Orvo Välilä

Collings Foundation @ KDAL / Videolinkki lisätty

24 viestiä aiheessa

No niin

 

Kuten etukäteen oli jo mainintaakin siis.... Collings Foundation:in B-17, B-25 ja B-24 olivatten Wings of Freedom kiertuellaan käymässä Dallasin Love Fieldillä, Frontiers of Flight Museum:in vieraana, kuten parina vuonna aikaisemminkin. Yllärinä oli ennalta mainostamaton vieras TP-51C, jota Collings kierrättää ensimmäistä vuotta.

 

KDAL kun on Southwestin kotikenttä ja muutenkin sangen aktiivinen, liikennettä piisasi runsaasti ja tuulen suunnan vielä vaihdellessa, jouduttiin lennätyksiä paikoitellen sovittelemaan muun liikenteen sekaan. Mm. Business jettejä suikki sekaan siihen tahtiin että kuviakin kertyi suorastaan tahtomattaan räpsittyä jonkun verran. Saattaisipa saada postauksenkin aikaiseksi jos jotakuta kiinnostaa?

 

[ attachment removed ]

 

Mutta tokihan sinne ihan toisenlaista kalustoa katsomaan varsinaisesti mentiin. Vaikka Boeing onkin.

 

[ attachment removed ]

 

Näitä koneita kyllä on siinä määrin kuvattu että vähän vaikeaa kehitellä enää kovin erilaista kuvakulmaa mitä ei olisi nähty.... vaikka komeita toki ovatkin.

 

EDIT: unohtui mainita että tästä kuvasta näkyy hyvin tuo pari vuotta sitten vaihdettu pyrstökartio / taka-ampumo. Muistaakseni tuulenpuuska heilautti konetta niin että ampumo vaurioitui ( paloautoon? ) ja se jouduttiin vaihtamaan. Onneksi ystävällismielinen ilmailumuseo tuli apuun.

 

[ attachment removed ]

 

Joten sallinette muutaman niin sanotun "taiteellisemman näkemyksen"

 

[ attachment removed ]

 

Muutenkin hirmu väenpaljoudessa kuvaaminen on ainakin ittelle aina aivan tuskaa joten pakostakin koettaa etsiskellä jotain vähän erilaisempaa kulmaa

 

[ attachment removed ]

 

Ja kyllähän siis soveliaasta vinkkelistä katsottuna Warbird huonosta taiteesta käy, oli kuinka kasaan niitattu peltilaatikko hyvänsä...  ::)

 

[ attachment removed ]

 

Sitä paitsi tokihan aina kaunista tähtimoottoria mielellään katselee eikö?

 

[ attachment removed ]

 

Niin ja siitä siis päästäänkin aiheeseen että eihän se lennä Warbirdkään ilman huoltoa ja ylläpitoa. 100LLstä puhumattakaan.

 

[ attachment removed ]

 

..."hitsi aina vaan näitä Bojoinkeja. Sais joskus tankata vaikka kunnon AirPussia".......

 

[ attachment removed ]

 

Ai niin ja tosiaan siitä Mustangista oli puhetta. Pirun vaikeeta vaan kuvata kun on tollei kauhee lämpöväre edessä.

 

[ attachment removed ]

 

Onneksi kuitenkin kyseinen Musse oli aika tiukkaan liikkeellä koulu-, tyyppi ym. lennoilla että pääsi vähän paremmastakin kulmasta sihtaamaan. Tuolla toisaalla kun on ollut keskustelua lentämisen kustannuksista niin todettakoon että tällä Mustangilla pääsee lentää reuhottamaan vaatimattomaan $3000 tuntihintaan. Olipa edellisenä aamuna kuulemma muuan (ilmeisen) hyvin toimeentuleva herrasmies suorittanut sellaisen vaatimattoman kolmen tunnin session......  Noh se heille suotakoon kellä on varaa. Kateuksissani tässä vaan silmiä pyörittelen  ::)

 

[ attachment removed ]

 

Eimut hetkinen... täällähän on tuttuja viime vuodelta?

 

[ attachment removed ]

 

Nokas miten sattuikin?

 

[ attachment removed ]

 

Itse rouva Caroline Collingshan se siinä

 

[ attachment removed ]

 

Tavoistani poiketen sain suuni auki ja kävin jututtamassa, semminkin kun ei aikaisesta ajankohdasta johtuen lennätystoiminta ollut hirmu aktiivista vielä. Kävi ilmi muun muassa että Caroline on omaa sukua Lindgren ja kotoisin Göteborgista. Todettiin taas kerran että maailma on melko pieni paikka. Rva Collings sangen ystävällisesti jutusteli pitkät tovit kaikenmoista mm. Liberatorin trimmausherkkyydestä sunmuusta.

Julkesin ääneen ihmetellä miten noinkin sutjakka naisihminen pärjää ihan lihasvoiman puolesta kun olin muka jostain lukenut että B-24 on ollut raskaan koneen maineessa ohjata. Sain palkakseni ilmeisen ansaitun hersyvän naurun.....  :-[

 

Montakos nais( no eipä sen puoleen mieskään )puolista pilottia tunnette joilla on B-24 kelppari? No jos ette niin älkää surko, ei niitä tiettävästi muita olekaan......

 

Ja tunnollinen pilottihan luonnollisesti tankkaa itse ja suorittaa muut valmistelevat toimenpiteet kuten lisää tilkan öljyä tarvittaessa ( elikkäs tässä tapauksessa pikkasen vajaa 10 litraa per moottori )

 

[ attachment removed ]

 

Niin no mutta lopetetaan se kiusaaminen ja laitetaan niitä Mustangin kuvia    ::)

 

[ attachment removed ]

 

Ensimmäinen livenä näkemäni C-version "razorback" Mustang, ja TP- elikkäs training versioita ei tiettävästi lentävänä ole tällä hetkellä kuin siis tämä yksi ainoa.

 

[ attachment removed ]

 

Ja erityisen mukavaa on että sitä ei siis ole maalattu hopeanväriseksi kuten niin usein näkee, vaan kone on hikeä säästämättä kiilloitettu ihan NMF pinnalla  :thmbup:

 

[ attachment removed ]

 

B-25:n moottoria piti käytellä välissä öljyvuodon tilkitsemisen jälkeen ( kuvitella tähtimoottori joka vuotaa öljyä? )

Mitä ne sanoo että R-2600 on muka iso moottori. Hyvinhän se pyörii?

 

[ attachment removed ]

 

Jaha katotaas tulille sitä..... olikohan sitä huikkaa nyt riittävästi?

 

[ attachment removed ]

 

Jaa taitaa sitä olla tosiaan

 

[ attachment removed ]

 

No ja hyvin lähti. Eikä vuoda enää

 

[ attachment removed ]

 

Juuei..... ihan hyvin tää pitää. Mitä? Jaa no pikkasen tuulee, miten niin?

 

[ attachment removed ]

 

Ihan vaan vertailun vuoksi että savut ne lähtee Wright Cyclonestakin

 

[ attachment removed ]

 

Ja tuuleekin ihan yhtä lailla....perhana kun ei meinaa lakki pysyä päässä

 

[ attachment removed ]

 

Ja jokseenkin näihin kuviin, näihin tunnelmiin...... noh, jos nyt yhden Mustangin kuvan vielä. On se niiiiiin komea.

 

 

[ attachment removed ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moro,,,

 

Heinoja kuvia olet taas saanut aikaiseksi hienoista kohteista...

 

Minulla on viimeaikoina tarttunut vain muutama sata kuvaa F1 autoista ja muutama paikalla kaynyt 'vakisinlennettava'

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moro,,,

 

Heinoja kuvia olet taas saanut aikaiseksi hienoista kohteista...

 

Minulla on viimeaikoina tarttunut vain muutama sata kuvaa F1 autoista ja muutama paikalla kaynyt 'vakisinlennettava'

 

Kiitos ja anteeks

 

Sana ( ja kuva ) on vapaa olletikin tuolla vapaan keskustelun  puolella...... tuskin kukaan pahastuu kuvista Räikkösen ja Kovalaisen hienosta kisasta. Jos meinaan sattuu niin että olisit Sepangissa piipahtanut vaikka.... ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos ja anteeks

 

tuskin kukaan pahastuu kuvista Räikkösen ja Kovalaisen hienosta kisasta. Jos meinaan sattuu niin että olisit Sepangissa piipahtanut vaikka.... ::)

Sielläpä sitä, vaan eivät tainneet Kimi ja Heikki sopia samaan kuvaan kuin ensimmäisessä mutkassa!!!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oi saakeli! Komeet kuvat  :o  Kyllä nää on aina parhaita joissa on kunnon kuvatekstit siittä kiitokset  :thmbup: 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oi saakeli! Komeet kuvat  :o  Kyllä nää on aina parhaita joissa on kunnon kuvatekstit siittä kiitokset  :thmbup: 

 

Niin joo valokuvien ottaminenhan on ihan helppoa. Kuvatekstit ne vasta vaikeita on  ::)

 

No ei nyt sentään ettei nuo oikeat valokuvaajat luule....... Joillain keinoinhan sitä täytyy yrittää kääntää huomio pois kaluston ja kuvaajan puutteista.....

 

Koponen vois laittaa vaikka ihan erillisissäkin kuvissa jos ei laajakulma riittänyt tollaseen vajaaseen 39 sekunnin eroon asti. :P

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moro.

 

Sen verta kivaa settiä, että pakko kommentoida. Oikein mainioita ja noi taidekuvat toimii erityisen kivasti. Tykkään tosta kuvasta missä ohjaamosta noita kaasuvipuja jne. Oikeen mainiota. Kyllä jenkkilä on ilmailumaa - ei siitä pääse yli eikä ympäri.

 

T: Jani

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Orvo!

 

Löytyskö Tondelayosta kokovartalokuvaa...tai edes keulan jutskista?

 

Thanks jo etukäteen  :thmbup:.

 

Lisää, lissäää!!!!

 

Löytyy ainakin viimevuotisista.... eivät vaan ole työmaalla mukana.  Kaivelen kotona kovalevyn pölyisistä nurkista  8)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tondelayoa....

 

Tollainen etuvinkkelimulgaisu löytyi....

 

[ attachment removed ]

 

Ja pari nokka detaljia kummaltakin puolen vähän vielä vanhemmista

 

 

[ attachment removed ]

 

 

[ attachment removed ]

 

 

Olipas näköjään viime vuonna melko pilvistä verrattuna tänä ja toissa vuoteen .....  :-[

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Videosta plussaa. Olisit nyt vielä ängennyt kyytiin?

 

Mieleni minun tekevi, ajatukseni askartelevi..... vaan kun ei ollut sitä ylimääräistä $425 taskun pohjalla. Olipa siksi toisekseen joltinenkin jono jopa. B-17 kävi heittämässä viisi keikkaa sinä iltapäivänä + 1 VIP lento aamulla. B-24 lennätystä vailla oli ainakin kolme koneellista. 

 

Kävin toki tuossa muutama vuosi takaperin kun se oli vähän halvempaa vielä ( ja B-24 oli vielä hienommissa väreissä ) ja onhan se sellainen kyyti että oksat pois.....

 

Sellainen mielenkiintoinen havainto tuli tehtyä että toisin kuin luulisi, hiljaisin paikka koko koneessa on taka-ampumossa? Jostain syystä rungon värinät ei johdu sinne juuri ollenkaan ja moottoreiden ääni on vain kaunista hyminää.....  8)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Löytyy ainakin viimevuotisista.... eivät vaan ole työmaalla mukana.  Kaivelen kotona kovalevyn pölyisistä nurkista  8)

 

Moikka Orvo...

 

Onpahan taas mukavaa tarinaa, ja olihan tuossa silmällekin iloa, tähtimoottoreita ja jotain muuta. Nainen ja lentskari, siinä on sitä jotain ;)..

 

-Jukka ;D

 

Noo, onhan nuo koneetkin upeita...

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Löysinpäs muutaman vanhan kuvan.... saattanut joskus näitä postatakin?

 

 

Tästä ei maisemat paljoa parane vaikka kuvalaatu onkin mitä on. Onko siitä tosiaankin viis vuotta jo.....

 

[ attachment removed ]

 

Karoliinan kyytiin en silloin(kaan) päässyt vaan ihan tavan karpaasit oli puikoissa. Kyyti kyllä kelpasi silti....  ::)

 

[ attachment removed ]

 

Wannabe gunner ihan itse. Saattanut silloin aikoinaan olla tuossa kioskissa vähän totisemmat tunnelmat  :-

 

[ attachment removed ]

 

Photography with the kind permission of John Ardis

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jälleen Orvolle isot kiitokset posteistasi, mainioista kuvistasi ynnä kommenteistasi!  :thmbup:

On se hieno juttu, että FlightForumilla on aktiivisia ja osaavia kirjeenvaihtajia ulkomailla.

- Terveisin - itsekin Texasissa työskennellyt ja oleskellut.  :D

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Johan tässä alkaa suorastaan kainostuttamaan...... :-[

 

 

Ittekin kun kerta mielellään lueskelee reissulassien postauksia ja varsinkin kuvia niin jotain kontribuutiota koettaa aina välissä. Ja kun kerran on tuota tapahtumaa niin mikäpäs parempi paikka levitykseen kuin tämä.

 

Ja jos vielä henkilöstökin on .....eh.... kuvauksellista niin täytyyhän sitä ilosanomaa jakaa.....  ::)

 

Ismon lisäksi Pohjois-Texasissa lienee asustellut tai vieraillut moni muukin Forumilainen.... ehkä jopa saman työnantajan palveluksessa?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ismon lisäksi Pohjois-Texasissa lienee asustellut tai vieraillut moni muukin Forumilainen.... ehkä jopa saman työnantajan palveluksessa?

 

Jaa minkä? Dallas Starsinko? ;D:laugh:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eipä silti etteikö Jere ja muutkin poijjaat ilmailun päälle ymmärtäisi. Jos ei muuta niin ainakin työmatkalaitteiston puolesta...  8)

 

http://stars.nhl.com/team/app/?service=page&page=MediaGalleryPlayer&galleryId=2873

 

Onkos tuo jostain käytettynä otettu vai? Ainakin on hyvät tilat koneessa. Näköjään FsNordicin haastattelija siellä :laugh: (Yhdessä mikrofonissa luki FSN :laugh:).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onkos tuo jostain käytettynä otettu vai? Ainakin on hyvät tilat koneessa. Näköjään FsNordicin haastattelija siellä :laugh: (Yhdessä mikrofonissa luki FSN :laugh:).

 

Joop

 

Se on Pace Airlinesin entinen 757 -200  N757BJ joka tuossa syystalvella laitettiin uusiksi Starsia varten ja rekisteröitiin N757SS:ksi.

 

http://stars.nhl.com/team/app?articleid=340984&page=NewsPage&service=page. Pitihän niitten nyt saada kun kerta Maverickseillakin on oma..... ::)

 

Pesäpallotiimi Rangerseilla ei ollu vissin varaa omaan vaan ne lainaa vaivihkaa Starsilta jos sattuu tarvetta olemaan.

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla