin puheenjohtajan lennättämisestä kenraali Mannerheimin päämajaan Haapamäelle. Pakoyritykseen keksíttiin peitetarina: "Insinööri Carlsson" joka oli toiminut Nobelin polttoöljylaitoksessa Bakussa halusi päästä pienelle lentomatkalle palkkioksi autonrenkaasta jonka hän oli hankkinut bolsevikkien autoon rikkoutuneen tilalle. "Pieneen" pyyntöön suostuttiin ilomielin ja niin Mikkola sai käskyn "insinöörin" lennättämiseen. 5.2.1918 Kello kahden aikaan iltapäivällä Mikkola ja meriväenkapteeni Roos saapuivat venäläisotilaan kuljettamalla autolla hakemaan Svinhufvudia asunnolta. Tekosilmälaseilla ja viiksillä "naamioituna" hän istuutui Venäjän sotilaslipulla varustetun automobiilin takapenkille. Harhautusreittien kautta saavuttiin Hermannin hangaareille. Kone oli odottamassa jäällä mutta Mikkolalla meni n. puoli tuntia koneen lähtökuntoon saattamiseen. Svinhufvud ja Roos ahtautuivat tähystämöön ja hitaasti ja tasaisesti kone kiiti jääkenttää pitkin ja aivan huomaamatta se kohosi ilmaan ja lähti liitelemään yläspäin. Mikkoa kaartoi etelään Söörnääsiin ja "ohjelman mukaisesti" Kulosaareen päin. 400-500metrin korkeudessa kaarettiin Vanhaakaupunkia kohtii pohjoiseen. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen mutta Vanhankaupungin päällä Mikkola huusi Roosin korvaan, ettei moottori toiminut kunnolla vaan oli palattava takaisin. "Taitavasti kone kääntyi hangaaria kohti ja laskeutui leijuen yhä alemmaksi kunnes tultiin lähtöpaikkaan, jossa mallikelpoinen maahanlasku suoritettiin". Väkijoukon töllistellessä Mikkola laittoi koneen lepokuntoon ja puolen tunnin kuluttua palattiin samalla "virka-autolla" samaan piilopaikkaan.  Vasta maaliskuussa Svinhufvud senaattoritovereineen meni jäänmustaja Tarmolle "jäähän jääneitä laivoja tarkastamaan" tulevina insinööreinä. Tarmo irtautui Katajanokan laiturista laivassa lymyävät suojeluskuntalaiset valtasivat laivan. Vaasaan saavuttiin vasta kaksi viikkoa myöhemmin. Farmanin moottorihäiriön syyksi väitettiin "spriin puute koneen vesisäiliössä". Säiliössä oli pelkkä vettä koska venäläissotilaat olivat juoneet spriin parempiin suihin. Mikkola tuli ilmailuvoimien palvelukseen luutnanttina ja myöhemmin majurina. Hän kuoli Alpeilla 7.9.1920  S.I.A.I. S.9 Savoia-vesikoneonnettomuudessa. 

Viides helmikuuta oli muutenkin merkittävä päivä: Saksa lupautui hajoittamaan jääkäripataljoona 27:n ja suomalaiset jääkärit pääsivät auttamaan valkoisia ja 2000 miehen vahvuisen Punakaartin yleishyökkäys alkoi.

 

[ attachment removed / expired ]

Farman Suomen ilmailuvoimien palveluksessa

[ attachment removed / expired ]

Kuva:Ilmavoimat Vapaussodassa

Markku

[Markku Kanninen 447]

Jatketaampa tarkastelua siitä mitä allaoleva opus (pv.1934) kertoilee tasan 90v. vanhoista tapahtumista:

"Kreivi Eric von Rosen tietoisena siitä, ettei Suomen valkoisella armeijalla ollut lentokoneita, ryhtyi helmikuun puolivälissä asian vaatimiin toimenpiteisiin. Insinööri Thor Trörnbladin tiesi kertoa,että Thulinin tehtaalla olisi saatavissa Morane Parasol-tyyppinen tiedusteluun sopiva lentokone ja mahdollisesti Nils Söderström olisi käytettävissä koneen ohjaajaksi. Eric von otti yhteyttä Söderströmiin ja antoi hänelle tehtäväksi matkustaa Thulinin tehtaalle ja valita sopiva tiedusteluun sopiva lentokone. Vaihtoehtona oli myös kaksitaso mutta sellasen toimitusaika oli ainakin kuukausi joten päättettiin ostaa Parasol-tyyppinen kone. Hinta oli 31800 kruunua ilmanvaraosia. Kone oli varustettu 90 hevosvoiman pyörivällä Thulin-moottorilla ja sen nopeus oli 135km/h mutta käytännössä lienee 120km/h. Tehdas ilmoitti toimitusajaksi kaksi päivää.  Söderströmin oli määrä suorittaa koelento mutta tehdas vaati 10.000kruunun takuun johon von Rosen suostui. Helmikuun 16 päivä Söderström koelensi ja hyväksyi koneen. Kun kauppa oli tehty ja ja lisäksi ostettu 4678,55 kruunulla varaosia lähetettiin kone (tehtaan nro: D.2) varaosineen helmikuun 17.päivä pikatavarana Uumajaan. (Rahti maksoi 700kr.)"

 

[ attachment removed / expired ]

vapaasti mukaillen

Markku 

 

[Markku Kanninen 447]

Ruotsihan oli kieltäytynyt virallisesti tukemasta Suomea joten useat yksityiset rupesivat keräämään varoja jotta Suomen valkoiselle armeijalle voitaisiin hankkia lentokoneita. Aftonbladetin toimittaja Waldemar Langler ryhtyi varainhankintaan ja rahoilla voitiin ostaa tukholmalaisesta "Nordiska Aviatik AB":stä yksi Albatros-tyyppinen kone. Tehtaalla ei kuitenkaan ollut valmista konetta ja toimitusaika senverran pitkä, että ostajien mielestä tuli keksiä jotakin. Asia saatiin sovittua Ruotsin ilmavoimien silloisen komentajan Karl Amundson kanssa siten, että Bodenin 2. lento-osasto luovuttaisi yhden Albatros koneistaan ja saisi tilalle Langerin keräysvaroilla ostaman tehtaan toimittaman samantyyppisen koneen. Osa Bodenin lento-osastosta oli komentajnsa ratsumestari, kreivi Axel Cronhielmin kanssa sijoitettuna Salmiin lähelle Haaparantaa. Osaton tehtävänä olivat tiedustelulennot pitkin Ruotsin ja Suomen rajaa. Cronhielm oli saanut helmikuussa Amundsonilta määräyksen luovuttaa "Nordiska Aviatik AB" tehtaalta tammikuussa saatu Albatros-kone suomalaisille. Cronhielm olisi itse ilmoittautunut vapaaehtoisesuomeen muttei saanut siihen lupaa. Hän kuitenkin lensi koneella vielä luovutuskäskyn jälkeen tiedustelulennon pitkin Torniojokea. Nähtyään Torniossa ja sen ympäristössä "levotonta liikehtimistä" hän ylitti valtakunnan rajan ja askeutui 400-500m:n korkeuteen. Pian hän huomasi "ryssien" levottomuuden syyn: Valkoisten joukot etenivät kohti Torniota. Näin matalalla lentäessään venäläiset ampuivat konetta kuularuiskulla. Laskeuduttuaan takaisn Salmiin löytyi koneen tasoista useita luodinreikiä. Myös tykistön luutnatti Sture Landergren oli pyrkinyt vapaaehtoiseksi Suomeen mutta tykistöupseerin paikkaa ei ollut tarjolla. Kuultuaan Cronhielmin lentokonehankkeista hän tähystäjäkoulutuksen saaneena tiedusteli mahdollisuutta päästä lentäjänä Suomeen. Samoihin aikoihin tekivät sopimuksen lentäjiksi Suomeen ruotsalaislentäjäluutnantit Allan Hygerth ja Per Svanbeck. Landergren matkusti 22.2.1918 Haaparannan kautta Suomeen ja saapui 23 helmikuuta Seinäjoelle jossa Mannerheimin päämaja sijaitsi. Seuraavana päivänä hän tapasi Mannerheimin joka esitti kartalta rintamalinjojen sijaintia ja lähimmät toimenpiteensä sekä ne vaatimukset jotka tuli ottaa huomioon lentoaseman paikkaa valittaessa. Landergren sai 25.2. käyttöönsä veturin jolla matkusti Vilppulan rintamalle tiedustelemaan sopivaa lentoaseman paikkaa. Sellaisen hän löysi Kolhon sahan alueelta Ukonselkä-nimisen järven rannalta Kolhon rautatieaseman läheltä n.10km. Vilppulasta pohjoiseen.. Tällävälin Hygerth ja Svanbeck saapuivat Salmiin jossa Cronhielm luovutti heille edellämainitun Albatros-koneen. Kone oli maalattu osittain uudelleen ja Ruotsin tunnukset ylimaalattu. Luutnantti Hygerth lensi koneen Suomeen luutnantti Svanbeckin toimiessa tähystäjänä helmikuun 25 päivä 1918. Lento suoritettiin pitkin Pohjanlahden rannikkoa. Välilasku tehtiin Kokkolaan mutta matkan jatkuessa 26.2. jouuivat he laskeutumaan Pietarsaareen. Pietarsaaresta lähdettäessä koneen 110 hv:n Mercedes-moottori leikkasi kiinni. Moottoriin tarvittiin  varaosia Ruotsista joten SW20-kone puretiin Pietarsaaressa ja kuljettiin junalla Kolhoon....     

Vapaasti mukaillen: Aarne Bremer "Ilmavoimien osallistuminen Suomen vapaussotaan v.1918" Otava 1934

Partosen Kyöstin ansiokas juttu: "Ilmailuvoimien alku: Kone F2" löytyy Suomen Ilmailuhistoriallisen Lehden numerosta 2/1995l   

Muita tapahtumia:

Jääkäreiden n. 950 miehen pääjoukko saapui laivalla Vaasaan 25.2. ja Mannerheim antoi paljon kiistelyä aiheuttaneen päiväkäskynsä vankien kohtelusta...

Markku   

 

[Jukka Nisula 2 258]

Kiitoksia Markku näistä mielenkiintoisista kirjoituksista.

 

Tänään on täällä Vaasassa torilla ollut paraati ja ohimarssi jääkäreiden tulon muistoksi. Satoja sotilaita liikkeellä, ja veti tuosta aamupäivällä yli joku Ilmavoimien suihkarikin tai useampi, vähän matalalla kyllä pilvet...

 

Jukka

[Markku Kanninen 447]

Kreivi Eric von Rosenin Thulin Typ D oli saatu Uumajaan mutta koneen koelentänyt Nils Söderström ei ollut tarpeeksi kokenut lentämään konetta Suomeen joten von Rosen otti yhteyttä Ruotsin kolmeen parhaaseen lentäjään muttei onnistunut saamaan ketään heistä käyttöönsä. Silloin hän kääntyi Ruotsin ilmavoimien komentajan Karl Amundsonin puoleen joka ehdotti hänelle Thulinin tehtaan palveluksessa olevaa luutnantti Nils Kindbergiä joka oli Imavoimista virkavapaalla. Von Rosen haki asianomaisilta viranomaisilta koneelle sekä lento- että vientilupaa Suomeen. Vientilupa myönnettiin Tukholmassa 1.3.   Von Rosen ja lentotehtävään suostunut Kingsberg kahden mekaanikon kanssa tapasivat 1.3. Uumajassa. Kuninkaallisen Länsipohjan rykmentin voimistelusali valittiin kokoonpanopaikaksi. Täällä koneen tasoihin maalattiin Von Rosenin siniset hakaristit. Hän oli valinnut hakaristin henkilökohtaiseksi tunnus- ja onnenmerkikseen jota hän oli käyttänyt onnenmerkkinään kaikissa tilaisuuksissa, tutkimusmatkoillaan Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan, julkaisemissaan kirjoissa jne. Hän piti luonnollisena, että tämä tunnus maalatiin koneeseen. Uumaja oli valittu lähtöpaikaksiä siitsi, että sieltä oli lyhin matka n.120km. Suomen silloiseen pääkaupunkiin Vaasaan.  Maaliskuun 4.päivänä oli kone saatu lentokuntoon ja sillä suoritettiin koelento. Seuraavana päivänä oli navakka kaakkoinen lumimyrsky mutta keskiviikkona 6.3.1918 oli ihanteellinen lentosää joten Von Rosen päätti lähteä matkaan vaikka lentolupaa ei oltu vielä myönnetty. Anomus oli lähetetty jo 28.2. yleisesikunnasta kuninkaalle mutta koska yleisesikunta oli puoltanut anomusta hän oli varma että siihen suostutaan. Kone varustettiin matkaa varten, tankattiin poltto- ja voiteluaineilla, pakkolaskun varalta otettiin mukaan "rautaiset annokset":voita, leipää, suklaata ja konjakkia. Klo. 8.30 kone oli lähtövalmis ja tasan kello 9.00 kone starttasi. Pohjanlahti oli jäätön joten lennettiin pakkolaskun varalta 3000m:n korkeudessa  Voimakkaan myötätuulen ansiosta taittui 120km:n taival 50minuutissa. eli matkanopeudella 144km/h. Laskun jälkeen kun koneelle oli järjestetty vartio lähtivät Von Rosen ja Kindberg maaherra Heikelin luo. Kreivi Eric von Rosenin  ilmoitti maaherralle haluavansa lahjoittaa koneen valkoiselle armeijalle. Kiitospuheessaan maaherra kiitti tästä sydämmellisesti tästä suurenmoisesta lahjasta.Tätä maaliskuun kuudetta päivää (ei siis 25.2) pidetään Suomen ilmavoimien syntyhetkenä. Saman päivän iltana matkustivat Von Rosen ja Kindberg Seinäjoelle jossa ilmoittautuivat 7.2. Kenraali Mannerheimille päämajassa. Ylipäällikkö esitteli heille taistelutilannetta ja tarjosi mahdollisuutta matkustaa  rintamalle seuraamaan tilannetta paikan päällä. He kieltäytyivät kunniasta ja palasivat Vaasaan. Siellä 8.2. he esittelivät koneen lento-ominaisuuksia hallituksen jäsenille ja sotilasviranomaisille. Samana päivänä sai luutnantti Svanbeck tehtäväkseen lentää kone Kolhoon mutta lähtiessään koelennolle startissa vähän ennen ilmaannousua koneen potkuri vaurioitui. Kreivi von Rosen tilasi heti Ruotsista uuden potkurin. Kun kone oli suomalaisten toimesta vastaanotettu lähtivät von Rosen ja Kingsberg seuraavana päivänä junalla Tornion kautta paluumatkalle.

Vapaasti mukaillen: Aarne Bremer "Ilmavoimien osallistuminen Suomen vapaussotaan v.1918" Otava 1934

Vinkki: "Suomen Ilmailuhistoriallinen lehti" uusin numero 1/2008 Pentti Mannisen ansiokan juttu "Ilmavoimien ensimmäinen kansallisuustunnus" osa 1

Markku

 

[Markku Kanninen 447]

Myös kolmas Suomeen saapunut kone ostettiin Waldemar Langlerin keräämillä varoilla. Kone oli Albatros-tyyppinen ja sen vientiluvan edellytyksenä oli, että sen ostajien nimiä ei saa julkaista. Koneen lentäjäksi saatiin etevä ruotsalainen lentäjäluutnantti Gösta D:son Carlson. Kone lähetettiin Uumajaan josta Carlsonin tarkoitus oli lentää Vaasaan. Hän ei saanut lomaa Ruotsin armeijasta ja lisäksi Uumajan maaherra yritti takavarikoida koneen vaikka sillä oli vientilupa. Kun tämä hanke maaherralta epäonnistui, hän soitti Länsi-Pohjan Rykmentin komeltajalle jota hän koitti houkutella pidättämään Carlson koska hän yritti lentää ilman lupaa. Koneen hankintaan osallistuneet puhamiehet soittivat maaherralle joka sanoi: "Minun Läänistäni kone ei ilmaan nouse"! Hänelle vastattiin: "Sitten se nousee `kolmen kilometrin rajan`ulkopuolelta. Maaherra oli ihmetellyt, että mikä `kolmen kilometrin raja`? Maaherraa oli kehoitettu tutustumaan asetuskokoelmaan. Maaliskuun 14 päivä Carlson sai kaksi sähkettä: "Maaherra valvoo henkilökohtaisesti  `kolmen kilometrin rajaa`" ja toisen: "Lennä heti". Hän lähti heti liikkeelle yrittäen rullata 3km:n päähän mutta ahtojäät pakottivat hänet nousemaan ilmaan liian aikaisin Maaherran johtaman poliiisivartion nenän edsetä. Matkalla hän joutui lumimyrskyyn ja joutui tekemään kaksi pakkolaskua huonon bensiinin ja venttiilivian takia. Toinen pakkolasku tehtiin Bengöhön jonne suomalaiset toimittivat 50litraa bensiiniä ja 10 litraa `vacum-öljyä`. Kaikista vaikeuksiasta selvittyään hän saapui Vaasaan 16.03.1918. Seuraavana päivänä hän lensi koneen Kolhoon josta hän suoritti 18.3. tiedustelulennon Vilppulan rintamalle. Tämä oli esimmäisenupaa valkoisen armeijan tekemä rintamalento. Kun kenraali Mannerheim kuuli Carlsonin olevan Suomessa ilman Ruotsin sotilasvieranomaisten lupaa, hän komensi Carlsonin luokseen ja muistutti häntä sotilaan velvollisuuksista ja kehoitti palaamaan Ruotsiin. Palattuaan joukko-osatoonsa hän sai 10vrk. päävartioarstia, syy. "Luvaton poistuminen maasta"! Lisäki Uumajan raastuvanoikeudessa sakkoa 200kruunua, koska hän oli noussut ilmaan `kolmen kilometrin rajan` sisäpuolelta. Samainen Uumajan raastuvanoikeus haastoi myös  Kreivi Eric von Rosenin vastaamaan edesotamuksistaan. Lokakuussa 1918 hänelle annettii 100kr:n sakot "luvattomasta lentoliikenteestä" ja ""luvattomasta tavaran maastavienistä" 300kr. sakkoa joista komannes menisi Valtiolle ja loput syyttäjälle. Lentokone määrätiin valtiolle menetetyksi, mutta koska sitä ei saatu sattuneista syistä takaisin, von Rosen tulisi kovata sen arvo 30800kruunua! Tästäkin summasta olisi syytäjä saanut kaksi kolmattaosaa! Asiasta käytiin oikeutta kauan ja lopulta 20.9.1920 Kuningas vahvisti Hovioikeuden lopullisen päätöksen: 100kruunua sakkoa. Luutnantti Nils Kindbergiä sai vain puoustusvoimien komentajalta huomautuksen ja ilmavoimien komeltajalta varoituksen.

Vapaasti mukaillen: Aarne Bremer "Ilmavoimien osallistuminen Suomen vapaussotaan v.1918" Otava 1934

Markku

[Markku Kanninen 447]

Toisella puolen rintamaa on tähänmennessä ollut vilkasta ilmailutoimintaa:

Punaisilla oli kapinan aikaan neljä lento-osastoa Helsingissä, Tampereella, Kouvolassa ja Viipurissa. jaettuna pohjoisen-, keskisen-  ja itäisen rintaman kesken. Maaliskuun kolmantena päivänä punaisten ylipäällikön päiväkäskyssä n:o 15 määrätiin mm. että lento-osastojen tuli raportoida lähettien avulla toimistaan kaksi kertaa kuukaudessa.  Lentotehtävinä oli tiedustelua, pomminpudotusta, lentolehtisten alasheittoa ja tykistön tulen tähystystä. Suomen punaisen kaartin yleisesikunnan päällikkö August Wesley antoi maaliskuun puolivälissä asetuksen jossa mm. käskettiin "Lentäjien toiminta täytyy järjestää tehokkaaksi ja kouluttaa Suomalaisia lentäjiä..." Lentokoulu sijaitsi Hermannin lentoasemalla jossa oli 4 Farman konetta. Opettajina venäläiset ja oppilaina punakaartilaiset, tuloksista ei ole tietoja? Pohjoisen rintaman lento-osastolle saapui Viipurista 24.2. venäläinen juna jossa oli viisi lentokonetta. Juna saaapui seuraavan päivänä Riihimäelle josta kaksi konetta lähetettiin Tampereelle ja kolme Kouvolaan. Tampereella koneet saatiin koottua 28.2. ja sijoitettiin Naistenlahteen rakennettuun lentokonehalliin. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä suorittivat punaiset ensimmäisen lentonsa Tampereen yläpuolella. 3.3. kierteli Villppulan yläpuolella lentokone pudottamassa punaiselle paperille painettuja lentolehtisiä. Lennot jatkuivat lähes päivittäin jopa parikin kertaa päivässä. 13.03.-18 punaiset aloittivat yleishyökkäyksen kaikilla rintamilla.  Hyökkäyksen ajaksi Tamperreelta koneet siirrettiin hyökkäyksen ajaksi lähemmäksi rintamaa Lyly-järvelle josta rintamalentoja suoritettiin. Maaliskuun 10:n päivän tiedustelulennon yhteydessä pudotettiin kaksi pommia jotka eivät kuitenkaan aiheuttaneet vahinkoa.  Maaliskuun  11. päivä oli vilkas: Aamuyöllä tiedustelulento Vilppulaan ja myöhemmin iltapäivällä tiedustelu- ja pommituslennot Vilppulaan ja Mänttään. Punaisten tilanneilmoitus seuraavalta päivältä:

"Pohjoinen rintama

Ilmailijat kävivät heittämässä 4 pommia. Vilppulassa seisoi 3 junaa, joihin heitettiin 3 pommia ja Mänttään yksi.

Lylyssä 12/3 Pohjoisen rintaman ylipäällikkö"

 

13.3. suoritettu tiedustelulento Ruoveden-Vaskiveden suuntaan mutta seuraavana päivänä ei ollut lentoja. Maaliskuun 15.p. sekä pommitus että tiedustelulentoja ja Vilppulaan pudotettiin ainakin 4 pommia ja todennäköisesti yksi pommi Mänttään. Vasta maaliskuun18 päivänä mainitaan seuraava pommituslento Vilppulaan ja vähän ennen  Lylyn valtausta punaiset menettivät yhden Nieuport 10 lentokoneen. Kone oli lentänyt n.300m:n korkeudessa valkoisten joukkojen yli. Jalkaväki tulitti konetta sillä seurauksella, että koneen oli tehtävä pakkolasku Lyly-järvern jäälle. Pelätessään joutuvansa valkoisten vangiksi ilmailijat pakenivat niin kovalla kiireellä, etteivät ehtineet polttaa konetta vaan kone jäi ehjänä valkoisten käsiin. Koneesta löytyi luodinreikiä mutta on myös mahdollista, että moottori leikkasi kiinni. Keskisen rintaman kolme Kouvolaan johon raivattiin `lentokenttä` aseman lähettyville. Kauppalan puoleiselle reunalle rakennettiin ladoista `lentokonehalli`johon kaikki 3 konetta mahtui. Kun koneet oli saatu lentokuntoon tehtiin ensimmäinen rintamalento tiettävästi 2 maaliskuuta. Lennolla pudotettiin pommeja Varpaseen Mäntyharjun rintamalla ja seuraavana päivänä kaksi pommia Mäntyharjulle. "Lahtarit avasivat kovan kivääri- ja kuularuiskutulen. Tuhlasivat ainoastaan kuuliansa saamatta mitään aikaan. Pommiemme vaikutuksesta emme ole vielä saaneet tietoja"... totesi punaisten tiedotus. Neljäs ja viides maaliskuuta tiedustelu- ja pommituslentoja Mouhuun ja Mäntyharjulle. Senjälkeen oli hiljaista kunnea 18.3. punaiset tekivät tiedustelulennon Heinolan seuduille. "...valkoiset perääntyvät joukkoineen ja kuormastoineen kiiruusti Heinolan kirkolle päin..."  Lento-oasato sai vielä neljännenkin koneen jota ei kuitenkaan koottu. Kaikki koneet olivat Nieuport-mallisia.

 

Valkoisten joukkojen päälliköksi oli määrätty  Kapteeni Allan Hygerth 10.3. Päämaja 12.3. päivätyn päiväkäskyn n:o 20 kuudennessa pykälässä määrättiin Ilmailulaitoksen alistamisesta, järjestelystä ja toimintaa varten voimassaolevista määräyksistä. Lento-osasto 1 oli perustettu mutta käytettävissä ei ollut yhtään lentokuntoista lentokonetta.  Lentävä henkilökunta oli jaettu lentokoneiden kesken: Morane-Parasol n:o F 1, ohjaaja varavänrikki Bruno Holmström ja tähystäjä  varavänrikki, vapaaherra Gerdh Wrede. Albatross n.o F 2  ohjaaja Kapteeni Hygerth ja tähystäjä luutnantti Landergren. Carlsonin 16.3. Vaasaan tuoma Albatross n.o F 3, ohjaaja Luutnantti Per Svanbeck ja tähystäjä luutnantti von lauson-Kaas tai luutnantti Pajunen. Vänrikki Gyllenbergin Suomeen Haaparannan kautta junalla tuoma Morane-kone F 4 ojaaja  Gyllenbergin ja tähystäjä vänrikki Gisiko. Maaliskuun 18 päivä kaikille joukoille ilmoitettiin, että "...lentokoneemme tulevat toistaiseksi käyttämääm tuntomerkkinä siivissä ja rungossa hakaristimerkkiä sinisellä värillä ja ohjasimeen tullaan kiinnittämään punainen ! lippu kelptaisella pystysuoralla ristillä. Saman päivänä  Carlson tähystäjänään ratsumestari J.H. Rantzau lensi Albatross F 3 koneella valkoisten esimmäisen rintamalennon. Tehtävänä oli tiedustellla rautatieliikennettä linjalla Vilppula-Tampere. Lento alkoi hieman yli yhdeksän ja kesti pari tuntia. Rautatieliikennettä eikä suurempia vihollisjoukkoja havaittu. Taisteluja käynnissä Oriveden itäpuolella ja ja havaittu kranaattien räjähdyksiä Orivedellä klo 11. ap.

Markku

 

[Martti Kujansuu 180]

Mikä on lähteesi?

 

Pakoyritykseen keksíttiin peitetarina: "Insinööri Carlsson" joka oli toiminut Nobelin polttoöljylaitoksessa Bakussa halusi päästä pienelle lentomatkalle palkkioksi autonrenkaasta jonka hän oli hankkinut bolsevikkien autoon rikkoutuneen tilalle.

 

Aero 4/1921.

 

Majuri Mikkola ja liikemies Carlson, alias valtionhoitaja Svinhufvud.*)

 

Oli kapina-aika, helmikuun loppupuoli, Helsingissä. Valkoisen, vaasalaisen hallituksen päämies, valtionhoitaja Svinhufvud, oleskeli punaisten takaa-ajamana milloin missäkin piilopaikassa pääkaupungissamme. Hänen läsnäolonsa rintamilla ja erikoisesti Vaasassa kävi yhä välttämättömäksi. Pakenemiskeino oli siis keksittävä. Ehdotuksia oli paljon ja monenlaisia mutta kaikilla niilllä sama heikko puoli - ne olivat vaikeita toimeenpanna. Eräs niistä oli erittäin rohkea, mutta olisi samalla ollut ajan kalleuden takia mitä sopivin. Kertokaamme!

 

Silloisen Helsinkiin sijoitetun venäläisen lentoaseman päällikkönä toimi muuan suomalainen, Väinö Mikkola, josta sittemmin tuli majuri Suomen armeijaan. Hänen matruusinsa pitivät hänestä luottaen häneen, päällikköönsä, yhtä paljon kuin valkoiset suomalaisetkin. Mikkola oli nimittäin ollut tilaisuudessa tekemään palveluksia pääkaupungin valkoisille, näille täten osoittaen olevansa tosi suomalainen. Niinpä tehtiin Mikkolalle nyt ehdotus, että hän lentokoneella veisi valtionhoitaja Svinhufvud'in pois Helsingistä, valkoiseen Suomeen. Yksityiskohtaisemman pakosuunnitelman saisi hän asiantuntijana itse laatia. Ja hän suostui.

 

Kun Hermannin lentoaseman matruusit eräänä iltana viettivät jotain juhlaa tavallisuuden mukaan juoden ja remuten, antoikin Mikkola omasta puolestaan tarjota heille lisää "aineita" jotka tietenkin riemulla otettiin vastaan. Ja myöhemmällä, kun toverihenki oli korkeimmillaan, meni hän itse seurustelemaan heidän kanssaan ja niin kului aika yhteisymmärryksen merkeissä. Pidettiin vallankumouksellisia puhieta ja välillä taas "maisteltiin". Aivan kuin ohimennen kysäisi Mikkola illan kuluessa m.m., ettei kai tovereilla ole mitään sitä vastaan, että hän jonain päivänä tekisi pienen lennon erään tuttavansa kanssa, suomalainen kylläkin, mutta täysin luotettavan. Liikemies Carlson nimittäin tahtoisi hyvin mielellään lentää joskus ja hänestä olisi suurta hyötyä meille kaikille sillä tämä rikas liikemies oli luvannut luovuttaa hienon henkilöautonsa matruusien käytettäväksi. Matruusit suostuivat ilolla ehdotukseen ja lausuivatkin vielä toivovansa pian saada tutustua tähän kelpo toveriin.

 

Varhain seuraavana aamuna saapui liikemies Carlson autollaan ilmailuasemalle, jossa Mikkola ja pari matruusia ottivat hänet vastaan. Toiset nukkuivat vielä, oli tullut istuttua edellisenä iltana lasin ääressä verrattain kauan - - -. Kone laitettiin lähtökuntoon, matruusit hankkivat Carlson'ille tarpeelliset lentovarusteet ja sitten lähdettiin lentoon.

 

Aluksi kaikki kävi hyvin. Mutta kun kone oli tullut noin 800-1,000 m. korkeudelle kaupungin yläpuolelle ja Mikkolan piti kääntää se pohjoista kohti ja sitten aloittaa pako, niin muutaman minuutin kuluttua moottori alkoi käydä epätasaisesti, kierrosluvun aletessa alenemistaan. Lopuksi ei auttanut muu kuin laskeutua maahan. Alhaalla todettiin, että yksi sylintereissä oli haljennut. Ja niin jäi tuo rohkea pakosuunnitelma toteuttamatta.

 

Matruusit olivat erittäin kohteliaita liikemies Carlson'ille ja lähtivät heti koeajelulle hänen autollaan kuten hän oli luvannut. Auto, täpösen täynnä matruuseja ja heidän keskellään valtionhoitaja ja majuri Mikkola, ajaa täyttä vauhtia pitkin pääkaupungin katuja. Se, että astuimilla vielä on pari aseistettua toveria, on tietenkin selvää. Varmaankin sangen ihmetystä herättävä saattue niille nimittäin, jotka tunsivat valtionhoitajamme!

 

K.W. Ch.

 

*) Kertomuksen mukaan.

[Markku Kanninen 447]

Mikä on lähteesi?

Nuo keväiset jutut oli kaikki peräisin opuksesta:

"Ilmavoimien osallistuminen Suomen vapaussotaan v.1918" Otava 1934

Markku