Guest PekkaK

Lentokonetuotannon tulevaisuus

6 viestiä aiheessa

Tuumailin tuossa lentokonetehtaiden määrän vähenemistä viime vuosikymmenien saatossa sekä sen myötä eri konetyyppien (lähinnä matkustajakoneiden, mutta myös sotilaskoneiden) diversiteetin laimentumista. Vielä 1960-luvulla valmistajia oli kymmeniä ja eri konemalleja melkein liian monta listattavaksi, ja hyllyiltä löytyi lentokonetta joka lähtöön. Liikennelentokonealalla on nykyään käytännössä enää vain kolme päätuottajaa, Boeing, Airbus ja Embraer, ja ehkä vielä Bombardier. Venäjällä on Tupolev ja Antonov. Britanniassa oli aikaisemmin ainakin toistakymmentä eri lentokonevalmistajaa, nykyään enää vain BAe Systems, jos yleisilmailu jätetään pois laskuista.

 

Kun tähän asti nähtyä trendiä jatkaa eteenpäin, eli kun jäljellejääneetkin valmistajat joko fuusioituvat tai kariutuvat... jääkö meille lopulta enää vain yksi valmistaja, joka tekee kaikki lentokoneemme?

 

Tehtaiden välinen kilpailu kovenee samassa suhteessa tehtaiden määrän vähenemisen kanssa, kun riskit suurenevat. Eikö kilpailuvoimalla perustellut fuusioitumiset lopulta tapa kilpailun, kun kilpailijat vähitellen katoavat? Onko kisassa ketään voittajia? Kääntyykö kilpailu itseään vastaan?

 

Onko konetyyppien diversiteetin kaventuminen huono asia? Nykyiset koneet ovat varmasti parempia kuin aikaisemmat, mutta korvaako huipputeknologian laatu valinnanvaran heikentymisen? Vai pitääkö ajatella, että lentokone tuotteena on hyvää vauhtia jalostumassa kohti täydellisyyttä, jolloin mallien runsautta ei enää tarvita?

 

Oliko lentokoneteollisuus terveempi 1930-1960 -luvuilla kuin nykyään?

 

Enpä usko, että kehitysnäkymille voi mattimeikäläinen paljoakaan tehdä, mutta jotenkin maailman kehittyminen välillä mietityttää. Ollaanko menossa parempaan vai huonompaan suuntaan? Vastaus on varmaan sekä että, mutta onko muita mielipiteitä?

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentoyhtiöt varmaankin haluavat että jokaisessa koneluokassa on vähintään kaksi vaihtoehtoa, jotta ne voivat kilpailuttaa valmistajia. Toisaalta matkustajalentokoneiden kehittäminen ja valmistus on sen verran kallista puuhaa että on vaikeaa kuvitella että löytyisi enemmän kuin enintään kolme-neljä keskenään kilpailevaa valmistajaa kussakin koneluokassa.

 

Useimmat viime aikoina esille nousseet uudet valmistajat ovat saaneet julkista tukea enemmän tai vähemmän näkyvässä muodossa. Silti, matka merkittäväksi valmistajaksi on pitkä. Esimerkiksi Embraer aloitti turboproppien kehittelyn jo 1960-luvulla (Bandeiranten ensilento oli 1973) ja vasta 2000-luvulla se on E170/190-sarjan myötä kasvanut täysimittaiseksi valmistajaksi (toki ERJ-koneita unohtamatta).

 

Entä tulevaisuus? Mielestäni tarvitaan jokin suurempi mullistus ("market disruption") jotta syntyisi merkittävää uusjakoa markkinoilla ja uusia toimijoita. Perusteknologia  on jo sen verran hyvin hallussa että siinä on vaikeaa kuvitella kovin rajuja hyppäyksiä (kuten aikoinaan suihkumoottorin keksiminen tms). Suurin kehitysvauhti on lähivuosina varmaankin ns. softan puolella eli esim. reititys (SESAR) ja käytön optimointi. Esimerkiksi energian hinnan nousu, alumiinin raju hinnannousu komposiittiin verrattuna, aurinkoenergian läpimurto, Mach 6-koneet, tai mahdolliset rajut päästövaatimukset, ovat senkaltaisia muutoksia jotka toteutuessaan saattavat antaa tilaa uusille valmistajille.

 

Just my 2 cents  :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moro!

Aina on ollut suurinpiirtein sama teknologia eri valmistajilla käytössä, huolimatta siitä mikä vuosikymmen on ollut meneillään. Jos tänä päivänä joku valmistaja keksisi uuden innovaation, tulisi se hetken päästä olemaan käytössä muillakin tehtailla. Tästä päästäänkin tähän alkuperäiseen kysymykseen että onko nykyinen vähäinen valmistaja tehtaiden määrä hyväksi  ? Eise varmaan pahaksi ole, muuten kuin lentokone harrastajien mielestä  (ja kilpailun kannalta) 8) Ja toki tuotteet on aina enemmän ja enemmän toisensa näkösiä tänä päivänä johtuen muutamasta johtavasta valmistajasta erityisesti matkustajakoneilla ja että aerodynamiikan lait on samat kaikille + että aina vähemmän mahdollisuuksia keksiä uutta (periaatteessa). Aina ois mielenkiintosempaa nähdä enemmän erilaisia koneita/konsepteja. Innovaatioden määrä voi (periaatteessa) laskea valmistajien määrän vähentyessä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

:) Mielenkiintoinen kysymys!

Sotilaspuolella asiaa on seurattu vakavina mm Yhdysvalloissa, jossa käsittääkseni pohditaan keinoja saada lisää kilpailua alalle. Siellähän muistaakseni aiemmin toimittiin niin, että ilmavoimat antoi "tarpeen" (requirement), johon valmistajat vastasivat ehdotuksilla. Teknologian monimutkaistuessa (aerodynaaminen tutkimus, rakennustekniikka,...) pelkkä ehdotusten tekeminen vaati niin paljon investointeja, että kaikilla valmistajilla ei enää esim F-22 kisassa ollut varaa siihen yksin, ja seurasi yhdistymisiä. --> kilpailu väheni.

 

Siviilipuolella on aika hyvä kauhun tasapaino juuri tällä hetkellä. Emppu tekee pienempiä, ja isot pojat jakavat markkinat isommista ja tappelevat verissä päin. Mielestäni mikä ratkaisee homman on lopulta se, kuinka tulevat energiaan ja ympäristöön liittyvät kysymykset ratkaistaan lentoliikenteessä. Joka ymmärtää tosissaan ruveta tutkimaan vaihtoehtoja, saa etulyöntiaseman ennen pitkää. Energiatehokkuus on lyömäase jo nyt, mutta veikkaanpa, että sen kriittisyys tulee kasvamaan jyrkästi jatkossa. Jos nyt taloudellisuus merkitsee lähinnä sitä, että voidaan lentää enemmän samalla rahalla, tulee se jatkossa merkitsemään sitä, voidaanko ylipäätänsä lentää.

 

Uusia tulijoitakin on alalle. Kiinalaiset ovat pitkällä kehitystyössä, venäläisillä on kova pyrky markkinoille uudestaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentokoneteollisuuden yhdistyminen USA:ssa on ollut käynnissä jo paljon ennen F-22 -kisaa. Joskus olen nähnyt paperilla janakaavion, josta käy ilmi miten firmat ovat yhdistyneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Netistä en ole tuota löytänyt, mutta sen sijaan tästä artikkelista (Figure 2.) löytyy tuollainen kaavio vuosien 1990-2005 välisestä kehityksestä, eli mitkä firmat ovat sulautuneet nykyiseen kolmeen suureen eli Lockheed Martin, Boeing ja Northrop Grumman.

 

Kuvasta 5. löytyy myös mielenkiintoista tietoa eri vuosikymmeninä USA:ssa suunnitelluista sotilaskonetyypeistä 1950-luvulta lähtien.

 

Lisätietoa aiheesta voi googlailla hakusanoilla "aircraft industry consolidation".

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

:) Mielenkiintoinen kysymys!

Sotilaspuolella asiaa on seurattu vakavina mm Yhdysvalloissa, jossa käsittääkseni pohditaan keinoja saada lisää kilpailua alalle. Siellähän muistaakseni aiemmin toimittiin niin, että ilmavoimat antoi "tarpeen" (requirement), johon valmistajat vastasivat ehdotuksilla. Teknologian monimutkaistuessa (aerodynaaminen tutkimus, rakennustekniikka,...) pelkkä ehdotusten tekeminen vaati niin paljon investointeja, että kaikilla valmistajilla ei enää esim F-22 kisassa ollut varaa siihen yksin, ja seurasi yhdistymisiä. --> kilpailu väheni.

 

F35 koneen tekeminen oli osaltaa mielenkiintoinen projekti. Siinähän tehtiin kaksi kilpailevaa konstruktiota Boeing X35 ja Locheed-Martin X35. Molemmat

tehtiin ihan lentäviksi protoiksi asti eli kilpailua oli. Molemmille annettiin tiukat budjetit protoon ja kustannuksia ei saanut ylittää siten

että protot olisi tehty tappiolla itse ison kaupan toivossa.

 

Mainittiin että F35 tehtiin eräässä mielessä halpisversioksi F22 koneesta tai F16 koneen seurajaksi. F22 hankettahan

arvosteltiin siitä että jos koneyksilön kostannukset nousevat samaan suuntaan niin pian edes USA:lla ei ole varaa

kuin yhteen hävittäjään ja se olisi liian kallis sodassa rikottavaksi.

 

Samasta syystä kaiketi amerikkalaiset niitä pommeja irakilaisten niskaankin tiputtelevat vuomma 1952 ensilentonsa tehneellä

B52 koneella kun ne uudet B1 ja B2 koneet on niin pirun kalliita. Tosin ei kai ne irakilaiset k.o koneille enää mitään uhkaa muodostakkaan.

 

Tuleekohan mailmaan rauha kun nuo vanhat koneet poistuvat ja uudet lelut on liian kalliita rikottavaksi  ;)

 

 

Kate

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään