Mikko Sokero

Kauppalehti: Kiusaamistapauksia Ilmailuhallinnossa

76 viestiä aiheessa

Tuli näistä edellä olleista puheenvuoroista mieleen Erkki Emauksen vanha tarina ilmailuosastoajoilta. Hän oli mennyt uusimaan ajokorttiaan poliisilaitokselle. Asianomainen virkailija oli ottanut vastaan asiakirjat, tutkinut niiden asianmukaisuuden ja ilmoittanut sitten, että uuden ajokortin voi tulla noutamaan kahden viikon kuluttua. Tämän kuultuaan Eki korotti ääntään ja ilmoitti:" Kuulkaahan, jossakin vaiheessa te olette jättäneet useampana päivänä päivätyönne hoitamatta, ja suma on päässyt syntymään. Ei ole mitään syytä minkä takia tätä kahden viikon tekemättömien töiden läjää tarvitsee ylläpitää. Minä hoitelen tarkalleen samoja asioita ilmailuosastolla. Tapani on se, että käsittelen kaikki kunakin päivänä sisään tulleet lupakirja-asiat valmiiksi samana päivänä. Näin uuden lupakirjan saa joko samana päivänä tai viimeistään seuraavana. Koska käsittelyaika pysyy samana jatkuvasti, teillä on selvästi tarpeeksi kapasiteettia asioiden käsittelyyn. Tehkää se hoitamattomien töiden läjä vain urakalla pois jossakin välissä!" Oli Erkki kuuleman mukaan saanut ajokortin odottaessa. :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Osku, Kuppilatiimakiilari ILMAILU-lehdessä haluaisi varmasti kuulla vastaavanlaisia anekdootteja!  :thmbup:

Nyt kun Ilmailulaitoksen sisäinen tutkinta on uskoakseni jo täydessä käynnissä ja ongelmia ratkottu oikein urakalla, annan taas yhden vinkin tutkinnan suuntaamisesta, ettei työttömyys yllätä sisäisiä tutkijoita.

Ilmailija on ymmärtänyt, että viranomainen ja virkamies on velvollinen vastaamaan myös kiusallisiin kysymyksiin, kun pystytään osoittamaan vastineen virheellisyydet. Oikeusasiamieskään ei katso velvollisuudekseen lähettää enää tällaista uutta kysymyskirjettä Ilmailulaitokselle, koska juridisesti Ilmailulaitos on vastannut oikeusasiamiehen esittämiin kysymyksiin jo ensimmäisessä vastineessa. Ei oikeusasiamies lähtökohtaisesti epäile, etteikö vastine olisi rehellisesti laadittu.     

Huomioithan, että Ilmailulaitos Finavia on liikelaitos ja Ilmailuhallinto on viranomainen. Tuosta edellisestäjää kuva, että on puurot ja vellit sekaisin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noita asioita kun käsittelee julkisesti ( esim. täällä) kannattaa muistaa asioiden oikeellisuus.

Esim. Seppo tietää mistä puhuu ja on kokemastaan katkera. Kunpa luoja sallisi minun joutumasta samanlaiseen kärhämään.

Sanoisin tähän vain, ettei viranomainen mene jankutuslinjalle.

Viranomainen vastaa lain edessä vain sanomisistaan ja päätöksistään.

Viranomainen ei vastaa tänne mitään ja silloin tästä saattaa täällä jäädä yksipuolinen kuva asioiden hoidosta.

Kyllä suomessa on paljon mätää , ei sitä täällä kannata yrittää oikoa. Viranomainen oikoo, jos on aihetta.

Puhua täälläkin kyllä voidaan, mutta onko siitä mitään apua, se on ihan toinen juttu.

Yleensäkin, laitoksen asioita "nauttineena" voisin todeta omakohtaisesti että;

niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.

Jos olisin viranomainen ( siis asian käsittelijä) siirtäisin epämukavat ja vinoilevat asiat aina paperikasan alimmaisiksi, jatkuvasti.

Vaikka siten menetellen olisin huono viranomainen, minkäs luonnolleni voisin.

En sano, että näin olisi nyt menetelty, mutta minä tekisin ehkä näin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos Pentti (Hirvonen) tarkennuksesta, olet ihan oikeassa. Kohdallani se on kyllä tarkoituksellista. Silloin, kun omat tappeluni olivat kuumimmillaan, sekä liikelaitospuoli että viranomaispuoli puukottivat selkään yhteistyössä rintarinnan, oikealta ja vasemmalta, yhtäaikaa. Tuli välillä tunne, että ilmailuviranomainen oli Talvitielle vain kurittamisen työrukkanen. Viranomaiset taas tekivät kaikkensa puolustaakseen sokeasti liikelaitospuolta ja heidän rahantuloaan, olihan viranomaisen vuosibonus riippuvainen liikelaitoksen taloudellisesta tuloksesta. Luukkosen Hannu muistaa varmasti tämän ajan ja sanomisensa. Varsinkaan liikelaitospuoli ei korjannut, kun joku piti heitä viranomaisena. Jopa oikeudessa he isoon ääneen esiintyivät kuin olisivat olleet viranomaisia. Myös virallisissa asiapapereissa riitavastustajani oikeudessa oli Ilmailulaitos, ei liikelaitospuoli tai viranomaispuoli.

Seppo   

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Seurasin muuten Seppo taisteluasi aikoinaan ja ihmettelin, ettet rasvannut jo köyttä. Oli meinaan aika rajua tavaraa.

Kiitos Pentti (Hirvonen) tarkennuksesta, olet ihan oikeassa. Kohdallani se on kyllä tarkoituksellista. Silloin, kun omat tappeluni olivat kuumimmillaan, sekä liikelaitospuoli että viranomaispuoli puukottivat selkään yhteistyössä rintarinnan, oikealta ja vasemmalta, yhtäaikaa. Tuli välillä tunne, että ilmailuviranomainen oli Talvitielle vain kurittamisen työrukkanen. Viranomaiset taas tekivät kaikkensa puolustaakseen sokeasti liikelaitospuolta ja heidän rahantuloaan, olihan viranomaisen vuosibonus riippuvainen liikelaitoksen taloudellisesta tuloksesta. Luukkosen Hannu muistaa varmasti tämän ajan ja sanomisensa. Varsinkaan liikelaitospuoli ei korjannut, kun joku piti heitä viranomaisena. Jopa oikeudessa he isoon ääneen esiintyivät kuin olisivat olleet viranomaisia. Myös virallisissa asiapapereissa riitavastustajani oikeudessa oli Ilmailulaitos, ei liikelaitospuoli tai viranomaispuoli.

Seppo   

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei Mikko, ei tullut mieleenkään. Kun tietää olevansa oikeassa ja koko ajan käy ilmi, että vastapuoli pärjää ainoastaan siksi, ettei kukaan usko heidän jekuttavan, se on sellainen voima ettei paremmasta väliä. Kun riita-asiassa ovat vastakkain Valtion liikelaitos, päällikkövirasto, norminantaja ja viranomainen yhdessä ja samassa persoonassa (no kahdessa, jotka yhdistivät voimansa) ja toisaalta entinen ilmailuyrittäjä, niin ilmailua ymmärtämättömälle tutkivalle taholle on selvää, kumman uskottavuusstatus on korkeampi, puhui se sitten millaista lööperiä tahansa.

Turhauttavaa oli se, kun tutkinnat etenivät hitaasti. Oikeusasiamiehen tutkinta kesti "vain" neljä vuotta. Päätöksessä oli paljon hyvääkin, mutta kannaltani huonoa se, ettei Oikeusasiamies pystynyt osoittamaan tahallisuutta näiden veijareiden toimille, ammattitaidottomuus oman viran hoidossa kun ei ole rikos, vaikka siitä aiheutuisikin suuria taloudellisia menetyksiä. Kilpailuvirasto selvisi tutkinnasta seitsemässä vuodessa. Tutkinta oli päätösvalmis jo neljän vuoden jälkeen, mutta "jostain syystä" Kilpailuviraston johto yht´äkkiä päättikin, että tutkintaa on jatkettava vielä kolmella vuodella. Se ei ole minulle vielä selvinnyt, mikä on se voima, jolla pystytään pitkittämään selvän asian tutkintaa näin kauan? Päätöksessään Kilpailuvirasto sitten totesi, että eiväthän asiat ole hyvin olleet, mutta tutkinnan aikana Ilmailulaitos on antamansa selvityksen mukaan parantanut tapansa.                                                                                             

Kannustuksena monille haluan todeta paikkansapitäväksi vanhan kansan lausuman, että mikä ei tapa, se vahvistaa.

Seppo 

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään 8.3. Hesarissa on juttu siitä, kuinka Turku Airin ja Oulun Tilauslennon postilentokeikat menivät ulkomaalaisille operaattoreille. Suomessa Cessna Caravania ei käytännössä saa käyttää postilentoihin. Ruotsissa saa ja siksi ruotsalaiset voittivat tarjouskilvat.

EDIT: Suomalainen ilmailuviranomainen ei hyväksy yksimoottorisia koneita (vrt Caravan) postilentotoimintaan. FedEx lentää kuriiripostia hurjalla laivastolla jenkeissä ja teknikaaleja on aniharvoin. Varma peli tuo Cessna Caravan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Taisi jo lipsahtaa OT:ksi, mutta luin saman jutun ja siinä taas todettiin EASA:n kuittaavan pois koko 1-moottori ansiolentotoiminnan. Ymmärtääkseni paikallinen ilmailuviranomainen voi edelleen esittää paikallisia soveltamisohjeita kuten JAA määräysten suhteenkin on tehty.

Lehtijutun luettuani ymmärsin että IH aikoo jääräpäisesti pitää kiinni 20 vuotta vanhasta ohjeistuksesta, tekniikka kehittyy - määräykset ei  ;D

Tiedossani on Ruotsin lisäksi muitakin maita jotka ovat määritelleet "lailliseksi" 1-moottori ansiolentotoiminnan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Satuin kiinnostumaan aiheesta ja pikalukemisen perusteella täytyy yhtyä Harryn tulkintaan. Itse asiassa kun lukee IH:n seminaarimateriaalia 14.12.2007 sivu 58, se antaa ainakin minulle aika erilaisen  kuvan kuin mitä HS:n jutussa kerrotaan. Tosin en ole mikään  tämän alueen eritysosaaja, ja onhan tässä välissä myös kulunut kolme kuukautta  :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Enpä muistanutkaan, että olin kuullut aiemmin tuosta HS:n uutisessa mainitun Caravan I:n ostoprosessista. Alunperin Ilmailuhallinto oli suhtautunut myönteisesti 1-moottorikoneen hankintaan, mutta pian oli koneeseen vaadittu samanlaisia laitteita kuin kaksimoottorisilta suihkumatkustajakoneilta valtamerien ylityslennoilla. Ostajan oli pakko perua koneen kauppa ja 100 000 dollarin takuumaksu menetettiin. Kuulin tähän liittyen huhun, että Cessna olisi kieltäytynyt vastaisuudessa toimittamaan muita vastaavia koneita Suomeen, koska olivat tehtaalla lopen kyllästyneitä paikallisen viranomaisen vaatimuksiin.

En tiedä oliko yrittäjä saanut viranomaiselta myönteisen päätöksen asiassa kirjallisesti (niin kuin aina pitäisi vaatia), mutta silti varausmaksun menettäminen vaikuttaa kohtuuttomalta jos viranomainen on todistettavasti näyttänyt alustavasti vihreää valoa. Koko prosessi kuulostaa aika hätkähdyttävältä ja vaikuttaa lähinnä ilmailuyrittäjän kiusaamiselta.

Yleisesti jään ihmettelemään sitä, että miksi täällä pitää olla niin puritaanisia, että täytyy mennä selvästi ruotsalaisvaatimusten yli monella saralla, kuten lupakirjojen ja edellä kuvattujen vaatimusten osalta. Mikä estää luomasta joustavampaa käytäntöä, jos sitä ei mikään estä? Onko hallinnossa jokin instanssi, jonka tehtävänä on tehdä tekee asioista mahdollisimman hankalia? Ei voi mitään, mutta siltä se vaikuttaa, eikä toiminnasta kuuluneet tarinat yhtään vähennä epäilyjäni. Vai onko näihin tapahtumiin olemassa jokin järkeenkäypä syy?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Paljon kertoo sekin "lempinimi" minkä ilmailuviranomaiset ovat Suomessa saaneet.

Aivan omista edelläkerrotun tapaisista ansioistaan johtuen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Koko prosessi kuulostaa aika hätkähdyttävältä ja vaikuttaa lähinnä ilmailuyrittäjän kiusaamiselta.

Tervehdys..

Aivan uskomatonta touhua, jonkinnäköinen oikeusvaltio kun kuitenkin on kysymyksessä. Mielestäni tuommoinen ei ole edes enää kiusaamista vaan suoranaista yritystoiminnan haittaamista, josta koituu selkeää taloudellista haittaa. Perusteettomasti.

Tämähän vaikuttaa olevan oikea "can of worms", mielenkiintoista seurata.

Jotain seuraamuksia moisesta touhusta on pakko tulla, kyllä poliisikin syytteeseen joutuu ja tuomion saa jos ei lakia noudata. Tai esim. puhu totta oikeuden edessä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Enpä muistanutkaan, että olin kuullut aiemmin tuosta HS:n uutisessa mainitun Caravan I:n ostoprosessista. Alunperin Ilmailuhallinto oli suhtautunut myönteisesti 1-moottorikoneen hankintaan, mutta pian oli koneeseen vaadittu samanlaisia laitteita kuin kaksimoottorisilta suihkumatkustajakoneilta valtamerien ylityslennoilla. Ostajan oli pakko perua koneen kauppa ja 100 000 dollarin takuumaksu menetettiin. Kuulin tähän liittyen huhun, että Cessna olisi kieltäytynyt vastaisuudessa toimittamaan muita vastaavia koneita Suomeen, koska olivat tehtaalla lopen kyllästyneitä paikallisen viranomaisen vaatimuksiin.

En tiedä oliko yrittäjä saanut viranomaiselta myönteisen päätöksen asiassa kirjallisesti (niin kuin aina pitäisi vaatia), mutta silti varausmaksun menettäminen vaikuttaa kohtuuttomalta jos viranomainen on todistettavasti näyttänyt alustavasti vihreää valoa. Koko prosessi kuulostaa aika hätkähdyttävältä ja vaikuttaa lähinnä ilmailuyrittäjän kiusaamiselta.

Yleisesti jään ihmettelemään sitä, että miksi täällä pitää olla niin puritaanisia, että täytyy mennä selvästi ruotsalaisvaatimusten yli monella saralla, kuten lupakirjojen ja edellä kuvattujen vaatimusten osalta. Mikä estää luomasta joustavampaa käytäntöä, jos sitä ei mikään estä? Onko hallinnossa jokin instanssi, jonka tehtävänä on tehdä tekee asioista mahdollisimman hankalia? Ei voi mitään, mutta siltä se vaikuttaa, eikä toiminnasta kuuluneet tarinat yhtään vähennä epäilyjäni. Vai onko näihin tapahtumiin olemassa jokin järkeenkäypä syy?

Tätä Oulun Caravan-kauppaa aikanaan vähän sivusta seuranneena toteaisin; Tässä on juuri Ilmailuväelle ja alan yrittäjille se haaste, kun toimitaan IH:n väen kanssa.

Yksi virkailija voi todeta, että homma on "ok" ja projekti voidaan käynnistää, mutta sen jälkeen tulee sitten finaalissa se toinen saman lafkan virkailija  ja sanoo, että

ehei pojat! Ei käy!  Nykyisinkin esim, Easa:n kautta tulleet EU-maita sitovat asetukset on tulossa/saatettu voimaan, mutta saattaa käydä niin, että Suomalainen

IH:n virkamies  haluaa vähän "parannella" EU-asetuksia ja lisätä pikku vaatimuksia, koska "EASA on selväsi unohtanut juuri tämän asian"??

Vastuiden ja päätäntävallan jako kun on lafkassa epäselvästi hoidettu, voi tapahtua varsin kummallisia asioita.

Ihmisiähän IH:n väkikin vain on. 

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Satuin kiinnostumaan aiheesta ja pikalukemisen perusteella täytyy yhtyä Harryn tulkintaan. Itse asiassa kun lukee IH:n seminaarimateriaalia 14.12.2007 sivu 58, se antaa ainakin minulle aika erilaisen  kuvan kuin mitä HS:n jutussa kerrotaan. Tosin en ole mikään  tämän alueen eritysosaaja, ja onhan tässä välissä myös kulunut kolme kuukautta  :P

Millaisiin johtopäätöksiin tulit?

Voisin sen sielä ymmärtää, että ruotsalainen operaattori toimii kansallisen tulkinnan perusteella kotimaassaan tai kotimaastaan toiseen maahan. Mutta on vaikea ymmärtää, että miksi ruotsalainen operaattori saa toimia Suomessa kahden suomalaisen kentän välillä kun kerran suomalaiset operaattorit eivät saa. En oikein tajua mistä tässä on kysymys.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tätä Oulun Caravan-kauppaa aikanaan vähän sivusta seuranneena toteaisin; Tässä on juuri Ilmailuväelle ja alan yrittäjille se haaste, kun toimitaan IH:n väen kanssa.

Yksi virkailija voi todeta, että homma on "ok" ja projekti voidaan käynnistää, mutta sen jälkeen tulee sitten finaalissa se toinen saman lafkan virkailija  ja sanoo, että

ehei pojat! Ei käy!  Nykyisinkin esim, Easa:n kautta tulleet EU-maita sitovat asetukset on tulossa/saatettu voimaan, mutta saattaa käydä niin, että Suomalainen

IH:n virkamies  haluaa vähän "parannella" EU-asetuksia ja lisätä pikku vaatimuksia, koska "EASA on selväsi unohtanut juuri tämän asian"??

Vastuiden ja päätäntävallan jako kun on lafkassa epäselvästi hoidettu, voi tapahtua varsin kummallisia asioita.

Ihmisiähän IH:n väkikin vain on. 

Herran juuseppi sentään...

Eihän tuosta enää puutu kuin lahjukset, tuosta kuviosta.

-Jukka :o

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen kuullut Ilmailuhallinnon sisäisistä epäillyistä kiusamistapauksista mutta sen tiedän varmasti, että Ilmailuhallinnossa ja liikelaitospuolella on ollut asiakkaiden kiusaamista, ja paljon. Minkäs seepra raidoilleen voi. Nämä ovat helppoja uhreja, koska toimivat määräaikaisten toimilupien tai lupakirjojen oikeuttamina. Nurin mennyttä yritystä edustaa pesänhoitaja, jolla ei ole sen kummemmin tietoa kuin haluakaan puolustaa yrityksen etuja Ilmailuhallintoa tai liikelaitosta vastaan. Vain harvoin entinen yrittäjä voi edustaa juridisesti yhtiötään. Lupakirjansa menettänyt lentäjä on yhtä avuton.

Sitten taas päivän vinkki. Uskoakseni sisäinen tutkinta on uurastanut tehden pyöreitä päiviä ja kaipaa uusia aiheita, joihin paneutua ongelmien perussyiden selvittämiseksi. Autan vähän.

Liikelaitospuolella on pääjohtaja, joka toimii (hieman yksinkertaistettuna) toimitusjohtajavaltuuksin. Hänen "työnantajansa" on hallitus. Hallitus on vastuussa ministeriölle. Ainakin jokunen aika sitten hallituksen puheenjohtajana oli Jussi Järventaus. Hän kutsui pääjohtaja Talvitien kolmikantaneuvotteluun (Järventaus, Talvitie ja minä) Suomen Yrittäjien toimitaloon. Siellä tarkoituksena oli selvittää silloin vielä ratkaistavissa olleet Talvitien itsensä ja hänen alaistensa epäillyt väärinkäytökset. Talvitie vastasi, ettei hänellä ole tarvetta neuvotella. Neuvottelu peruuntui.

Esiin nousee työjärjestyskysymys. Normaalin yrityslogiikan mukaan Järventauksen olisi kuulunut sanoa, että väärä vastaus Mikko, palaveri on silloin ja silloin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Asian selvittäminen unohdettiin ja nyt ollaan sitten tässä tilanteessa. Peräänkuulutan hallituksen ja sen puheenjohtajan vastuuta suhteessa pääjohtajaan ja hänen tekemisiin.  

Toinen ongelma syntyi, kun lakia Ilmailulaitoksesta sorvattiin 29 vuotta sitten. Ei ollut lainsäädäntöporukassa ketään, joka olisi sanonut, että entä jos... . Viranomaispuolen päällikölle, ylijohtajalle, annettiin tsaarin valtuudet. Ja Kim Salonen on totisesti näitä valtuuksia osannut käyttää. Kukaan Liikenne ja Viestintäministeriössä ei ole kyennyt lakiongelman takia puuttumaan ylijohtajan tekemisiin pariinkymmeneen vuoteen. Nyt tilanne on hieman muuttunut, mutta mamiksia tuntuu ministeriön virkamiehet nykyisinkin olevan. Lisäksi heiltä puuttuu ilmailun asiantuntemus ja täydellisesti halu ymmärtää yrittäjän näkökulmaa. Tiedän tämän kokemuksesta. Kansliapäällikkö Korpela totesi palaverissa, että Ilmailulaitos on hänelle hyvin pieni asia ja sehän tuottaa hyvin rahaa. Hänelle isoja asioita olivat Tielaitos, Rautatiehallitus, Merenkulkuhallitus ja Posti- ja Telehallitus (varmaan nimet nykyisin muuttuneet). Ilmailulaitoksen piti toimia liikelaitostamisen menestyvänä näyteikkunana näille suuremmille, eikä sen ruusuista ulkokuvaa hevillä ministeriön toimesta haluttu vahingoittaa. Peräänkuulutan ministeriön vastuuta suhteessa Ilmailuhallinnon ylijohtajaan.  

Seppo    

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiusaamista tai ei, vieraileepa täälläkin foorumilla henkilö, joka oli hankkimassa itselleen yhden ohjaajan miehistöllä lennettävää suihkaria. Muualla maailmassa homma oli ok, ja tämä henkilö tiedusteli IH:lta, käykö homma Suomessa samalla tavalla kuin muuallakin.

Vastaus oli ollut aika hauska. "Osta kone ensin ja saat sitten vastauksemme", viranomainen oli todennut.

Arvatkaapa, ostiko henkilö konetta, vaikka varaa siihen hänellä olisikin ollut reippaasti...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vastaus oli ollut aika hauska. "Osta kone ensin ja saat sitten vastauksemme", viranomainen oli todennut.

Ja kuka kehtaa väittää, ettei viranomaisilla ole huumorintajua? Huumoria se on huonokin huumori.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

ILMAILUHALLINNON TIEDOTE                      10.3.2008

Yksimoottoristen koneiden käyttö kaupalliseen rahtikuljetukseen on sallittua

HS 8.3. kirjoitti yksimoottorisilla koneilla tehtävien rahtilentojen tilanteesta Suomessa. Ilmailuhallinto on vuosia aktiivisesti työskennellyt näiden lentojen sallimisen hyväksi.

Kaupallinen ilmakuljetus mittarilentotoiminnassa yksimoottorisilla ilma-aluksilla on ICAO:n Annex 6 mukaan ollut kielletty. Toiminta on myös JAR-OPS:n mukaan kielletty. Eräissä maissa kuten pohjoismaissa, ja myös Suomessa, on toiminta kuitenkin ollut kansallisten määräysten mukaan hyväksyttyä. Esimerkiksi USA, Kanada ja Australia ovat sallineet lennot, kun tiettyjä turvallisuusvaatimuksia noudatetaan. Sieltä saatujen turvallisuustilastojen pohjalta aloitettiin vuonna 2001 JAA:n piirissä työ, jossa selvitettiin, millä ehdoin turvallisuutta vaarantamatta yksimoottoristen koneiden käyttö rahtikuljetuksiin voitaisiin sallia kaikissa JAA-maissa. Erityisesti pohjoismaat olivat tässä työssä hyvin aktiivisia.

Suomen ilmailuviranomaisen edustaja työryhmässä oli Ilmailuhallinnon nykyinen apulaisjohtaja Eero Kausalainen. Työn tuloksena saatiin vuonna 2004 aikaan NPA OPS –luonnos, jota ei eräiden suurten EU-maiden vastustuksen vuoksi viety JAA:n toimesta määräyksenä eteenpäin. Myös ICAO teki toiminnan hyväksytyksi vuonna 2005.

JAA ei ottanut kyseistä NPA OPS:ia lopulliseen käyttöön joidenkin Euroopan maiden vastustuksesta johtuen. Suomi halusi mahdollistaa yksimoottorisilla turbiinikäyttöisillä lentokoneilla kaupallisen ilmakuljetuksen yö- ja mittarilento-olosuhteissa ja siksi Suomen ilmailuviranomainen julkaisi toukokuussa 2005 ilmailumääräyksen OPS M3-14 uuden muutoksen, jossa esitettiin, että tällainen toiminta on mahdollista, mikäli täytetään kyseisen NPA OPS:n vaatimukset.

Oulun Tilauslento Oy:n tietoon toiminnan mahdollistavat turvallisuusvaatimukset saatettiin joulukuussa 2004. Asiasta tiedotettiin myös muille suomalaisille yrityksille. Oulun Tilauslento Oy:n lisäksi muut yritykset eivät ole hakeneet lupaa kaupalliseen toimintaan yksimoottorisilla koneilla.

Ilmailuhallinnon linja asian käsittelyssä ei ole vaihdellut, vaan se on ollut koko ajan JAA:n linjausten mukainen. Ilmailuhallinto osallistui aktiivisesti JAA:n työhön rahtikuljetusten turvallisuusmääräyksiä tehtäessä ja pyrki tuomaan esiin suomalaisen ilmailun erityispiirteet ja tarpeet. Ilmailuhallinto pyrkii työskentelyssään yhdistämään turvallisen lentämisen ja kaupallisen ilmailutoiminnan vaatimukset.

EU-OPS ei salli yksimoottoristen käyttöä kaupallisessa toiminnassa

Heinäkuussa 2008 astuvat voimaan uudet koko EU:n alueella kaupallista ilmailutoimintaa koskevat määräykset. Niissä ei sallita yksimoottoristen koneiden käyttöä kaupallisiin tarkoituksiin IFR lentotoiminnassa.

On kuitenkin mahdollista, että näihin säännöksiin annetaan myönnytyksiä siksi aikaa kun EASA ottaa kantaa tämän toiminnan turvallisuudesta. Ilmailuhallinto tiedottaa asiasta heti, kun se on mahdollista.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

TURUN SANOMAT;

Työsuojelupiiri puuttui heikkoon työilmapiiriin

Turun Sanomat

Ilmailuhallinto on ollut julkisuudessa ikävissä merkeissä viime aikoina. Uudenmaan työsuojelupiiri teki tarkastuksen Ilmailuhallintoon joulukuun puolivälissä viraston työntekijöiden valitettua kohtelustaan työsuojelupiiriin. Ongelmia havainnut työsuojelupiiri vaati Ilmailuhallintoa käynnistämään toimenpiteet työilmapiirin parantamiseksi.

Helmikuussa paljastui, että Akavan Erityisalojen liiton lakimies oli lähestynyt Ilmailuhallintoa tiukkasanaisella kirjeellä, jonka mukaan Ilmailuhallinnossa on kohdeltu työntekijöitä epäasiallisesti. Ongelmat koskevat kirjeen mukaan erityisesti lentotoiminta ja lupakirjat -osastoa. Vaihtuvuus osaston työntekijöissä on ollut suurta. Osasyy vaihtuvuuteen on kirjeen kirjoittaneen lakimiehen mukaan juuri häirintä ja muu epäasiallinen käytös.

Lakimies nosti kirjeessä esiin myös työntekijöiden epätasa-arvoisen kohtelun töiden jakamisen sekä koulutuksen ja palkkauksen osalta. Myös eräät virkanimitykset on lakimiehen mukaan tehty epäjohdonmukaisesti.

Vakavimpana epäkohtana Ilmailuhallinnossa lakimies piti sitä, että lentotoiminta ja lupakirjat -osasto olisi käyttänyt väärin julkista valtaansa joitakin entisiä työntekijöitään kohtaan. Käytännössä tällä tarkoitetaan lentolupakirjoihin liittyvien päätösten venyttämistä ja kielteisten päätösten antamista epämääräisin perustein.

Ilmailuhallinnon ylijohtajan Kim Salosen mukaan kirjeessä esitettyjä väitteitä ei ole pystytty yksilöimään. Hän kuitenkin vakuuttaa, että Ilmailuhallinnossa on ryhdytty toimenpiteisiin työtyytyväisyyden parantamiseksi.

- Ne olivat osittain meneillään jo ennen kirjettä. Olemme muun muassa perustaneet työryhmän, joka laati työpaikan yhteiset pelisäännöt, jotka käydään läpi myös esimieskoulutuksessa.

Eikö tuo tummennettu ole aika vakava asia laajemmassakin mitassa kuin vain työilmapiirin suhteen ? Siis, jos

lupakirjat osasto voi ilman seuraamuksia mm. antaa kielteisiä päätöksiä epämääräisin perustein niin eikö

silloin olla jo todella vakavasti pielessä laajemmassakin mielesä kuin vain työilmapiirin suhteen ?

Miltä kuullostaisi jos vaikka poliisi alkaisi jakamaan sakkoja epämääräisin perustein ?

Viimeinen kuppilatiima kertoo että Suomessakin moni on joutunut hakemaan medikaalinsa toisesta JAR-maasta, siis maasta

joissa joudatetaan ihan samoja JAR-määräyksiä mutta tulkinta on asiallisempi.

Olisikohan jo nyt aika että hommaa alkaisi tutkia joku muu kuin sitä kaalimaata valvova pukki ?

Kate

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minua on pyydetty täsmentämään epäilyäni, että Ilmailulaitos on kantajana pyrkinyt harhauttamaan oikeutta saadakseen tämän ansiosta taloudellista hyötyä HIT Oy:n kustannuksella. Minun on annettu ymmärtää, ettei tällaista epäilyä voi enää painaa villaiselle vaan se on tutkittava juurimultiaan myöten. 

Kuten riitaoikeudenkäynneissä yleensä, riidan toinen osapuoli (Ilmailulaitos) vaati rahaa riidan toiselta osapuolelta (HIT Oy). HIT Oy piti Ilmailulaitoksen vaatimusta kohtuuttomana. Peruste oli se, ettei HIT Oy Ilmailulaitoksen toimenpiteistä johtuen voinut harjoittaa järkevällä tavalla ympärivuotisesti kaupallista lentotoimintaa ja koulutusta käytössään olevalla monimoottorikalustolla (Piper Navajo, OH-PNG). Perusteena oli hyvä ja vakiintunut ilmailutapa, OH-PNG:n käsikirja, Ilmailulaitoksen toimintaa koskevat kirjalliset ohjeet sekä JAR-ilmailumääräykset, joita määräyksiä ilmailuviranomainen vaati HIT Oy:n noudattavan.

Jarmo Nyholm palkkaamansa asianajajan kanssa pyrki antamaan oikeudelle kuvan, että HIT Oy:n väitteet ovat tuulesta temmattuja. Nyholm ja asianajaja perustelivat puheitaan oikeudessa taulukolla, jota ei edes ole OH-PNG:n käsikirjassa. Tähän taulukkooon vedoten he sitten pyrkivät uskottelemaan tuomarille, ettei normaaleja lentomenetelmiä tarvitse noudattaa koulutuksessa eikä kaupallisessa lentotoiminnassa. Jarmo Nyholmin ja hänen asianajajansa suhtautumista turvalliseen lentämiseen oli oikeussalissa karmeaa kuultavaa. Ilmailulaitoksen taloudellinen intressi vaati kuitenkin tässä oikeusprosessissa lentoturvallisuuden väheksymistä ja sen he tottavie tekivätkin ja perusteellisesti. Tuomari täysin ilmailua ymmärtämättömänä maallikkona oli tietenkin ymmällään, vaikka oli täysin selvää, että riidan toinen osapuoli puhuu totta ja toinen ei. Tuomarin mukaan hänen tehtävänsä ei kuitenkaan ole selvittää sitä, kumpi puhuu totta, vaan tuomari kallistuu sen näkemyksen kannalle, jota hän pitää uskottavampana. Yleensä kun on totuttu, ettei Ilmailulaitoksenkaan tarvitse puhua palturia oikeudessa ollessaan kantajana vaatimassa rahaa toiselta.   

Ei tässäkään asiassa suurin ongelma ole ollut se, että epäilen Jarmo Nyholmin asianajajineen antaneen tuomarille tietoisesti harhaanjohtavan kuvan riidan perusteesta, vaan se, että Kim Salonen siunasi vaikenemalla tapahtuneen, vaikka häntä melkein rukoiltiin ottamaan kantaa Nyholmin ja hänen asianajajansa totuudenvastaisiksi epäiltyihin puheisiin kantajan ominaisuudessa. Juuri näillä puheilla Ilmailulaitos pyrki kumoamaan HIT Oy:n perusteet, joiden mukaan se katsoi olevansa tässä riidassa oikeassa. Jostain minulle käsittämättömästä syystä myöskään tutkintaa tästä asiasta en ole saanut käynnistettyä. Tietäisin kyllä, mitä kysymyksiä Nyholmille ja Saloselle pitäisi esittää, jos tilaisuus siunaantuisi. Ja haluaisin tehdä sen niin julkisesti kuin mahdollista.

Seppo 

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Linna

Olin aikanaan viranomaispuolella Kenttä- ja lennonvarmistustoimiston päällikkönä. Seurasin osaa Seppo Kolehmaisen taistelusta. Hänellä ei ollut suuria mahdollisuuksia Ilmailulaitosta vastaan. Kellään ei ollut. Säännöt muuttuivat jatkuvasti.

Ilmailulaitos oli sen perustaja pääjohtaja Mikko Talvitie. Ilmailulaitosta valvova viranomainen, lentoturvallisuushallinto, oli käytännössä Talvitien alainen. Talvitie määräsi viranomaispuolen henkilöstön työsopimukset, palkat ja työtilat. Hän jopa päätti ylijohtajan virkamatkoista. Talvitie sekaantui innolla viranomaistoimintaan.

Kansainväliseen siviili-ilmailuviranomaisten (ICAO) kokoukseen Rio de Janeiroon matkusti Talvitien johdolla iso liikelaitospuolen delegaatio, joka puhui viranomaisen äänellä.

Valko-Venäjällä ohjus lensi Finnairin DC-10:n läheltä. Finnair pyysi salaamaan tapauksen. Salaamiseen suostuttiin Talvitien johdolla hänen huoneessaan.

Liikelaitoksen lakimies Erkki Pitkänen halusi helpottaa Ilmailulaitoksen oman lennonvarmistusopiston toimintaa. Hän tarjoutui kirjoittamaan uudestaan lennonjohtokoulutusta käsittelevän ilmailumääräyksen. Varmuuden vuoksi tein asiasta muistion.

Ministeriö oli määrännyt minutkin toimimaan ylijohtajan sijaisena. Olin tarvittaessa tilapäisesti Suomen korkein ilmailuviranomainen. Toimin kumileimasimena. Itsenäisimmät päätökseni koskivat internetin käyttöoikeuksien myöntämistä kesäteekkareille.

Minusta tuntui kuin olisi elänyt Franz Kafkan romaanissa Linna. Olin koko ajan pääsemäisilläni selville mitä oli tekeillä, mutta en koskaan päässyt selville siitä.

Ilmailuhallinto on ollut vasta vähän aikaa itsenäisenä. Ilmailuasiantuntijoita ei vielä osata arvostaa. Siksi en yhtään ihmettele heidän suurta vaihtuvuuttaan. Onneksi työpaikkoja on nykyisin tarjolla.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Valtion lafkoista vai mitä lie virkamiesten päivähoitoja ovatkaan, ei tule mikään yllätyksenä.

Itse olen oppinut parista edellisestä työpaikasta, etten enää koskaan mene valtion nurkkiin töihin. Tuntuu tosiaan että näissä johtajat ovat suojatyöpaikoissaan, eivätkä millään pärjäisi yksityisillä työmarkkinoilla. Itse kyllä olen sitä mieltä että Suomessakin pitäisi Ilmailulaitos yksityistää pikimmiten Britannian tapaan. Varmasti johtajamäärä vähenisi puolella...

Tämäkin on kirjoitettu yksityishenkilönä...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään