Hauskoja juttuja

[Tommi Hinkka 32]

Elettiin Härmälän kentän aikaa ja teiskolais-isäntä soitti lievässä myötälaitaisessa.

 

- onkos teillä helikopteria siellä kentällä?

- kyllä on

- voikos sillä laskeutua veteen?

- kyllä voi

- no mitäs se maksais, kun tulisitte hakemaan kaksi miestä täältä xxx-lammen rannasta tampereelle?

- se on semmoinen pyöreet miljoona markkaa

- MITÄ! Eihän se niin paljoo voi maksaa

- kyllä se maksaa, kun siinä helikopterissa ei ole kellukkeita, niin se uppoaa siihen lampeen

- no eihän sillä sitten voi laskeutua veteen

- kyllä sillä voi...

- tuut, tuut, tuut

 

tosijuttu muuten

t. tomppa

[Tommi Hinkka 32]

Oltiin joskus takavuosina lennättämässä vesikoneella (C-206) Vammalan markkinoilla. Kauppa kävi ihan kohtuullisesti ja laiturilla porukkaa pilvin pimein. Tuli siihen paikalle sitten neljä nuorta miestä ja alkoivat jutustaa isoon ääneen

 

- vai että lennellään täällä

- juu, haluaisko pojat lähtee kokeileen?

- onhan noilla lennelty, tai mitäs sanotte pojat jos käytäis kaljoilla Rosendahlissa ( hotelli tampereen keskustassa pyhäjärvev rannassa )?

- no nyt sinne kyllä pääsis nopeesti

- montakos matkustajaa toi sun keksintös ottaa kyytiin?

- kyllä sinne viis kappaletta teidän kokoisia mahtuu

- no sitten mentiin pojat. Koneella rantaan, kaljalle ja koneella takasin. Mitäs se maksaa?

- se on yhteensä puolituntia matkoihin ja kone odottaa puolituntia rannassa, laitetaan markkinoitten kunniaksi tasaraha kolme tonnia.

 

Pojat katteli hiljaa toisiaan ja poistuivat "vähin äänin". Yleisön joukosta kuului sieltä, täältä pieniä naurun purskahduksia ja heti tuli lisää väkeä lippujonoon.

t. tomppa

[Tommi Hinkka 32]

Kai  mä sitten ite kerron vielä yhden, kun ei kellään muulla ole hauskoja juttuja.

 

Pirkkalan kentälle tuli taksilla pari humalaista ukkoo, ja pyysi taxilentokyytiä poriin ja takaisin.

Koneeksi otettiin C-172 OH-CFP ja matkaan. Äijät kittas kossua lisää takapenkillä ja puheensorina oli melekoonen. Lähestyttiin poria ja isompi ääninen ukko sanoi, että mennään porin kaupungin päälle. Hetken aikaa haettiin ja sitten kohde löytyi: " katosh ny, toshsa on mun virma. Jokosh uskot, että mä omishtan autokoulun" kuului takapenkiltä ja vielä lisänä "kushki, takasin tampereelle".

Semmonen reissu.

t. tomppa

[Jukka Nisula 2 279]

Tässä yksi:

 

Kaverini lennätti eka kertaa vanhaa isäänsä mopulla. Nousivat hissukseen pariin tuhanteen jalkaan, ja tarkoitus oli näyttää Vaasaa ilmasta. Tarkoitus oli kaartaa hieman jyrkemmin, mutta isäntä toppuutti heti alkuunsa sanomalla "elä poika kallista, kaatuu!". Niinpä keikasta tuli melkeinpä maakuntalento hyvin loivilla kurveilla varustettuna ja kaupungin laitoja myötäillen.

 

Jukka

[Guest 1804]

Morjens! Pudasjärven korpikentälle oli v 1982 kerääntynyt 7 poikaa ja kaksi naispuolista innokasta purjelento-oppilasta. Oli alkamassa parinviikon mittainen purjelennon lupakirjakurssi.

Vaikka kesä oli aluillaan niin kelit olivat suorastaan hiukan viileät. Toppatakkia ei tarvinut juuri yltänsä heittää. Nuori neitokainen oli pukeutunut kurssia varten kauniiseen kesämekkoon ja sieviin pikkukenkiin. Onneksi avulias oppilas aukaisi neitokaiselle susikuutosen oven ja niin käytiin pika pika mutka Oulussa hakemassa sopivat kamppeet

 

T:PO

[Heimo Paakkinen 4]

Joduin joskus Vasamalla tekemään maastolaskun aika lähelle maantietä Pertunmaalla. Uteliaita katsojia tietysti kerääntyi paikalle kyselemään kaikenlaista, ja selvitin parhaan kykyni mukaan tilannetta miten hakuporukka tulee ja kone pakataan kärryyn.

Joku kysyi, että eikös se ole aika iso työ irroittaa nuo siivet?

Vastasin, että sehän nyt ei ole hankala homma ensinkään, kun nämä ovat vain teipillä kiinni ja repäisin samalla siiven ja rungon liitoskohtaan tiivisteeksi vedetyt teipit pois.

Kaveri katseli sen verran epäuskoisena, ettei selitys varmaan mennyt täydestä.

[Raine Haikarainen 4]

Isoäitivainaa oli niitä vanhan kansan ihmisiä, jotka eivät olleet liikoja lentsikoissa matkustaneet. 70-luvulla tuli  kuitenkin tarve tehdä kotimaan lento. Pitkällisen suostuttelun jälkeen mummo uskaltautui poikansa kanssa tumppiysiin ja lähdettiin reissuun.

 

Aika varauksellinen kun luonteeltaan oli, mummo ei paljoa puhua pukahtanut, vaan katseli hiljaisena menoa ikkunasta. Kun oli lennetty puoli tuntia ja oltiin tukevasti reittikorkeudessa pilvien päällä, mummo kysyi: "Milloinkas tämä alkaa kovaa mennä?"

 

Hieman toisenlainen matkaseura tulee mieleen 90-luvulta. Joskus vanhaan hyväään aikaan lentelin Cessna 206:lla muutamia yleisökeikkoja. Kerran kyytiläisinä oli lähiökoulun tarkkisluokan pojat. Matkustajat olivat varsin eloisia ja meteli oli sen mukainen. Kaarrellessamme Helsingin yllä, riemunkiljahdukset olivat sitä luokkaa, että  radioliikennettä oli lähes mahdoton seurata. Kovat äänenpaineet johtuivat myös siitä, että nuorukaiset kuvittelivat itsensä toisen maailmansodan lentäjäsankareiksi ja päästelivät suustaan erilaisten konetuliaseiden sarjoja.

 

Kaikin puolin hienon keikan kruunasi parin päivän päästä postissa saapunut kirje. Sisällä oli piirustuksia lentoretkestä. Niissä Cessna-vanhus olikin yllättäen muuttunut tultasyökseväksi ylätasohävittäjäksi, joka tulitti vihollisia Helsingin taivaalla. Hieman hullulta kuvitus tuntui, kun kyseessä oli kuitenkin lähetyslentäjien vanha työjuhta OH-MAF.

 

 

 

[Jukka Nisula 2 279]

Joskus -70-luvulla tuttuni lensi ykkös-Tuulialla talvella saariston päällä. Huomasi sitten ison henkilöauton, taisi olla Volvo, ajavan kovaa jäällä suunta kohti avointa laivaväylää. Aikansa menoa katseltuaan, Tuulia-pilottimme tuli siihen tulokseen, että väyläänhän tuo Volvo-kuski päästelee, ei ole varmaankaan huomannut sitä. Kaveri päätti varoittaa autoa, ja tempaisi ensin matalalla auton takaa ja vaaputti siipiään. Mitään ei tapahtunut, ja Volvo jatkoi kovaa menoaan kohti avoinna olevaa väylää. Uusi syöksy auton yli takaa, sitten pystyyn ylös ja immelmanni, josta nyt suoraan edestä matalalla auton yli. Nyt Volvo-kuski tajusi pysäyttää auton, ja matkaa väylään ei ollut enää paljon. Tästä huojentuneena Tuulia-pilottimme sitten kääntyi mereltä pois ja aikansa lennettyään tornista tuli käsky tulla käväisemään...No, tietenkin jokin valveutunut kansalainen oli soittanut torniin, ja kertonut jostain hullusta lentäjästä, joka lentää taitolentoa aivan liian matalalla meren päällä. Asia selvitettiin ja tietääkseni ei siitä sitten mitään kummempaa kuulunut.

 

Jukka

[Guest Sakari Pyörre]

Ommattu Hannulle:

 

Kuten jutut yleensäkin, tämä ei ollut ollenkaan hauska silloin kun tapahtui.

 

Koulutin Kiikalassa ja ajokkina minulla oli OH-171 eli Ka-2b. No siihen pölähti kesken koulutusrupeaman kerho huru-ukkoja. Heidän mukanaan oli eläkeikäinen mies, kuulemma Immolasta vanha purjelennon opettaja, nimi viittasi hunniin. Minun piti kuulemma lennättää.

 

Joo, pappa koneeseen ja menoksi. Vintturihinaus. Mies sanoi lentäneensä paljon vintturista, kai hän voi kokeilla? Vastoin parempaa tietoani lupasin. Startti. Mies veti sauvan reippaasti takarajoittimeen ja piti sauvan takana. (Asiaa tuntemattomille, tämä on kuolemaa halveksiva temppu.) Minä en kerennyt saada edes käsiä sauvalle, saati työntää. Niinpä katsoin parhaaksi sulkea silmät. Kun avasin ne, olimme, vastoin odotuksiani, tasaisessa nousussa ja aika korkeallakin.

 

No juu, pappa ajeli ihan kohtuullisesti, paitsi ei pysynyt nostossa, mikä oli minusta vaan ihan hyvä, niinpä menimme laskuun.

 

Olin jo vähän rauhoittunut, niin että käteni eivät enää olleet opettaja-asennossa sauvan ympärillä, kun ajoimme finaalia. Jarrut auki, metsän päällä, korkeutta 100 - 75 - 50... sitten se penteleen ukko sanoi että näin me aina tehtiin lyhyt lasku Immolassa, polkaisi oikean jalan pohjaan ja heitti sauvan vasempaan. Vasen siipi osoitti kohti mäntyä, josta orava heitti meitä kävyllä, joten katsoin parhaaksi jo totuttuun tapaan sulkea silmät.

[Guest Sakari Pyörre]

... isäntä toppuutti heti alkuunsa sanomalla "elä poika kallista, kaatuu!".

 

Niinpä. Eläkeikäinen tuttavapariskunta tuli korpikentän laidalle. Isäntä oli vähän sitä mieltä, että kotitalo voitaisiin käydä katsomassa, kun ei olla koskaan oltu lentokoneessa. No mikäs siinä, eihän sinne ollut kuin viiden minuutin matka.

 

Poka Cessnaan, isäntä eteen ja rouva taakse. Startti.

 

500 jalkaa läpi, käännyin katsomaan taaksepäin, siellä emäntä istui niin keskellä kuin mahdollista, ei ollenkaan rennon näköisesti. Huomasi, että minä katsoin, huusi "Voiko tämmönen kone kaatua??".

 

Käännyin menosuuntaan, ajattelin että jos aloittaisi selostamalla vaakakierteestä tai silmukasta, jotenkin tuntui siltä, että veisi aika paljon aikaa selostaa emännälle sakkaus ja syöksykierre, autorotaatio voisi olla liian vaikea käsite... vilkaisin vielä olan yli kalpeita kasvoja.

 

Sitten käännyin ja huusin: "Ei, tällainen kone ei voi kaatua!!".

[Guest Sakari Pyörre]

Juotiin taas kaffetta Kiikalassa, mitäs siellä muuta, Lauhan Markun ja muutaman muun paikallisen kanssa. No siihen pöräytti Hangosta semmoinen porukkakone, pikku-Yankee, taitaa olla AA-1. Markku totesi että tuttu kone, lähdes kyytiin.

 

Sanoista tekoihin, mentiin ruinaamaan hankolaisilta kone lainaksi. Saatiinkin. Startattiin. Pyörittiin siinä kentän päällä, minäkin kokeilin kaikennäköistä osasakkausta ja vähän siiven pudotusta... kierre on kielletty Yankeella, ilmeisesti hyvästä syystä, olikohan sillä jotain tekemistä erikoisen polttoainetankin kanssa.

 

Samaan aikaan maassa kuulemma käytiin small-talkkia:

Hankolaiset: Sinne meni, kai ne kohta tulee takaisin...

Kiikalalaiset: Juu, eiköhän.

H: Teillä kuulemma rikottiin Grobi viime syksynä?

K: No niin kävi, nousussa vähän... siipi jäässä.

H: Kaikkia tolloja sitä onkin, kukas sen niin onnistui ryssimään?

Kiikalalaiset katsovat toisiaan, joku sitten toteaa: No... ne oli nuo kaksi jotka nyt lentää teidän Yankeella...

 

Keskustelu tyrehtyi. Hankolaiset tuijottivat konettaan rävähtämättä, kunnes se (yllätys?) palautui maan pinnalle hyvissä voimin.

[Tommi Hinkka 32]

Oli -93 talvi, ja meillä tuoreilla lupakirjahyppääjillä pahvit poltti taskussa. Hyppään piti päästä vanhempien varoittelusta huolimatta talvikelillä. Kerhon oma kone oli talviseisonnassa, niinpä aloin selvittää meille sopivaa hyppykonetta. Uoska oli ostanut vesikoneeksi C-206:sen OH-CMT, ja se oli talvellakin käytössä pyöräkoneena. Pienoisten neuvottelujen jälkeen Uoska suostui konettaan vuokraamaan. Pilotiksi suostui kerhon pitkä-aikainen hyppylentäjä Olli-ohjaaja.

Pirkkalassa oli lauantai-aamuna 23 astetta pakkasta, mutta se ei haitannut hyppääjä-urhoja. 206:sta ovi pois, ja menoksi. Suunnitelmana oli hypätä RW:tä (nykyisin FS:ää) kolmesta kilsasta.

Ilmeet oli iloisia vielä tonnissa, mutta sen jälkeen alkoi "vilu kasvaa". Kun oli mittarissa kaksi kilometriä, niin päätettiin hypätä heti pois. Mutta kas kas, torni ei antanutkaan hyppylupaa, kun oli finski jo lähialueella (olis varmaan ollu todellinen törmäysvaara). Niinpä holdasimme pilotin antaessa koneen kokoajan nousta. Kun hyppylupa vihdoin tuli oli korkua 2500 metriä, ja joka jätkä oltiin umpijäässä.

Siinä sai jäädä muodostelman tekemiset, kun koitettiin saada varjot auki kohmeisilla sormilla. En oo ikinä sen jälkeen niin palellu.

Kaikki päästiin onneksi ehjinnahoin alas, ja mentiin kerholle pakkaamaan. Kun huuliin palasi normaali väri, päätettiin että saa tää talvihyppääminen jäädä tähän.

No parikertaa tuli sittemmin hypättyä talvella mm. Uoskan kopterista OH-HLP, mutta pakkasta ei ollut lähellekään niin paljon kun ekakerralla.

 

jäämies tomppa

[Jukka Nisula 2 279]

Tämän kertoi minulle jo edesmennyt purjelentäjä, tapahtui hänelle Vaasassa -50-luvulla:

 

Tämä lensi Harakalla mäenlaskukeikkoja Vaasan kentällä. Oli tulossa myötätuulessa, kun siivelle tuli haukka, joka käänsi pään ja tuijotti suoraan Harakka-pilottiin. No pilotti tuijotti takaisin huuvassaan ja käänsi sauvaa lintuun päin ja niin siinä vaan kävi, että haukka teki "stukat", pisti siivet suppuun ja syöksyi pystysuoraan alas metsään. Haukka säikähti harakkaa...

 

Jukka

 

[Antti Tuomela 2]

Kun aloitettiin Helikopteri jutulla, niin seuraava liittyy sitten helikopterikenttään tuolla Helsingin eteläisessä kärjessä.

 

8) Haloo onko lokkilla? Kuka puhuu? 

 

Hernesaaren helikopterikentällä oli silloinen BeeAir alkanut operoimaan ja kenttäalueella suurin piirtein nykyisen helikopterikeskuksen hallin kohdalla oli keltainen työmaaparakki mikä toimi kenttätoimistona. Samalle laidalle noin metrin päähän asfaltista sitten päätyi toinen lento-operoijan pystyttämä tukikohta. Siis lokki rakensi siihen pesän. Kaikenlaisista hätistys yrityksistä tuon rakentamisen aikana huolimatta tuo pesä kasaan tuli ja ilmestyi sinne muutama munakin. Suunnilleen tässä vaiheessa pesä saatiin sitten siirrettyä hiukan kauemmas platasta ja samalla sitten toimisto rakennukseen oli jostain löydetty vanhan mallinen Erikssonin veivi puhelin joka kytkettiin ikkunan vierelle ja johdot vedettiin ja päähän liitettiin kaksi verhoilijan neulaa yhteyden pitoon lokkia varten.

 

Lentäjä ja mekaanikko menivät kenttätoimistoon odottamaan lokin paluuta. Lokki asteli takaisin pesälleen, kun nyt ensin oli sen huomannut hiukan siirtyneen, istuutui alas ja samanaikaisesti toimistossa nostettiin luuri ja veivattiin. Seurauksena lokin noin metrin korkeuteen nostanut hyppy ja hämmästys omituista kokemusta. No pienen hämmennyksen jälkeen sama toistui.

 

Tässä vaiheessa pakko jo tunnustaa ettei se lokki lopulta ihan tyhmä ole, mutta hiukan sentään. Lokki tajusi että jotain ylimääräistä oli pesään siirron aikana tullut. Ei kun siis nokalla kiinni verhoilijan neuloista ja kaksikkomme ollessa edelleen vahdissa kopissa soitto lokille joka taisi tällä kerralla saada sen noin metrin sätkyn ihan maan tasassa. Tässä episodissa neulat hiukan kyllä jo liikkuivat pesästä mutta ne saatiin palautettua takaisin. Taisi olla kolmas kerta kun lokki joko jopa tajusi itse tai sitten sille vain sattui tuuri ja otti nokallaan kiinni tuosta eristetystä osasta johtoa eikä iskua enää tullut. Pari kertaa johdot vielä siirrettiin takaisin mutta lokki oli oppinut läksynsä eikä enää ottanut eristämättömästä osasta kiinni ja näin ollen puhelin yhteys lokille jäi saamatta.

 

Kyseinen lentäjä S 'jäi kiinni' johdon virittämisestä ja tästä syystä hällä oli vaikeuksia BeeAirin hallin ja Toimiston välillä liikkuessaan, sillä lokin havaitessa hänet alkoi armoton pommituslentojen sarja. Näinollen ainut tapa liikkua oli juosta erittäin nopeasti.

 

No loppukesästä sitten tosiaan yksi poikanen kuoriutui ja kasvoi siinä sitten koptereita väistellen siihen ikään että lentämistä oli tarkoitus harjoitella, muutaman yrityksen jälkeen lennon opettelun lopussa poikanen joutui kopterin nousu virtauksen aiheuttamaan (turbulenssiin) ja kellahti selälleen mereen.

 

[Hannu Niemi 1]

Ommattu Hannulle:

 

Kuten jutut yleensäkin, tämä ei ollut ollenkaan hauska silloin kun tapahtui.

 

Koulutin Kiikalassa ja ajokkina minulla oli OH-171 eli Ka-2b...

 

Juu, tuo kone .. huoh Olkoon tämä nyt sitten vastavuoroisuuden nimissä ommattu Sakelle

 

Oltiin ostettu kerholle tuo samainen kakkonen edellisenä kesänä ja tietenkin se piti saada Jämille. Sillä oli kasin kanssa sama putki, joten ajattelimme yhdistää Immolasta hinaamaan tulevan Rallyen kanssa saman matkan. Kuka olisi vaan niin hullu, että lähtisi sillä kakkosella siirtohinaukseen EFLA-EFJM? Arvatkaapa vaan... Ideana oli lentää heti aamusta ennen kelin alkamista, jotta matka menisi mukavasti. Oltiinkin kone baanan päässä jo klo 8. Siinä Rapparin kanssa odotellessa Rapparin puhelin pirahti ja eikös hinauspilottimme soittanut, olevansa juuri lähdössä Immolasta. Niinpä kello taisi olla 5 yli kymmenen, kun lopulta yhdistelmämme lähti liikkeelle heräävään keliin. Mainittakoon, että lentokokemukseni ko. rakkineella oli noin 45 minuuttia kahdella keikalla ennen tätä hinausta.

 

Mitään siirtohinauksesta ei ehditty sopimaan, ja minulla oli vain käsikapula radiona. Välittömästi kävi ilmi, että kakkosen kohina teki siitä täysin kelvottoman välineen. Toisaalta konetta oli myös pakko lentää kahdella kädellä melkoisten ohjainvoimien takia. Hinaajasankarimme ei turhia kursaillut, vaan kaarsi 25 baanalta lähdön jälkeen sen 20 astetta pohjoiseen ja otti suunnan kohti Jämiä. Siinä sitten mentiin isojen korpien yli vähitellen korkeutta keräten. Olisi ollut kylmä hiki, kun laskupaikkoja ei ollut missään liitomatkan sisällä. Siis miten niin olisi ollut? No siksi, kun hiki tuli jo pelkästään koneen vääntämisestä - koko ajan sai työntää niin %¤#:sti ja siivekkeet olivat melkoisen tuhdit. Lisäksi hinauslentäjä varsin oivallisesti onnistui tehtävänkuvansa mukaisesti lentämään jokaisen noston läpi. Lopulta alkoi iso aukko ja ajattelin, että nyt päästäisiin helpommalla. Olimme Tampereen koillispuolella  ja enää yksi Cu oli (tietenkin) juuri reittiviivalla. Ajoimme siihen ja sen läpi päästyämme totesin, että nyt heti meno tuntui rauhallisemmalta. Valitettavasti syynä ei ollut kelin rauhoittuminen vaan se, että hinausköyden pää pyörähteli veikeästi etuylhäällä. Turhaan yritin hamuta sitä käteeni.

 

Tein nopean tilannearvion: kova vastatuuli ja kone Näsijärven rantaviivan yli - korkeutta nafti 800m. Nopealla arviontilaskulla arvelin olevani toisella rannalla ehkä noin 150 m korkeudella eikä laskupaikasta mitään varmuutta. Ei mennyt kuin hetki tehdä päätös - takaisin itärannalle. Jos olisi tullut mieleen, olisin ehkä päässyt rimpuilemaan Teiskoon, mutta ei tullut (koko tilanne oli sentään tullut hiukan yllätyksenä), joten tein saman tien toisen päätöksen - etsin hyvän pellon ja lasken sinne.  Mutta sekään ei ollut ihan niin helppo toteuttaa, kun jostain syystä kaikissa lähelläolevissa pelloissa oli jotain vikaa. Lopulta löysin suhtkoht asiallisen laskupaikan - sillä haittapuolella että reunaesteiden takia piti laskea myötätuuleen.

 

Vaikka jarrut olivatkin tehottomammat kuin odotin (osin tosin varmaan juuri sen tuulen takia), sain koneen suhtkoht siististi alas ja alkoi se normaali maastolaskun jälkeinen härdelli. Ensin valitsin tietenkin väärän suunnan (ei asutusta), joskin sain siltä näkyviin yhden tienviitan parin kilometrin päästä ja sehän riittää Tielaitoksen rakennusmestarille sijoittamaan minut kartalle.

 

Palasin koneelle. Vaikka kyseessä oli ajeltu heinäpelto, halusin kuitenkin käydä isäntää tervehtimässä ja ilmoittautumassa, joten lähdin sinne vastakkaiseen suuntaan. Taas pari kilsaa käveltyäni tulinkin talon pihaan. Ainoa ongelma oli vain, ettei siellä näyttänyt olevan ketään kotonassa. Minulla oli aivan mahdoton jano ja silmät valuivat vettä (oli pahin heinänuha-aika). Olin kuitenkin juuri luovuttamassa, kun pihaan ajoi puolentusinaa autoa ja porukka, joka nousi niistä oli selvästi tulossa hautajaisista. No, minuun suhtauduttiin kuitenkin ihan mukavasti ja sain jopa kaipaamani vesilasillisen vettä. Illan mittaan hakuporukkakin löysi minut (luonnollisesti ajettuaan kerran ohi ja palattuaan) ja päädyimme lopulta Jämille, jossa J. Viitasaari toivotti agrologi Niemen tervetulleeksi.

 

En vieläkään tiedä, miksi kone irtosi, nosto, johon ajoimme ei ollut sen kummempi kuin muutkaan ja satavarmasti käteni pysyi kaukana hinauskytkimestä. Vielä pahemmalta tuntui jälkikäteen ajatella sitä lennon alkuvaihetta, jossa laskupaikoista ei olisi ollut tietoakaan.  Huhhuh. Juu, ei mikään kauhean kiva kokemus ainakaan silloin - enkä ole varma, osaanko vieläkään arvostaa kaikkea siinä.

 

Sen jälkeen siirtohinauksissa on noudatettu hieman turvallisempia proseduureja...

 

hannu

 

P.S. Ihan varmuuden vuoksi, hinaajana ei ollut Potkuri-Virta...

[Tommi Hinkka 32]

Tämä mylly oli alla, kun hypättiin näytöksessä pirkkalassa. Putki oli täynnä ja piti tehdä "tampereen ennätys" eli 30 hyppääjää kuviossa. Säiden haltia puuttui taas kuitenkin peliin ja kelit meni surkeaksi.

Sovittiin pilotin (enpäs kerro kuka) kanssa, että hypätään kahdella ylilennolla, 15 hyppääjää kummallakin. Oma tehtäväni oli olla spottaajana ovella.

Heti nousun jälkeen keli meni lähes tukkoon. Sain opastettua sisäpuhelimella koneen hyppylinjalle ja heitin ensimmäiset 15 hyppääjää kentän päällä ulos koneesta. Seuraavaa ylilentoa varten tehtiin 360 vasemman kautta. Keli huononi kuitenkin niin, ettei kentän päälle päästy. Käytiin kääntymässä vanhan Härmälän kentän päällä, mistä otettiin suunta pirkkalaan. Korkeutta oli 700m ja huusin hyppääjille, että haluaako joku hypätä. Kaikki oli samantien jonossa koneen käytävällä. Kuin ihmeen kaupalla kentän päällä oli aukko, josta saatoin varmistaa uloshyppypaikan. Kolmen sekunnin välein putki tyhjäksi ja viimeisen jälkeen tajusin vasta alkaa laittaa videokameralla varustettua kypärääni päähän.

Pilotti lähti samantien pudottamaan korkeutta ja minä taistelin kypäräni kanssa. Enempiä ajattelematta loikkasin ulos ja sitten vasta tajusin katsoa korkeusmittaria ranteessa. Exit korkeus oli 550m. Oli muuten pitkiä sekunteja ennenkuin varjo aukesi.

Näin jälkeenpäin se jo naurattaa, mutta silloin tärisi kädet vielä illallakin.

No oli se sen arvoista tulihan hypättyä OH-LCH:sta

 

 

[ attachment removed ]

 

[Antti Tuomela 2]

tää menee vähän kanssa tuolle rajamaalle mihin osastoon kuuluupi mutta ehkä sallittanee vielä tänne

 

Kilpa-ajoa

 

Tää nyt on taas näitä jossa lento-osastoa hoitaa tuo jo aiemmin tutuksi tullut lokki. Tuo siis oli kesä 87 tai 88 ja olin 10-11 vuotias, olin opiskellut hiukan aiemmin autolla ajamista ja harvalla ikäiselläni pikkupojalla olikaan niin mainota ajoharjoittelurataa kuin minulla. Hernesaaren helikopterikenttää tuli ajettua ympäri kerran jos tuhannennenkin.

 

Taas kerran olin isän mukana papusaaressa ja olin ottanut alleni tuon vr:n ylijäämä varastosta tulleen helikopterien hinauksessa käytetyn kulkupelin. Jossa siis ei kattoa ollut ja penkkinäkin taisi olla hiukan tuunattu toiiston kuppipenkki.

 

Lokki oli seurannut ajoharjoittelujani ja jossain vaiheessa sitten todennut että lenkkini meni liian läheltä pesäänsä. Taisipa olla poikanen jo kuoriutumis vaiheessa tuolloini tai jotain. No kuitenkin kun en nähnyt enää lokkia normaalilla tarkkailupaikallaan satuin katsomaan taakseni jossa noin 5 metrin päässä oli lähestymässä aikalailla törmäyskurssilla tuo kyseinen lentomestari.

 

Pikkupojalla tuli kyllä pikkaisen paniikin omainen tunne ja järki sanoi että paina kaasua ja vaihda vielä isompi pykälä päälle. Taisin tosiaan ajaa mitä tuosta kulkuvälineestä irti sain lokki perässäni. Seurasin vain edessä olevia ja en tiedä missä vaiheessa lokki oli takaa-ajon lopettanut mutta hallissa sain aika huvittuneita katseita kun kurvasin sisälle kohtalaisella nopeudella lähes puuskuttaen.

 

[Guest OldCrow]

Hauskoja juttuja USAF:sta F-15 pilotin kertomana Yahoon lentovarustekeräilijöiden foorumilla jokunen vuosi sitten....

 

 

[ attachment removed ]

 

[Håkan Sandberg 5]

Virtuaalipuolen hauskuutta

 

Erään lentoyhtiön simuharjoituksen yhteydessä äityi simu kotimaisen sähkön epästabilisuuden johdosta varsin vikuriksi. Kaikki mittarit veivasivat hullunmyllyä mukaan lukien keinohorisontit. Kaiken kokenut kippari totesi lentämisen mokoman tilanteen takia kutakuinkin mahdottomaksi, joten hän totesi parina olleelle perämiehelle: kuule hei, sähän olet aina halunnut lentää, anna mennä, it's your control.   

HS

[Esa Karanko 1 238]

POLIISI EI OLE NÄKEMÄSSÄ

 

Lennonopettaja ja entinen sotalentäjä Olli Riekki oli lennättämässä kolmea iloista herraa Helsingin yllä. Siihen aikaan juopottelu julkisella paikalla oli ehdottomasti kielletty. Yksi matkustajista korkkasi kossupullon, josta herraseurue naukkaili. Yksi herroista totesi tyytyväisenä, että täällä ei ainakaan ole poliisia näkemässä. Herrat eivät tienneet, että heidän pilottinsa oli siviiliammatiltaan poliisikomissaario. Tutkintatoimiston päällikkö Helsingissä.

 

Hihittelevä Olli kertoi itse tämän jutun minulle heti lennon jälkeen.

[Esa Karanko 1 238]

SIIVELLÄ

 

Spantaxin Convair Coronado seisoi asematasolla Las Palmasissa. Ohi rullaavassa Finnairin DC-8:ssa huomattiin, että Coronadon vasemmalla siivella seisoo neljä matkustajaa. Finnairin kippari sanoi heti radioon: Spantax you have four passengers on your left wing. Hämmästynyt ääni Spantaxista kysyi: We have what?

 

Ilmastointijärjestelmä oli puhaltanut matkustajia täynnä olevan Coronadon sisälle höyryä. Oma-aloitteiset matkustajat luulivat koneen olevan tulessa ja poistuivat varauloskäynnin kautta siivelle.

[Esa Karanko 1 238]

MYSTILLINEN TAPAUS

 

Olin juhannusaattona lähdössa Malmilta kotiin, kun Mark Baker lassosi minut lentämään taksilennon Menkijärvelle. Matkustajina oli iloinen keski-ikäinen aviopari. He ryhtyivät heti nauttimaan juhannusjuomaa. Tampereen ohituksen jälkeen takapenkillä istunut rouva ilmoitti, että hänen on päästävä vessaan. Kerroin, että vessaa ei ole. Vieressäni istuva isäntä joi päättäväisesti pullon tyhjäksi ja antoi sen rouvalle. Takapenkiltä kuului ihme ähellystä. En uskaltanut edes vilkaista. Sitten rouva antoi minulle märän ja niljakkaan pullon, joka oli täynnä keltaista nestettä. Hän kertoi, että lisää on tulossa. Minun oli pakko ryhtyä tyhjentämään pulloa Piper Cherokeen pienestä tuuletusikkunasta. Olimme kirjaimellisesti nesteessä. Tyytyväinen rouva sai pian tyhjän pullon.

 

Kun matkustajani olivat lähteneet Menkijärvellä koneesta tarkastin takapenkin. Takapenkki oli täysin kuiva!

[Guest hennri]

Nää on kyl niin hauskoja juttuja, repeen kaikille Lisää vaan

[Aarno Isomäki 11]

tässä pari kuultua. tositapauksia pitäisi kuulemma olla...

 

menkijärven kentällä riippuliidin oli törmännyt puiden latvuksiin. paikallisessa sairaalassa oli hoono soomi puhuva lääkäri, joka teki kotiinlähtöä juuri. ambulanssinkuljettaja soitti je kertoi kyydissä olevan riippuliitäjän, joka kaipaa hoitotoimenpiteitä. lääkäri sanoi katsovansa potilasta huomenna. kuski jo vähän kiihtyi ja sanoi että potilasta pitää katsoa heti. lääkäri sanoi silti menevänsä kotiin ja potilas saa odottaa huomiseen.

"etkö tolvana ymmärrä, että on tapahtunut lento-onnettomuus ja riippuliitäjä on loukkantunut!?!"

 

"jaa, minä luulin, että ripuli... no, katsotaan sitten heti!

 

 

toinen tarina meni jotenkin niin (olisikohan tämä tapahtunut keskisuomessa), että purjelentäjän kaveri halusi pilotin mukaan lennolle. pääsikin ja aikomusta pidempään lentoon ei ollut. keliä kuitenkin oli ja pilotti ei malttanut alaskaan tulla. kyydissäolijaa alkoi kusettaa ja lopulta hän melkein rukoili lennon lopetusta. kuski tuumasi, että kuse vaikka housuihisi, näin hyvää keliä ei kannata nyt jättää käyttämättä. näin tehtiin, mutta kelikin loppui ajateltua nopeammin. kentällekään ei enää päässyt ja oli tehtävä maastolasku erään talon pellolle. laskun jälkeen talonväki kerääntyi paikalle ihmettelemään outoa ilmestystä.

 

"taitaa olla jännää hommaa, tuo purjelento" arvioi isäntä matkustajan housunetumustaa vilkaistuaan. 

[Antti Laukkanen 15]

Tuli noista oksutapauksista mieleen, kun suht tuoreena lupakirjanhaltijana sain kyytiin "mulleeikoskaatupahaolo" -kaverin. Lähdettiin liihottamaan Grobilla Wredebystä LaPPeeseen ja tehtiin kaverin kotitalon päällä matkalla muutama jyrkähkö kaarros. Pauttiarallaa puolivälissä matkaa se pahaolo sitten ensimmäisen kerran elämässään iski siihen kaiffariin. Eipä tietty ollut sillä kokemuksella minkäänlaista kassia eikä pussia matkassa. Onneksi G109:ssa on ne näppärät tuuletusluukut. Siihen kaveri survomaan naamataulunsa ja puhaltamaan enimmät lämpimät oksut Karjalan kevättaivaalle. Perillä sitten tutkiskeltiin mitä kaikkea vahinkoa oli tullut. Sisällä ihme kyllä muutamia pikkuroiskeita ja kaameaa hajua lukuunottamatta oli aika siistiä. Jätkä naama oli kauttaaltaan ryynissä ja kone koko kyljen mitalta kellertävän tahnan peitossa. Siinäpä poikaressu paranteli oloaan kantamalla briefingin vessasta paperia koneen alustavaa puhdistusta varten. Kun olis vielä tajunnut ottaa headsetin mikin pois naamansa edestä   

 

Toinen tarina kulkee vähintään kolmannen käden juoruna, joten se voipi olla puuta heinää. Ehkäpä jopa joku tietäisi asian oikean laidan. Sangen asiaa lähellä olevat ovat kuitenkin alkulähteet, joten totuudenjyvänenkin taustalla lienee. Kertoili entinen kollega DC-8 lentäneestä Spantaxin ison kihon pojasta, joka oli sorvaamassa konettaan Seutulaan. Ei sitten onnistunut ensimmäisellä eikä vielä toisellakaan kerralla, vaan proseduurit olivat hakusessa ja ylösvetoja seurasi. Herra oli sitten astutettu lennonjohdon tentattavaksi, jonne oli kuuleman mukaan rehvakkaasti saapunut pitkävartisissa nahkasaappaissansa. Kyseltäessä, mikä hommassa kiikasti, kuului vastaus "Big plane, hard to handle..."