Tommi Hinkka

Hauskoja juttuja

278 viestiä aiheessa

Soon sanottava kuse on:

 

Kone starttaa ja ohjaamossa kuuluu;

 

Vii van

Vii tuu

 

Banggggxs

 

Whittu

 

Jäikö siis "Routeit" väliin?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olin joskus vuonna " miekka ja risti" esittelemässä uutta Rallye Minervaa Ähtärissä.

Siirtelin katsomon edessä ,upottavalla hiekalla, tuota uutukaista Rallyetä kovemmalle alustalle.

Vedin vetoaisasta kunnolla ja aisa katkesi. Pyllähdin aisan kanssa muutaman metrin takapakkia ja yleisö taputti.  :-[

 

Toinen moka oli samassa paikassa; Saarion Sepon kanssa lensimme puljan tapaista takaisin Malmille. Sovimme hatusta yhden pulinajakson jolla juttelimme.

Tampereen korvilla sanoi joku lennonjohtoeläin: "ketkä riivatut siellä pölisee joutavia".

 

No loppumatkan Malmille olimme Sepon kanssa ihan mykkiä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hauska linkkivinkki..

 

En malta olla kertomatta uudestaan, erästä vastaavaa vuoropuhelua.

 

Lennonjohto huomautti vaikuttavasta liikenteestä kello kymmenessä.

 

Kone kysyi: suomen aikaa vai UTC:tä

 

Malmilla streikkas radiot jatkuvasti ja Pessi sanoi tornista mulle: nyt ei ole pitkään aikaan tullut mitään lähetystä.

Vastasin: en ole pitkään aikaan puhunutkaan mitään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jälleen Lufthansa, Budapest-Frankfurt, joskus 80 -luvun lopulla, B 727. Rullailtiin kiitoratojen välisellä rullaustiellä, kun kone jarrutti äkisti. Kippari lausumaan, että "Anteeksi tiukasta jarrutuksesta. Kentän nuorin kettu, joka ei vielä ole oppinut sääntöjä, juoksi rullaustien poikki. " Ja toden totta, siellähän se kettu juoksi kun katsoin ikkunasta ulos.

 

Tunnettua tosin on, että lentokentät ovat melkoisia ekosysteemejä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joskus vuosia sitten tuli myös NBC:n Nightly News -uutisissa juttua lentokenttäketuista. Ketut olivat alkaneen käyttää jonkin jenkkikentän ruohikkoalueita saalistusalueenaan siinä määrin, että se oli tullut ongelmaksi. Ratkaisuksi oli kokeilut aitoja yms, mutta heikolla menestyksellä. Nyt oli uusi idea: ruokkimalla kettuja ja yrittämällä siten saada ne pois alueilta, jossa ne olisivat haitaksi. Esiteltyään asian jutun toimittaja lopuksi totesi: "Now that's a novel idea: airline food! They'll never come back..."

 

-Esa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lisää kettuja - Düsseldorf tänä keväänä. Business jetti laskussa ja toinen b-jetti tulossa seuraavana. Kun eka oli laskeutunut, niin lennonjohtajan ja koneiden välinen keskustelu meni seuraavasti

Tower: ABX XX, expedite vacating

ABC XX: Expediting and there was a fox on the runway

Tower: Still alive?

ABC XX: Yes, in good shape, and runway vacated

Tower: DEC YY, cleared to land runway 23R

DEC YY: Cleared to land 23R and looking out for the fox

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuli mieleen, kun tuossa toisessa ketjussa puhuttiin kentällä liikkumisesta.

Vuosi oli 1980 ja isäukko oli Härmälän kentällä hyppääjiä kuskaamassa. Olin taas tapani mukaan tullut koulun jälkeen pirkkalasta pyörällä kentälle kyttäämään vajaata pokaa, että pääsis kyytiin. Ikää oli 11v.

Oli päivän viimeinen poka, ja sovittiin isän kanssa, että lähden jo etukäteen pyörällä kotiin. Ajoin tavanomaista reittiäni ilmavoimien hallien kautta lentokonetehtaan risteykseen ja siitä pyörätielle. Siinä ilmavoimien vanhojen puuhallien kohdalla hyppäsi eteeni ilmavoimien asussa oleva "herra". Arvosta minulla ei ollut tietenkään mitään hajua.

Ukko alkoi tivaamaan, että mitäs täällä teet ja että tämä on kiellettyä aluetta. Kysyi sitten, että mistä tulet? Sanoin, että isän luota. Ukko sanoi, että lähdetääs selvittämään tämä asia isäs kanssa, niin oppii sekin,ettei lentokenttä-alueelle voi niinvain ulkopuoliset tulla ja missäs se sun isäsi on?

Samalla hetkellä laskuvarjokerhon C-185 OH-CBA möyräsi nousuun vierestä ja sanoin sille ukolle, että tossa se lentää.

Ukko vaan jupisi jotain itsekseen ja häipyi takavasempaan.

Sen jälkeen mua ei enää pysäytetty halleilla. Sain pyöräilla ihan vapaasti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Cessnan kaksimoottorisessa  lumiharjalla huomaamatta aukaisi siivessä olevan tavaratilan lukon. Sinänsä se ei ollut vaarallista, mutta yleensä se aukesi vasta ilmassa ja sisällä olevat tavarat alkoivat imeytyä ulos. Yleensä siellä säilytettiin vain suojapeitteitä, eikä hävinneistä tavaroista yleensä puhuttu.  Noloahan se tietysti oli. Lennonjohtajallekin saattoikin sanoa, että autoon jäi kassi, mikä pitääkin vielä hakea. Suositeltavaa oli myös käydä autolla, ja tullessa ohimennen paukauttaa luukku kiinni. Sillä kaikissa torneissa on kiikarit! Kuulopuheita kaikki!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vein erään seurueen lennolle  Rallyella.

Istuin etupenkillä vasemmalla ja takapenkille loikki daami, kapeassa hameessaan.

Katselin syrjäsilmällä avautuvia näkymiä, kuten kaverit  toimiston ikkunasta. ;D

 

Kunnes pomppasin penkiltäni ilmaan, kuulemma kuin katapultilla.

 

Syynä oli se, että daami potkaisi korkokengällään palopullon kraanan auki. Halonipullon kraanan suihku osui suoraan korvaani.  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

PROPELLI PYSÄHTYI

 

Siipitaksi Malmilla oli houkutellut minut yhdeksi pilotiksi, kun he lennätivät rallyeilla kokonaista poliisikurssia. Olin jo tehnyt monta lennätystä ja taas kiitotien 27 finaalissa. Keli oli kamalan puuskainen. Vedin kaasua taakse ja propelli pysähtyi. Katsoin kädessäni pitämääni vipua. Olin vetänyt seoksen laihalle. Työnsin vivun eteen ja moottori käynnistyi heti. Ryskinnässä käteni oli osunut kaasun sijasta seosvipuun. Meno oli sen verran vauhdikasta, että yksikään mukana olleista kolmesta poliisista ei huomannut mitään outoa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muistan Esa tuon lennätyspäivän. Aika sähellystä koko lennätysrulianssi.

 

Muistan myös kuinka Herttoniemen Siilitiellä yks "denso" hakkui mut, kun autoni kyljessä luki kuulemma Sippi-Taksi.

Olis kannattanu "densonkin" käydä koulunsa loppuun, olis oppinut lukemaan.  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eräs näilläkin sivuilla esiintyvä silloin tuore "reaktiolentäjä" lähti Hesasta Dusseldorffiin. Alla oli Cessna Citation l.

Meillä oli saman seurueen toinen puoli kyydissä mutta pääsimme matkaan hieman myöhemmin.

Vähän ennen Tukholman FIR:ä Alue antoi meille liikenneilmoituksen. Toinen kone KLO 12 myös nousussa.

Johon  minä. OK vastaantuleva näkyvissä.

Kyllä me olemme vielä puheväleissä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eräs näilläkin sivuilla esiintyvä silloin tuore "reaktiolentäjä" lähti Hesasta Dusseldorffiin. Alla oli Cessna Citation l.

Meillä oli saman seurueen toinen puoli kyydissä mutta pääsimme matkaan hieman myöhemmin.

Vähän ennen Tukholman FIR:ä Alue antoi meille liikenneilmoituksen. Toinen kone KLO 12 myös nousussa.

Johon  minä. OK vastaantuleva näkyvissä.

Kyllä me olemme vielä puheväleissä.

 

Hessu siis lensi Learjet 24:llä, muistan hyvin, vieläkin kirvelee entistä Slowtation-pilottia ... Nauruhermoja nimittäin. ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Keskity siihen mitä teet.

 

Olin lentänyt yhtä konetta 7 vuotta = OH-GLB tyyppi LJ- 24.

Kone Oy vaihtoi kyseisen koneen MU-3:n = OH-KNE.

 

Olimme Anteron kanssa ensimmäisellä keikalla. Minun vuoroni oli tehdä plaanit.

Tulimme Pariisissa taksilla kentälle ja puhua pälpätimme siinä plaania kirjoittaessa.

 

Matkustajat tulivat aikanaan ja eikun töihin. Antero pyytää käynnistyslupaa mutta torni kertoo ettei ole sellaista plaania.

Siinä mietitään ja vähän lämmetään. Juurihan me sen jätimme. Kunnes minä oivallan. Sanoin Anterolle että minun puheet.

 

Torni OH-GLB pyytää käynnistyslupaa. Vastaus tulee heti: Selvä käynnistämään.

Niin me lensimme OH-KNE:n Pariisista Belgian Liegeen OH-GLB:N tunnuksella.

Olin siis ajatuksissani käyttänyt vanhoja totuttuja kaavoja.

Sitä minä ihmettelin ettei edes Liegessä kukaan puhunut mitään. Olimmehan käyneet siellä kymmeniä kertoja.

 

Entäs poislähtiessä kuka poisti kirjanpidosta GLB:n ja mistä tullatupsahti KNE ?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Kosto.

 

Lensimme Espanjassa Bilbaoon hyvin usein. Siihen aikaan ei aina saanut käynnistyslupaa heti. Milloin odotettiin 10 minsaa milloin 30. Koneena oli LJ-24 jossa ei ollut APU:a ja lämpötila usein yli 30.

 

Kerran matkustat astuivat koneeseen ja melkein heti nousin paikaltani ja avasin oven uudelleen ja sanoin ettei teidän kanssa voi mihinkään lähteä kun te haisette kuin rankkitynnyri.

 

Baskimaassa on tunnetusti hyvä keittiö ja herrat olivat käyneet illastamassa, tietenkin valkosipulia.

Aika pian he älysivät ettemme saaneet käynnistyslupaa ja oli tietenkin mukavampi odotella kun ovi oli auki.

 

Parin viikon päästä olimme lähdössä Pariisista perjantaina kotiin. Kävin juustokaupassa ja ostin Pienet Ystäväiset nimistä juustoa. Voin suositella. Se vain haisee vähintään yhtä hyvin kuin paras jalkahiki.

 

Matkustajien kommentti: Onkos tää vai joku kosto.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Lensimme jälleen kerran Bilbaoon.Tällä kerralla laskun jäleen huomasimme ettei taida jarrupaine riittää parkkipaikalle.

Siellä huomasimme että kipparin puolelta vuotaa hydraulinestettä jarrujen vaiheilta. Vieressä oli paikallisen firman hommissa englantilainen mekaanikko. Hän tutki paikat ja totesi yhden tiivisteen vuotavan. Ei voi muuten auttaa.

Helsingistä tuli mekaanikko. Kysyimme häneltä, kuinka voimme auttaa ? Siihen hän totesi. Täällä on liian ahdasta. Saatte poistua.Kauanko homma kestää? No kahteen - kolmeen yöllä. Sovittiin että hän soittaa hotelliin ja pyytää taksin paikalle.

Hotellin henkilökunta ymmarsi mistä on kysymys.

 

Sitten yöllä soitettuaan auton mekaanikko lähti kävelemään hallilta kohti sovittua ulosmenoreittiä. Yhtäkkiä nurkan takaa ryntää kaksi miestä pyssyt ojossa. Pyssymiehet puhuvat sujuvaa espanjaa. Mekaanikko puhuu suomen ja ruotsin lisäksi sujuvaa englantia, ollut kaksi vuotta Austraaliassa. Siinä menee hetki ihmetellessä. Silloin kurvaa taksi paikalle ja pyssymiehet vievät mekaanikkomme piiloon. He epäilevät että sieltä tulee lisää rosvoja. Normaalisti Bilbaon kenttä oli öisin täysin suljettu.

Mistä nyt moinen trafiikki?

 

Vasta taksi sai vakuutettua että mekaanikko oli oikealla asialla.

Heille ei kukaan ollut kertonut öisestä kulkijasta.

 

Jälkeenpäin mekaanikkomme kertoi kuulleensa Baskimaan terrorismista mutta ei uskonut sen osuvan tällätavoin kohdalleen.

Meinasi mennä vetelät housuun.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Tarkkari.

 

Vuonna 1996 olin 6 viikkoa Katmandussa karttakuvauksissa.

 

Paparisodan jälkeen paikallinen viranomainen ilmoitti että saan pienen briefauksen kuinka täällä toimitaan.

Esitelmä alkoi sillä että kerrottiin kuinka käynnistysluvan saa. Sen näki jeppeseenistäkin, niinkuin muuallakin.

Silloin ajattelin että minulle maksetaan tästä ja osasin olla hiljaa. Palaverin päätyttyä sain tietää että minulle lennetään vielä tarkkari. Hyvä niin.

 

Koneelle kävellessämme kysyin tarkastuslentäjältä minkälaisia tyyppejä hänellä oli? Nooo pari yksimoottoria ja yksi kaksimoottorinen. Suihkukone? Nooo eiii . Siinä rullatessa kysyin haluaisiko hän kokeilla rullausta? Huomasin että hän puhkui intoa hommaan.

Sopisiko että olet ohjaimissa mukana? Ilme kertoi kaiken.

 

Lopputulos oli että hän lensi koko lennon ja kaikki olivat tyytyvaisiä. Sain hähestä ystävän ja hyvän neuvonantajan jatkossa.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tällainen tuli sähköpostiini:

 

 

TAKSIKESKUKSEN ARKIPÄIVÄÄ

 

(M=keskus A=asiakas)

 

5. Saanko taksin lentokentälle (tätä tapahtui alvariinsa)

 

M: "Lähitaksi"

A: "Saisinko taksin lentokentälle?"

M: "Emme valitettavasti voi ottaa tilauksia lentokentälle, siellä on taksitolppa sekä kotimaan että ulkomaanterminaalin edessä."

A: "Siis mitä! Ette voi ottaa tilausta vastaan! Mitä pelleilyä tämä on?"

M: "Niin. Valitettavasti lentokentällä on sellainen käytäntö, että taksit täytyy jonottaa terminaalin edestä tolpalta. En voi ottaa sinne yksittäisiä tilauksia vastaan.

      Voin kyllä ilmoittaa että siellä on autoille tarvetta."

A: "Tämä on hävytöntä!! Törkeää! Millä minä nyt sitten pääsen täältä Kauniaisista/Espoosta/mistävaan sinne kentälle?

M: "Niin, siis haluatte taksin kotiosoitteeseenne, mistä menette lentokentälle?"

A: "No niinhän minä sanoinkin. Haluan taksin lentokentälle."

 

Jukka

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tällainen tuli sähköpostiini:

 

 

TAKSIKESKUKSEN ARKIPÄIVÄÄ

 

(M=keskus A=asiakas)

 

5. Saanko taksin lentokentälle (tätä tapahtui alvariinsa)

 

M: "Lähitaksi"

A: "Saisinko taksin lentokentälle?"

M: "Emme valitettavasti voi ottaa tilauksia lentokentälle, siellä on taksitolppa sekä kotimaan että ulkomaanterminaalin edessä."

A: "Siis mitä! Ette voi ottaa tilausta vastaan! Mitä pelleilyä tämä on?"

M: "Niin. Valitettavasti lentokentällä on sellainen käytäntö, että taksit täytyy jonottaa terminaalin edestä tolpalta. En voi ottaa sinne yksittäisiä tilauksia vastaan.

      Voin kyllä ilmoittaa että siellä on autoille tarvetta."

A: "Tämä on hävytöntä!! Törkeää! Millä minä nyt sitten pääsen täältä Kauniaisista/Espoosta/mistävaan sinne kentälle?

M: "Niin, siis haluatte taksin kotiosoitteeseenne, mistä menette lentokentälle?"

A: "No niinhän minä sanoinkin. Haluan taksin lentokentälle."

 

Jukka

 

 

Pakko todeta tähän väliin, että taksi pitäisi tilata sinne mistä lähdetään ei sinne minne mennään... :D :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tällainen tuli sähköpostiini:

 

 

TAKSIKESKUKSEN ARKIPÄIVÄÄ

 

(M=keskus A=asiakas)

 

5. Saanko taksin lentokentälle (tätä tapahtui alvariinsa)

 

M: "Lähitaksi"

A: "Saisinko taksin lentokentälle?"

M: "Emme valitettavasti voi ottaa tilauksia lentokentälle, siellä on taksitolppa sekä kotimaan että ulkomaanterminaalin edessä."

A: "Siis mitä! Ette voi ottaa tilausta vastaan! Mitä pelleilyä tämä on?"

M: "Niin. Valitettavasti lentokentällä on sellainen käytäntö, että taksit täytyy jonottaa terminaalin edestä tolpalta. En voi ottaa sinne yksittäisiä tilauksia vastaan.

      Voin kyllä ilmoittaa että siellä on autoille tarvetta."

A: "Tämä on hävytöntä!! Törkeää! Millä minä nyt sitten pääsen täältä Kauniaisista/Espoosta/mistävaan sinne kentälle?

M: "Niin, siis haluatte taksin kotiosoitteeseenne, mistä menette lentokentälle?"

A: "No niinhän minä sanoinkin. Haluan taksin lentokentälle."

 

Jukka

 

Hahahahahaaaaa toi oli hyvä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Vuonna 1983 Kone Oy vaihtoi OH-GLB:n OH-KNE:n = MU-3. Silloinen huoltajayhtiö, Lekoservice koulutti tietenkin mekaanikot.

Kone oli Euroopan ensimmäinen lajissaan. Japanilaiset pyrkivät hoitamaan asiakkaansa, viimeisen päälle.

Heillä oli Brysseliin sijoitettu amerikkalainen mekaanikko joka kävi myös silloin tällöin meitä moikkaamassa Suomessa.

Kerroimme hänelle että tule joskus kesäaikana Tukholmaan lentäen ja sieltä laivalla tai päinvastoin. Vielä painotimme, älä tule perjantaina eikä lauantaina.

 

Eräänä päivänä hän tuli posket punaisena kysymään että minkälainen meno on enää viikonloppuna kun keskiviikkona meno oli aivan villiä. Me tarkemmin utelemaan, milloin tulit?

 

Hän tuli vappuaattona.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Ollessani vielä lennonjohdossa, Hesaan tuli Iberian pikä DC-8 ( 61 tai 63 ) käymään. Pitihän meidän päästä sitä ihmettelemään.

Siinä istuessani kipparin paikalla näin edessäni kapean peilin. Peilissä näkyi munakompassi. Katse kierteli ja osui viimein lasiin joka oli kipparin vasemman kyynärpään kohdalla. Lasissa punaista nestettä. Pieni nuuhkaisu.

 

Martinia.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään