Pelkäätkö kuolemaa?

[Guest rsuomi]

Niin, ottamatta kantaa sen paremmin suuntaan kuin toiseen, kutakuinkin yhtä vähän on todisteita siitäkään, ettei tämmöistä sielua tai henkeä olisi. Toisaaltahan on yritetty esittää tieteellisempiäkin todisteita. Eri asia on, onko niistä minkäänlaisiksi oikeiksi todisteiksi. Absoluuttisten tieteenkannattajien pahin ongelma on minun mielestäni uskomus ehdottomasta oikeassa olemista ja muiden ihmisten uskomusten teilaaminen. Siinä on vähän niinkuin kaksi eri uskontokuntaa, jotka fundamentalistisesti uskovat omaan käsitykseensä suostumatta suomaan suurtakaan ajatusta toisten näkemyksille. Se ei oikein perusajatukseltaan eroa kovinkaan paljon varsinaisten uskontojen välisistä kiistoista.

 

Ottamatta edellenkään kantaa suuntaan tai toiseen, totean vain tässä maailmankaikkeudessa olevan järjettömän määrän kaikenlaista, jota ei voi tieteen keinoin todistaa. Vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa aika moni yleisesti tunnettu uskomus ja "tosiasia" on kiistattomasti kumottu. Mikä on se voima, joka saa nykyiset tieteeseen uskojat (ei välttämättä niinkään sen tutkimustyön tekijät) uskomaan tässä aikakaudessa elävän kaiken sen viisauden, jolla voidaan absoluuttisen varmasti tuomita se, mitä ei voida tieteen keinoin todistaa oikeaksi? Siitäkin huolimatta, ettei sitä kyetä sinällään todistamaan myöskään vääräksi.

 

Tarkoitukseni ei ole tässä tokikaan kieltää tieteen saavutuksia. Tokihan niistä suurin osa on varteenotettavaa kamaa maailman kehityksessä. Kun ihmisparan aivojen käsityskyky on kuitenkin aika vaatimaton, ihmettelen joidenkin ihmisten absoluuttista uskoa siihen, että he tietävät ja ymmärtävät kaikista asioista niiden oikean laidan. Eivätkä juuri tingi mielipiteistään.

 

-A-

 

Terve !

 

Aika jännä juttu...

 

Voisin lainata tekstisi sanasta sanaan ja vaihtaa vain nimimerkin omakseni.

Mielestäni on olemassa kaksi ääripäät: Ääriuskovaiset ja ääritiedeuskovaiset.  Molemmat samanlaisia jääriä, joiden ajatuksia on turha edes yrittää muuttaa.

 

Kun Gagarin teki ensimmäisen avaruuslennon, kirjoitettiin lehdissä, että ihminen on valloittanut avaruuden

Puhutaan UFO:ista ja  yliluonnollisista asioista, mutta minusta tämä koko maailma on vähintäänkin yliluonnollinen...

 

Esim yksi asia näin maallikkona ihmetyttää... Jos mustia aukkoja on olemassa ja niiden vetovoima on niin suuri ettei valokaan pääse karkaamaan, niin  sen seurauksena olen ihmetellyt erästä asiaa...

 

Jos kaikki maailmankaikkeuden massa on ollut alkuräjähdykskessä  (ajanhetkellä t=0) yhdessä äärettömän pienessä tilavuudessa (singulariteetti, musta-aukko) niin mikä on se niin suuri energia, jonka voimalla materia/hiukkaset karkaavat tuosta alkupisteestä ??? Kertokaa viisaammat 

 

Meni vähän (vain vähän! off topiciksi)  tästähän voisi saada vaikka uuden mielenkiintoisen threadin 

 

 

 

..but anyway

 

Suvi Kermanin kanssa samaa mieltä:

 

"Haluan, että sitten oikeassa lopussa pystyn sanomaan itselleni, että kokeilimpas sitä ja tätä ja tuli tehtyä sekin, mitä monta vuotta vain ajattelin tekeväni. Haluan ottaa elämästäni kaiken mahdollisen irti, enkä vain "kuluttaa vuosia sohvalla". Mitään villitystä ei siinä mielessä ole, että olisi mies lähtenyt vaihtoon ja talo myyty, otettu loparit duunista ja reissattu maailman ympäri.

Ei, vaan NAUTIN elämästäni ihanan mieheni kanssa, olen mahdollisimman hyvä äiti pojalleni ja hoidan koirani niin, että myös hänellä on hyvä ja pitkä elämä. Pidän yhteyttä ystäviini ja rakastan vanhempiani ja sisaruksiani enemmän kuin koskaan ennen.

KYLLÄ, otan tatuoinnin, josta olen haaveillut jo vuosia. Kyllä, ajan A-kortin ja haluan pyörän! Kyllä, tulen vielä hyppäämään benji-hypyn."

 

Ei sitku vaan nytku elämää

 

terv. risto

[Guest rsuomi]

Niin, se toinen puolisko uskoo loppuun asti järjellisyyteen ja se uskovaisten puolisko ei teoriassa voi muuhun uskoa kuin mitä uskonnossaan opetetaan, jos ihminen siis ääriuskovaiseksi luokitellaan.

Mitenkäs asia voidaan määrätä yliluonnolliseksi? Kun sille ei voi löytää järkevää selitystä. Eli yhtä kuin.. Uskonto.

 

Terve!

 

Tarkoitin tuossa tosiaan kahta ääripäätä, vaikka kaiketi suurin osa kuuluu sinne välimaastoon. Uskon tieteeseen, mutta en usko sen avulla voitavan selvittää kaikkia maailmankaikkeuden asioita.

 

Jos ajatellaan esim sähköä ei taida olla vieläkään yhtään ihmistä tässä maailmassa, joka todella tietäisi mitä sähkö on.

 

Luonnonlakeja on jouduttu silloin tällöin sorvaamaan havaintoihin sopiviksi erilaisilla vakiolla...

 

Yritän vain olla pikkasen kriittinen molempiin fundis-mielipiteihin;)

 

Jotenkin olen aina pikkasen katsonut karsaan ihmisiä, jotka ovat sataprosenttisen varmoja mielipiteistään.

 

Avarakatseisuutta. Tässä ollaan perimmäisten kysymysten äärillä...

 

ps. voin olla ajatusteni kanssa ihan metsässä

 

terv. risto

 

 

[Guest zikaduu]

Jos ajatellaan esim sähköä ei taida olla vieläkään yhtään ihmistä tässä maailmassa, joka todella tietäisi mitä sähkö on.

Minä tiedän! Se on elektronien liikettä johtimessa eri sähkövarausten välillä.

 

tai jotain sinnepäin 

[Guest rsuomi]

Minä tiedän! Se on elektronien liikettä johtimessa eri sähkövarausten välillä.

 

tai jotain sinnepäin 

 

Terve!

 

Hienoa    Nobelin palkinto Jaakolle !!

 

terv. risto  8)

[Esa Lehtismäki 0]

Tarkoitin tuossa tosiaan kahta ääripäätä, vaikka kaiketi suurin osa kuuluu sinne välimaastoon. Uskon tieteeseen, mutta en usko sen avulla voitavan selvittää kaikkia maailmankaikkeuden asioita.

 

Jos ajatellaan esim sähköä ei taida olla vieläkään yhtään ihmistä tässä maailmassa, joka todella tietäisi mitä sähkö on.

 

Oikeastaan on kolme tyyppiä. Ne, jotka uskovat, ne jotka eivät usko, ja ne jotka eivät välitä muodostaa asiasta selvää kantaa. Minä en usko mihinkään, en tieteeseenkään, sillä tiede ei ole uskon asia, vaan päin vastoin jotain mitä kuuluu aina epäillä. Sielu on uskon asia, sellaisen olemassaolosta ei ole mitään näyttöä. Ainoa syy olettaa sellaisen olevan olemassa on usko. Eikä siinä mitään, saahan sitä ihminen uskoa mihin haluaa.

 

Sähkö on elektroneja, jotka puolestaan kuuluvat leptoneihin ja ovat perushiukkasia. Sähkön käyttökelpoisuus perustuu elektronien sähkömagneettiseen vuorovaikutukseen, joka taas on yksi maailmankaikkeuden perusvoimista. Mutta sitä tietenkään ei tiedetä nyt, eikä ehkä koskaan, että mikä elektroni ja aine ylipäätään oikein on, koska silloin mennään aivan maailmankaikkeuden alkuun. Minä pidän luultavana, että aine ja energia eivät ole oikeastaan yhtään mitään, mutta se on pelkkää filosofiaa.

 

Tieteelle tuntemattomia alueita tulee aina olemaan, ja sinne voi sijoittaa halutessaan vaikka yliluonnollisia ihmeitäkin olematta varsinaisesti ristiriidassa tieteen kanssa. Monet tuntuvat kokevan luontaista tarvetta uskoa jotain siitä mitä ei tiedetä ja varmasti kuolemattomaan sieluun uskominen joillain lievittää ahdistusta elämän lyhyydestä. Lähes kaikissa kulttuureissa on kehittynyt uskomuksia kuoleman jälkeisestä elämästä, joten kyseessä on mitä ilmeisimmin ihmiselle tyypillinen ominaisuus. Minä kylläkin olen immuuni.

[Guest rsuomi]

Oikeastaan on kolme tyyppiä. Ne, jotka uskovat, ne jotka eivät usko, ja ne jotka eivät välitä muodostaa asiasta selvää kantaa. Minä en usko mihinkään, en tieteeseenkään, sillä tiede ei ole uskon asia, vaan päin vastoin jotain mitä kuuluu aina epäillä. Sielu on uskon asia, sellaisen olemassaolosta ei ole mitään näyttöä. Ainoa syy olettaa sellaisen olevan olemassa on usko. Eikä siinä mitään, saahan sitä ihminen uskoa mihin haluaa.

 

Sähkö on elektroneja, jotka puolestaan kuuluvat leptoneihin ja ovat perushiukkasia. Sähkön käyttökelpoisuus perustuu elektronien sähkömagneettiseen vuorovaikutukseen, joka taas on yksi maailmankaikkeuden perusvoimista. Mutta sitä tietenkään ei tiedetä nyt, eikä ehkä koskaan, että mikä elektroni ja aine ylipäätään oikein on, koska silloin mennään aivan maailmankaikkeuden alkuun. Minä pidän luultavana, että aine ja energia eivät ole oikeastaan yhtään mitään, mutta se on pelkkää filosofiaa.

 

Tieteelle tuntemattomia alueita tulee aina olemaan, ja sinne voi sijoittaa halutessaan vaikka yliluonnollisia ihmeitäkin olematta varsinaisesti ristiriidassa tieteen kanssa. Monet tuntuvat kokevan luontaista tarvetta uskoa jotain siitä mitä ei tiedetä ja varmasti kuolemattomaan sieluun uskominen joillain lievittää ahdistusta elämän lyhyydestä. Lähes kaikissa kulttuureissa on kehittynyt uskomuksia kuoleman jälkeisestä elämästä, joten kyseessä on mitä ilmeisimmin ihmiselle tyypillinen ominaisuus. Minä kylläkin olen immuuni.

 

Terve!

 

Joo, näinhän se pitkälti on kuten kirjoitat (minunkin mielestä). Eihän tässä asiassa oikein kukaan voi sanoa viimeistä sanaa miten asiat todella ovat.

 

Uskonto on omasta puolestani ihan ok, jos sen nimissä ei estetä tieteen tutkimusta tai käydä älyttömiä uskon sotia, joissa on varmasti kuollut enemmän ihmisiä kuin moni osaa kuvitellaakaan. Minä en tarvitse omaan "uskooni" mitään instituutioita. Oma uskoni on kovin hatara, mutta aina silloin tällöin tulee mieleen mikä tämän kaiken takana on?

 

Nämähän ovat sellaisia ikuisuuskysymyksiä, joihin ei varmasti vastausta saada, mutta mielenkiintoista näistäkin asioista on sillöin tällöin keskustella, kaikessa sovussa ja toisen vakaumusta kunnioittaen.

 

Näin pätkän televisiosta, jossa haastateltiin Esko Valtaojaa ja jotakuta ev.lut. kirkon edustajaa. Näistä keskusteluista on muistaakseni julkaistu kirjakin? Erittäin mieleniintoisia ajatuksia molemmilla. Mielenkiintoinen kahden järkevän ja kiihkottaman ihmisen keskustelu. Pitäisi varmaan lukea joskus tuo kyseinen kirja, en nyt vain muista nimeä.

 

Yst. terv. risto

[Esa Lehtismäki 0]

Kannattaa ainakin lukea Esko Valtaojan trilogia Kotona maailmankaikkeudessa, Avoin tie ja Ihmeitä. Valtaoja osaa hienosti esittää, kuinka hieno ja ihmeellinen maailma on ilman uskomuksiakin. Ursan verkkokaupasta ainakin löytyy ja varmasti kirjastoistakin.

[Guest Etsijä]

Niin, ottamatta kantaa sen paremmin suuntaan kuin toiseen, kutakuinkin yhtä vähän on todisteita siitäkään, ettei tämmöistä sielua tai henkeä olisi. Toisaaltahan on yritetty esittää tieteellisempiäkin todisteita. Eri asia on, onko niistä minkäänlaisiksi oikeiksi todisteiksi. Absoluuttisten tieteenkannattajien pahin ongelma on minun mielestäni uskomus ehdottomasta oikeassa olemista ja muiden ihmisten uskomusten teilaaminen. Siinä on vähän niinkuin kaksi eri uskontokuntaa, jotka fundamentalistisesti uskovat omaan käsitykseensä suostumatta suomaan suurtakaan ajatusta toisten näkemyksille. Se ei oikein perusajatukseltaan eroa kovinkaan paljon varsinaisten uskontojen välisistä kiistoista.

 

Kyllä uskonnon ja tieteen välillä on se perustavaa laatua oleva ero, että uskonnossa ikään kuin luovutaan todellisuuden tarkastelusta ja todetaan, että niin se maailma nyt vaan makaa kuin juuri tämän uskonnon pyhässä kirjassa sanotaan. Kaikki mitä tarvitsee tietää, on jo kerrottu, eikä tätä maailmankuvaa muuta enää mikään. Tieteelliseen maailmankuvaan sen sijaan kuuluu ainainen epäily ja uteliaisuus: ovatko asiat todella näin kuin "tiedämme" niiden olevan? Mitä on nurkan takana? Tiede ei voi koskaan juntata jalkojaan maahan ja sanoa, että tässä sitä nyt seisotaan, mikään ei voi tästä minua järkyttää. Sellainen tiede olisi täysin kuollutta, eikä tiedettä lainkaan.

 

Siinä mielessä siis tuo käyttämäsi "absoluuttinen tieteenkannattaja" on täydellinen oksymoroni, sillä aidon tieteellisen maailmankuvan omaksunut ihminen uskoo ainoastaan siihen, että se, mitä tällä hetkellä maailmasta tiedämme, on tämänhetkisten todisteiden valossa paras maailmankuva, mutta huomenna kuvamme saattaa jo tarkentua. (Itse odotan vesi kielellä LHC:n käynnistämistä ja Higgsin hiukkasen kohtaloa )

 

Mitä tulee sieluun ja sen olemassaoloon, niin sielut ja jumalat eivät kuulu tieteeseen, sillä yksi tieteellisten teorioiden erittäin tärkeä ominaisuus on falsifioitavuus. Sielun olemattomuutta ei voi todistaa, siis sielu-teoria ei ole mitenkään falsifioitavissa. Tällaisessa tilanteessa itse leikkaan koko sieluasian tylysti Occamin partaveitsellä irti ja totean Wittgensteinin tavoin: "mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava".

 

- - -

 

Ja itse kysymykseen: minua viisaampi on joskus kirjoittanut "Miksi pelkäisin kuolemaa? Olinhan kuollut miljardeja vuosia ennen syntymääni, enkä kokenut siitä pienintäkään epämukavuutta." Hyvin sanottu.

[Antti Laukkanen 15]

Yhteneväisyys ei olekaan kiinni siitä, mitä kukin ihminen maailmastaan ajattelee, vaan siinä, että molemmissa ääripäissä on valtaisa tarve kuvitella olevansa se ainut oikeassa oleva taho. Kuulukoon tieteeseen epäilys ja uusien asioiden tutkiminen, mutta silti monet tiedeuskovaiset (lieneekö tämä termi sitten vähemmän oksymoroni?) uskovat aivan yhtä vakuuttavasti olevansa ainoalla oikealla tiellä, kuin se pikku ahmed, joka räjäyttää itsensä väkijoukossa ja kuvittelee pääsevänsä marttyyrina paratiisinsa iloihin.

 

Jostain tämä maailmankaikkeus on syntynyt. Olkoon aika kuinka suhteellinen käsite hyvänsä, mutta joskus jotakin on täytynyt syntyä tyhjästä, mikä ei ole oikein selitettävissä tieteellä. Tai sitten olen ihan vaan liian tyhmä ymmärtääkseni näistä asioista yhtään mitään. Onneksi en ole siinä lajissa ollenkaan ainut. Mitä sitten oli sitä ennen, kun ei ollut mitään ja miten siitä sitten kykeni pulpahtamaan tällainen maailmankaikkeus, onkin jänskempi juttu. Jos olisikin niin, että tämän kaiken olisi jokin jumalolento pistänyt pydeen, niin jostain senkin on täytynyt vissiin alkunsa saada. Taitavat olla jotensakin ylenpalttisen vaikeita asioita näin maallikkoimmeisen ymmärtää. Ainut, mistä olen varma, ei niitä asioita tässä maailmankaikkeudessa kykene täydellisesti ymmärtämään kukaan muukaan. Ja tämä taas johtaa siihen absoluuttisen oikeassa olemisen pakon vääryyteen. Jostain syystä tuo koillistuuli vaan heiluttelee tänäänkin vielä lehdettömässä koivussa killittävää variksenpesää ja lentokoneet sinkoilevat taivaan tuuliin yksi toisensa jälkeen. On siinä minusta jotain järjellä ja tieteellä selittämätöntä, kun kyllin kauas esihistoriaan siirtyillään asioita miettimään.

 

Sitä paitsi sangen suuri osa uskonnollisista ihmisistä ei ole ollenkaan niin kapeakatseisia, kuin tuo Jyrkin kommentti antaa ymmärtää. Joukossa on oikeasti aika mahdottoman fiksuakin jengiä.

 

Ja tuo viimeinen kappale eritoten on mielestäni tiedeuskonnon suurinta skeidaa. Siis jos et tiedä tai ymmärrä, sitä ei voi olla olemassa? Mitä tulee Wittgensteiniin, hän huomasi omissa tekeleissään jo itsekin virheitä ja puutteellisuuksia. Tuskinpa hän niitä kaikkia pois sai siivotuksi.

 

-A-

[Guest Etsijä]

Kuulukoon tieteeseen epäilys ja uusien asioiden tutkiminen, mutta silti monet tiedeuskovaiset (lieneekö tämä termi sitten vähemmän oksymoroni?) uskovat aivan yhtä vakuuttavasti olevansa ainoalla oikealla tiellä, kuin se pikku ahmed, joka räjäyttää itsensä väkijoukossa ja kuvittelee pääsevänsä marttyyrina paratiisinsa iloihin.

 

Jos ainoalla oikealla tiellä tarkoitetaan leppymätöntä uteliaisuutta sen suhteen, miten maailma toimii sekä haluttomuutta jäädä paikalleen uskomaan, että näin asiat nyt vain ovat, niin kyllä, "tiedeuskovaiset" uskovat olevansa sillä ainoalla oikealla tiellä. Se onkin eri juttu, miksi ihmeessä näet tarpeen rinnastaa tällaisen maailmankatsomuksen sen kanssa, että pikku ahmed uskoo vakaasti mielikuvitusolentoon, joka haluaa hänen räjäyttävän itsensä torilla ihmisten keskellä.

 

Jostain tämä maailmankaikkeus on syntynyt. Olkoon aika kuinka suhteellinen käsite hyvänsä, mutta joskus jotakin on täytynyt syntyä tyhjästä, mikä ei ole oikein selitettävissä tieteellä.

 

Ei, vaan tuo "tapahtuma" ei ole edes selitettävissä kielellämme, koska jos (ja sanon tosiaan vain "jos", mutta se tuntuu olevan tiedemiesten konsensus tällä hetkellä) siinä syntyi myös aika, ei "tapahtumista" tai "syntymästä" puhuminen ole mielekästä. Alkuräjähdyksestä voimme oikeastaan sanoa vain, että se on täydellisen mysteerin verhon peitossa oleva _jokin_ (ja myös pysyy sellaisena, ainakin jonkin matkaa nollahetkestä eteenpäin).

 

Ja tuo viimeinen kappale eritoten on mielestäni tiedeuskonnon suurinta skeidaa. Siis jos et tiedä tai ymmärrä, sitä ei voi olla olemassa?

 

No enhän minä niin sanonut, eikä Wittgensteinkaan tuota tarkoita.

Koetan selittää. Otetaan esimerkiksi jumala - postuloidaan siis yliluonnollinen entiteetti, jonka ei tarvitse noudattaa tuntemamme maailmankaikkeuden luonnonlakeja, vaan joka liikkuu ulottuvuuksissamme halutessaan täysin näkymättömänä. Nyt on vain niin, että se, mitä nimitämme tieteeksi, perustuu maailmankaikkeuden luonnonlakeihin, joita pystymme havainnoimaan. Jos siis väitetään, että on olemassa jokin olento, jota emme pysty mitenkään havaitsemaan (koska se ei noudata luonnonlakeja), ei kyseinen oletus ole edes periaatteessa falsifioitavissa (eli osoitettavissa vääräksi vaikkapa mittauksilla). Tällöin tämä kyseinen olento ei kuulu tieteen piiriin. Tiede ei voi siis sanoa tästä olennosta oikein mitään.

[Antti Laukkanen 15]

Jos ainoalla oikealla tiellä tarkoitetaan leppymätöntä uteliaisuutta sen suhteen, miten maailma toimii sekä haluttomuutta jäädä paikalleen uskomaan, että näin asiat nyt vain ovat, niin kyllä, "tiedeuskovaiset" uskovat olevansa sillä ainoalla oikealla tiellä. Se onkin eri juttu, miksi ihmeessä näet tarpeen rinnastaa tällaisen maailmankatsomuksen sen kanssa, että pikku ahmed uskoo vakaasti mielikuvitusolentoon, joka haluaa hänen räjäyttävän itsensä torilla ihmisten keskellä.

 

Siksi, että tämä tiedeyhteisö uskoo yhtä vakaasti olevansa oikeassa, kuin se pikku ahmed. En sinällään väittänyt, etteikö näin olisikin. Pointti oli lähinnä se tietty haluttomuus uskoa siihen, mitä ei voi pitää kädessä tai katsella omin silmin.

 

Ei, vaan tuo "tapahtuma" ei ole edes selitettävissä kielellämme, koska jos (ja sanon tosiaan vain "jos", mutta se tuntuu olevan tiedemiesten konsensus tällä hetkellä) siinä syntyi myös aika, ei "tapahtumista" tai "syntymästä" puhuminen ole mielekästä. Alkuräjähdyksestä voimme oikeastaan sanoa vain, että se on täydellisen mysteerin verhon peitossa oleva _jokin_ (ja myös pysyy sellaisena, ainakin jonkin matkaa nollahetkestä eteenpäin).

 

Siksipä mainitsinkin tuon ajan suhteellisuuden. Minähän saatan taas olla vähän pöliä, mutta minusta on vähän ontuva selitys sekin, että ensin ei ollut mitään, aika ei kulunut, ei ollut vaan kerrassaan mitään, edes tyhjää. Sitten tuli bang ja kaikki vaan sitten lähti siitä sujuilemaan ja järjestymään sekä aika tikittämään. Kuitenkin, jos kerran oli selkeä alku, täytyy olla tilanne ennen sitä alkua ja joku kimmoke sille, että tyhjästä poksahti avaruuteen tämmöinen kohtuullisen massiivinen kompleksi. Mutta koska tuo ns. alkuräjähdys kerran on ikuinen mysteeri, sen varaan rakentaminen ja kaiken muun teorian hylkääminen on juurikin sitä peräänkuuluttamaani vankkumatonta uskoa omaan asiaansa. Eräänlaista uskontoa siis sekin.

 

No enhän minä niin sanonut, eikä Wittgensteinkaan tuota tarkoita.

Koetan selittää. Otetaan esimerkiksi jumala - postuloidaan siis yliluonnollinen entiteetti, jonka ei tarvitse noudattaa tuntemamme maailmankaikkeuden luonnonlakeja, vaan joka liikkuu ulottuvuuksissamme halutessaan täysin näkymättömänä. Nyt on vain niin, että se, mitä nimitämme tieteeksi, perustuu maailmankaikkeuden luonnonlakeihin, joita pystymme havainnoimaan. Jos siis väitetään, että on olemassa jokin olento, jota emme pysty mitenkään havaitsemaan (koska se ei noudata luonnonlakeja), ei kyseinen oletus ole edes periaatteessa falsifioitavissa (eli osoitettavissa vääräksi vaikkapa mittauksilla). Tällöin tämä kyseinen olento ei kuulu tieteen piiriin. Tiede ei voi siis sanoa tästä olennosta oikein mitään.

 

No sitä lupasit  sutia sillä wilkinsonilla, niin ettei muistoakaan jää jäljelle. Kyllä minä ymmärrän tuon näkökannan oikein oivallisesti. Pointti onkin juuri siinä, että tiede uskoo omiin metodeihinsa ja tuloksiinsa. En sitten tiedä onko tieteen pyhä tarkoitus näillä saavutuksillaan tyrmätä eri lailla ajattelevat tai uskovat, eli edelleen pyrkiä olemaan se oikeassa oleva taho, vailla olennaista mahdollisuutta kuitenkaan todistaa näiden muiden olevan väärässä. Suuri osa tiedeuskovaisista julistaa joka tapauksessa muut ajatusmallit turmioon siksi, etteivät he pysty omalta osaltaan osoittamaan minkäänlaista todistetta puolesta tai vastaan.

 

Muistutanpa nyt tässä vaiheessa taas, ettei tarkoitukseni ole tässä millään muotoa puolustella mitään uskontoa tai väheksyä tieteen saavutuksia. Perään vain sitä pientä ja rakentavaa tunnustusta, että "voihan tietysti olla niinkin, että olemme väärässä".

 

-A-

[Guest Henkka]

Miksi yleensäkään ihminen alkaa uskoa johonkin uskontojen kaltaiseen juttuun?

 

Lue nuo linkitetyt keskustelut ensin ja aiheesta voisi muutenkin jatkaa niiden kautta, kun kuolemapelosta ei olla kirjoitettu enään pitkään aikaan...

 

http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,32920.0.html

 

http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,59467.0.html

[Guest arttula]

Suurin ero uskonnon ja tieteen välillä on se, että tieteen kannattajat ovat valmiita tarkistamaan ja kyseenalaistamaan teorioidensa luotettavuuden, uskotojen kannattajat eivät milloinkaan.

Samuli: En minäkään ole koskaan ymmärtänyt, miksi joku kykenee olemaan niin naiivi, että tosissaan uskoo johonkin yliluonnollisiin satuihin. Ne puolustivat varmaan paikkaansa alkukantaisissa kulttuureissa, mutta nykyaikana pitäisi jo vähitellen kasvaa moisista uskomuksista ulos.

[Esa Lehtismäki 0]

Siksi, että tämä tiedeyhteisö uskoo yhtä vakaasti olevansa oikeassa, kuin se pikku ahmed. En sinällään väittänyt, etteikö näin olisikin. Pointti oli lähinnä se tietty haluttomuus uskoa siihen, mitä ei voi pitää kädessä tai katsella omin silmin.

 

Yksittäinen tieteentekijä voi uskoa olevansa oikeassa siinä mitä on keksinyt, sillä tietynlainen asiaansa uskominen on usein motiivi sille, että viitsii yrittää jotain todistaa. Muu tiedeyhtisö yrittää sitten todistaa kyseisen tutkijan olevan väärässä, ja jos se ei onnistu, voidaan hänen teoriaansa pitää pätevänä. Tieteessä ei kuitenkaan ole totuuksia, ja tieteeseen uskominen on oikeastaan tieteen halventamista. Jotkut maallikot epäilemättä suhtautuvat tieteellisen maailmankuvan mukaisiin asioihin kuin ne olisivat uskonasioita. Moni "uskoo" vaikkapa alkuräjähdysteoriaan, koska siinä on sentään enemmän järkeä kuin uskonnollisissa selityksissä, mutta ei kuitenkaan ymmärrä asiasta niin paljon, että pystyisi sen pätevyyttä tieteellisesti arvioimaan.

 

Useimmat haluavat omata mielipiteen siitä, miten jokin asia on. Tämän "uskon" ei kuitenkaan tarvitse olla vahva, vaan mielipide voi muuttua moneen kertaan kun saa uutta tietoa. Jos joku uskoo jääräpäisesti vaikka nyt siihen alkuräjähdykseen, eikä suostu kuuntelemaan mahdollisia alkuräjähdysteoriaan sopimattomia havaintoja, silloin hän on "tiedeuskovainen". Kaipa sellaisiakin on, mutta tieteen tekemisessä sellainen on haitallinen ominaisuus.

[Guest Henkka]

Suurin ero uskonnon ja tieteen välillä on se, että tieteen kannattajat ovat valmiita tarkistamaan ja kyseenalaistamaan teorioidensa luotettavuuden, uskotojen kannattajat eivät milloinkaan.

 

Tämä kertoi kyllä enemmän sinusta ja tähän liittyvästä streotypiasta kuin ns. uskovista ja tieteellisesti ajattelevista

 

Miksiköhän nämä näkemykset miltei poikeuksetta asetetaan vastakkain? Ne eivät sulje toisiaan pois ja itse tuntemistani "uskovista" miltei jokainen elää ja kokee maailman aivan kuten "ei uskovatkin". Ja pohtii sitä yhtälailla. Usko on monelle tunne "kaiken rinnalla", eikä muuta maailmaa sulkeva tekijä, tai jokin ns. pelastusautomaatti.

 

Ääripäitä toki on, jokaisessa näkemyksessä tässä maailmassa.

 

[Guest arttula]

Tämä kertoi kyllä enemmän sinusta ja tähän liittyvästä streotypiasta kuin ns. uskovista ja tieteellisesti ajattelevista

 

Valaisepa hieman tietämättömyyttäni vaikka esimerkillä...

[Guest Henkka]

Kirjoitanko nyt edellisen viestini uudestaan? Vai mitä tässä haet?

 

[Guest arttula]

Josko edellisessä viestissäni oli vähän valoa?

 

Tarkoitin siis aivan käytännöllisellä esimerkillä. Miten uskovaiset ovat kyseenalaistaneet tähän mennessä omat uskonsa peruspilarinsa, kuten tieteessä jatkuvasti tehdään ? Koko tieteen perusajatus lähtee siitä, että kyseenalaistetaan ja etsitään mahdollisia uusia ratkaisuja uuden tiedon valossa.

[Jouni Laukkanen 65]

Tarkoitin siis aivan käytännöllisellä esimerkillä. Miten uskovaiset ovat kyseenalaistaneet tähän mennessä omat uskonsa peruspilarinsa, kuten tieteessä jatkuvasti tehdään ? Koko tieteen perusajatus lähtee siitä, että kyseenalaistetaan ja etsitään mahdollisia uusia ratkaisuja uuden tiedon valossa.

 

Muistaakseni tätäkin asiaa on sinulle yritetty selittää useampaakin kertaan, mutta palaat aina tähän omaan näkemykseesi. Joka lähinnä kertoo siitä, ettet halua tai pysty irtautumaan omista ennakkoluuloistasi. Avarakatseisuutesi tässä kohdalla on samaa luokkaa kuin fundamentalistikristityn.

[Guest arttula]

Muistaakseni tätäkin asiaa on sinulle yritetty selittää useampaakin kertaan, mutta palaat aina tähän omaan näkemykseesi. Joka lähinnä kertoo siitä, ettet halua tai pysty irtautumaan omista ennakkoluuloistasi. Avarakatseisuutesi tässä kohdalla on samaa luokkaa kuin fundamentalistikristityn.

 

Olen aina valmis muuttamaan käsityksiäni, kunhan vaan saan kysymyksiini järkeviä vastauksia...

[Jouni Laukkanen 65]

Olen aina valmis muuttamaan käsityksiäni, kunhan vaan saan kysymyksiini järkeviä vastauksia...

 

Eihän niihin ole olemassa tieteellisesti verifioitavissa vastauksia - vain subjektiivisia näkemyksiä, koska kyse on hyvin subjektiivisesta ja henkilökohtaisesta asiasta.

 

Sanotaan nyt vielä kerran, (lähinnä kristinuskosta, koska tunnen sen parhaiten):

- Epäily on aina kuulunut uskoon. Epäilevä Tuomas on tunnettu koko kristinuskon ajan, eikä ilmiön olemassaoloa ole pyritty kieltämään, saati leimaamaan kelpaamattomaksi asenteeksi.

- Teologinen tutkimusta jotkut uskovaiset suorastaan inhoavat, koska sitä pidetään kuvainraastajana. Se pyrkii tarttumaan kiinni uskonnon keskeisiin teemoihin ja asettamaan ne kritiikin alle, sikäli kun niitä voidaan arvioida tieteellisin menetelmin.

 

Ei uskominen tietääkseni missään uskontokunnassa edellytä, että ajatteleva tai älykäs ihminen heittää aivot narikkaan ja nielee kaiken kyselemättä. Tietenkin on olemassa näitä, joille on helpompi omaksua muiden esittämiä valmiiksi pureskeltuja vastauksia, mutta se on pikemminkin joihin ihmisiin kuuluva ominaisuus, eikä niinkään uskontoihin.

[Guest Henkka]

Kuten mainitsin usko ei (mielestäni) valtaosalla sulje pois muuta maailmaa ja miksi pitäisikään? Ei se lopeta oman pään käyttöä tai muuta ihmistä persoonana. On niitäkin jolle usko on vaikkapa ns. viimeinen oljenkorsi, taikka väline oman itsensä toteuttamiseen, mutta en nyt tarkoita tätä. Itse tunnen ateisteja sekä uskovia ja kun istumme iltaa yhdessä, näistä asioista ei ainakaaan tule ristiriitaa. Eikä mielipiteissä taikka ajattelun laajuudessakaan ole railoja välillä. Sinunkin olisi varmasti mahdotonta sivustaseuraajana erottaa näistä että kuka kokee uskovansa ja kuka ei. Usko ei ole mielestäni (terveellä tavalla) mikään sellainen juttu, että kun nuijalla lyötäisiin päähän ja maailma on sen jälkeen jotenkin erilainen, taikka selitettävissä vain Jumalalla.

 

Mikä sinussa saa ajattelemaan niin sitkeästi aivan toista?

 

Ehkä tuo sana usko on sitten epäonnistunut sanavalinta kuvaamaan asiaa. Ainakin tuntuu että jo se itsessään luo liian yksioikoista mielikuvaa.

 

 

 

[Guest arttula]

Joo, eipä kai tämä tästä miksikään muutu täällä riitelemällä. Mielipiteet ovat kuin persreikä: Jokaisella on omansa ja useimmiten toisten persreikä ei hirveästi viehätä. Mutta silloin tällöin on ehkä hyväksi hieman kaivella omaansakin, ja katsoa, onko siellä kaikki kunnossa...

[Olle Sälgmark 2]

Eiköhän se uskonto ole metodi ettei tarvitse ajatella.

 

Yhdistää niitä jotka eivät jaksa ajatella lainkaan ja niitä jotka ovat ajatelleet enemmän kuin olisi pitänyt.

[Jouni Laukkanen 65]

Henk. koht. omasta puolestani on ihan sama, mikä kunkin ihmisen maailmankatsomuksellinen näkemys on. Siedän jopa itselleni vastakkaisen tai muuten erilaisen näkemyksen tuputtamisen, koska aina on toisista ihmisistä opittavaa.

 

Sen sijaan, toisen ihmisen (häntä tuntematta) leimaaminen vähä-älyiseksi, liian vähän tai liian paljon ajatelleeksi kertoo lähinnä leimaajan omista henkisistä kyvyistä enemmän kuin mistään muusta.