Pelkäätkö kuolemaa?

[Matti Averio 4]

Ei tarvitsisi elellä kovin heikkona kotona vain tv:tä katsellen.

Mä otan vähän esimakua tuosta, kuumetta 39,4. Päivän ennätys 39,9!  Ja takas vällyjen väliin ->

[Toni Pääkkönen 0]

Noh, itse vastasin tuo EOS. Ei se luonnollinen kuolema niinkään pelota, kun ajattelet että vaikka kuolet kahden viikon päästä. Se tuska, odotat sitä kokoajan, tiedät että se ei ole luonnollinen..... Toivottavasti kukaan ei tule tuommoista ikinä kokemaan.

[Toni Pääkkönen 0]

No siinä vaiheessa tekisi mieli lähteä hyppäämään koneesta vaikka ilman laskuvarjoa tai tehdä jotain muuta "rajan yli menevää".

Aivan samaa mieltä. Itse varmaan oikeasti pistäisin itseäni piikillä, tai jollakin millä varmasti kuolisin nopeasti ja ilman tuskia... Mutta ei kyllä ihan itsensä hirttämiseen pokkaa löytyisi.

[Toni Pääkkönen 0]

Oikeastaan pointtini oli oikeastaan se että silloin voisi harrastaa "extreme-lajeja" ilman turhaa riskiä kuolemasta. Kunhan muistaa toimia tarpeeksi tehokkaasti.

juujuu. luin katsos hiukan nopeasti tuon sinun viestisi, ja en huomannut tuota viimeistä sanaa eli "hiukan rajan yli menevää". 

[Jukka Siirilä 80]

Joutuu helvettiin! 

 

Onkos toi sama kun Artun teholle joutuminen?

[Guest rsuomi]

Terve!

 

Mielenkiintoinen kysymysketju! Yllätyin miten pelotonta porukkaa Minulla ainakin tuo kuolemanpelko

tuppaa hieman vaihtelemaan, mutta tällä hetkellä vastaisin, että kyllä. Tosin ei se elämää hallitse.

Muutaman kerran on ollut omalla kohdallani "lähtö" todella lähellä ja kyllä sitä vähän ennen, kuin

taju on mennyt on tullut kaikenlaisia ajatuksia mieleen. Nytkö se on sitten kaikki ohi? Mitä kuoleman

jälkeen jne. jne. Kyllä minusta "terve kuolemanpelko" on ihan jees.

 

Tietysti kaikki riippuu tilanteesta. Jonkun pitkäaikaisen,vaikean ja kivuliaan sairauden kohdalla voisin

kuvitella, että tuota kuolemaa voi jopa odottaa "helpotuksena"

 

Samoin iän myötä varmasti "oppii" hyväksymään kuoleman ja elämän päättymisen.

 

NO, tässä tuli vähän "liirum laarumia! Mutta summa summarum tällä hetkellä pelkään kuolemaa,

mutta kuolemanpelko ei mitenkään hallitse elämääni.

 

Niin ja jos kysytään haluaisinko ikuisen elämän täällä maan päällä vastaus on empimättä EN haluaisi.

 

ps.pistetäänpä jatkokysymys Mitä kuvittelette ihmiselle tapahtuvan kuoleman jälkeen?

 

 

[Ali Hiltunen 0]

Mitäköhän sitten tapahtuu, jos ei elä rehellisesti ?

 

Ettei vain joutuisi ministeriksi ?

[Jussi Seppälä 1]

Itse kuolema ei pelota omalla kohdallani. Enemmänkin sitä toivoo, ettei se kohtaisi ketään läheistä. Jos oma lähtö tulisi, haluaisin onnistua ennen sitä järjestämään asiat niin, etten jättäisi perhettäni pulaan millään tavalla. Se on ehkä suurin huolenaiheeni tämän asian tiimoilta.

[Esa Lehtismäki 0]

ps.pistetäänpä jatkokysymys Mitä kuvittelette ihmiselle tapahtuvan kuoleman jälkeen?

 

Luonnollinen biologinen hajominen pieneliöiden ruokana. Vesi pysyy vetenä, hiilivedyt muuttuvat pian hiilidioksidiksi ja vedeksi jne. Luut ja hampaat muistuttavat olemassaolostamme pisimpään. Paitsi jos poltetaan, niin sitten tietysti muutumme hetkessä ilmakehän kaasuiksi ja pieneksi kasaksi tuhkaa. Minä menen varaosiksi muille, jos osille on vielä käyttöä ja opetusmateriaaliksi anatomian laitokselle.

[Tatu Kantomaa 2 907]

Vastasin että kyllä.

 

En nyt kävele täällä koko ajan pelko mielessä  mutta olen sitä mieltä että kaikki pelkäävät kuolemaa jossain muodossa, omaa tai jonkun läheisen. Osaltaan kuolema kyllä minusta myös auttaa elämään, tieto siitä että tämä loppuu joskus voi antaa lisäpotkua sille mitä elämällään tekee. Elämä kun on niin paljon omissa käsissä, syntymän ja kuoleman välissä.

 

Mulla ei itsellä ole ollut kuolema lähellä, mutta olen katsonut kun läheinen ystävä sairastui ja kuoli syöpään. En nyt ehkä silloin sitten enää hänen kuolemaa pelännyt kun se oli aivan väistämätön, mutta on tämä kyllä kokonaisuudessaan aikamoinen prosessi ja kaikenkaikkiaan siihen minusta liittyy myös pelon tunteita.

 

Olen jostain syystä soittanut tänä vuonna hautajaisia enemmän kuin koskaan ennen, eilen taisi olla viides kerta, tälle vuodelle siis. Siinä kun olen sitä rituaalia katsonut niin tulee väistämättä mieleen että se on tarpeellinen omaisille ja ehkä se muuntaa joidenkin pelkoa myös muiksi tunteiksi. Näin ulkopuolisena on myös todettava että vaikka arkussa makaa aivan tuntematon ihminen niin se tunteiden määrä on hautajaisissa joskus sellainen että siinä on itsellä vaikea istua ja soittaa ilman että alkaa kyyneleet valua.

 

Katselin eilen siellä kirkossa sellaista esitettä missä oli kaikenlaista kirkon toimintaan liittyvää juttua. Islannissa käytetään tosi paljon näitä tällaisia palveluita hautajaisissa, omaisten ei tarvitse huolehtia juuri mistään itse. Minäkään en esim. aina ole edes tavannut omaisia kun olen soittanut hautajaisissa ja monesti jopa vähin äänin häipynyt paikalta opettamaan ( tai mitä milloinkin) ennen kuin arkku on kannettu kirkosta ulos. Enivei... sattui siis silmään eilen juttua siitä että jos ruumis poltetaan niin tuhkalle on varattu oma alue hautausmaalla. Sen saa myös levittää jonkun muun haudan päälle jos siihen on omaisten lupa. Tätä en tiennyt. Toinen mitä en tiennyt on se että jos tuhkan aikoo levittää johonkin muualle, esim. mereen, niin siihen pitää anoa lupa viranomaisilta.

 

Yksi vähän spooky tarina vielä... olin soittamassa yhdessä muistokonsertissa tässä kuukausi sitten. Nainen jonka musiikkia soitettiin kuoli vuosi sitten. Osa tuhkasta oli laitettu sellaiseen pieneen boksiin joka oli maalattu leppäkertun näköiseksi. Tämä boksi toimitti sitten shakerin osaa.  Siinä sitten soitettiin ja viulisti aina välilllä soitti tätä shakeria. Totta siinä jotain muutakin oli että jotain ääntä kuuluu, mutta tämä tarina on tosi. Enkä voi sanoa että itse pidin sitä mitenkään hyvänä ideana...  shaker on tämän kuolleen naisen tyttären, joten kaipa hän sitten saa tehdä mitä huvittaa.

 

Sori... eksyin vähän aiheesta, mutta poistun nyt takavasemmalle.

 

 

[Guest rsuomi]

Luonnollinen biologinen hajominen pieneliöiden ruokana. Vesi pysyy vetenä, hiilivedyt muuttuvat pian hiilidioksidiksi ja vedeksi jne. Luut ja hampaat muistuttavat olemassaolostamme pisimpään. Paitsi jos poltetaan, niin sitten tietysti muutumme hetkessä ilmakehän kaasuiksi ja pieneksi kasaksi tuhkaa. Minä menen varaosiksi muille, jos osille on vielä käyttöä ja opetusmateriaaliksi anatomian laitokselle.

 

Terve!

 

Esalta osasin odottaa juuri noin analyyttista ja konkreettista vastausta

Lähinnä tarkoitin ihmisen "sielua", jos sellaista on olemassa. Itselläni on sellainen käsitys, että kun ihminen on kuollut hän vain lakkaa olemasta. Maallinen tomumajamme muuttuu rakennusaineeksi uudelle elämälle. Tämähän on vain villi veikkaus ja totuuttahan meistä ei kukaan tiedä..

 

Varaosia minustakin saa ottaa, mutta pahoin pelkään, että osat ovat olleet liian "rajussa" käytössä ja määräaikaishuollot jääneet tekemättä.... Noh, ehkä sarveiskalvot voisivat kelvata

 

terv. risto

 

 

[Guest Kiwipilot]

Oikeastaan pointtini oli oikeastaan se että silloin voisi harrastaa "extreme-lajeja" ilman turhaa riskiä kuolemasta. Kunhan muistaa toimia tarpeeksi tehokkaasti.

 

Näin on helppo ajatella ennenkuin ovella kolkutellaan. Ja niin ajattelin itsekin siihen asti kunnes lääkäri soitti ja kertoi, että "pahanlaatuista oli, valitan". Onneksi nyt ollaan jo kuivilla ja terveen kirjoissa, mutta sen muistan ettei juuri ollut "extreemet" pahemmin mielessä kun ekaa kertaa köpöttelin kirurgian polille jatkotutkimuksiin.

 

Pointtini on siinä, että ennen kuin läheltä liippaa on helppo jollain tavalla romantisoida: "Jaahans, kuukausi aikaa; juokaa, laulakaa ja naikaa. Ja parit basejumpit päälle." Tosipaikan tullen taitaa fiilikset kuitenkin olla ihan jossain muualla.

[Esa Lehtismäki 0]

Esalta osasin odottaa juuri noin analyyttista ja konkreettista vastausta

Lähinnä tarkoitin ihmisen "sielua", jos sellaista on olemassa. Itselläni on sellainen käsitys, että kun ihminen on kuollut hän vain lakkaa olemasta. Maallinen tomumajamme muuttuu rakennusaineeksi uudelle elämälle. Tämähän on vain villi veikkaus ja totuuttahan meistä ei kukaan tiedä..

 

Aivotoimintamme loppuu muutamassa minuutissa hengityksen ja verenkierron pysähdyttyä. Sen jälkeen ei ole enää olemassa käyttökelpoisessa muodossa sitä persoonallisuutta ja muistia, jota kutsutaan myös "sieluksi". Uskonnoissa esiintyy biologisesta ruumiista riippumaton kuolematon henkiolento nimeltä "sielu", mutta sellaisen uskomuksen tueksi ei ole muuta kuin kansantarinoita. Monet uskovat silti. Joitain kuolemattomaan sieluun uskominen ilmeisesti lohduttaa, jotkut taas ehkä tuhlaavat osan elämästään uskoessaan sen olevan pelkkä pääsykoe taivaassa tapahtuvaan varsinaiseen elämään. Minua pikemminkin lohduttaa maailman menoa katsellessa, ettei tähän tarvitse osallistua kuin muutama vuosikymmen. Jos vielä kuolemansa jälkeenkin joutuisi katselemaan ihmiskunnan toilailuja maailman tappiin asti, niin olisi se kauhea rangaistus

[Guest rsuomi]

Näin on helppo ajatella ennenkuin ovella kolkutellaan. Ja niin ajattelin itsekin siihen asti kunnes lääkäri soitti ja kertoi, että "pahanlaatuista oli, valitan". Onneksi nyt ollaan jo kuivilla ja terveen kirjoissa, mutta sen muistan ettei juuri ollut "extreemet" pahemmin mielessä kun ekaa kertaa köpöttelin kirurgian polille jatkotutkimuksiin.

 

Pointtini on siinä, että ennen kuin läheltä liippaa on helppo jollain tavalla romantisoida: "Jaahans, kuukausi aikaa; juokaa, laulakaa ja naikaa. Ja parit basejumpit päälle." Tosipaikan tullen taitaa fiilikset kuitenkin olla ihan jossain muualla.

 

Terve!

 

Tuota vähän minäkin koitin omassa viestissäni selvittää. Muistan kun makasin sairaalan sisätautiosastolla ja naapuripedin potilas sai kuulla pitkälle edenneestä haimasyövästa, muuttui tuo rempseä ja humoristinen petikaverini melko vaitonaiseksi. Eipä enää oiken keskenämme vitsailtu... Kyllä se varmasti on useimmille meistä kova paikka, kun tuollainen viesti oikeasti osuu kohdalleen....

 

Onneksi nyt ollaan jo kuivilla ja terveen kirjoissa

  :thmbup:

 

terv. risto

 

 

[Esa Lehtismäki 0]

Aika harvoin on nykyään sellaista tilannetta, että tietää varmasti kuolevansa vaikka kuukauden sisällä. Yleensä on lähes loppuun asti olemassa edes pieni toivo paranemisesta, ja sitten jos tilanne muuttuu toivottomaksi, on jo liian sairas tekemään mitään. Kyllä tuollaiset kuolemaan valmistautuvan viimeiset repäisyt taitavat olla enempi fiktiota kuin todellisuutta. Ajattelepa Stephen Hawkingia, jolle vuonna 1963 ennustettiin pari vuotta elinaikaa. On se onni fysiikan kannalta, ettei silloin tappanut itseään huumeilla ja basehyppelyllä.

[Guest rsuomi]

Aika harvoin on nykyään sellaista tilannetta, että tietää varmasti kuolevansa vaikka kuukauden sisällä. Yleensä on lähes loppuun asti olemassa edes pieni toivo paranemisesta, ja sitten jos tilanne muuttuu toivottomaksi, on jo liian sairas tekemään mitään. Kyllä tuollaiset kuolemaan valmistautuvan viimeiset repäisyt taitavat olla enempi fiktiota kuin todellisuutta. Ajattelepa Stephen Hawkingia, jolle vuonna 1963 ennustettiin pari vuotta elinaikaa. On se onni fysiikan kannalta, ettei silloin tappanut itseään huumeilla ja basehyppelyllä.

 

On se onni fysiikan kannalta, ettei silloin tappanut itseään huumeilla ja basehyppelyllä.

 

Ja ennekaikkea Stephenin ja hänen lähimmäistensä kannalta, uskoisin...

 

terv. risto

[Guest zikaduu]

Itselleni tulee tässä nyt väkisin mieleen kun kaikki käytätte samaa esimerkkiä, että kuinkahan vaarallista tuo base-jumping edes on noin tilastoihin katsottuna?  Tuskin siihen hirveän moni ihminen on asiallisten turvavehkeiden kanssa kuollut. Base-hyppy ilman narua on tietysti sitten jo ihan eri asia. 

[Antti Laukkanen 15]

Taitaa tuo base-hyppääminen olla kuitenkin pikkisen eri asia kuin benji-hyppääminen...

 

-A-

[Johan Löfgren 0]

Onkos toi sama kun Artun teholle joutuminen?

 

Jep, ja vielä jos teholla kiertää Vaarallinen kirurgi niin peli on menetetty... 

 

J

[Esa Lehtismäki 0]

Itselleni tulee tässä nyt väkisin mieleen kun kaikki käytätte samaa esimerkkiä, että kuinkahan vaarallista tuo base-jumping edes on noin tilastoihin katsottuna?  Tuskin siihen hirveän moni ihminen on asiallisten turvavehkeiden kanssa kuollut. Base-hyppy ilman narua on tietysti sitten jo ihan eri asia. 

 

Narua? Basehypyt tehdään laskuvarjolla. Hypitään silloilta, jyrkänteiltä ja talojen katoilta. Eihän se maailman ainoa hengenvaarallinen harrastus ole, mutta "basehyppely" kuulostaa typerältä ja siksi pidän siitä sanasta

[Guest zikaduu]

Narua? Basehypyt tehdään laskuvarjolla. Hypitään silloilta, jyrkänteiltä ja talojen katoilta. Eihän se maailman ainoa hengenvaarallinen harrastus ole, mutta "basehyppely" kuulostaa typerältä ja siksi pidän siitä sanasta

No mitäs se sitten on kun hypitään venyvän narun nokasta esim. jostain sillalta? Siitäkin olen kyllä kuullut jonkun (ehkä itseni  ) käyttävän basehyppy-sanaa.

 

Noniin hienosti senat sakasin... 

Taitaa tuo base-hyppääminen olla kuitenkin pikkisen eri asia kuin benji-hyppääminen...

[Olli-Pekka Viitaharju 0]

En vielä tiedä. En ole miettinyt.

[Guest Suvi]

Moi!

 

Löysin tämän aiheketjun vasta nyt, kun keskustelu on jo oikeastaan päättynyt... Mutta on ihan pakko kirjoittaa omasta kokemuksestani, ehkä tämä on samalla terapiaa itselleni.

 

Heräsin siihen, että jotain on muuttunut ja että ajattelen jotenkin eri tavalla asioista kuin ennen, kun luin tämän ketjun. Pääkoppani työsti täältä lukemaani päivän, kaksi, ja sitten se kolahti; haluan elää täysillä tämän loppuelämän, joka minulle on annettu, eikä sittenkään viety pois. Ja näin olenkin tiedostamattani tehnyt jo muutaman vuoden.

 

Ennen ajattelin, etten pelkää kuolemaan, mutta mieli muuttui aika roimasti, kun sain kuulla kilpirauhasessani olevasta kasvaimesta. Maailmani romahti, tein mielessäni testamentin ja mietin, mitä sanon vielä kaikille läheisilleni ja rakkailleni. Ajattelin vain sitä, että saan kaikki asiat täällä järjestykseen, jotta voin lähteä hyvin mielin ja kaikki sanottuna.

Vuonna 2004 vasen lohko (kasvain mukanaan) kilpirauhasestani leikattiin pois ja lääkärin vierailusta leikkauksen jälkeen muistan vain hänen hymynsä sekä sanat; "näyttää hyvänlaatuiselle, saatiin kaikki pois, ei ole levinnyt".

 

Nyt voin taas sanoa, ettei kuolema pelota, sillä ehdin tehdä ennen leikkausta itseni kanssa "rauhan".

 

En ole käynyt hyppäämässä base-hyppyä, enkä aiokaan, mutta en myöskään suostu enää vain tyytymään.

Haluan, että sitten oikeassa lopussa pystyn sanomaan itselleni, että kokeilimpas sitä ja tätä ja tuli tehtyä sekin, mitä monta vuotta vain ajattelin tekeväni. Haluan ottaa elämästäni kaiken mahdollisen irti, enkä vain "kuluttaa vuosia sohvalla". Mitään villitystä ei siinä mielessä ole, että olisi mies lähtenyt vaihtoon ja talo myyty, otettu loparit duunista ja reissattu maailman ympäri.

Ei, vaan NAUTIN elämästäni ihanan mieheni kanssa, olen mahdollisimman hyvä äiti pojalleni ja hoidan koirani niin, että myös hänellä on hyvä ja pitkä elämä. Pidän yhteyttä ystäviini ja rakastan vanhempiani ja sisaruksiani enemmän kuin koskaan ennen.

KYLLÄ, otan tatuoinnin, josta olen haaveillut jo vuosia. Kyllä, ajan A-kortin ja haluan pyörän! Kyllä, tulen vielä hyppäämään benji-hypyn.

 

 

Elän tavallista aktiivista elämää ja nautin siitä!

 

Suvi

 

[Jesse Lindsberg 1]

Sanotaan nyt, että pelkään kuolemaa kunnes sellainen tietty elämänhalu ja -jano sammuu. Niin kauan kun on vielä asioita joita haluaa nähdä ja kokea, ei tee mieli tätä ainoaa elämää kesken jättää.

 

Mutta tämä onkin vain tämänikäisen tämänhetkinen näkemys asiasta.

[Antti Laukkanen 15]

Aivotoimintamme loppuu muutamassa minuutissa hengityksen ja verenkierron pysähdyttyä. Sen jälkeen ei ole enää olemassa käyttökelpoisessa muodossa sitä persoonallisuutta ja muistia, jota kutsutaan myös "sieluksi". Uskonnoissa esiintyy biologisesta ruumiista riippumaton kuolematon henkiolento nimeltä "sielu", mutta sellaisen uskomuksen tueksi ei ole muuta kuin kansantarinoita. Monet uskovat silti.

 

Niin, ottamatta kantaa sen paremmin suuntaan kuin toiseen, kutakuinkin yhtä vähän on todisteita siitäkään, ettei tämmöistä sielua tai henkeä olisi. Toisaaltahan on yritetty esittää tieteellisempiäkin todisteita. Eri asia on, onko niistä minkäänlaisiksi oikeiksi todisteiksi. Absoluuttisten tieteenkannattajien pahin ongelma on minun mielestäni uskomus ehdottomasta oikeassa olemista ja muiden ihmisten uskomusten teilaaminen. Siinä on vähän niinkuin kaksi eri uskontokuntaa, jotka fundamentalistisesti uskovat omaan käsitykseensä suostumatta suomaan suurtakaan ajatusta toisten näkemyksille. Se ei oikein perusajatukseltaan eroa kovinkaan paljon varsinaisten uskontojen välisistä kiistoista.

 

Ottamatta edellenkään kantaa suuntaan tai toiseen, totean vain tässä maailmankaikkeudessa olevan järjettömän määrän kaikenlaista, jota ei voi tieteen keinoin todistaa. Vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa aika moni yleisesti tunnettu uskomus ja "tosiasia" on kiistattomasti kumottu. Mikä on se voima, joka saa nykyiset tieteeseen uskojat (ei välttämättä niinkään sen tutkimustyön tekijät) uskomaan tässä aikakaudessa elävän kaiken sen viisauden, jolla voidaan absoluuttisen varmasti tuomita se, mitä ei voida tieteen keinoin todistaa oikeaksi? Siitäkin huolimatta, ettei sitä kyetä sinällään todistamaan myöskään vääräksi.

 

Tarkoitukseni ei ole tässä tokikaan kieltää tieteen saavutuksia. Tokihan niistä suurin osa on varteenotettavaa kamaa maailman kehityksessä. Kun ihmisparan aivojen käsityskyky on kuitenkin aika vaatimaton, ihmettelen joidenkin ihmisten absoluuttista uskoa siihen, että he tietävät ja ymmärtävät kaikista asioista niiden oikean laidan. Eivätkä juuri tingi mielipiteistään.

 

-A-